Olen oppinut tänään tunnistamaan paremmin omaa jaksamistani.
Kävin verikokeissa Herttoniemen sairaalassa. Menin bussilla. Odotusaika oli tavanomainen tunti. Tultuani ulos sairaalasta, pohdin, palaisinko bussilla vai kävellen kotiin. Tunsin oloni heikoksi. Päätin kuitenkin kokeilla kävelemistä.
Huomasin, että jaksan kävellä, kun teen sen hitaasti. Istahdin matkalla jonkun kerran lepäämään. Matkaa oli vajaa kaksi kilometriä. Poikkesin kaupassakin.
Opin, että heikkous ja väsymys ovat eri asioita. Jos on väsynyt, on syytä nukkua. Jos tuntee itsensä heikoksi, voi kuitenkin puuhastella sitä ja tätä kunhan tekee sen voimien mukaan.
Olen ollut tietoinen, että syöpäpotilaan on syytä ulkoilla, mutta onnistunut siinä todella huonosti. Tuntuu, että koskaan ei ole sopiva hetki. Laiskottaa.
Nyt ymmärrän, että on vain lähdettävä ellei ole kovin väsynyt ja kävellä voimien mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti