MAISEMAA - NIIN KLASSISTA

Nicolas Poussin
Orfeus ja Euridike
Wikimedia Commons

 Kochin maisemataide ei syntynyt tyhjästä. Hänen tuotantonsa juuret ovat 1500-luvun maisemamestareiden ja 1600-luvun idealististen maisemamaalareiden töissä (Poussin, Lorrainjne.). Hänellä on kuitenkin näitä enemmän voimaa ja näkemystä luonnosta. 




Claude Lorrain
Odysseus palauttaa Khryseiksen isälleen
Wikimedia Commons

 Kochin aikojen ja varhaisen maisemamaalauksen välillä on erotettavissa se, että myöhemmässä maisema nähtiin maailmankaikkeuden eettisen periaatteen idean ilmentymänä ja se, että siinä pantiin painoa luonnon suoralle havainnoinnille. Maalauksen aiheena suosittiin nyt vuoristoa, kun taas barokin aikaan tasangot olivat tutumpia aatelistolle ja sen seurauksena maalauksissakin näitä tuolloin suosittiin. 

 

Jakob Philipp Hackert
Raunioita sisilialaisessa maisemassa
Wikimedia Commons

 Koch oli klassisen maisemataiteen mahtihahmo, jonka rinnalla muut alan tekijät olivat pienempiä mestareita. Jakob Philipp Hackertilta (1737-1807), jota Koch piti vanhanaikaisena, puuttui tämän paatos ja heroismi. Hänen teoksensa olivat pikkusieviä huolitellusti maalattuine puineen ja söpöine täytehahmoineen. 

Johan Christian Reinhart
Italialainen jokimaisema hämärän hetkellä. Lepäävä metsästäjä.
Wikimedia Commons

Johann Christian Reinhartin (1761-1847) tuotannon luonne vaihteli idyllisestä heroiiseen ja tarkan havainnoinnin perustalta maalatusta keinotekoiseen ihannemaisemaan.

Carl Rottmann
Heidelbergin linna
Wikimedia Commons

Carl Rottmannilta (1797-1850) puuttui varhaisempien maisemaklassistien tasapainottava naiivius ja siten häntä väijyi teatraalisuuden riski. Hän käytti taitavasti värejä, mikä ei ollut maisemaklassistien leipälaji. 

Ferdinand Kobell
Pääsilta
Wikimedia Commons

Wilhelm von Kobell
Koselin piiritys
Wikimedia Commons

Ferdinand Kobell (1740-99) maalasi alankomaalaisten mestarien hengessä, joskin itsenäisesti luontoa tulkiten. Hänen varhaisteoksissaan oli vielä häivähdys barokin tapettimaisuutta. Hänen poikansa Wilhelm von Kobell (1766-1855) jatkoi isänsä jalanjäljissä alankomaalaisperinnettä ja jakoi myös kiinnostuksen valon kuvaamiseen, missä hän kehittyikin taitavaksi. Hän maalasi myös taistelumaalauksia, jotka tosin ovat lähempänä biedermeierin realismia kuin klassismia.

Tämä artikkeli on julkaistu 5.1.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa

Kalastajakylän prinssi, osa 2

Olen lukenut Sally Salmisen "Kalastajakylän prinssin" loppuun. Olen käsitellyt teosta 17.6. otsikolla "Sally Salminen: Kalastajakylän prinssi". 

Kirjan loppupäässä prinssi Efflamin käytös muuttuu jotenkin ylimieliseksi. Lukijalle paljastetaan hänen kaamea menneisyytensä. Hän oli toiminut sodan aikana natsien kätyrinä. Tästä syystä jopa hänen vanhempansakin olivat joutuneet tuhon omaksi. Hän oli tämän lisäksi syyllistynyt murhaan. 

Minulle jäi hieman arvoitukseksi johtuiko Efflamin uskonnollinen käyttäytyminen katumuksesta. Ainakin hän tuntui surevan vanhemmilleen aiheuttamaansa kohtaloa. Oliko kyseessä jonkinlainen naamioituminen?

Ehkä Salminen haluaa teoksessaan käsitellä uskonnollisuutta, pahuuden olemusta ja elämän tarkoitusta. Yksi teema on mahdollisesti rakkaus. Kertomus Marie-Jeannen ja Efflamin suhteesta jää kuitenkin ohueksi. 

Kirjan lopussa eräs tyttölapsi katoaa. Hänet löydetään pahoinpideltynä ja surmattuna. Kirjailija antaa ymmärtää, että syyllinen voisi olla Efflam. Mahdollisia motiiveja ei käsitellä. Ehkä halutaan viitata äärimmäiseen pahuuteen. 

Pian prinssikin katoaa. Rannasta löydetään palasia hänen vaatteistaan. Tekstissä viitataan mahdolliseen isoon aaltoon. Ainakin minulle jäi hieman epäselväksi, onko prinssi todella hukkunut. Hän oli kerran selvinnyt juuri ja juuri hengissä meren sylistä. Ottiko meri nyt omansa?

Halusiko kirjailija jättää auki sellaisen mahdollisuuden, että Efflam on lavastanut kuolemansa ja aloittanut uuden elämän jossakin?

Hyvää juhannusta kaikille!

Kirjoitin edellisessä osassa virheellisesti, että kirja on painettu vuonna 1954. Oikea vuosi on 1953.

Olen kierteessä

Käyttämäni unilääkkeen - Stellan - pakkausselosteessa sanotaan suoraan, että valmiste voi aiheuttaa muistamattomuutta. Tämä lienee ainakin osasyy oireisiin, joiden olen pelännyt viittaavan Altzheimeriin. 

Stella on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön, mutta minä olen napsinut kyseisiä pillereitä jo vuosikausia. Selosteen mukaan kyseisen lääkkeen teho voi heikentyä. Näin on minun tapauksessani käynyt. Olen ajautunut yliannostukseen.  

Minun on vaikea päästä sängystä aamuisin. Saatan jumittua pitkäksi aikaa. Haittapuolena on se, että saatan jatkaa unia. Tästä seuraa vaikeus nukahtaa iltaisin. Olen kierteessä. 

Tänäkin aamuna jumituin, mutta onnistuin välttämään nukahtamisen. Täytyy jatkaa ryhdistäytymistä. 

Nyt olen entistä motivoituneempi rimpuilemaan irti Stellasta. Toivottavasti muistini elpyy, jos onnistun. 

Kiva, että tulevaisuus on arvoitus

Olin jonkin aikaa melko varma, että minulla on Altzheimerin tauti. Tuntui, että elän tavallaan lopun alkua. Kognitiiviset kykyni heikkenevät, tulen  vähitellen avusta riippuvaiseksi ja joudun lopulta laitoshoitoon, jossa olen todennäköisesti kuolemaani saakka. Minulla on ehkä 10 vuotta jäljellä. Tulevaisuuden visioni oli ankea. Elämänhaluni väheni. Tuntui, ettei kannata lenkkeilläkään. 

Koen itseni nyt vapautuneeksi, vaikka tunnistan yhä itsessäni kognitiivisia oireita.  Ehdotin neurologille, että minulla on mahdollisesti Altzheimer, mutta se on aivan alkuvaiheessa. Hän ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. 

Tulevaisuus on taas avoimena edessäni. Elämä tavallaan menee lineaarisesti eteenpäin. Se on normalisoitunut. Olen toki ehtoopuolella, mutta jäljellä oleva elinaikaa on vaikea arvioida. 

Voi olla, että oireeni liittyvät nukahtamislääkkeiden käyttöön. Stellaa ei pitäisi ottaa yhtä tablettia enempää. Toistaiseksi tarvitsen vähintään puolitoista. Eilen otin vielä puolikkaan tämän päälle. Tämä rimpuilu nukahtamislääkkeestä irti on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. 

Saan olla kiitollinen synkän Altzheimer-pilven väistymisestä. On mukavampi elää, kun tulevaisuus on arvoitus. Toki pieni epäilys tulee välillä mieleen. 

Puhelu verohallinnosta oli aito

Kirjoitin tiistaina viime viikolla saamastani viranomaispuhelusta, joka herätti epäilyksiä. Arvelin, että joku huijari ehkä yrittää kalastaa sosiaaliturvatunnuksia. 

Asianomainen toimihenkilö soitti minulle lupauksensa mukaisesti tänään. 

Olin merkinnyt taiteellisista tuotoksista saamani tulot veroilmoitukseen siten, että niitä luultiin saaduiksi palkoiksi. Toimihenkilö lupasi siirtää ne "muihin tuloihin" tms.

Mysteeri ratkesi. 

Sally Salminen: "Kalastajakylän prinssi"

Kirjoitin äskettäin Sally Salmisen teoksesta "Meren saari".  Olen nyt lukenut vajaat puolet saman kirjailijan romaanista "Kalastajakylän prinssi", jonka tapahtumat sijoittuvat Bretagneen. 

Kyttyräselkäinen ja ontuva nuori nainen Marie-Jeanne löytää rantavedestä henkitoreissaan olevan miehen, joka on ilmeisesti selvinnyt jostakin haaksirikon tehneestä laivasta. Mies on menettänyt muistinsa niin, ettei muista edes nimeään. Eräs perhe ottaa miehen asumaan luonaan. Hänelle annetaan etu- ja sukunimi (Efflam Kelou). Perheen isä ajattelee miehen tuovan onnea.

Merestä pelastettu mies puhuu kummallisesti. Hänen lauseensa kuulostavat raamatullisilta. Onkohan hänellä messiaskompleksi?

Jostakin syystä kyläläiset epäilevät, että Efflam on prinssi.

Marie-Jeanne on ilmeisesti vähintään ihastunut Eflamiin. 

Eräs kalastaja ottaa Efflamin mukaan merelle, mutta ei tästä ole hyötyä. Leipomon työtkään eivät suju. Sitten paikallinen puuseppä ottaa "prinssin" apulaisekseen ja käy ilmi, että tämä osaa homman jopa paremmin kuin itse mestari. Onkohan tässä viittaus Jeesuksen maallisen isän ammattiin?

Salminen on taitava kertoja. Hän osaa kuvata merellisiä tunnelmia ja punoa kalastajakylän elämän episodeja.

Tarinan juoni edistyy aika hitaasti. Kuvaus on rikasta, mutta mielestäni tämä romaani ei ole "Katriinan" veroinen. En ole kuitenkaan lukenut kirjaa kokonaan, joten mieli voi muuttua. 

Tarina on epäuskottava, mutta saahan se fiktiossa ollakin. 

Lainaamani kirja on minua vanhempi. Se on painettu vuonna 1953 (alkuperäisessä tekstissä oli virheellisesti 1954). Siinä on 462 sivua. 

Kontrollikäynti hemapolilla

Olin ajatellut, että minut saatetaan siirtää hematologian poliklinikalta terveyskeskuksen seurantaan, kun on kulunut viisi vuotta kantasolusiirteen saamisesta. Edellisestä kontrollikäynnistä on vuosi.

Niin ei käynyt. Seuraava tapaaminen on puolen vuoden päästä. Tämänpäiväistä kertaa varten kävin vain verikokeessa. Arvot olivat hyvällä tolalla. Seuraavaa kertaa varten otetaan luultavasti verikoe, mutta testataan jotakin muutakin. 

Eloonjäämisennusteita tehdään viiden vuoden tähtäyksellä. Niissä ilmaistaan, kuinka monta prosenttia potilaista on todennäköisesti hengissä viiden vuoden päästä. En tiedä, mikä oli ennusteeni prosentteina, mutta se oli huono. Nyt on viisi vuotta mennyt ja voin syöpien suhteen hyvin. Minulla on vain ajoittain lievää käänteishyljintää. 

Seurantani on asiantuntevissa käsissä hemapolilla. Tunnen, että minusta pidetään huolta.

Minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen.

Outo puhelu

Minulle soitettiin viime torstaina, kun olimme Espoossa. Muistaakseni soittaja sanoi olevansa verohallinnosta. Asia liittyi tuoreimpaan veroilmoitukseeni. 

Sovimme, että soittaja palaa asiaan viikon päästä. Hän oli vailla joidenkin henkilöiden sosiaaliturvatunnuksia. 

Ainoa mieleeni tullut asia on taidemyyntini, mutta mitä verottaja tekisi asiakkaitteni sotuilla? 

Soitin tänään veroneuvontaan. Tietokannasta ei löytynyt merkintää torstaisesta puhelusta. Asiakaspalvelija ei myöskään löytänyt veroilmoituksestani mitään mihin sotuja tarvittaisiin. Hän ei pitänyt mahdottomana, että kyseessä olisi huijaussoitto. Hän kysyi, tuliko puhelu 029-alkuisesta numerosta. Aloin näplätä luuriani ja puhelu katkesi. Numero on 029-alkuinen ja muistuttaa muutoinkin verottajan numeroita. 

Voi olla, että käsitin väärin ja asiassa jo jokin luonnollinen selitys. Ehkä mysteeri selviää ylihuomenna. 

Olenko keisarin jälkeläinen?

Mikäli Geniin on uskominen, olen. 

Geni on netissä oleva tietokanta, johon jokainen asiasta kiinnostunut voi rakentaa omaa sukupuutaan. Järjestelmä etsii muiden käyttäjien kanssa yhteisiä sukulaisia ja ehdottaa sukupuiden kytkemistä toisiinsa. Näin rakentuu valtava sukujen verkosto. 

Genin avulla voi etsiä mahdollista sukuyhteyttä haluamiinsa henkilöihin. 

Alla on sukupolvikaavio, joka osoittaa miten minä mahdollisesti polveudun Kaarle Suuresta, joka oli frankkien kuningas ja roomalaisten keisari. Jos Geni on oikeassa, olen kaukaista sukua myös Kaarle Martellille, joka pysäytti arabit Poitiersin taistelussa vuonna 732. Martel oli Kaarle Suuren isoisä. 

Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana. 

Yhtenä solmuna ketjussa on Birger-jaarli, joka lienee monelle tuttu historian tunneilta. 

Paavo Lipponen on kehuskellut samalla asialla, jolla minä nyt rehvastelen. Hän on todennut julkisuudessa olevansa Kaarle Suuren jälkeläinen. Tästä seuraa, että minun ja Lipposen välillä täytyy olla sukuyhteys. Annoin Genin selvittää onko tällainen olemassa ja löysihän se. 

Geni on yhtä luotettava kuin ovat sen käyttäjät. 

Olen tänään viisivuotias

Meillä siirteen saaneilla on tapana laskea uusi ikä päivästä, jolloin itse kukin sai kantasolusiirteen. Täytin vähän aikaa sitten 67 vuotta, mutta uudesta syntymäajastani tulee tänään kuluneeksi viisi vuotta. 

Ennusteeni oli huono, mutta tässä yhä olen. Joku tuntematon hyväntekijä oli lahjoittanut kantasolualkioita, jotka sopivat minulle hämmästyttävän hyvin. Minulla on vain lievää käänteishyljintäoireilua. 

Veriryhmäni muuttui siirteen vuoksi A-:sta A+:ksi.

Minulla on piakkoin viisivuotiskontrolli. Saapa nähdä, jatkuvatko nämä käynnit siitä eteenpäin ja saanko yhä olla yhteydessä siirrehoitajaan. Voi olla, että siirryn terveysaseman hoiviin. 

On paljon aihetta kiitollisuuteen. Minä elän. 

Sally Salminen: "Meren saari"

Tämä kirja ei ole yhtä eeppinen kuin saman kirjailijan "Katriina". Tapahtumat sijoittuvat Fanøn saarelle, joka sijaitsee Pohjanmeressä Esbjergin kunnan edustalla. Eletään 1800-lukua. "Meren saari" on painettu vuonna 1964, joten se on noin kymmenen vuotta minua nuorempi. 

Olin pettynyt alettuani lukea teosta. Ajattelin, että kirjailija ei ehkä osaa kuvata yhtä vaikuttavasti kulttuuria, johon ei ole syntynyt. "Katriina" kuvaa elämää Ahvenanmaalla, josta Salminen on kotoisin. Viimeksi mainittu myös sijoittuu aikaan, jota kirjailija on itse elänyt. 

Kirjailijat Uno Salminen ja Aili Nordgren sekä runoilija Runar Salminen ovat Sally Salmisen sisaruksia. 

Jatkoin kuitenkin lukemista. 

Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka toivovat kirjailijoiden kuvaavat tapahtumien ympäristöä mahdollisimman aidosti. On mukava kuvitella oppivansa jotakin todellista fiktiivisistä romaaneista. En tiedä kuinka hyvin Salminen on tehnyt kotiläksynsä. Minulle "Meren saari" tuntui uskottavalta. Kirjailija meni naimisiin tanskalaisen kanssa ja asui Tanskassa suuren osan elämästään. Ehkä Salminen on tutkinut saaren paikallishistoriaa ja muotoillut tarinansa sen pohjalta.  

Kirjailijoilla ei ole mitään velvollisuutta kuvata teostensa tapahtumaympäristöä "oikein". Tässä käsitellyssä kirjassa on erikoinen juoni. Päähenkilö on kotiseudulleen ammattiaan harjoittamaan palannut opettaja, joka rakastuu itseään nuorempaan naiseen, mutta epäilee, että tämä saattaa olla hänen oma tytär.

Kirjassa pohditaan uskoa ja elämän tarkoitusta. Suuret kysymykset jäävät tietenkin auki. Merellistä ympäristöä kuvataan taitavasti. 

Kirjan lopussa palaset loksahtavat paikoilleen ja keskeinen arvoitus ratkeaa. Tarinasta tulee ehyt. 

Olen lainannut myös Salmisen Kalastajakylän prinssin. Ehkä siinäkin on hyvä tarina.

Voittajalla on väliä

Suomi hävisi eilisen loppuottelun Kanadalle. "Koko" Suomi jännitti, miten käy. 

Miksi on niin tärkeää, että Suomi menestyy? 

Ehkä kyse on nationalismista. Oman maan joukkueen onnistuminen taitaa lisätä kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minulla ei ole mitään tekemistä Suomen jääkiekkomaajoukkueen kanssa, mutta olen sen puolella. Olemmekohan me pienen valtion kansalaiset erityisen ahneita oman maan menestykselle? Aikoinaan olimme ylpeitä Nokian saavutuksista. Lienee samasta asiasta kysymys. 

En tällä hetkellä edes tiedä, mikä maa sai pronssia. 

Ankaraa elämää

Luin Sally Salmisen eeppisen romaanin Katriina, Kirja kertoo tarinan naisesta, joka rakastuu merimieheen, avioituu ja muuttaa miehen tölliin Ahvenanmaalle. Kirja on hyvin uskottavan tuntuinen kuvaus ahvenanmaalaisen köyhälistön elämästä paikallisten patruunoiden vallan alla. Salminen itse onkin kotoisin Ahvenanmaan Vårdöstä. Puoliso Johan on pitkiä aikoja merellä. Katriina tekee keikkahommia varakkaampien tiloilla. Hän on taistelijaluonne, mikä herättää kunnioitusta ainakin yhdessä patruunassa.

Lapsia syntyy ja varttuu halvaksi työvoimaksi. Yksi heistä on niin tarmokas, että tekee luokkaretken opiskelemalla kapteeniksi. Yksi pojista ei palaa meriltä koskaan. Alus, jolla hän työskenteli, oli ilmeisesti uponnut tai palanut. Ainut tytär kuolee lapsena. Nuorin pojista on levoton sielu ja päätyy lopulta Australiaan. 

Elämä on monella tavalla kovaa luokkayhteiskunnassa. Kirja kattaa Katariinan elämän Johaniin tutustumisesta kuolemaan saakka, jota ennen hän ehtii nauttia lastenlapsista. Teos tuo mieleen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogian. 

Tätä pitää saada lisää. Salmisen romaani Meren saari odottaa noutamista kirjastossa.

Neurologilla

Tapasin ensin hoitajan, joka teki minulle samantatapaisen testin, jollainen minulle tehtiin taannoin muistihoitajaa tavatessani. Tulokset olivat ilmeisesti aika hyvät.

Keskustelu neurologin kanssa muistutti omalääkärini kanssa käytyä. Lääkärin mukaan ei ole viitteitä muistisairaudesta. Tämä on hämmentävää, koska mielestäni kognitiiviset kykyni ovat heikentyneet. Viime vuonna tehdyn pään kuvauksen tulokset vahvistavat lääkärin näkemyksen. 

Alzheimer-diagnoosi olisikin aika kolkko. Toimintakykyni heikkenisi vähitellen ja siirtyisin pikkuhiljaa hämärään. Lopulta saattaisin muuttua kasviksi. Tämä olisi erityisesti puolison kannalta rankka skenaario. 

Arvelin lääkärille, että testi ei ehkä mittaa oireitteni kannalta "oikeita" asioita. Hän vakuutti, että testi on validi. 

Tämänpäiväisen käynnin tulos on lohdullinen. Tosin oireitteni vuoksi epäilys kalvaa mieltäni. Ehkä tämä on normaalia vanhenemista.

Näillä mennään. 

Kuvia ja kaksi videota Brändöstä

Ab Långörenillä on Torsholmassa kolmen vuokrattavan mökin "kylä". Yllä kuva Tamarasta, jossa majailimme.  Alla kuvia mökistä ja sen ympäristöstä. 

Korsholmasta

Seuraavat kuvat ovat Fisköstä. 

Institutet för Levande Föda

Lapinmaisemaa Fiskössä

Brändön kirkko kunnan keskussaarella

Matkailijatko näitä kivikasoja latovat?

Alla olevalla videolla kalasatama Torsholmassa-

Odottelimme autolauttaa kotimatkalla Åvassa. Tutkimme sataman tuntumassa olevaa kalliomuodostelmaa, jossa graniitin seassa on gneissi-juovia.

Myönteinen kokemus

Soitin tänään Keskikaupungin terveysaseman numeroon saadakseni piikitysajan ja uuden Thyroxin-reseptin. Olin ajatellut jostakin syystä, että kahta asiaa ei saisi hoitaa yhdellä puhelulla. Olin väärässä. 

Soitettuani nauhoitus ilmoitti, että ajanvaraus on ruuhkautunut, mutta tarjosi mahdollisuuden jättää soittopyynnön. Käytin sen hyväkseni. 

Huomasin jossakin vaiheessa, että minulle oli soitettu numerottomasta puhelimesta. En ollut kuullut hälytystä. Ajattelin, että se oli siinä tällä erää, mutta minulle soitettiinkin uudestaan ja sain molemmat asiat hoidetuksi. Ystävällinen asiakaspalvelija delegoi Thyroxin-asian omalääkärilleni, joka päättäisi tarvitaanko verikoe ja ohjeistaisi minua huomenna tekstiviestillä. Olin kuvitellut, ettei omalääkärijärjestelmää ole saatu toimimaan ja että minua todennäköisesti palvelee eri lääkäri eri asiointikerroilla. Nyt terveyskeskusasioitani hoitaa sama lääkäri, jonka luona kävin vaimoni kanssa muistiasioissa. Lääkäri oli ystävällinen. Hänen muuta pätevyyttään on hankala arvioida yhden käynnin perusteella. 

Olen myönteisesti yllättynyt. Terveyskeskus palvelee paremmin kuin luulinkaan. 

Osaako joutsen purjehtia?

Tulimme torstaina erään ystäväpariskunnan kanssa heidän autollaan tänne Brändöhön Ahvenanmaalle. Saamme lomailla eläkeläisarjesta. Tapasimme Naantalissa, jossa ystävämme asuvat. Autolautta toi meidät Kustavissa sijaitsevalta Vuosnaisten meriasemalta Brändöhön Åva-nimiseen saareen. Ajoimme matkalla myös Kustavin naapurikunnan, Taivassalon, läpi. Olin esi-isieni ja -äitieni jäljissä, koska minulla on ilmeisesti juuria Brändössä, Kustavissa ja Taivassalossa.

Brändön maisemat ovat karun kauniita. Puusto on matalaa. Havupuita on harvassa. Katajia on paljon. Kilpikonnamaisia luotoja ja saaria. 

Tiet kytkevät osan Bändön saarista y-kirjainta muistuttavaksi helminauhaksi. Ne ovat kapeita ja päällystetty punertavalla asfaltilla tai öljysoralla. Saaresta toiseen mennään usein mereen pengerrettyä tietä tai siltaa pitkin tai lossilla tai vastaavalla.  

Siellä täällä näkee kallioisille paikoille pinottuja pieniä kivikasoja. Mitä ne ovat?

Olemme majoittuneet yhteen Ab Långörenin kolmesta kodikkaasta mökistä, jotka sijaitsevat eteläisessä Brändössä olevassa Torsholman saaressa. 

Retkeilimme eilen kunnan pääsaarella Brändössä, sen länsipuolella olevassa Korsössä ja kunnan luoteisosassa olevassa Fiskössä. Olin ajatellut kahden mahdollisen esi-isäni toimineen venemiehenä kahden viimeksi mainitun saaren välillä. Seudulla on kuitenkin toinenkin Korsö, joten tällä hetkellä minulle on epäselvää missä suunnilleen veneilty reitti oli. 

Fiskössä on rakennus, jossa toimii Elävän Ravinnon Instituutti koulumaisessa rakennuksessa. Pysähdyimme talon luokse. Hiljaista oli. Paikalle ilmestyi sähkömopolla ajaen ukko, joka oli sitonut osan harmaasta tukastaan letiksi. Tervehdimme toisiamme. Hän puhutteli minua ruotsiksi. Kun vastasin samalla kielellä, hän ehdotti, että puhuisimme suomea. Näin teimme. Se ruotsin kielen taidostani.

Kävi ilmi, että ukko vuokraa mökkejä, ja hän tarjoutui esittelemään niitä meille. Suostuimme tutustumaan hänen vuokra-asumuksiinsa. Yksi nähtiin sisältä ja ulkoa, toinen etäältä. Eivät vaikuttaneet kiinnostavilta.

Kysyin ukolta selitystä näkemiimme kivikasoihin. Hän kertoi, että jotkut haluavat merkitä käyntipaikkansa kivikasalla kuten Zorro z-kirjaimella. En tiedä, oliko tämä hänen oma teoriansa ilmiöstä.

Tänään kävimme ajelemassa täällä Torsholmassa. Näimme kaksi kalastajasatamaa. Torsholman Munkvikissä näimme meresssä joutsenen, joka pörhisti siipiään pystyyn navakassa tuulessa ja näytti kuin purjehtivan. Olisi kiva tietää, onko tuo joutsenelle tyypillinen taito. Kertoisitko, jos tiedät. 

Ahvenanmaalaisia sukujuuria

Olemme vaimoni ja erään ystäväpariskunnan kanssa lähdössä piakkoin pienelle lomaselle Ahvenanmaan Brändöhön. 

Minulla on Geniin kirjattujen tietojen mukaan kaukaisia sukujuuria kyseisellä paikkakunnalla. Muuan renki Erik Olofsson (1733-1796) tuli vuonna 1795 ilmeisesti Itä-Götanmaalta ja alkoi palvella kruununvenemiehenä kahden Brändön saaren - Fiskön ja Korsön - välillä. Kaiketi tämän ammatin vuoksi hän sai sukunimekseen Sjöman. Erikin työnantaja oli Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen venemiesyhtiö (Ålands och Södra Finlands båtsmanskompani). Jos tulkitsen ruotsinkielistä lähdettä oikein, hän teki elämäntyönsä venemiehenä mainitulla linjalla, mutta oli välillä jonkin aikaa palveluksessa Pommern-nimisellä laivalla ("Gjort tjänst till sjöss i Pommern 3:ne år."). 

Isänsä etunimikaima (1766-1826) - tosin lähteessä c:llä kirjoitettuna - Eric Sjöman palveli myös osan työurastaan kruununvenemiehenä, ilmeisesti samalla linjalla kuin isänsä. Hän oli ainakin kahteen otteeseen komennettuna Viaporiin. Lähteestä ei käy ilmi missä tehtävissä hän oli. Olisi luontevaa olettaa, että hän oli venemiehenä sielläkin. 

Vanhemman Ericin vaimon - Margareta Johansdotterin - syntymäpaikaksi on merkitty Fiskö ja nuoremman vaimon - Anna Thomasdotterin - Kökar. 

Jos olisin todellinen sukuhistorioitsija, alkaisin selvittää miten venemieslaitos oli organisoitu ja millaista työtä venemiehet tekivät. Oltiinko aina valmiina, seilattiinko jonkin aikataulun mukaan vai irrottauduttiinko muista töistä kun kyytiä tarvittiin? 

Kolmannessakin polvessa oli Eric. Tämä Eric Sjöman siirtyi jostakin syystä mantereelle. Hän päätyi torppariksi Rauman maalaiskuntaan. Vaimo (Magdaleena Rantala, 1813-1844) löytyi samasta samalta seudulta. Magdaleenan syntymäpaikaksi on merkitty Genissä Aspö, Riihivainio, Rauma, Finland (Suomi). Pitikö isosta sisarusparvesta lähteä mantereelle leipäpuuta etsimään? Ehkä Brändöstä ja muista seudun saarista ei löytynyt sopivaa työtä. 

Magdaleena jäi leskeksi hyvin varhain. Hän ehti saada Ericinsä kanssa yhden lapsen, jonka etunimeksi vanhemmat antoivat - yllätys, yllätys - Ericin. Voi olla, että häntä kutsuttiin käytännössä Erkiksi. Hän päätyi hattumaakariksi Naantaliin. Jostakin syystä sukunimi oli muuttunut tässä vaiheessa Sjömanista Sjöbergiksi. 

Olen käsitellyt tai sivunnut kolmannen polven Ericin ja hänen vaimonsa Magdaleenan elämää sainakin seuraavissa artikkeleissani: 

    Sjöbergien arvoitus 1

    Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?

    Magdalenan lyhyt elämä

    Esivanhenpieni lankeemus

    Elämää Rantalan torpassa

    Arvoitus ratkesi?

    Leipää torppariudella

Genin tiedot ovat yhtä luotettavia kuin ovat ne ihmiset, jotka siihen niitä merkitsevät. Toivottavasti tämän artikkelin lähteinä olevat tiedot ovat huolellisesti kirjattu. Saan olla kiitollinen ihmisille, jotka jaksavat penkoa arkistoja ja päivittää löytämiään tietoja Geniin. 

Osaanko noudattaa tunnuslausettani

Olen kokenut elämässäni vaiheita, joissa tulevaisuus on näyttänyt synkältä, mutta lopulta on käynyt vähintään kohtuullisesti. Niinpä olen muotoillut tunnuslauseekseni seuraavat sanat: "Hyvinkin voi käydä."

Nyt kun pelkään Alzheimer-diagnoosia, henkilökohtaisen ohjeeni noudattaminen tuntuu vaikealta. Hyvin käyminen voisi olla sitä, että oireideni syyksi osoittautuu jokin muu kuin muistitauti ja tilanne voidaan korjata. Alzheimer olisi se huono vaihtoehto. 

Huolestuminen on varmaan tärkeä toiminto. Se panee toimimaan uhkakuvan toteutumista vastaan. Tämänhetkisessä tilanteessani voin vain odottaa tutkimusten lopullista tulosta. 

Stoalaisen filosofian mukaan sellaisista asioista, joille ei voi mitään, ei kannata välittää. Tunteita pidettiin haitallisina. 

Tulevalle diagnoosilleni en voi mitään, enkä sille, että asia askarruttaa minua. En kykene asennoitumaan stoalaisen ohjeen mukaan. Olen inhimillinen olento. 

Ehkä voin kuitenkin yrittää suhtautua oman tunnuslauseeni mukaan. Voihan oireiluni johtua muustakin kuin muistisairaudesta. 

   

Alzheimerin tauti?

Alzheimerin tauti -sivuston mukaan kyseinen sairaus etenee neljässä vaiheessa: varhainen, lievä, keskivaikea ja vaikea. 

Varhaiselle vaiheelle ovat tyypillisiä muistiongelmat. Lievässä vaiheessa edellisen vaiheen ongelmat ovat voimistuneet ja jokapäiväinen elämä hankaloituu. Keskivaikeassa vaiheessa potilas saattaa tarvita apua arjen askareisiin. Laitoshoito voi olla paikallaan. Vaikea Alzheimer saattaa ilmetä siten, että muisti toimii satunnaisesti eikä potilas ehkä tunne läheisiään. Sairauden eteneminen on toki yksilöllistä.

Alzheimerin taudin kesto vaihtelee kahden ja 20 vuoden välillä. Keskiarvo on 12 vuotta. 

Wikipedian mukaan diagnosoinnin tärkein kriteeri on tapahtumamuistin varhainen ja merkittävä heikkeneminen.  Tämä lähde kertoo diagnosoinnista lisäksi näin: Diagnoosi edellyttää pääkriteerin täyttymisen lisäksi sitä, että potilaalta löydetään vähintään yksi seuraavista:

• aivojen magneettikuvauksessa löytyvä sisemmän ohimolohkon atrofia eli surkastuma
• selkäydinnesteestä löytyvä Alzheimer-tyyppinen merkkiaineprofiili (matala beeta-amyloidi-42, kohonnut fosfo-tau tai kohonnut tau)
• kromosomin 1, 14 tai 21 mutaatio.[66]

Minulle on tehty viime vuonna magneettikuvaus. Saa nähdä riittääkö se vai kuvataanko pääni uudestaan. 

Olisi lohdullista, jos oireiden syyksi osoittautuisi jokin muu kuin Alzheimer. Jos oireet aiheutuvat esimerkiksi muusta lääkityksestäni, tilanne voitaisiin ehkä korjata. Tällöin loppuelämäni näköala olisi erilainen kuin muistisairauden tapauksessa. 

Kukaan ei toki tiedä päiviensä mittaa eikä lopullisen lähtönsä syytä. 

Jos minulla todetaan Alzheimer, olen luultavasti sen varhaisessa vaiheessa. 

Imuriamme syrjitään

Kukaan ei taida viitsiä valmistaa enää täysin sopivaa imuripussia ja suodatinta vanhuksellemme, joka on teknisesti vielä ihan käyttökelpoinen. 

Kävin eilen tutustumassa Clas Ohlsonin, Powerin ja Tokmannin valikoimiin. Mistään niistä ei löytynyt juuri Hoover Sensory Parquet Caresselle thetyä pussimallia. 

Liekö kyse suunnitellusta vanhentamisesta. Joku saattaa muistaa taannoisen dokumentin aiheesta. Yksi esimerkki ilmiöstä oli printteri, joka oli ohjelmoitu lopettamaan toimintansa oliko se nyt 1000 tulostuksen jälkeen. Jos sopivia oheistuotteita ei ole tarjolla, asiakas joutuu ostamaan uuden laitteen, vaikka vanha olisi vielä teknisesti ihan iskussa. 

Voi tietysti olla, että suurin osa Hoover Parquet Sensory Caresseista on jo imurien hautausmailla, eikä kyseiseen segmenttiin kannata enää valmistaa oheistuotteita.

Kaikissa liikkeissä on erilainen luokitusjärjestelmä. Kai niissä tosin jotakin yhteneväisyyttä täytyy olla, mutta luokkien koodijärjestelmät poikkeavat toisistaan. 

En tainnut tarkistaa kaikista paikoista suodatintilannetta, joten täytynee käydä vielä kierroksella. 

Monenlaisiin Hoovereihin oli pusseja, mutta se oikea puuttui. Alla Powerin tarjontaa. 

Powerin myyjä ehdotti, että ottaisin useita Sensory-malleja kattavan pussipakkauksen sovitettavaksi. Tarvittaessa tuotteen voisi palauttaa. Ostin sellaisen. Ostin myös suodattimen, jolla on oma tarinansa. Imurin kannessa lukee HEPA FILTER H12 ja pakkauksessa HEPA 12 Filter. Tuntui osumalta, mutta ei ollut. Näin kävi (ylempi on uusi ehdokas ja alempi vanha):

Pussien suhteen kävi näin (ylempi on uusi kandidaatti ja alempi Findustin malli, joka toimii imurissamme:

Uuden hahlo on sopiva, mutta pussi on aivan liian iso Hooverimme pussitilaan. Kokeilin sitä ja se toimi väärästä koosta huolimatta. Pussiongelma ratkesi.

Vanha suodatin saa jatkaa uraansa, ellei uutta löydy. 

Imuribisneksessä lienee omanlaisensa, vuosikymmenien saatossa muotoutunut ekosysteemi. Asiakas löytää tarvikkeet kohtuullisella vaivalla, jos sattuu omistamaan imurimallin, jollaisilla huristellaan riittävän monissa kodeissa.

Pitääkö näitä pussimalleja olla näin hirmuisesti? Eikö mallistoa voisi pelkistää ja standardointia kehittää?

Hieman edistystä

Olen saanut kutsun Turun kaupunginsairaalan sisätautien osastolle ensin hoitajan ja sen perään neurologin luo. Tapaamiset ovat 3. kesäkuuta. 

Toivottavasti päästään ainakin lähemmäksi diagnoosia. Oletettavasti hoitaja teettää testejä ja lääkäri analysoi tuloksia. 

Olen tehnyt lääkärikäyntiä varten paperin, jossa kuvailen oireitani. Vaimonikin on tehnyt sellaisen omasta näkökulmastaan. 

Tilanteeni on hankala, koska kognitiivisten oireitteni mahdollisia syitä on useita. Kyseessä on varsinainen vyyhti. 

Vuonna 1984

Luin uudestaan George Orwellin teoksen "Vuonna 1984". Kirja on julkaistu vuonna 1949. 

Edellisestä lukukerrasta on aikaa. En muista siitä juuri muuta kuin kaukokaihtimen, joka toimi televisiomaisena väylänä propagandan leivittämiseen, asenteisiin vaikuttamiseen ja kansalaisten valvomiseen. Kirjasta on tehty kaksi suomennosta. Ilmeisesti olen lukenut molemmat, sillä toisessa viestintävälinetta kutsuttiin muistini mukaan kaukokaihtimeksti ja äsken lukemassani versiossa teleruuduksi. 

Kyseessä on brutaali dystopia, joka kuvaa ankaran totalitaarista yhteiskuntaa ja joka muistuttaa Neuvostoliittoa ja kommunistista Kiinaa. Yhtymäkohtia tuntuu löytyvän myös nyky-Venäjään ja -Kiinaan, miksi ei myös Valko-Venäjään. Kansalaisia valvotaan hyvin tiukasti. Heitä kasvatetaan rakastamaan mystistä taustahahmoa, Isoaveljeä, jonka todellinen olemassaolo jää mysteeriksi. 

Teoksessa käsitellään useita tyypillisiä totalitaariseen valtioon liittyviä teemoja: sananvapaus, ihmisten katoamiset, historian manipulointi, urkkiminen, vasikointi jne. 

Kirjassa on myös rakkaustarina, jonka loppu on hyvin surullinen. 

Teos on hyvä muistutus demokratian merkityksestä. Sen perusteella voi kuvitella mitä nykyisissäkin totalitaarivaltioissa mahdollisesti tapahtuu. 

Aldous Huxleyn "Uljas uusi maailma" lienee samantapainen. Olen ajatellut lukea senkin ja olenkin pannut siitä varauksen kirjastoon. 

Yllättävä kohtaaminen

Kävimme vaimoni kanssa ottamassa koronarokotteen tänään. Olimme molemmat valinneet Pfizerin valmisteen. 

Tapahtumapaikka oli Turun Messukeskus. Suureen halliin oli pystytetty 25 pistosloosia, joissa kussakin työskenteli kaksi henkilöä. Toinen hoitajista pisti ja toinen hoiti paperiasiat. Loosit olivat pitkänä rivinä. Tulopuolella oli tuoleja sopivin välein jonoihin aseteltuina odottamista varten. Lähtöpuolella oli myös tuoleja, koska suositeltiin odottamaan vartin verran pistoksen jälkeen, josko tulee välittömiä reaktioita.

Käynnillä tapahtui kolme hämmästyttävää asiaa. 

Varausjärjestelmä oli osoittanut meidän peräkkäin olevat viisiminuttisemme loosiin numero 12. Kun vuoroni oli tullut ja istuin odottamassa pistosta, huomasin, että kirjurin silmät ja olemus vaikuttivat tutuilta. Tosiaan, kyseessä oli eräs vaimoni ja minun yhteinen ystävätär (vai pitäisikö sanoa tuttavatar?). Yhteydenpito oli päässyt laantumaan. Tunnistimme toisemme ja juttelimme. 

Ajatella, että silmätkin voivat olla niin yksilölliset, että niiden perusteella voi tunnistaa ihmisen. 

Jossakin vaiheessa pistävä hoitaja alkoi ohjata minua eteenpäin. Minä hämmästelin, että joko minua on pistetty. Uskomatonta, että en ollut ollenkaan huomannut pistosta, kun juttelin tuttavattaren kanssa. Nyt ymmärrän miten taikurit toimivat. Kun huomio suunnataan voimakkaasti jonnekin, voidaan vaivihkaa tehdä yhtä ja toista. Taskuvarkaat käyttävät samaa konstia. 

Jälkiodotusaluetta

Taustalakana

Sattuma on sattuma. Loosi nyt vain valikoitui miten valikoitui. Tämän sattuman lisäksi sain mielenkiintoiset kokemukset ihmisen tunnistamisesta ja huomion suuntautumisesta. 

Jälkiodotusvaiheessa vaimoni ja tuttavattaremme päivittivät puhelinnumerot ajantasolle. Yhteydenpidon on määrä jatkua. 

Hallin seinustalle oli viritetty taustakangas selfieiden ottamista varten, kun tehdään lähtöä. Lakanan tekstit kannustivat rokotteen ottamiseen. Otimme pariselfien. 

Tähän mennessä, kun muutama tunti on kulunut pistoksesta, en ole huomannut mitään oireita. Vaimo kokee itsensä väsyneeksi. 

Löysässä hirressä

Mikähän lienee sanonnan "olla löysässä hirressä" logiikka. Viitataanko siinä poikkihirteen, josta köysi roikkuu, vai sitä kannatteleviin pystyhirsiin vai kenties koko laitteeseen. Tarkoittaako sanonta ehkä, että köysi on löysästi kaulassa. Tällainen tilanne on hetkellä, jolloin jalkojen alla olevaa rahia ei ole vielä potkaistu pois. Roikkumisvaiheessa köysi ei voi olla löysä.

Sanonta itsekin tuntuu olevan löysä. 

Se sopinee kuvaamaan tämänhetkistä tilannettani, kun oireitteni syy on epäselvä. 

Tästä tuli aika makaaberi postaus. 

Odottaminen jatkuu

En malttanut odottaa kahta viikkoa kutsua neurologille kuten olin aikonut.  Niinpä soitin Tyksin neurologian osastolle. Siellä ei ollut tietoja tapaamisestani, mutta neuvottiin ottamaan yhteyttä kaupunginsairaalaan. Soitin sisätautien osastolle ja kuulin, että lähete on tullut, mutta lääkäri ei ollut vielä katsonut sitä. Tilanne tämä. Odottaminen ja epätietoisuuden tila jatkuvat. 

Sinä vai te?

Sinuttelemisen ja teitittelemisen käytännnöt tuntuvat poikkeavan huomattavasti toisistaan Suomessa ja Ranskassa. Voi sanoa, että toisessa maassa toimii ja toisessa ei. 

Ranskassa asiakaskohtaamisissa teititellään aina. Toimii kuin junan vessa.

Suomessa on toisin. Saman kohtaamisen aikana saatetaan vaihtaa käytäntöä useaan kertaan. Kun tilanne on epäselvä, voidaan turvautua kolmanteen persoonaan. "Ottaa tätä lääkettä silloin ja silloin."

Kun tietyn lääkärin kanssa puhutaan puhelimessa silloin ja tällöin, on hankala muistaa millä moodilla viimeksi mentiin. 

Äskeisessä muistitestitilanteessa moodi vaihtui useaan kertaan. Juttelimme hoitajan kanssa avoimesti asiasta. Ilmeisesti lomakkeissa käytetty puhuttelumuoto vaikuttaa ainakin osaltaan siihen, käytetäänkö sinää, teitä vai kolmatta persoonaa. 

Kun olin 70- ja 80-luvuilla liike-elämän palveluksessa, business-to-business -tilanteissa sinuttelu oli muistikuvieni mukaan yleinen käytäntö. Mikä lienee tilanne nykyään. 

Olisi kovin toivottavaa, että Suomessakin kehittyisi jokin kaikenlaisissa kohtaamistilanteissa itsestäänselvä tapa puhutella. 

Jännitystä riittää

Odotan kutsua neurologille. On hankalaa, kun en yhtään tiedä, milloin pääsen vastaanotolle. Aion odottaa kaksi viikkoa terveyskeskuslääkärin tapaamisesta. Jos kutsua ei tule, soitan neurologian osastolle. 

Mieltäni askarruttaa, onko minulla muistisairaus vai johtuvatko oireeni jostakin muusta. 

Joudun miettimään blogin pitämisen mielekkyyttä. Arvostelukykyni on ainakin pari kertaa pettänyt katastrofaalisesti. Sähläämiselläkin voi olla oma roolinsa. 

Kovaa kieltä A-talkissa

Koolla oli torstaina neljä johtavassa asemassa olevaa poliitikkoa ja aiheena tuore kehysriihen sopu. 

Hämmästelin kuinka kovaa kieltä keskustelussa välillä käytettiin. Kuvioon tuntuu kuuluvan, että hermostua ei saa eikä varsinkaan näyttää sitä. Osallistujat ovat kuin areenalla. Mikä tilannetta luonnehtisi parhaiten, paini, kukkotappelu, miekkailu vai jokin muu laji.

Mitenkähän väittelijät suhtautuvat toisiinsa ennen keskustelua ja sen jälkeen. Näissä tilanteissa ja itse sessiossa on varmaan eri roolit. Voidaanko mahdollisesti todeta vastustajalle, että "hyvin vedit".

Toimitaanko eduskuntatalossa ja A-talkissa samalla tavalla. 

Kuinka paljon tulevat vaalit vaikuttivat tämän istunnon tunnelmaan.

Tästä postauksesta näytti syntyvän sarja kysymyksiä. 

Hyvin julma laji näyttää kuitenkin olevan kyseessä. 

Uudet rillit

 

Hankimme vaimoni kanssa kumpikin uudet moniteholasit. Kävimme eilen noutamassa ne. Menimme sitten kahville ja teelle Kauppahallin Sininen juna -kahvilaan. 

Olen tullut pitkään toimeen lukulaseilla. 

Ostin kerran kaksiteholasit (vai olivatko monitehot?), mutta en tottunut niihin. Niissä oli aika pieni linssi. Terävä alue tuntui suppealta.

Nyt kokeillaan laajalinssistä mallia. 

Toimivuus tuntuu riippuvan käyttötilanteesta. Läppäriä käyttäessäni tekee mieli laittaa päähän lukulasit. Uusilla laseilla sopivaa etäisyyttä ja asentoa joutuu etsimään. Myös kirjan lukeminen sujuu paremmin lukulaseilla. 

On epäkäytännöllistä kuljettaa kaksia laseja mukana. Kai minun täytyy yrittää tulla systemaattisesti toimeen monitehoilla. 

Mitenkähän äijän käy?

Dramaattinen käänne

No nyt on kirjoitettavaa. 

Olin tänään tk-lääkärissä ja aiheena oli muistin toimiminen. 

Maanantaina olin muistitestissä. Sen jälkeen olin aivan vakuuttunut, että minulla on muistisairaus. Mieliala virittyi pitkiin jäähyväisiin. Nyt oli totinen paikka. Miten elämä pitäisi järjestää tällaisessa tilanteessa? Mies oli kuin maansa myynyt. 

Tämänpäiväisellä käynnillä näkymä muuttui täydellisesti. Todennäköinen syy ei olekaan muistisairaus. Oireisiin voi olla useita yhtäaikaisia syitä. Taustalla voi olla uni- ja muiden lääkkeiden käyttö, stressi ja elämäntilanne.  

Olen kirjoittanut monipuolisesti tähän blogiini molemmista syövistäni. Nyt mietityttää miten kirjoittaa mahdollisesta muistisairaudesta vai kirjoittaako ollenkaan. Lymfooma, leukemia ja Alzheimer ovat kaikki sairauksia. Pitäisikö kirjoittamisnäkökulman olla näissä kussakin erilainen. Kai muistisairaus on sairaus siinä kuin syövätkin. 

Ehkä lähestymistapa löytyy vähitellen.

Tapaan seuraavaksi neurologin.

Mihin draaman kaari kääntyy seuraavaksi?

Blogini julkaisukäytännön muutos

Olen pitänyt ohjenuoranani julkaista blogijutun päivittäin maanantaista perjantaihin. Ymmärrän, että lukijat arvostavat säännöllisyyttä. 

Käytäntö aiheuttaa välillä paineita. Joinakin päivinä aihe löytyy helposti, toisina ei. 

Muutan nyt käytäntöä siten, että julkaisen silloin, kun minulla on kirjoitettavaa. Kokeillaan nyt, miten tämä toimii. Järjestely on siis voimassa toistaiseksi. 

Kubismia

Tätä maalausopinnoissa tekemääni kubistista maalauksista pidän yhtenä parhaista teoksistani. Värimaailma on karu.

Uusi tuttavuus - ananaskirsikat