Mitä tarkoittavat sanat loinen, itsellinen, mäkitupalainen, muonamies, torppari ja lampuoti

Kirkonkirjoissa, romaaneissa ja muissa menneitä aikoja koskevissa lähteissä esiintyy nimikkeitä, jotka liittyvät vanhaan elämänmuotoon ja määrittävät yksittäisten ihmisten aseman yhteiskunnassa. 

Tieteen termipankki määrittelee nämä käsitteet näin:

Loinen

Suomen historiassa loiset muodostivat tilattoman maaseutuväestön köyhimmän osan, jonka jäsenet saivat palkkansa yleensä luontaistuotteina ja elivät toisten, varakkaampien maaseudun asukkaiden asumuksissa

Itsellinen

vanhassa suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa henkilö, joka ei saanut elantoaan omasta maanviljelystään eikä vakituisesta toisen palvelussa työskentelystä vaan esim. toimimisesta käsityöläisenä tai toimimisesta kausityövoimana maataloudessa; itselliset asuivat vuokralla ja saattoivat harjoittaa sivutoimisesti pienimuotoista maanviljelyistä tai pitää kotieläimiä

Itselliset olivat osa maaseudun alempiin sosiaalikerrostumiin kuulunutta väestöä varsinkin länsisuomalaisessa perinteisessä maatalousyhteiskunnassa. Heidän pääasiallinen toimeenetulonsa tuli esim. käsitöistä tai kausiluontoisena työvoimana toimimisesta toisen palveluksessa. Asumisjärjestelyjen osalta he asuivat omissa asumuksissaan vuokralla, mutta saattoivat viljellä samalla pientä kotitarvepalstaa tai pitää yksittäisiä kotieläimiä.

Mäkitupalainen

mäkitupalaiset olivat maatilalta vuokratussa tuvassa asuneita ihmisiä, joiden vuokrasopimukseen ei kuulunut viljelysmaita erotukseksi torppareista, vaan jotka hankkivat elantonsa työskentelemällä toisten maatiloilla tai muissa palkkatöissä

Mäkitupalaiset muodostivat suuren osan suomalaisen maaseudun työvoimareservistä 1700-luvun lopulta pian Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen kesällä 1918 säädettyyn torpparivapautukseen asti.

Muonamies

suomalaisessa torpparijärjestelmässä tilaton henkilö, joka asui omillaan, mutta teki päivätöitä tilanomistajille siten, että osa hänen palkastaan maksettiin ruokana

Muonamiehet olivat vanhan suomalaisen maatalousyhteiskunnan osa-aikaista ja usein köyhää maaseudun työvoimaa, joka asui omissa torpissaan, mutta teki päivätöitä tilanomistajille ja sai osan palkastaan ruokana. Muonamiehet olivat maaseudun sosiaalisessa hierarkiassa melko matalalla, mutta kuitenkin paremmassa asemassa kuin loiset.

Torppari

torpparit olivat perinteisessä suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa vuokraviljelijöitä, jotka olivat saaneet viljeltäväkseen osan suuremmasta maatilasta tavallisesti tilanomistajalle suoritettavia päivätöitä vastaan

Lampuoti

perinteisessä suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa vuokraviljelijä, joka toisin kuin torppari oli vuokrannut maanomistajalta viljeltäväkseen kokonaisen maatilan

Sally Salmisen Katrina-romaani ja Maria Suutalan Onnellisia lehmiä ja viisaita ihmisiä -teos vievät meidät mielikuvamatkalle menneen ajan Ahvenanmaalle. 

Vaikuttava ääni- ja tilaelämys

 

Että ihmisäänellä voidaan tuottaa erikoisen kauniita efektejä, kun ympäristö on sopiva. Olimme eilen Kemiönsaaren seurakunnan järjestämässä konsertissa Kemiön kauniissa kirkossa. Solistina oli laulaja, laulupedagogi, kuoronjohtaja ja kanttori Nina Fogelberg Loviisasta. Hän on valmistumassa kirkkomusiikin pääaineenaan gregorianiikka. Säestystä ei ollut, ellei sinä pidetä joitakin lyhyitä nokkahuilusooloja laulamisen lomassa. Niiden esittäjä oli varmaan seurakunnan edustaja. Pelkkä yksinlaulu kirkkotilassa toi esitykseen arkaaista sävyä.

Ohjelma

Holvikirkon kaiku jotenkin sulautti säveliä toisiinsa, mikä sai aikaan kuplivia efektejä. Paikalla oli yleisöä vain kourallinen, mikä loi tapahtumaan intiimiyttä. Laulaminen polveili ylös ja alas. Mieleen tuli jopa joikuminen. Yleisö kuunteli hiiskumatta.

Kuka?

Kirkkomaalla on liikemies, lehdenkustantaja, kansanedustaja ja mesenaatti Amos Andersonin hauta. Kunnassa on myös Söderlångvikin kartano, jonka Anderson aikoinaan omisti. 

Sankarihaudoilla on tavanomaisista kivilaatoista poiketen puuristit, jotka varmaan joudutaan aika ajoin uusimaan. 

Toivoa on

On lohdullista kuulla, että peliä ei ole menetetty ilmastonmuutoksen suhteen. 

Toivottavasti kukin maa tahollaan tekee voitavansa asian hoitamiseksi. Mielestäni vauraana maana Suomen velvollisuus on olla eturintamassa, vaikka olemmekin mitättömän pieni tekijä. 

Suhteellisesti ottaen taidamme sijoittua hyvin. Hyvä niin. 

Jos muistan oikein, joku on arvioinut, että jos koko maailman autoliikenne sähköistetään, tarvitaan noin tuhat ydinvoimalaa (vai ydinreaktoria?) lisää. Nyt ydinreaktoreita on noin neljä ja puoli sataa. Ensimmäinen ydinvoimalaitos aloitti toimintansa 50-luvulla. Uusia hankkeiden suunnittelua ja toteutuksia voitaisiin monikertaistaa. 

Surullisen kuuluisa Olkiluoto lienee poikkeus. Hyvä että siellä pelataan varman päälle. Eurajoen laitoksen kokemuksia varmasti voidaan hyödyntää uusien suunnittelussa.

Unohtaa ei pidä myöskään tuuli- ja aurinkovoimaa eikä maalämpöä. 

Tuntuu siltä, että halutessaan ihmiskunta pystyy oikaisemaan huolestuttavan kehityksen. 

Petteri Taalakselta, joka on Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri, kysyttiin uutisissa, että onko nyt loppukirin aika. Loppukirin, vastasi Taalas. 

Opintomatkalla mustikassa

Olimme Sepon kanssa taas mustikassa viime torstaina. Hän tuli yhdeltä noutamaan minua ja lähdimme tällä kertaa kohti Kurjenrahkan kansallispuiston seutua, jossa marjastin viime vuonna. 

Kun olimme päässeet matkaan, näimme tumman pilven. Ajoimme eteenpäin ja tarkkailimme taivasta. Näytti siltä, että sateita on, mutta ne ovat paikallisia. Kävi ilmi, että määränpäässämme oli satanut. 

Olin ajatellut, että käännymme metsätielle, joka johtaa viime vuonna tutuksi tulleelle paikalle lähelle suurta hakkuualuetta. Tulimme ajaneeksi kääntöpaikan ohi, kun en ollut varma, oliko se oikea. Jatkoimme matkaa. 

Pysähdyimme sitten eräälle puomille. Maa oli märkää, mutta aloimme hommiin. Saalista kertyi hitaasti. Olin arvellut edellisen kerran perusteella, että kun käyttää enemmän aikaa, yhdellä marjaretkellä voisi saada ämpärillisen mustikoita. Olisivatko satunnaiset sateet voineet pelastaa sadon. 

Jos jossakin on satoisia lämpäreitä, tämä ei ollut sellainen. Oli siinä 

Minulla on ollut sellainen mielikuva, ettei sateella tai sen jälkeen on poimiminen on työlästä. Märkä maa ei kuitenkaan tuntunut juuri haittaavan. 

Jossakin vaiheessa alkoi sataa. Lähellä oli kuusimetsää. Seppo ehdotti, että mennään yhden rungon alle suojaan, 

Nökötimme ison oksan alla. Kännykkä ennusti sateen jatkuvan iltakahdeksaan. 

Kuusen antama suoja toimi yllättävän hyvin. Pidimme puolisen tuntia sadetta. Minä olin valmis kotimatkalle.

Opin, että iso kuusi antaa varsin hyvän suojan sateella, ainakin jos ei rankasti sada.

Sateen hiipuessa jatkoimme hommia. 

Saalis

Kännykän ennuste oli epätarkka. Keli jatkuikin siedettävänä. 

Poimimme aikamme ja lähdimme paluumatkalle. Poikkesimme mainitsemallani viimevuotisella paikalla. Näytti sielläkin olevan jonkin verran mustikoita. Ehdotin Sepolle, että tullaan ensi viikolla. 

Tulin kotiin iltapuolella. Saalis näkyy kuvassa yllä. Torilta irtoaisi vastaava määrä valmiiksi perattuina sopuhintaan.

Saimme viettää laatuaikaa luonnon hiljaisuudessa. 

Opin, että runsasta marikkoa ei tänä vuonna ehkä kannata etsiä, märässäkin metsässä voi poimia ja että kuusi antaa yllättävän tehokkaan suojan ainakin pikkusateella.

Tärkeät talkoot

Hesari kirjoittaa valaisevasti koronarokotteiden tehosta. Husin alueella on suuntaa antavien lukujen perusteella yhden rokotteen saaneista sairastunut seitsemän kuukauden aikana 0,2 prosenttia ja kahden saaneista 0,04 prosenttia. Tämä merkitsee, että Husin alueella yhden saaneista on sairastunut runsas 2000 ja kahden saaneista noin sata henkilöä. 

Löydät kyseisen artikkelin täältä. 

Ylen mukaan yhden rokotteen on väestöstä saanut 36 ja kaksi 66,4 prosenttia.

Tartuntavauhti on ollut nousussa. THL:n Mika Salmisen mukaan toivomme on rokotesuojan kattavuuden paranemisessa. 

Nämä ovat tärkeät talkoot. 

Kävin tänään vaimoni kanssa saamassa toisen rokotteen. Järjestelyt toimivat taas kuin rasvatut. Tällä kertaa meidät palkittiin kannustuspinsseillä. Taidan pitää omaani rinnassani. 

Aasinsilta Yulimar Rojasista Valdemar Rautioon

Ehkä arvaatkin, mikä ominaisuus yhdistää venezuelalaista Rojasia ja kauan sitten edesmennyttä suomalaista Rautiota. 

Eilisessä postauksessani oli ainakin kaksi virhettä. Rojasin etunimi on Yulimar eikä Ylimar ja hänen voittotuloksensa oli 15,67 eikä 16,67 metriä. 

Valdemar "Valle" Rautio piti aikoinaan vaimonsa kanssa kirjakauppaa Nurmijärven keskustassa puutatalossa, joka on purettu jo kauan sitten. Liike oli vastapäätä oppikoulua, jota minä kävin kahdeksan vuotta ja josta kirjoitin ylioppilaaksi. Muistan pari välähdystä Vallesta kaupassaan. Tuohon aikaan ei kirjoja saatu oppikoulusta edes ensimmäisenä viitenä lukuvuotena, jotka vastaavat peruskoulun luokkia viidestä yhdeksään. Raution kirjakauppa oli oppikirjojen suhteen monopoliasemassa Nurmijärven kirkonkylässä. En muista, ehtikö Rintalan kilpaileva liike aloittaa toimintaansa vuoteen 1973 mennessä, jolloin lähdin Turkuun opiskelemaan. 

Valdemar Rautio oli uransa jättänyt, mutta aikoinaan EM-tasolla menestynyt, urheilija, jonka päälaji oli kolmiloikka. Hän voitti kultaa (15,17 m) Oslossa vuonna 1946 ja hopeaa (14,96 m) Brysselissä vuonna 1950. Sen koomin ei suomalainen mies ole saanut arvokisamitalia kolmiloikassa. Rautio osallistui myös Lontoon (1948) ja Helsingin (1952) olympialaisiin.

Rojas on tämän päivän supertähti on naisten kolmiloikassa ja Rautio oli tähti hänkin samassa lajissa  miesten puolella, mutta hänestä ei valtaosa urheilun seuraajista varmaan tiedä mitään. 

Yulimar Rojas oli ylivoimainen, mutta oletko kuullut Bob Beamonista?

Rojas voitti eilen naisten kolmiloikan häikäisevästi tuloksella 15,67 metriä, joka paransi maailmanennätystä 17 senttiä ja josta hopeamitalisti jäi peräti 66 senttiä. Edellinen maailmanennätys oli kestänyt 26 vuotta.

Lujaa tekoa oli myös Robert "Bob" Beamonin Mexikon olympialaisissa vuonna 1968 tekemä pituushypyn maailmanennätys 890 senttiä, joka parani viidellä sentillä vasta vuonna 1991. Viimeksi mainittu tulos on yhä voimassa. ennen Beamonin häikäisevää hyppyä maailmanennätys oli 835 senttiä. Ennätys parani yli puoli metriä.

Erikoista oli, että Beamonin paras hyppy ennen olympiavoittoa oli ollut 833 senttiä ja sen jälkeen  hän ei pystynyt 822 senttiä parempaan tulokseen. 

Jos haluat, voit katsoa Beamonin ennätyshypyn täältä. 

Kaksi korjausta 3.4.2021: Olin kirjannut Rojasin maailmanennätyksen virheellisesti 16,67 metriksi ja hänen etunimensä väärään muotoon. 

Uusi uljas maailma

Aldous Huxleyn tunnettu dystopia julkaistiin vuonna 1932. Kirjoittaja kuvittelee millainen maailma voisi olla usean sadan vuoden kuluttua. 

Uudessa uljaassa maailmassa kuvattu yhteiskunta on totalitaarinen. Sananvapautta ei ole. Ihmisiä tuotetaan teollisesti ja heitä osataan monistaa, enimmillään 96 samanlaista yksilöä.  Tuotetut ihmiset luokitellaan alfoihin, beetoihin, gammoihin, deltoihin ja epsiloneihin. Alfa on ylin ja epsilonit alin kasti. Epsilonien tehtävänä on tehdä ruumiillista työtä. 

Tuotettavien sikiöiden aivojen hapen saantia säännöstellään. "Mitä alempi kasti, sanoi hra Foster - sitä säästeliäämmin happea." Tämä vaikuttaa negatiivisesti fyysiseen ja varmasti myös älylliseen kehitykseen. Alfojen täytyy näin ollen olla fiksuimpia, mutta heidänkin on sopeuduttava normeihin. 

Vuoden 1978 painos

Taidetta ei hyväksytä. 

Ihmiset on "oloutettu" tyytymään omaan osaansa kukin omassa luokassaan. Olouttaminen on jonkinlaista sopeuttamista. Elämistä rajoittavat tiukat säännöt. Historia on häivytetty. Tieteen tekemiseen suhtaudutaan hyvin kriittisesti, koska keksinnöt saattavat järisyttää yhteiskunnan tasapainoa. Yhteiskunta halutaan säilyttää samanlaisena.

Uskonnot on korvattu Henry Fordin palvonnalla. Aikaa lasketaan T-Fordin keksimisestä lähtien. eletään vuotta a.F. 632. Maailmanvallan tunnukset ovat yhteisyys, samuus ja lujuus. Käsitteet äiti ja isä on häivytetty. Tällaiset käsitteet on ilmeisesti propagandan ja lapsuuden aikaisen aivopesun avulla saatu tuntumaan rivoilta. Perheitä ei ole. 

Taidetta ei hyväksytä. Joitakin taidetta muistuttavia tapahtumia kuitenkin sallitaan. Tällaisilta kuulostavat ainakin tuntokuvat, jonkinlaiset tuoksuelämykset ja syntetisaattorimusiikki. 

Tavoitteena on, että kaikkien luokkien jäsenet ovat onnellisia. Olouttaminen koulii ihmisiä tyytymään luokkaansa ja olemaan toivomatta sellaista. mitä eivät voi saada. Jos onnellisuus jostakin syystä järkkyy, tilanne hoidetaan somalla, joka on jonkinlaista huumetta. Kun pyritään mukavuuteen ja onneen, totuus ja kauneus voidaan uhrata. Ainakin osa alfoista varmaankin tiedostaa, että yhteiskuntarakenteella on hintansa, ainakin luovuuden näkökulmasta, mutta heidänkin on mukauduttava. 

Teknisesti näkökulmasta kuvattu elämä ei vaikuta kovin science fictionilta, vaikka ollaan satojen vuosien päässä tulevaisuudessa. Avaruusmatkailusta ei puhuta mitään. Toki pitää muistaa milloin kirja on julkaistu. 

Huxleyn kuvaaman yhteiskunnan kyynisyyttä kuvaa se, että kuolleiden ihmisten ruumiista saatava fosfori käytetään lannoitteeksi. 

Käytin lähteenä myös Jokken kirjanurkka -blogin artikkelia kyseisestä kirjasta. Halutessasi löydät sen täältä. 

Ravintoloiden ruoka-annoskoko

Ravintoloiden ruoka-annokset ovat usein kovin isoja. Jos syö kaiken, saattaa tulla tukala olo. Osa ateriasta jää monelta helposti lautaselle. Kokonaishävikin määrä lienee aikamoinen. Asialla on ekologistakin merkitystä. 

Minä tunnen velvollisuutta syödä lautaseni tyhjäksi. Johtuu kai ainakin osittain siitä, että olen syntynyt 50-luvulla. Kerran erään laivan ravintolassa tarjoilija hieman yllättyi, kun olin syönyt tuhdin pasta-annoksen kokonaan. 

Jos syö harvoin ulkona, ei ravintola-annoskoolla ole suurta terveydellistä merkitystä. Joskus on kiva nauttia kunnon pitsa kokonaan. 

Iso annoskoko lienee kilpailukeino. Sellainen oikeuttaa isomman hinnan. Yritys saa myydyksi enemmän tavaraa. Ehkä halutaan myös välttää mielikuvaa niukoista annoksista.

Lähellämme olevassa ravintolassa - Tähtibaarissa - voi valita ison tai pienen annoksen. Se pieni on minusta riittävän kokoinen. Hintaero on tosin aika pieni.

Kun syö puolison kanssa ravintolassa, jonka ateriat tietää isoiksi, annoksen voi pyytää kahdelle lautaselle. Hinta putoaa puoleen, mutta ruokaa saa luultavasti kohtuullisen riittävästi. Arvelen, että useissa ravintoloissa tämä onnistuu. Tähtibaarissa en taitaisi kehdata pyytää, kun heillä on pieni annos muutoinkin tarjolla. Ruuan jakamisessa on se haittapuoli, että on päästävä kompromissiin siitä, mitä tilataan. 

Jos ei kehtaa pyytää kahta lautasta yhdelle annokselle, luultavasti useimmista ravintoloista saa "koirapussin". 

Eräällä matkalla ostimme ravintolasta mukaan kaksi pitsaa. Söimme autossa kumpikin omastaan neljäsosan. Loput vartit nautimme kotona kolmella seuraavalla aterialla. 

Tämä tuntuu ehkä nuukailulta, mutta onhan asiassa myös terveydellinen ja kestävän kehityksen näkökulma. 

Mustikassa

Kävin ystäväni kanssa eilen iltapuolella mustikassa. Nyt kuuluu olevan huono mustikkavuosi, mutta saimme sentään jotakin. 

Saaliini oli toista poimurillista. Tuntui, että sen eteen sai urakoida tosissaan. Poimiminen tuntuisi mukavammalta, jos poimurillisvauhti pysyisi kohtuullisena. 

Ystäväni oli saanut joltakin tutultaan vinkin mustikkapaikasta. Sinne hakeuduimme, mitta käännyimme  menomatkan loppupäässä "väärästä" risteyksestä. Satuimme kuitenkin paikkaan, joka ei ollut aivan marjaton. Voi olla, että tällaisena hellekesänä kunnon marikot ovatkin harvassa. 

Sain saaliini aika pieneltä alueelta. Ei tarvinnut kulkea paljoakaan marjojen perässä. Osa marjoista oli niin pieniä, etteivät jääneet poimuriin. 

Saalismarjat ovat muuten erityisen maukkaita. Johtuukohan niiden makeus kuivasta kesästä. Kuvittelenkohan vain. Ehkä vertaan pakkasessa olleisiin. 

Sain viime vuonna mielestäni aika hyvän marjasaaliin. Osa on vielä syömättä. Luulen, että samanlaisen saaminen on nytkin mahdollista, mutta vaatisi enemmän metsätunteja. Voi olla, että moni jättää marjamatkat väliin huonojen satouutisten vuoksi. 

Lisää anglismeja

Kirjoitin äskettäin anglismeista.  

Lainaukset englannin kielestä saattavat ilmentää maailman kansainvälistymistä ja kyseisen kielen vahvaa asemaa kommunikoinnissa. 

Voi olla, että jos lainaus englannin kielestä on suomalaista vastinetta lyhyempi, tuntuu kätevältä käyttää ensin mainittua. Tietyn sanan tarkoittama asia tai ilmiö saattaa myös olla niin uusi, ettei kotimaista vastinetta ole vielä keksitty tai jos sellainen on, se ei ole juurtunut kåyttöön. 

Lisää esimerkkejä:

• seivata
• skipata
• hästäg
• saitti
• skriini
• läppäri
• boksi
• triggeröidä
• floppi
• breikata
• jargon
• pränikkä
• muuvi
• slotti
• leveli
• pentsmarkata
• keisi
• spessu
• skuuppi
• tuunata
• stalkkari
• kuul
• surffaus
• fiilis
• ... livenä
• ... huudeilla

En ole kielitieteilijä, mutta näiden esimerkkien alkuperä vaikuttaa ilmeiseltä. 

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiasuunnittelija Enni-Kukka Tuomalan mukaan on olemassa kognitiivista ja emotionaalista empatiaa (kts. blogitekstini "Empatisoinnista"). Ensin mainittu perustuu järkeen ja jälkimmäinen tunteisiin. Emotionaalisessa empatiassa osataan myös asettua toisen asemaan.

Sympatia tuntuu tavalla tai toisella liittyvän empatiaan. Wikipedia määrittelee sen seuraavasti:

"Sympatia (kreikan sanasta sympátheia, myötätunteminen) tai myötätunto tarkoittaa toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana."

Määritelmässä mainitaan tunteminen. Mielihyvää ja -pahaa tunnetaan. Yllä oleva sympatian määritelmä tuntuu kurkottavan emotionaalisen empatian alueelle. 

Voisiko ajatella niin, että pelkkä mielihyvä ja -paha kattavat vain kaidan osan toisen ihmisen tunnerekisteristä, osan, joka sisältyy sympatiaan ja molempiin empatiaprosesseihin.

Kognitiivisessa empatiassa tavoitetaan äärimmillään toisen ihmisen tunnetila kokonaisuudessaan. Tällainen toteutunee vain teoriassa. Kun jokaisella ihmisellä on yksilöllinen perimä ja menneisyys, voi toisen ihmisen aseman täydellinen tavoittaminen olla hankalaa. 

Minulle ei ole selvinnyt, tarkoittaako Tuomala kognitiivisen ja emotionaalisen empatiaprosessin toteutumista rinnakkain vai peräkkäin. Ehkei järkeä ja tunteita voi erottaa toisistaan. Tässä tapauksessa molemmat prosessit etenisivät vuorovaikutuksen myötä rinnakkain. Vai kävisikö eteneminen vuorotellen tai vaihdellen satunnaisessa järjestyksessä. 

Wikipedia määrittelee empatian seuraavasti: 

"Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan."

Ehkä voidaan ajatella, että tässä määritelmässä ymmärtäminen viittaa kognitiiviseen ja kokeminen emotionaaliseen empatiaprosessiin. 

Miten sympatia ja empatia eroavat toisistaan ei ole vielä täysin kirkastunut minulle. 

"Elämän haastavia käänteitä" ja kaksi muuta kirjoitustani Päivämies-lehden blogisivustolla

Alla linkit Päivämies-lehden blogisivustolla julkaistuihin postauksiini jaksolla 7.8. - 12.9. vuonna 2020. 

Elämän haastavia käänteitä

Rankkaakin on ollut, mutta ollaan selvitty.

Erityisen herkkä omatunto

Henkilökohtainen haaste.

Unelma-ammatin tavoittelusta 

Pohdintoja ammatinvalinnasta. 

Empatiasta ja tiedonvälityksestä

Erilaiset välimatkat haittaavat mahdollisuuksia tuntea empatiaa. Fyysisen etäisyyden merkitys on ilmeinen. Media voi kuitenkin välittää tietoa vainoa ja hätää kokevista. Toimittajat haastattelevat usein kriisialueilla asuvia. Tällä tavoin kaukanakin voidaan saada tietoa yksittäisten ihmisten tai perheiden olosuhteista. Hätä voi näin saada kasvot. On vaikea arvioida, onko tällaisella tiedon välityksellä merkitystä empatian kehittymisen näkökulmasta. Voi myös kysyä, johtaako empatian tunteminen avustustoimiin. Luultavasti pelkällä tietoisuudella on myönteinen vaikutus erilaisiin varainkeruukampanjoihin. Tuntevatko osallistujat ensisijaisesti velvollisuutta vai empatiaa. 

Luultavasti empatialla on parhaat kehittymismahdollisuudet, kun molemmat osapuolet ovat fyysisesti läsnä. Läheinen ystävä, joka osaa kuunnella, on varmaan hyvä empatisoija. 

Voiko tuntea empatiaa jotakin kansanryhmää (esim. rohingyat) kohtaan? Ainakin isoa joukkoa on hankala kuunnella. Empatiasta ei ole hädänalaisille juuri iloa, jos se ei johda avustustoimiin. 

Empatisoinnista

Ohjelmassa Kysy mitä vain empatiasta: Miksi johtajan on usein vaikea kokea empatiaa alaistaan kohtaan?  haastatellaan empatiasuunnittelija Enni-Kukka Tuomalaa. 

Tuomalan mukaan empatiaan sisältyy kaksi prosessia, kognitiivinen ja emotionaalinen. Ensin mainitussa pyritään järjen avulla ymmärtämään toisen näkökulma ja kokemus. Jälkimmäisessä omaksutaan toisen tunnetila, asetutaan toisen asemaan. Kognitiivinen empatia on emotionaalista tavallisempaa. 

Erilaiset välimatkat ovat haitallisia empatisoinnille. Ne voivat olla esimerkiksi emotionaalisia, fyysisiä, ideologisia, taloudellisia ja koulutuksellisia.

Empatiaa voi opetella. 

Empatiaa ei voi tuntea, jollei osapuolet ole samalla tasolla. Ihmisyyden ytimessä ollaan samanarvoisia.

Toista ei voi ymmärtää, jos ei ole kykyä kuunnella häntä.

On hätkähdyttävää, että Tuomalan mukaan valta heikentää kykyä empatiaan. Voisiko tämä selittää sen, että joillakin ehkä on kyky toteuttaa kylmäverisesti irtisanomisia tai lähettää sotilaita itsemurhatehtäviin? Puhuminen pataljoonista ja komppanioista on paitsi käytännöllistä ehkä myös tapa etäännyttää itsensä yksilöistä koostuvista joukko-osastoista. 

Välimatka on minusta hyvä termi kuvaamaan empatian puutteen tasoa ja muotoa. Luulen, että tietty asenteelllisuus tai ennakkoluuloisuus saattavat ehkäistä halua kuunnella. 

Yhteisen kielen puute varmasti vaikeuttaa tehokkaasti empatiaväylän avautumista.

Ymmärtääkseni kyse on myös ajasta. Pataljoonan komentajan on mahdotonta ehtiä kuunnella jokaista rivimiestä ennen hyökkäystä.

Luulen, että terveen on vaikea ymmärtää kaikkia kuolemansairaan ajatuksia ja jakaa tämän tunteita. Ehkäpä voidaan puhua myös terveydellisestä välimatkasta.

Arvelen, että hyväosaisen voimakas ideologinen asenne saattaa vähentää haluja kuunnella, miltä työttömäksi joutuneesta tuntuu. 

Emotionaalinen empatisointi taitaa olla haastava laji. 

Kokemus toisen asemaan asettumisesta alkaa kuuntelemisesta.

Ohjelmassa ei mielestäni käsitelty lohduttamista - ainakaan laajasti. Olisi kiva kuulla, miten löytää toimivia sanoja. 

Ahvenanmaalla

 Olimme vähän aikaa sitten Ahvenanmaalla. Tässä kuvia matkalta.

Hotelli Bastö

Eckerön posti- ja tallitalo

Vasemmalla Pommern

Pommernin mastoja

Ulkoisesta yksilöllisyydestä

Ihmisen ulkonaiset piirteet ovat hämmästyttävän moninaiset. Lisäksi erilaisista piirteistä muodostuu erilaisia yhdistelmiä. Jokainen meistä lienee ainutlaatuinen yksilö. Poikkeuksena ovat tietenkin identtiset kaksoset. Ulkomuodon lisäksi kullakin on omanlaisensa tapa olla. Temperamenttikin lienee yksilöllinen piirre, joka välittyy esimerkiksi tavassa liikehtiä. On jännää, että kunkin ihmisen tuottama puhekin on varsin omaperäistä. Osa ominaisuuksista liittyy sukupuoleen.

Yleensä tutun ihmisen tunnistaa yhdellä vilkaisulla. 

Entä jos tilanne ei olisikaan tällainen? Kaikki miehet näyttäisivät keskenään samalta, samoin naiset. Ainakin ryhmäytyminen ja verkostoituminen olisi hankalaa. Kahden- ja monen välisiä suhteita olisi vaikea ylläpitää.  

Kun erilaisia persoonia ei olisi, pitäisi keksiä jokin tehokas tapa tunnistautua. Pitäisikö kaikilla olla yksilöllinen nimi isoilla kirjaimilla paidan etumuksessa? Tai pitäisikö jokaiselle asentaa nahan alle siru, joka välittäisi lähistöllä oleviin kännyköihin yksilöivät tiedot.

Voisiko rakastumista ilmiönä olla ollenkaan olemassa? 

Ajatus yksilöllisten piirteiden puuttumisesta taitaa johtaa jonkinlaiseen dystopiaan. 

Anglismeja

Englanti lienee osatuin vieras kieli Suomessa. Sillä varmaan luontevimmin kommunikoidaan ulkomaalaisten kanssa. Tästä seuraa, että kyseinen kieli alkaa vaikuttaa ainakin puhekieleen. Sanoja lainataan. Jokin sanonta saatetaan kääntää sananmukaisesti. 

Voi olla, että kun johonkin asiaan ei ole vakiintunutta suomenkielistä ilmausta, turvaudutaan englanninkieliseen. Esimerkiksi tägätä, hypettää, skautata, bentsmarkata  tai buustata. Nörtti tuntuu jo aika vakiintuneelta.

Jotkut englanninkieliset sanat tuntuvat ehkä nasevilta tai näppäriltä. Esimerkiksi setti ja softa. Diippiä korvani hieman vieroksuu. Simppeli tuntuu jotenkin hauskalta. 

Kieli elää. Tuntuuu kuitenkin, että "viralliseen" kieleen anglismit hyväksytään aika hitaasti. 

Mitä anglismeja sinulla tulee mieleen?

. 

ROMANTIIKAN YLEVÄÄ HILJAISUUTTA

  

Tetscheniläinen alttari
Wikimedia Commons

 Kun klassismissa pyrittiin yleispätevään totuuteen, romantiikassa tärkein teema oli tunne. Haluttiin ilmentää vakaumusta, erilaisia tunteita kuten pelkoja ja toiveita, äärettömyyttä, ikuisuutta, intuitioita sekä yksilöllisiä kokemuksia. 

Caspar David Friedrich (1774-1840) oli pohjoissaksalainen protestantti, joka vaikutti pitkään keskeisessä taidekaupunki Dresdenissä eikä halunnut tehdä tuonnoin taiteilijoiden keskuudessa tyypillistä opintomatkaa Roomaan. 

Novotny toteaa mainiosti Friedrichin suhteesta luontoon, että tämä ikään kuin pidätti hengitystä maiseman edessä. Friedrich sijoittaakin usein maalaukseen henkilöhahmon maalarista katsoen selin katsomaan maisemaa. Hahmo samalla kertaa sekä on että ei ole teoksen aiheena. 

Talvimaisema
Wikimedia Commons

Friedrichin voidaan kuvata maalanneen melankolisia luonnon hiljaisuuden draamoja, maiseman tragedioita, painostavaa hiljaisuutta ja voittamatonta yksinäisyyttä. Tyyli on puritaaninen, jopa monotoninen, eikä se juuri muuttunut. Sommittelu on yksinkertaista. 

Friedrich huomasi luontoon liittyvän yli-inhimillisyyden ja osasi ensimmäisenä tuoda sen maalaamalla esiin. 

Friedrich unohdettiin pian. Hänen aloittamansa maiseman yli-inhimillisten 

Kaksi miestä katsomassa kuuta
Wikimedia Commons

Luminen luostarin hautausmaa
Wikimedia Commons

voimien kuvaaminen huipentui Cézannen tuotannossa, josta tosin puuttui ihmisen eristyneisyyden tunteen kuvaus.

Tämä artikkeli on julkaistu 11.1.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

Lisäys: Fritz Novotny on teoksen PAINTING AND SCULPTURE IN EUROPE 1780-1880 tekijä.

MAISEMAA - NIIN KLASSISTA

Nicolas Poussin
Orfeus ja Euridike
Wikimedia Commons

 Kochin maisemataide ei syntynyt tyhjästä. Hänen tuotantonsa juuret ovat 1500-luvun maisemamestareiden ja 1600-luvun idealististen maisemamaalareiden töissä (Poussin, Lorrainjne.). Hänellä on kuitenkin näitä enemmän voimaa ja näkemystä luonnosta. 




Claude Lorrain
Odysseus palauttaa Khryseiksen isälleen
Wikimedia Commons

 Kochin aikojen ja varhaisen maisemamaalauksen välillä on erotettavissa se, että myöhemmässä maisema nähtiin maailmankaikkeuden eettisen periaatteen idean ilmentymänä ja se, että siinä pantiin painoa luonnon suoralle havainnoinnille. Maalauksen aiheena suosittiin nyt vuoristoa, kun taas barokin aikaan tasangot olivat tutumpia aatelistolle ja sen seurauksena maalauksissakin näitä tuolloin suosittiin. 

 

Jakob Philipp Hackert
Raunioita sisilialaisessa maisemassa
Wikimedia Commons

 Koch oli klassisen maisemataiteen mahtihahmo, jonka rinnalla muut alan tekijät olivat pienempiä mestareita. Jakob Philipp Hackertilta (1737-1807), jota Koch piti vanhanaikaisena, puuttui tämän paatos ja heroismi. Hänen teoksensa olivat pikkusieviä huolitellusti maalattuine puineen ja söpöine täytehahmoineen. 

Johan Christian Reinhart
Italialainen jokimaisema hämärän hetkellä. Lepäävä metsästäjä.
Wikimedia Commons

Johann Christian Reinhartin (1761-1847) tuotannon luonne vaihteli idyllisestä heroiiseen ja tarkan havainnoinnin perustalta maalatusta keinotekoiseen ihannemaisemaan.

Carl Rottmann
Heidelbergin linna
Wikimedia Commons

Carl Rottmannilta (1797-1850) puuttui varhaisempien maisemaklassistien tasapainottava naiivius ja siten häntä väijyi teatraalisuuden riski. Hän käytti taitavasti värejä, mikä ei ollut maisemaklassistien leipälaji. 

Ferdinand Kobell
Pääsilta
Wikimedia Commons

Wilhelm von Kobell
Koselin piiritys
Wikimedia Commons

Ferdinand Kobell (1740-99) maalasi alankomaalaisten mestarien hengessä, joskin itsenäisesti luontoa tulkiten. Hänen varhaisteoksissaan oli vielä häivähdys barokin tapettimaisuutta. Hänen poikansa Wilhelm von Kobell (1766-1855) jatkoi isänsä jalanjäljissä alankomaalaisperinnettä ja jakoi myös kiinnostuksen valon kuvaamiseen, missä hän kehittyikin taitavaksi. Hän maalasi myös taistelumaalauksia, jotka tosin ovat lähempänä biedermeierin realismia kuin klassismia.

Tämä artikkeli on julkaistu 5.1.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa

Kalastajakylän prinssi, osa 2

Olen lukenut Sally Salmisen "Kalastajakylän prinssin" loppuun. Olen käsitellyt teosta 17.6. otsikolla "Sally Salminen: Kalastajakylän prinssi". 

Kirjan loppupäässä prinssi Efflamin käytös muuttuu jotenkin ylimieliseksi. Lukijalle paljastetaan hänen kaamea menneisyytensä. Hän oli toiminut sodan aikana natsien kätyrinä. Tästä syystä jopa hänen vanhempansakin olivat joutuneet tuhon omaksi. Hän oli tämän lisäksi syyllistynyt murhaan. 

Minulle jäi hieman arvoitukseksi johtuiko Efflamin uskonnollinen käyttäytyminen katumuksesta. Ainakin hän tuntui surevan vanhemmilleen aiheuttamaansa kohtaloa. Oliko kyseessä jonkinlainen naamioituminen?

Ehkä Salminen haluaa teoksessaan käsitellä uskonnollisuutta, pahuuden olemusta ja elämän tarkoitusta. Yksi teema on mahdollisesti rakkaus. Kertomus Marie-Jeannen ja Efflamin suhteesta jää kuitenkin ohueksi. 

Kirjan lopussa eräs tyttölapsi katoaa. Hänet löydetään pahoinpideltynä ja surmattuna. Kirjailija antaa ymmärtää, että syyllinen voisi olla Efflam. Mahdollisia motiiveja ei käsitellä. Ehkä halutaan viitata äärimmäiseen pahuuteen. 

Pian prinssikin katoaa. Rannasta löydetään palasia hänen vaatteistaan. Tekstissä viitataan mahdolliseen isoon aaltoon. Ainakin minulle jäi hieman epäselväksi, onko prinssi todella hukkunut. Hän oli kerran selvinnyt juuri ja juuri hengissä meren sylistä. Ottiko meri nyt omansa?

Halusiko kirjailija jättää auki sellaisen mahdollisuuden, että Efflam on lavastanut kuolemansa ja aloittanut uuden elämän jossakin?

Hyvää juhannusta kaikille!

Kirjoitin edellisessä osassa virheellisesti, että kirja on painettu vuonna 1954. Oikea vuosi on 1953.

Olen kierteessä

Käyttämäni unilääkkeen - Stellan - pakkausselosteessa sanotaan suoraan, että valmiste voi aiheuttaa muistamattomuutta. Tämä lienee ainakin osasyy oireisiin, joiden olen pelännyt viittaavan Altzheimeriin. 

Stella on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön, mutta minä olen napsinut kyseisiä pillereitä jo vuosikausia. Selosteen mukaan kyseisen lääkkeen teho voi heikentyä. Näin on minun tapauksessani käynyt. Olen ajautunut yliannostukseen.  

Minun on vaikea päästä sängystä aamuisin. Saatan jumittua pitkäksi aikaa. Haittapuolena on se, että saatan jatkaa unia. Tästä seuraa vaikeus nukahtaa iltaisin. Olen kierteessä. 

Tänäkin aamuna jumituin, mutta onnistuin välttämään nukahtamisen. Täytyy jatkaa ryhdistäytymistä. 

Nyt olen entistä motivoituneempi rimpuilemaan irti Stellasta. Toivottavasti muistini elpyy, jos onnistun. 

Kiva, että tulevaisuus on arvoitus

Olin jonkin aikaa melko varma, että minulla on Altzheimerin tauti. Tuntui, että elän tavallaan lopun alkua. Kognitiiviset kykyni heikkenevät, tulen  vähitellen avusta riippuvaiseksi ja joudun lopulta laitoshoitoon, jossa olen todennäköisesti kuolemaani saakka. Minulla on ehkä 10 vuotta jäljellä. Tulevaisuuden visioni oli ankea. Elämänhaluni väheni. Tuntui, ettei kannata lenkkeilläkään. 

Koen itseni nyt vapautuneeksi, vaikka tunnistan yhä itsessäni kognitiivisia oireita.  Ehdotin neurologille, että minulla on mahdollisesti Altzheimer, mutta se on aivan alkuvaiheessa. Hän ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. 

Tulevaisuus on taas avoimena edessäni. Elämä tavallaan menee lineaarisesti eteenpäin. Se on normalisoitunut. Olen toki ehtoopuolella, mutta jäljellä oleva elinaikaa on vaikea arvioida. 

Voi olla, että oireeni liittyvät nukahtamislääkkeiden käyttöön. Stellaa ei pitäisi ottaa yhtä tablettia enempää. Toistaiseksi tarvitsen vähintään puolitoista. Eilen otin vielä puolikkaan tämän päälle. Tämä rimpuilu nukahtamislääkkeestä irti on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. 

Saan olla kiitollinen synkän Altzheimer-pilven väistymisestä. On mukavampi elää, kun tulevaisuus on arvoitus. Toki pieni epäilys tulee välillä mieleen. 

Puhelu verohallinnosta oli aito

Kirjoitin tiistaina viime viikolla saamastani viranomaispuhelusta, joka herätti epäilyksiä. Arvelin, että joku huijari ehkä yrittää kalastaa sosiaaliturvatunnuksia. 

Asianomainen toimihenkilö soitti minulle lupauksensa mukaisesti tänään. 

Olin merkinnyt taiteellisista tuotoksista saamani tulot veroilmoitukseen siten, että niitä luultiin saaduiksi palkoiksi. Toimihenkilö lupasi siirtää ne "muihin tuloihin" tms.

Mysteeri ratkesi. 

Sally Salminen: "Kalastajakylän prinssi"

Kirjoitin äskettäin Sally Salmisen teoksesta "Meren saari".  Olen nyt lukenut vajaat puolet saman kirjailijan romaanista "Kalastajakylän prinssi", jonka tapahtumat sijoittuvat Bretagneen. 

Kyttyräselkäinen ja ontuva nuori nainen Marie-Jeanne löytää rantavedestä henkitoreissaan olevan miehen, joka on ilmeisesti selvinnyt jostakin haaksirikon tehneestä laivasta. Mies on menettänyt muistinsa niin, ettei muista edes nimeään. Eräs perhe ottaa miehen asumaan luonaan. Hänelle annetaan etu- ja sukunimi (Efflam Kelou). Perheen isä ajattelee miehen tuovan onnea.

Merestä pelastettu mies puhuu kummallisesti. Hänen lauseensa kuulostavat raamatullisilta. Onkohan hänellä messiaskompleksi?

Jostakin syystä kyläläiset epäilevät, että Efflam on prinssi.

Marie-Jeanne on ilmeisesti vähintään ihastunut Eflamiin. 

Eräs kalastaja ottaa Efflamin mukaan merelle, mutta ei tästä ole hyötyä. Leipomon työtkään eivät suju. Sitten paikallinen puuseppä ottaa "prinssin" apulaisekseen ja käy ilmi, että tämä osaa homman jopa paremmin kuin itse mestari. Onkohan tässä viittaus Jeesuksen maallisen isän ammattiin?

Salminen on taitava kertoja. Hän osaa kuvata merellisiä tunnelmia ja punoa kalastajakylän elämän episodeja.

Tarinan juoni edistyy aika hitaasti. Kuvaus on rikasta, mutta mielestäni tämä romaani ei ole "Katriinan" veroinen. En ole kuitenkaan lukenut kirjaa kokonaan, joten mieli voi muuttua. 

Tarina on epäuskottava, mutta saahan se fiktiossa ollakin. 

Lainaamani kirja on minua vanhempi. Se on painettu vuonna 1953 (alkuperäisessä tekstissä oli virheellisesti 1954). Siinä on 462 sivua. 

Kontrollikäynti hemapolilla

Olin ajatellut, että minut saatetaan siirtää hematologian poliklinikalta terveyskeskuksen seurantaan, kun on kulunut viisi vuotta kantasolusiirteen saamisesta. Edellisestä kontrollikäynnistä on vuosi.

Niin ei käynyt. Seuraava tapaaminen on puolen vuoden päästä. Tämänpäiväistä kertaa varten kävin vain verikokeessa. Arvot olivat hyvällä tolalla. Seuraavaa kertaa varten otetaan luultavasti verikoe, mutta testataan jotakin muutakin. 

Eloonjäämisennusteita tehdään viiden vuoden tähtäyksellä. Niissä ilmaistaan, kuinka monta prosenttia potilaista on todennäköisesti hengissä viiden vuoden päästä. En tiedä, mikä oli ennusteeni prosentteina, mutta se oli huono. Nyt on viisi vuotta mennyt ja voin syöpien suhteen hyvin. Minulla on vain ajoittain lievää käänteishyljintää. 

Seurantani on asiantuntevissa käsissä hemapolilla. Tunnen, että minusta pidetään huolta.

Minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen.

Outo puhelu

Minulle soitettiin viime torstaina, kun olimme Espoossa. Muistaakseni soittaja sanoi olevansa verohallinnosta. Asia liittyi tuoreimpaan veroilmoitukseeni. 

Sovimme, että soittaja palaa asiaan viikon päästä. Hän oli vailla joidenkin henkilöiden sosiaaliturvatunnuksia. 

Ainoa mieleeni tullut asia on taidemyyntini, mutta mitä verottaja tekisi asiakkaitteni sotuilla? 

Soitin tänään veroneuvontaan. Tietokannasta ei löytynyt merkintää torstaisesta puhelusta. Asiakaspalvelija ei myöskään löytänyt veroilmoituksestani mitään mihin sotuja tarvittaisiin. Hän ei pitänyt mahdottomana, että kyseessä olisi huijaussoitto. Hän kysyi, tuliko puhelu 029-alkuisesta numerosta. Aloin näplätä luuriani ja puhelu katkesi. Numero on 029-alkuinen ja muistuttaa muutoinkin verottajan numeroita. 

Voi olla, että käsitin väärin ja asiassa jo jokin luonnollinen selitys. Ehkä mysteeri selviää ylihuomenna. 

Olenko keisarin jälkeläinen?

Mikäli Geniin on uskominen, olen. 

Geni on netissä oleva tietokanta, johon jokainen asiasta kiinnostunut voi rakentaa omaa sukupuutaan. Järjestelmä etsii muiden käyttäjien kanssa yhteisiä sukulaisia ja ehdottaa sukupuiden kytkemistä toisiinsa. Näin rakentuu valtava sukujen verkosto. 

Genin avulla voi etsiä mahdollista sukuyhteyttä haluamiinsa henkilöihin. 

Alla on sukupolvikaavio, joka osoittaa miten minä mahdollisesti polveudun Kaarle Suuresta, joka oli frankkien kuningas ja roomalaisten keisari. Jos Geni on oikeassa, olen kaukaista sukua myös Kaarle Martellille, joka pysäytti arabit Poitiersin taistelussa vuonna 732. Martel oli Kaarle Suuren isoisä. 

Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana. 

Yhtenä solmuna ketjussa on Birger-jaarli, joka lienee monelle tuttu historian tunneilta. 

Paavo Lipponen on kehuskellut samalla asialla, jolla minä nyt rehvastelen. Hän on todennut julkisuudessa olevansa Kaarle Suuren jälkeläinen. Tästä seuraa, että minun ja Lipposen välillä täytyy olla sukuyhteys. Annoin Genin selvittää onko tällainen olemassa ja löysihän se. 

Geni on yhtä luotettava kuin ovat sen käyttäjät. 

Olen tänään viisivuotias

Meillä siirteen saaneilla on tapana laskea uusi ikä päivästä, jolloin itse kukin sai kantasolusiirteen. Täytin vähän aikaa sitten 67 vuotta, mutta uudesta syntymäajastani tulee tänään kuluneeksi viisi vuotta. 

Ennusteeni oli huono, mutta tässä yhä olen. Joku tuntematon hyväntekijä oli lahjoittanut kantasolualkioita, jotka sopivat minulle hämmästyttävän hyvin. Minulla on vain lievää käänteishyljintäoireilua. 

Veriryhmäni muuttui siirteen vuoksi A-:sta A+:ksi.

Minulla on piakkoin viisivuotiskontrolli. Saapa nähdä, jatkuvatko nämä käynnit siitä eteenpäin ja saanko yhä olla yhteydessä siirrehoitajaan. Voi olla, että siirryn terveysaseman hoiviin. 

On paljon aihetta kiitollisuuteen. Minä elän. 

Sally Salminen: "Meren saari"

Tämä kirja ei ole yhtä eeppinen kuin saman kirjailijan "Katriina". Tapahtumat sijoittuvat Fanøn saarelle, joka sijaitsee Pohjanmeressä Esbjergin kunnan edustalla. Eletään 1800-lukua. "Meren saari" on painettu vuonna 1964, joten se on noin kymmenen vuotta minua nuorempi. 

Olin pettynyt alettuani lukea teosta. Ajattelin, että kirjailija ei ehkä osaa kuvata yhtä vaikuttavasti kulttuuria, johon ei ole syntynyt. "Katriina" kuvaa elämää Ahvenanmaalla, josta Salminen on kotoisin. Viimeksi mainittu myös sijoittuu aikaan, jota kirjailija on itse elänyt. 

Kirjailijat Uno Salminen ja Aili Nordgren sekä runoilija Runar Salminen ovat Sally Salmisen sisaruksia. 

Jatkoin kuitenkin lukemista. 

Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka toivovat kirjailijoiden kuvaavat tapahtumien ympäristöä mahdollisimman aidosti. On mukava kuvitella oppivansa jotakin todellista fiktiivisistä romaaneista. En tiedä kuinka hyvin Salminen on tehnyt kotiläksynsä. Minulle "Meren saari" tuntui uskottavalta. Kirjailija meni naimisiin tanskalaisen kanssa ja asui Tanskassa suuren osan elämästään. Ehkä Salminen on tutkinut saaren paikallishistoriaa ja muotoillut tarinansa sen pohjalta.  

Kirjailijoilla ei ole mitään velvollisuutta kuvata teostensa tapahtumaympäristöä "oikein". Tässä käsitellyssä kirjassa on erikoinen juoni. Päähenkilö on kotiseudulleen ammattiaan harjoittamaan palannut opettaja, joka rakastuu itseään nuorempaan naiseen, mutta epäilee, että tämä saattaa olla hänen oma tytär.

Kirjassa pohditaan uskoa ja elämän tarkoitusta. Suuret kysymykset jäävät tietenkin auki. Merellistä ympäristöä kuvataan taitavasti. 

Kirjan lopussa palaset loksahtavat paikoilleen ja keskeinen arvoitus ratkeaa. Tarinasta tulee ehyt. 

Olen lainannut myös Salmisen Kalastajakylän prinssin. Ehkä siinäkin on hyvä tarina.

Voittajalla on väliä

Suomi hävisi eilisen loppuottelun Kanadalle. "Koko" Suomi jännitti, miten käy. 

Miksi on niin tärkeää, että Suomi menestyy? 

Ehkä kyse on nationalismista. Oman maan joukkueen onnistuminen taitaa lisätä kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minulla ei ole mitään tekemistä Suomen jääkiekkomaajoukkueen kanssa, mutta olen sen puolella. Olemmekohan me pienen valtion kansalaiset erityisen ahneita oman maan menestykselle? Aikoinaan olimme ylpeitä Nokian saavutuksista. Lienee samasta asiasta kysymys. 

En tällä hetkellä edes tiedä, mikä maa sai pronssia. 

Ankaraa elämää

Luin Sally Salmisen eeppisen romaanin Katriina, Kirja kertoo tarinan naisesta, joka rakastuu merimieheen, avioituu ja muuttaa miehen tölliin Ahvenanmaalle. Kirja on hyvin uskottavan tuntuinen kuvaus ahvenanmaalaisen köyhälistön elämästä paikallisten patruunoiden vallan alla. Salminen itse onkin kotoisin Ahvenanmaan Vårdöstä. Puoliso Johan on pitkiä aikoja merellä. Katriina tekee keikkahommia varakkaampien tiloilla. Hän on taistelijaluonne, mikä herättää kunnioitusta ainakin yhdessä patruunassa.

Lapsia syntyy ja varttuu halvaksi työvoimaksi. Yksi heistä on niin tarmokas, että tekee luokkaretken opiskelemalla kapteeniksi. Yksi pojista ei palaa meriltä koskaan. Alus, jolla hän työskenteli, oli ilmeisesti uponnut tai palanut. Ainut tytär kuolee lapsena. Nuorin pojista on levoton sielu ja päätyy lopulta Australiaan. 

Elämä on monella tavalla kovaa luokkayhteiskunnassa. Kirja kattaa Katariinan elämän Johaniin tutustumisesta kuolemaan saakka, jota ennen hän ehtii nauttia lastenlapsista. Teos tuo mieleen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogian. 

Tätä pitää saada lisää. Salmisen romaani Meren saari odottaa noutamista kirjastossa.

Neurologilla

Tapasin ensin hoitajan, joka teki minulle samantatapaisen testin, jollainen minulle tehtiin taannoin muistihoitajaa tavatessani. Tulokset olivat ilmeisesti aika hyvät.

Keskustelu neurologin kanssa muistutti omalääkärini kanssa käytyä. Lääkärin mukaan ei ole viitteitä muistisairaudesta. Tämä on hämmentävää, koska mielestäni kognitiiviset kykyni ovat heikentyneet. Viime vuonna tehdyn pään kuvauksen tulokset vahvistavat lääkärin näkemyksen. 

Alzheimer-diagnoosi olisikin aika kolkko. Toimintakykyni heikkenisi vähitellen ja siirtyisin pikkuhiljaa hämärään. Lopulta saattaisin muuttua kasviksi. Tämä olisi erityisesti puolison kannalta rankka skenaario. 

Arvelin lääkärille, että testi ei ehkä mittaa oireitteni kannalta "oikeita" asioita. Hän vakuutti, että testi on validi. 

Tämänpäiväisen käynnin tulos on lohdullinen. Tosin oireitteni vuoksi epäilys kalvaa mieltäni. Ehkä tämä on normaalia vanhenemista.

Näillä mennään.