Urakoimme Baselin lähelle. Matkalla tapasin jotakin, jota en muista nähneeni ennen.
Lähdimme yhdeksän tienoissa tällaiseen säähän.
Sumu väistyi, mutta sitten kävi näin. Aikaa paloi jumituksissa.
Matkan varrelta:
Saavuimme Sveitsiin. Kuten tulomatkallakin, tällekin asemalle oli järjestetty omituinen tilapäisen tuntuinen siksak-reitti.
Ja tulihan se sitten, ajolupatarran myynti. Mies seisoi valmiina myymään. Kun lähestyimme, osoitin sormellani tuulilasissa olevaa tarraa.
Mies huitaisi hiukan kärsimättömän tuntuisesti tyyliin: Menkää siitä, Kyllä minä sen tarran näen!
Taustalla näkyy Genevenjärvi eli Lac Léman.
Tällä järven pohjoispuolella vierailimme vuosia sitten lapsiemme kanssa eräässä suomalais-sveitsiläisessä perheessä.
Pysähdyimme toiselle tauolle Bavoisissa Lausannen pohjoispuolella.
Mikä tämä tässä yllä on?
Lapun mukaan se on epäkunnossa. Varmaan nuo kaikki rattaat pyörivät, kun laite toimii.
Ainakin tämä on kulttuuria.
Rastipaikalta oli sielua hivelevän levolliset maisemat:
"Leikkijunat" puksuttavat.
Vessassa oli jotakin uutta minulle. Oli ajateltu tavallista pidemmälle. Pytyn vieressä käsidesilaitteen näköinen mötikkä ja ohjeet tyyliin:
Ota vessapaperia. Ota laitteesta siihen pesuainetta. Siivoa pytyn reunus.
Nyt saamme talostella muutaman päivän ystävämme luona Käkikellomaan Prattelnissa.
Auf wiedersehen
3 kommenttia:
Tuosta taideteoksesta tulee Jean Tinguelyn taide mieleen. Baselissa, entisessä kotikaupungissani on muuten Tinguelyn museo, joka on aika mielenkiintoinen, ja siellä on jos jonkinlaista hilavitkutinta. Suosittelen!
Ellei sinne ehdi, ainakin kannattaa tsekata Baselissa Tinguelyn suihkulähde, joka on keskustassa: https://www.basel.com/en/attractions/tinguely-fountain-6259537a82
Taitaa olla yksi niitä harvoja baselilaisia suihkulähteitä, joiden vesi EI OLE juomakelpoista.
Kiitos vinkeistä. Onpa metkan näköinen suihkulähde (katsoin linkistäsi). Tulee hyvälle tuulelle sitä katsellessa.
Aivan! Ihmeellinen taiteilija oli hän, ja suosittelen niin lämpimästi käymistä siellä Tinguelyn museossa Baselissa! Siellä on jos jonkinlaista interaktiivista hilavitkutinta.
Minäkin olen viikon päästä Baselissa työmatkalla, pääsen käymään siihen uuteen, suurempaan Rochen torniin (vanhassakin oli/on ravintola siellä 38. kerroksessa, mielenkiinnolla odotan, millainen tässä uudessa on). Ovat Sveitsin korkeimpia rakennuksia ja siis olin joskus aikoinaan ko. firmalla töissä siellä.
Lähetä kommentti