Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Olen käyttäytynyt kummastusta herättävästi

 

Hoh hoh hoijaa! Kylläpä vastustaa. 

Pitäisi saada testosteronipiikki, mutta sen järjestäminen tökkii. Hyvä uutinen on, että minua ei pyydystetty tänään piipaa-autoon ja viety psykiatrian osastolle, vaikka käytökseni kadulla olisi saattanut saada jonkun tekemään hälytyksen. Mutta siitä alempana. Tämän postauksen omituiset valokuvat liittyvät asiaan. 




Minulla oli ongelmia testosteronipiikin saamisessa kolme vuotta sitten Antibesissa. Olen kertonut seikkailuistani postauksissa Kemoaivo etsii piikittäjää Antibesissa, Puhti vähenee, kun piikki viisästyy, Piikkiseikkailu jatkuu, miten asia voivatkin olla näin solmussa?, Ällistyin, kun soitin Tyksiin ja Piikkitarinan päätös

Antibesissa löytämäni englantia puhuva lääkäri hoiti asiani muitta mutkitta kuntoon. Nyt asia on taas ajankohtainen. Tarvitaan lääkärin päätös, että voin kutsua hoitajia piikittämään itseäni. 

Otin ensin selvää alakerran ulkoseinässä olevassa kyltissä olevasta lääkäristä. Netistä kävi ilmi, että hän ei palvele englanniksi. 




Verkossa on käytettävissä hyvä palvelu Doctolib, jonka avulla voi etsiä sopivaa lääkäriä ja varata ajan. Löysin Marionin, joka kuuluu palvelevan myös englanniksi ja ottaa vastaan kohtuullisen lähellä. Tein varauksen. 

Varaaminen ei ollutkaan helppoa. Minun piti tallentaa järjestelmää kaikenlaisia tietoja itsestäni ja asia varmistettiin peräti kahdella tavalla. Sain tekstiviestissä kolminumeroisen koodin, joka piti syöttää järjestelmään, jotta pääsin eteenpäin. Lisäksi sain sähköpostiin viestin, jossa kehotettiin varmistamaan tietojeni turvallisuus napsauttamalla siinä olevaa linkkiä. 



Tänään menin sitten tapaamiseen, joka ei osoittautunut toivotunlaiseksi. Ensinnäkin lääkärin englannin kielen taito oli surkea. Jotenkuten saimme kommunikoiduksi.

 Lisäksi lääkäri oli sitä mieltä, että minun on mentävä urologin tai muun soveltuvan erikoislääkärin puheille. Hän suositteli paria. 

Lisäksi minulla pitäisi olla jotakin dokumentteja todistaakseni asiani.

Ehkä minun kannattaa ottaa yhteyttä viimekertaiseen lääkäriin. Antibes ei ole kaukana. 




Olen pannut merkille, että täällä on asfaltissa runsaasti salaperäisiä merkintöjä. Kuuluvat ehkä putkistoihmisten rooteliin. 

Ajettelin valkokuvata niitä taidekuviksi. Paluumatkalla lääkäristä panin toimeksi. 

Kuvia on kiva tuunata sommitelmiksi rajaamalla niitä ja muokkaamalla muutoin niiden ilmiasua. 

Se, että joku kuvaa viemärin kansia, maahan tehtyjä merkintöjä ja yhtä ja toista, mitä alas katsomalla voi huomata, taisi aiheuttaa kummastusta. Joku nainen tuli hieman tohkeissaan selvittämään asiaa. Hän saattoi olla jostakin liikkeestä ja oli huolissaan tekemisistäni. Ajatteli ehkä, että olen nuuskimassa jotakin. Rauhoittui, kun selitin puuhiani. 

Miksi itse tulkitsisit tällaisen hommailun? Soittaisitko ambulanssin?





Ei kommentteja: