Aamukeko

Ihmettelin viime vuoden kesän loppupuolella sitä, että minulla tahtoivat aamupäivät kulua nukkumiseen. Pelkäsin, että noin suuri unentarve jää pysyväksi. Unikekoisuus ei sinänsä haittaa, koska minun ei aamuisin tarvitse ehtiä mihinkään. Tuntui kuitenkin, että päivät jäävät tyngiksi. Eläkeläisenäkin haluaisin saada edes jotakin aikaan.

Onneksi puuska meni ohi. Vaikka tarvitsen enemmän unta kuin ennen syöpiä, minun ei  tarvitse jatkuvasti lahjoittaa aamupäiviäni nukkumatille.

On erikoista, että tuo puuska on taas palannut ja suunnilleen samaan vuodenaikaan. Viime vuonna vaihetta  edelsi asunnonvaihto ja remontin organisoiminen. Niiden aiheuttama kuormitus saattoi vaatia palautumisjakson. Tänäkin kesänä on monenmoista tohinaa sattunut aika lyhyelle jaksolle. Ehkä on taas aika maksaa veroja.

Kun herään aamulla ensimmäisen kerran, tunnen väsymystä. Jos jatkan nukkumista, jaksamiseni paranee, mutta saatan tarvita toisen, kukaties kolmannenkin, lisäannoksen.

Käyttämilläni unilääkkeillä saattaa olla osuutensa tässä sopassa. Tsolpideemi voi aiheuttaa uneliaisuutta. Tiedän, tiedän, unilääkettä pitäisi käyttää vain tilapäisesti. Se on kuitenkin auttanut minua kovasti syöpäkurimuksissani. Olen voinut potemisen erilaisissa vaiheissa tukeutua aika säännöllisiin yöuniin.

Olen onnistunut vähentämään annostusta merkittävästi, mutta nyt on tullut takapakkia. Väsymiseni saattaa aiheutua siitä, että minulla on vieras veri. Immuniteettini saattaa olla jatkuvasti varuillaan, mikä ilmeisesti vie voimia.

On siunattu asia, että voin taistella näitä tuulimyllyjäni vastaan eläkeläisenä. Enimmät työt on tehty.