Tiedostan eläväni syövän jälkeistä vaihetta. Nykyistä olotilaani voi kuvata sanoilla väliaikaisuus ja puutteellisuus. Olen fyysisesti mahdollisesti puhdas syövästä. Tämä tilanne ja sen pysyvyys eivät ole varmoja asioita. Syöpä voi piileskellä jossakin luuytimien sopukoissa. Mikäli oikein ymmärrän, tuo hirmuinen vihollinen voi myös kehittää uusia mutaatioita, joihin tiedossa olevat lääkkeet eivät pure.
Minun on syytä oppia elämään luontevasti tilanteessa, jota leimaa jatkuva epävarmuus. Kunpa osaisin elää todeksi Lutherin sanonnan "Vaikka tietäisin kuolevani huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."
Tulkitsen tuon siten, että kannattaa pyrkiä toteuttamaan elämää, jolla on merkitys. Hedonistinen elämä ei kuulosta sellaiselta. Nyt voi kysyä, onko nautiskelun sijaan yhtään parempaa tehdä sellaista, mistä pitää - vaikkapa kirjoittaa blogia. No, tästä kehittyykin monimutkainen kysymys. Olkoon.
Olotilaani liittyy myös se, että voimani eivät ole vielä täysin palautuneet. Kävelen varsin reippaasti tasaista maata, mutta ylämäet haastavat hieman. Niistäkin selviän. Aikoinaan jo lyhyt ja hyvin loiva ylämäki otti voimille. Nyt tuntuu melkein vaikealta uskoa, että tilanteeni oli sellainen.
Nykyinen olemiseni voi myös olla syöpää edeltävää aikaa. Se ei olisi ensimmäinen kerta. Yritän muistaa pitää pääni pensaikon yläpuolella.
Fyysinen vointini on elpynyt aika nopeasti. Minusta tuntuu, että psyykkinen vointini laahaa perässä. Tuntuu vaikealta uskoa, että olen päässyt suosta kantavalle maaperälle. Voinko minä nyt vain astella eteenpäin muina miehinä?
Mitä minä teen uudella elämälläni?
Jaksan aika hyvin, mutta vilkkaan päivän päätteeksi voin tuntea itseni yliväsyneeksi. Minun on vaikea arvioida, miten jaksaisin osa-aikatyössä. Se ehkä selviää tammikuussa. Unilääkkeen käyttö heikentää yöunieni laatua. Toivottavasti onnistun annoksen vähentämisessä
Ymmärrän, että vaikka lapseni ovat omillaan, minulla isänä minulla on vielä merkitystä. Lastenlastenkin elämään jäisi pieni aukko, jos toinen isoisä puuttuisi. Tiedän sen siitä, että minun toinen isoisäni kuoli jo talvisodassa. On minulla varmaan muillekin merkitystä, varmaan tämän bloginkin kautta. Välillä tosin tulen aliarvioineeksi itseäni. Se, mitä kuvittelen realismiksi, voikin olla harhaa.
Soitin tänään isälleni ja onnittelin häntä. Kerroin olevani ikäisekseni etuoikeutettu, koska isäni elää vielä. Äitinikin elää vielä, mutta ei voi enää hyvin. Minun pitää järjestää asiani siten, että pääsen häntä katsomaan Pohjanmaalle. jossa hän ja isäni nykyään asuvat.
Ei vanhemmuus ja isovanhemmuus voi olla ainoita yksilön merkityksellisyyksiä elämässä. Kaikilla ihmisillä täytyy olla tärkeytensä ihmisyyden verkostossa, ainakin potentiaali sellaisiin. Ihmisten kaikki toimenpiteet eivät ole hyväksyttäviä. Suvaitsevaisuus on haastava sana. Kaikkea ei voi suvaita, mutta paljon pitää kestää. Vältän taas kiusauksen rönsyillä. Yritetään olla ihmisiksi.
Olen saanut nauttia tänään siitä, että kaikki lapseni ovat muistaneet tänään, tavalla tai toisella. Sekään ei ole itsestäänselvää. Osa läheisistäni on päässyt paikan päälle (millähän tämän svetisismin voisi korvata?). Tämä on ollut hyvä päivä. Lämpimät kiitokset teille kaikille.
Lämpimät onnittelut kaikille isille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti