Yölukemista

Teoksen tilanne tänään

Naamakirjakaverini kyseli, onko minulla yölukemista tyynyni alla tai sänkyni vieressä. Hänellä on jokin Pamukin kirja, joka kuuluu olevan riittävän pitkäveteinen.

Viimeisimmät yöt ovat menneet paremmin, mikä johtuu varmaan kortisonin vähenemisestä elimistössäni. Herään edelleen monta kertaa ja käyn syömässä, mutta en tunne enää itseäni virkeäksi. Palaan sänkyyn ja saan yleensä nukutuksi. Korvanappi voi tarjoilla radio-ohjelmaa varmuuden vuoksi.

En jaksa yöllä lukea pitkiä pätkiä.

Olen lukenut Heikki Aittokosken mainiota kirjaa Narrien laiva. Lähtökohtana on Sebastian Brantin 1400-luvun lopussa julkaisema Das Narren Schyff, jossa kirjoittaja päivittelee ajan mielettömyyttä. Ahneus kukkii ja köyhät kärsivät. Ulkomaantoimittaja Aittokoski ruotii samoja asioita nykyhetkessä. Miksi Bangladeshin ompelijat tienavat niin huonosti? Miksi ostamamme vaatteet ovat niin halpoja? Miksi ihmiset ostavat taidehuutokaupoista teoksia järjettömiin hintoihin? Aittokoski yrittää jopa varmistaa, oliko Damien Hirstin Kultaisen vasikan ostaja eräs ukrainalainen oligarkki kuten hän epäilee.

Olimme vaimoni kanssa viisi vuotta sitten lomailemassa Strasbourgissa. Asuimme kapealla Ruelle de' l'Espiritillä vanhassa kaupungissa. Sattumalta Sebastian Brant on elänyt aivan samassa maisemassa. Syntymä- (mahdollinen) ja kuolinpaikka ovat kivenheiton päässä L´Ill -joen toisella puolella. Brantin ruumis on todennäköisesti haudattu katedraaliin, mutta hautakivi lienee Pyhän Tuomaan kirkossa. Nämäkin pyhäköt sijaitsevat lyhyehkön kävelymatkan päässä majapaikastamme.

Maailma on kehittynyt paljon Brantin ajoista, mutta se on edelleen uskomattoman epäoikeudenmukainen paikka. Minä saan nauttia syöpähoidosta, joka on maailman huippua. Jos bangladeshilainen ompelija sairastuu samaan tautiin, hänen kohtalokseen koituu todennäköisesti vain hiipua pois. Miksi maailman talousjärjestelmä on edelleen sellainen, että se kiinnittää ihmiset hyvin erilasiin lähtökohtiin, joista on vaikea päästä mihinkään?

Toinen keskeneräinen lukukirjani on Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz. Olemme lomailleet Berliinissä ja ihastuneet kaupunkiin. Sen historia on niin erikoinen kaikkine kerrostumineen. Döblin kertoo ajoista, jolloin berliiniläiset taistelivat leivästä, aatteet törmäsivät ja ruskeapaidat alkoivat marssia.

Kesken ovat myös Janis Minskin Marcel Duchamp 1887-1968 Art as Anti-Art ja David Hopkinsin After Modern Art 1945-2000. Kaikenlaista muutakin taiteeseen liittyvää olen lueskellut.

Paremminkin päivälukemisia nämä ovat.

Olo on aika vakaa, mutta fyysiset voimat ovat yhä vähäiset. Pystyn nukkumaan pätkiä päivällä ja yöllä. Uniin ei näytä enää liittyvän painajaismaisia mausteita. Suun kuivuus on vähentynyt. Kaikki tuoko johtuu kortisonista? Hikoilen kovasti. Erityisesti nahkakuulani erittää suolavettä.


Olen kirjoittanut taidehistoriablogiini artikkelin Saksalaisromanttinen biedermeier. Jos haluat lukea sen, löydät sen klikkaamalla jutun otsikkoa.