Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 16. elokuuta 2018

Vaaran vuodet?


Minua on kiinnostanut sodanjälkeinen aika, jota on kutsuttu vaaran vuosiksi. Minulla on nyt meneillään Jukka Seppisen teos Vaaran vuodet? Suomen selviytymisstrategia 1944-1950.

Noina vuosina pelättiin, että kommunistit tekevät vallankumouksen Neuvostoliiton tukemana. Seppisen mukaan Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut tuollaisia aikeita. Suurvalta oli ilmeisesti ensi sijaisesti kiinnostunut siitä, että Suomi pystyy toimittamaan vaaditut sotakorvaukset.

Suomi oli sodan jäljiltä resuinen maa, mutta niin oli moni muukin. Valvontakomissio vahti Suomea. Länsivaltojen edustajat myötäilivät Neuvostoliiton vaatimuksia, mutta alkoivat pian huolestua siitä, että Suomi ajautuu kommunistiseen järjestelmään.

Suomen tilanne oli hyvin haastava. Sotakorvaukset piti toimittaa tavaroina ja sitä varten tarvittiin pääomaa. Suomalaisten on ehkä hieman vaikea ilmaista kiitollisuutta Ruotsille, vaikka aihetta olisi. Heti sodan jälkeen maamme tuki ja turva oli Ruotsi, joka rahoitti auliisti Suomea. Myöhemmin rahahanat alkoivat aueta muuallakin.

Suomella oli yksi erinomainen valtti noina aikoina. Monet maat tarvitsivat paperia ja puutavaraa.  Suomella oli raaka-ainetta, mutta tuotantokyky oli rajallinen. Suomi joutui kumartamaan ja pyllistämään sinne sun tänne. Suomi tarvitsi raaka-aineita myös muualta sotakorvaustuotteiden valmistamiseksi. Neuvostoliitto ei suostunut myymään niitä Suomelle.

Neuvostoliitto painosti ankarasti Suomea. Se halusi maamme "demokratisoituvan", mitä tarkoitti neuvostovastaisuuden kitkemistä ja saksalaismielisiksi katsottujen henkilöiden siirtämistä syrjään merkittävistä asemista.

Kirjasta saa sellaisen vaikutelman, että Suomi oli todella suuressa vaarassa joutua osaksi itäblokkia, vaikka välitöntä vallankumousvaaraa ei ilmeisesti ollut suomalaisten kommunistien heikkouden vuoksi. Länsimaat onneksi alkoivat availla Suomelle ovia länteen.

Maassamme varmasti pelättiin paljon noina aikoina, vaikka sota oli päättynyt. Onneksi rauha säilyi, ja suomalaiset paneutuivat jälleenrakentamiseen.




7 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Hienosti sanottu:"Paneutuivat jälleenrakennukseen." Vanhempani lähtivät kahdesti kiireessä sotatoimialueen kaaoksessa Käkisalmen eteläpuolelta turvaan. He tekivät niska limassa työtä elannokseen, maanviljelystä, karjanhoitoa, rakensivat asuintalon, navetan, saivat neljännen lapsen, elivät traumojaan ja pelkäsivät hysteerisesti seuraavaa sotaa. Huolta oli, mistä saa nauloja talonrakennukseen, ikkunalaseja ja lapsille vaatetta päälle. Rakennuspuuta sai ilmaiseksi metsästä, mutta ne piti itse kaataa juteerisahalla metsästä (äiti myös sahurina), kuljettaa hevosella metsästä sahalle ja sieltä rakennustyömaalle.Olen iäti kiitollinen, että Ruotsista kummikunnasta tuli vaateavuststa. Isä ei onneksi juonut, mutta huusi unissaan painajaisiaan. Lapsuus oli karu evakkoperheessä. Synnyin 1945, enkä ymmärtänyt edes kärsiä, kun olin pieni enkä paremmasta tietänyt. En ymmärrä lainkaan, että jotkut suomalaiset näköjään jopa vihaavat ruotsalaisia. Ruotsalaiset eivät ole minulle tehneet mitään pahaa. Minulla olisi syytä vihata venäläisiä, mutta kun ne syylliset ovat jo kuolleet, niin en osaa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos viestistäsi Katriina! Kovin samanlaiselta kuulostaa kuin isäni historia. Hänen lapsuuskotinsa oli myös Käkisalmene eteläpuolella, Vpl. Pyhäjärven Rantakylässä. Elatus saatiin pienehkön tilan pelloilta, karjasta ja Laatokan kalastuksesta. Päätyivät sitten Muuramen kautta Jämijärvelle.

Katriina kirjoitti...

Täysosuma! Isäni oli Vpl. Pyhäjärven Hassinmäeltä Kiimajärven rannalta. Muuramessa olivat vanhempani ensin , sitten Kullaalla ja saivat sitten tilan Kiikoisista.Minusta oli normaalia, että kaikilla meillä neljällä sisaruksella on papereissa eri syntymäpaikka. Itse päädyin eri välietappien kautta Saksaan. Ruotsi on käynyt minulle tutummaksi lomamatkoilla sitä kautta ajaessani kuin Suomi, ja harrastan ruotsia nykyisin netin kautta - ja tetenkin suomea.Tilaan ja luen Pyhäjärvi-lehteäkin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Hauskaa! Liekö vanhempasi tulleet samassa porukassa Muurameen kuin isäni, kävellen paitsi Saimaalla saivat ponttoonikyytiä? Isäni alkuperäinen sukunimi on Kukko. Sukupuustani löytyy myös nimet Hanski, Kaasalainen, Karonen ja Vuohelainen. Tuliko osumia?

Anonyymi kirjoitti...

Bingo!Hassinmäen Kaasalaisia olen ja papereissa lukee Porissa syntynyt. Tuota samaa reittiä kävelivät hassinmäkköiset peräkanaa lehmien kanssa. Kyläkunta lähti yhdessä kesäiltana kävelemään, kun nimismies toi polkupyörällä evakuoiiskäskyn. Oli kuulemma vähällä unohtaa hassinmäkköiset. Toiset kyläkunnat olivat jo lähteneet. Saattoi olla, että Rantakylän Kukot lähtivät aikaisemmin tai myöhemmin. Oli määräys kävllä yön turvin sivuteitä metsien kautta asemalle ihan niin kuin valoisa kesäyö olisi jotaki suojaa pommikoneilta tuonut. Kävelymatkasta asemalle tuli pitempi kuin oli tarkoitus, Simpeleelle asti noin 100 km. Vuosalmen taistelujen takia eivät junat päässetkään viemään karjavaunuja suunnitelmien mukaan länsireittiä Viipuriin. Kannaksen itäpuolen ratakin oli tukossa Elisenvaaran pommitusten ja kiireellisten miehistön ja kauluston kuljetusten takia. Ei ollut uutisreporttereita kertomassa, että Viipurissa taisteltiin. Jos jollakin olisikin ollut radio, miin siitä olisi kaiketi kuulunut vain Säkkijärven polkkaa hämäykseksi. Isäni körötti yksin jossakin vaiheessa pollensa rattailla Suomen poikki Muurameen ehkä 3 viikkoa, koska hänet oli määrätty evakuointitehtäviin. Vanhukset, lapset ja äidit evakuoitiin periaatteessa henkilöjunissa eikä kukaan tietänyt, mihin toiset olivat päätyneet, tai olivatko elossa. Kaksi sisrtani pääsivät Eisenvaaran ohi täpärästi hengissä, kuten tätini 56 vuotta myöhemmin kertoi. Hinkkasten sukupuusta (kirjasta) löytyy v. 1993 80 Kukkoa ja minun lisäkseni 69 Kaaslaista, mutta ovat sen jälkeen lisäätyneet.

Katriina kirjoitti...

Kirjoirusvirheen korjaus: anonyymi = Katriina

Heikki Honkala kirjoitti...

Sukua taidamme olla montaa kautta.

Yksi isäni siskoista oli menossa naimisiin puumalalaisen sulhasensa kanssa. Kukoilla vietettiin morsiaimen lähtiäisjuhlaa. Samoihin aikoihin tuli tieto, että on lähdettävä evakkoon. Ukki lähti morsiusparin ja morsiaimen nuoren siskon kanssa Käkisalmen kautta Puumalaan. Käkisalmen asemalla tapahtui pommitus. Veturinkuljettaja kuoli. Nelikko selvisi kuitenkin vammoitta. Myöhästyivät tunteja häiden aiotusta määräajasta, mutta hääväki oli kärsivällisesti odottanut.

Äitinikin on syntynyt Porissa. Hän on juuriltaan satakuntalainen.