Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 12. toukokuuta 2014

Parempi yö

Kortisonin vaikutus on ilmeisesti vähenemässä. Viime yönä pystyin nukkumaan pidempiä pätkiä. Ylivireyskin oli hiipunut.

Kävin aamulla Herttoniemen sairaalassa verikokeissa. Tällä kertaa hoitaja kehotti minua ottamaan jatkossa kakkoslipun ykkösen sijaan. Kakkoset ovat tarkoitettu näytteitä varten, mutta niiden jono on nopeampi ja sen kautta pääsen nopeammin toimenpiteeseen. Hän perusteli sillä, että minun ei ole hyvä istua isossa joukossa infektioriskien vuoksi.

Olen aikaisemmin kysynyt tätä pikakaistaa Herttoniemestä, mutta silloin minut torjuttiin. Ehkä järjestelyjä on muutettu. Ainakin aulassa oli sohvat yms. viety odotustilasta ja tilalle laitettu tuoleja riveihin.

Hauskaa, kun kutsuvat Syöpätautuien klinikkaa yhä nimellä Säde. Niin tekivät MEikun tornisairaalan päivystyksessäkin.

Piirusteluja. Lyijykynäluonnos on osa parvekemaisemaamme. Voisin maalata tuollaisen joskun. Voisin yrittää saada siihen oikein seesteisen rauhallisen tunnelman.

Kirjoitin taidehistoriablogiini artikkelin Naturalistinen biedermeier. Jos haluat lukea sen, klikkaa jutun otsikkoa.











Ei kommentteja: