Uudet rillit

 

Hankimme vaimoni kanssa kumpikin uudet moniteholasit. Kävimme eilen noutamassa ne. Menimme sitten kahville ja teelle Kauppahallin Sininen juna -kahvilaan. 

Olen tullut pitkään toimeen lukulaseilla. 

Ostin kerran kaksiteholasit (vai olivatko monitehot?), mutta en tottunut niihin. Niissä oli aika pieni linssi. Terävä alue tuntui suppealta.

Nyt kokeillaan laajalinssistä mallia. 

Toimivuus tuntuu riippuvan käyttötilanteesta. Läppäriä käyttäessäni tekee mieli laittaa päähän lukulasit. Uusilla laseilla sopivaa etäisyyttä ja asentoa joutuu etsimään. Myös kirjan lukeminen sujuu paremmin lukulaseilla. 

On epäkäytännöllistä kuljettaa kaksia laseja mukana. Kai minun täytyy yrittää tulla systemaattisesti toimeen monitehoilla. 

Mitenkähän äijän käy?

Dramaattinen käänne

No nyt on kirjoitettavaa. 

Olin tänään tk-lääkärissä ja aiheena oli muistin toimiminen. 

Maanantaina olin muistitestissä. Sen jälkeen olin aivan vakuuttunut, että minulla on muistisairaus. Mieliala virittyi pitkiin jäähyväisiin. Nyt oli totinen paikka. Miten elämä pitäisi järjestää tällaisessa tilanteessa? Mies oli kuin maansa myynyt. 

Tämänpäiväisellä käynnillä näkymä muuttui täydellisesti. Todennäköinen syy ei olekaan muistisairaus. Oireisiin voi olla useita yhtäaikaisia syitä. Taustalla voi olla uni- ja muiden lääkkeiden käyttö, stressi ja elämäntilanne.  

Olen kirjoittanut monipuolisesti tähän blogiini molemmista syövistäni. Nyt mietityttää miten kirjoittaa mahdollisesta muistisairaudesta vai kirjoittaako ollenkaan. Lymfooma, leukemia ja Alzheimer ovat kaikki sairauksia. Pitäisikö kirjoittamisnäkökulman olla näissä kussakin erilainen. Kai muistisairaus on sairaus siinä kuin syövätkin. 

Ehkä lähestymistapa löytyy vähitellen.

Tapaan seuraavaksi neurologin.

Mihin draaman kaari kääntyy seuraavaksi?

Blogini julkaisukäytännön muutos

Olen pitänyt ohjenuoranani julkaista blogijutun päivittäin maanantaista perjantaihin. Ymmärrän, että lukijat arvostavat säännöllisyyttä. 

Käytäntö aiheuttaa välillä paineita. Joinakin päivinä aihe löytyy helposti, toisina ei. 

Muutan nyt käytäntöä siten, että julkaisen silloin, kun minulla on kirjoitettavaa. Kokeillaan nyt, miten tämä toimii. Järjestely on siis voimassa toistaiseksi. 

Kubismia

Tätä maalausopinnoissa tekemääni kubistista maalauksista pidän yhtenä parhaista teoksistani. Värimaailma on karu.

Uusi tuttavuus - ananaskirsikat

 

Puolalanmäki, Turku

 

Puistojen kautta kaupungit hengittävät. Oikealla näkyy Turun taidemuseo. 

PIENI IHMINEN SUUNNATTOMASSA MAISEMASSA

Landschaft nach einem Gewitter
Wikimedia Commons

Tirolilainen Joseph Anton Koch (1768-1839)ihastui Sveitsissä ollessaan alppimaisemiin ja ko. maan vapauteen. Vuoristomaisemat pysyivätkin hänen taiteellisen tuotantonsa perusteemana, vaikka hän vietti suuren osan elämästään Roomassa.

Kochille luonnonmukainen maalaus oli ankaran yksityiskohtaista piirtämistä. Hänen tuotantoansa voitaneen luonnehtia parhaiten epiteetillä "ylevyys", joka juontaa valistuksesta ja joka taiteessa kuvataan mitättömän ihmisen ja Luojan äärettömyyden väliseksi suhteeksi ilman kirkkoa välittäjänä.

Koch kaipasi naiivisti vanhaa, turmeltumatonta maailmaa ja kuvasi ihmisiä pieninä täytehahmoina heroiisen valtavissa vuoristomaisemissa samoin kuin italialaista, "pilaantumatonta" maaseutuelämää epäluonnollisen hedelmällisessä maisemassa.   

Tämä artikkeli on julkaistu 4. tammikuuta vuonna 2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa. Artikkelin ilmiasut eivät vastaa toisiaan.

Oppia ikä kaikki

Olimme eilen ostamassa silmälaseja eräästä Turun keskustan optikkoliikkeestä. Kun olimme tehneet valintamme, minulle tuli voimakas tunne siitä, että kaikki ei mennyt kohdalleen. Koin, että valitsemieni moniteholasien näkökenttä ei ole riittävän laaja, jotta tottuisin käyttämään niitä. Asiakaspalvelija lupasi, että jos en ole tottunut laseihin kahden kuukauden aikana, ne voidaan vaihtaa samaan hintaan. 

Minulle tuli sellainen tunne, että tulen vääjäämättä vaihtamaan lasini. Arvelin, että en tule missään tapauksessa tottumaan niihin. Se olisi kiusallista. 

Koin voimakkaana takaumana tilanteet, joissa olen tehnyt tärkeän päätöksen kuuntelematta neuvojia. Niinpä palasimme liikkeeseen ja aloimme valita laajalinssisempiä kehyksiä. Sitten löysimme mallin, josta tuli tunne, että tässä ne ovat. Ne ovat aika raflaavan näköiset, joten ne ovat kuin statement. Minua hieman arveluttaa, että teenkö ne päässäni jotenkin röyhkeän vaikutelman. 

Teinkö sittenkin äkkinäisen päätöksen. 

Huolestuttava oire

Olen hyvin huolissani. Tein eilen jotakin aivan käsittämätöntä. Taloyhtiömme pihaan on tuotu siirtolava, jolle voi viedä kaiken maailman roinaa. Tein eilen käsittämättömän mokan. Olin ajatellut viedä rompparille kaikki vanhat tietokoneemme ja vastaavat surematta, mitä mahdollisesti menetämme. Epähuomiossa vein myös vaimoni käytössä olleen läppärin romulavalle. On pelottavaa, että voin olla noin hajamielinen. 

Houkutteleva selitys on se, että käytän yliannosta unilääkettä. Päättelen, että koska Trinitaksen lääkäri määräsi minulle tietoisesti yliannoksen unilääkkeitä ja tarkoituksena oli vähitellen vähentää annostusta, ottamani määrän täytyy mahtua turvarajoihin.

Ajatukset johdattuvat väkisin muistisairauksiin. Onko minulla jokin harvinainen muistisairauden muoto? Toinen paha moka sattui siten, että luulin poistaneeni epikriisipostaukseni täältä blogista, mutta en ollutkaan. Minua kaduttaa sen julkaiseminen. Nyt se oli näkyvissä monta päivää.

Minun on jostakin syystä vaikea löytää reittiä, miten pääsen editoimaan blogitekstejäni. Elämä alkaa nyt muistuttaa liiaksi seikkailua. Jos minulla on muistisairaus, edessäni on kai pitkät jäähyväiset. 

Aion soittaa tänään siirrehoitajalle.

Olemme olleet aaseja

Olemme olleet vaimoni kanssa täydellisiä aaseja. Miksi ei näin ilmeinen ratkaisu huonejärjestykseemme ole käynyt aikaisemmin mielessämme? Näinhän se pitää todella olla. Tietenkin vaimoni on oikeutettu omaan työhuoneeseen. 

Vaimoni kokee olonsa ahdistuneeksi, kun minä levitän taideleiriäni olohuoneeseemme. Minä tarvitsen paljon tilaa. Niinpä minulle on taidetarpeita pöydällä ja pitkin lattiaa.

Miksei tällainen ole aikaisemmin pälkähtänyt päähämme? 

Suomalaisten perimä

Itä- ja länsisuomalaisten geeniperimä poikkeaa enemmän kuin saksalaisilla ja briteillä. Juuremme ovat hyvin keskieurooppalaiset. 

Kävin jo eilen peukuttamassa Emilia Karhun esseekommenttia, jossa käsitellään kyseistä asiaa. Armon täytyy olla täydellinen ja totaalinen, koska muuten kristinuskossa ei ole järkeä.

Apu ulottuu kylien ulkopuolellekin. SOS Children’s Villages -järjestön perheiden tukemisen ohjelma (Family Strengthening Programme) auttaa perheitä, joilla on esimerkiksi sellaisia taloudellisia tai terveydellisiä ongelmia, joiden vuoksi lapsen kasvu omassa perheessään saattaa olla uhattuna. Ohjelman tavoitteena on ennaltaehkäistä tilanteen vaikeutuminen, kuten perheen hajoaminen, ja taata lapsille mahdollisimman turvallinen kasvu omassa kodissaan. SOS-lapsikylä voi antaa rahallista tukea, jotta varattoman perheen lapset pääsevät kouluun tai terveydenhuollon pariin. Toisinaan voidaan tarjota psykologista apua vaikeissa elämäntilanteissa. Lisäksi perheen itsenäistä toimeentuloa tuetaan myös kouluttamalla perheen huoltajia talouteen liittyen ja tukemalla yritystoimintaa alkuun rahallisesti. Perheiden tukemisen ohjelmien kautta autetaan yhteensä yli 350 000 lasta ja aikuista.[1]

SOS-lapsikylä

Juttelin eilen kadulla SOS-lapsikylän feissaajan kanssa. Hän oli hankkimassa tukijoita kyseisen organisaation toiminnalle.

En luvannut ruveta sponsoriksi, mutta kerroin voivani kirjoittaa blogiini SOS-lapsikylästä. Hän tuntui ilahtuvan asiasta.

Jostakin syystä olen ollut tietoinen siitä, että Espoossa on SOS-lapsikylä. Olen varmaan nähnyt jonkun tienviitan. Se on varmaan Otaniemessä tai sen lähettyvillä, ehkä Tapiolan pohjoisosassa. 

SOS-lapsikylä -organisaation toimintaa johdattelee neljä periaatetta: vanhempi, sisarukset, koti ja kylä. Tehtävänä on auttaa lapsia, jotka ovat menettäneet ja ovat vaarassa menettää vanhempansa. Kyse on lasten oikeuksista. Toimintaa on 133 maassa ja kyliä on yli 500. 

Ideana on, että lapset saavat elää suunnilleen kuin tavalliset perheet. Kussakin kylässä on 10-15 taloa, joissa jokaisessa asuu yksi lapsikylävanhempi ja 7-10 lasta. Näin lapset saavat kasvaa turvallisessa kiintymyssuhteesssa ja tavallaan sisarusten joukossa. Yhdessä talot muodostavat kuin pienen kylän. 

Minusta järjestön toimintaidea kuulostaa tosi hyvältä. Jos haluat tutustua paremmin, tästä pääset heidän kotisivulleen. Jos haluat tukea heitä, voit tehdä sen täältä. 

Järjestön varainhankinta vaikuttaa voimalliselta. Kun olin palannut kotiin ja aloin tovin jälkeen tutustumaan netin järjestöä koskevaan antiin. On hämmentävää, että sain kaksi messenger-viestiä:

"Terve! Olen Tarja, SOS-lapsikylän chat-botti ja tehtäväni on auttaa sinua hymiö

Jos sinua jää mietityttämään jokin asia, voit jättää yhteydenottopyynnön." 

Varmaan tuon laukaisi heidän verkkosivullaan käyntini.

Herttoniemen taivasnäkymiä

Klikkaamalla kuvia näet ne isompana.

Olet saattanut nähdä näitä näkymiä Herttoniemen taivasnäyt -nimisessä blogissani.

Kuolen 8.1.2037

Tilastokeskuksen elinajanodoteaineiston mukaan vuonna 2018 syntyneet pojat elävät 78,9- ja tytöt 84,3-vuotiaiksi. Aineiston pohjalta on tehty laskuri, joka ennustaa kuolinpäivän syntymävuoden ja sukupuolen perusteella. 

Minulla on laskurin mukaan elinaikaa jäljellä vajaat 16 vuotta. Luultavasti vuosia on vähemmän, koska kehoani on rasitettu kahden syöpähoitojakson sytostaateilla. Tuskinpa elimistöni on palannut ennalleen, vaikka olenkin toipunut hyvin.

Jos oletan elinvoimani vähentyneen hoitojen vuoksi kolmanneksen, minulla on jäljellä kymmenisen vuotta elinaikaa. Se ei ole pitkä aika. 

Jostakin syystä tiedostan selvästi elämän rajallisuuden. Se saattaa johtua siitä, että isäni kuoli tämän vuoden alussa ja äitini toissavuoden kesällä. 

Syövistäni huolimatta fyysinen vointini on aika hyvä. Lievä kantasolusiirteen saamisesta johtuva käänteishyljintä muistuttaa elämän katoavuudesta. 

Empaattisuutta koskevia kysymyksiä

Rainer on kommentoinut teemaa seuraavasti:

"Varsinkin terveydenhuolto ammateissa empatian kokeminen toista kohtaan on suotavaa . Ehkä toiset ihmiset ovat luontaisesti empaattisempia kuin toiset. Jollain tasolla empatiakykyä voi myös harjoitella."

"Kuuluu se sekä hoitajien että lääkärien ammattitaitoon,että tietty etäisyys hoidettaviin on hyvä pitää, ihan oman jaksamisen kannalta. Nuorena lääkärinä tai hoitajana pitää olla skarppina siinä, mitä ottaa " itseensä" ,kun on vasta uran alussa."

Kiitos noista näkökulmista Rainer. Tämän aiheen käsitteleminen herättää uusia kysymyksiä:

• Onko empaattisuus biologinen kyky vai onko se opittua?
• Vai onko se peritty ominaisuus, jota elämänkokemukset voivat vahvistaa, heikentää tai pitää yllä? 
• Onko olemassa sellaisia empaattisia ihmisiä, jotka eivät kuormitu toisen tunteiden jakamisesta, ja sellaisia, jotka kuormittuvat? 
• Mikä on empaattisuuden merkitys eri ammateissa?
• Voiko empaattinen ihminen toimia tietoisesti sympaattisesti suojellakseen itseään?
• Voiko terapia vaikuttaa ihmisen empaattisuuteen?

Yritän selvittää näitä asioita ja kirjoittaa niistä. 

Empaattisuuden kuormittavuus

Empaattinen ihminen pystyy ikäänkuin siirtymään toisen tilanteeseen ja kokemaan tämän tunteita. Ehkä toinen kokee helpottavana sen, että hänen tuntemuksiaan osataan sanoittaa. Tuntuu ehkä, että lohduttaja on samassa veneessä. Ehkä lohdutettava kokee, ettei ole yksin ongelmansa kanssa.

Mietin, onko toisen ihmisen tunteiden jakaminen kuormittavaa. Jos kannustettava esimerkiksi jännittää jotakin tärkeää koetta, empaattinen kannustaja kokee samaa tunnetta ja ehkä väsyy. En ole riittävän empaattinen ihminen voidakseni arvioida asiaa tästä näkökulmasta.

Empatiakyvyn puute saattaa suojata ihmistä. Palaako sairaanhoitaja loppuun, jos hän jakaa kärsivien potilaiden tunteet? Ehkä hoitajakoulutukseen kuuluu kuormittumisen välttämisen opettelu. Kyky unohtaa työvuoron murheet saattaa olla osa ammattitaitoa. 

En tiedä hyötyykö lohdutettava enemmän empaattisen kuin sympaattisen lohduttajan sanoista. Toivottavasti sympaattisellakin tukemisella on merkitystä. 

Kroonisesti sairaan ja kivulloisen potilaan puolison elämä saattaa olla hyvin raskasta, jos hän on empaattinen.

Vaimo kommentoi aihetta sanomalla, että empaattinen kuormittuu tietyissä tilanteissa, jos ei saa itse tukea. Tuo pitää varmaan paikkansa. 

Lohduttaminen on vaikea laji

"Psykologian maikka" kirjoittaa edelliseen postaukseeni liittyvässä Facebook-keskustelussa: "Empatiassa henkilö kokee samaa tunnetta kuin toinen, jakaa tunteen hänen kanssaan. Pystyy eläytymään hänen tilanteeseensa tämän, ei omista lähtökohdista käsin. Sympatiassa tunne on myötätuntoa, ei samaa kuin toisen tunne. Käytännössä empatia ja sympatia sekoittuvat."

Noiden määritelmien valossa koen, että en juurikaan pysty empatiaan, mutta sympatiaa saatan tuntea. Tosin en ole varma. Kyse saattaa olla pikemmin säälistä. 

Toivoisin kykeneväni luomaan toivoa silloin, kun joku ystäväni on joutunut pulaan. Se on minulle vaikeaa, jos kyseisen ystävän tilanne näyttää realistisesti ottaen huonolta. Miten keksiä lohduttavia sanoja? 

Kuunteleminen saattaa toimia paremmin kuin epärealistiset sanat. Onko empaattinen ihminen, joka osaa eläytyä toisen tilanteeseen, parempi kuuntelija kuin sympaattinen? 

Lienee eduksi, jos kuuntelija kestää toisen ehkä voimakkaitakin tunneilmaisuja. Kestääkö sympaattinen paremmin kuin empaattinen?

Voisiko kannustavilla ilmaisuilla kuten "Sinä selviät tästä" tai "Kaikki päättyy hyvin" olla jonkinlaista plasebovaikutusta? Ei tunnu todennäköiseltä.  

Lohduttaminen on vaikea laji. 

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiassa on Wikipedian mukaan kyse kyvystä asettaa itsenä toisen asemaan. Empaattinen ymmärtää toisen tunteita. Itsensä kaltaisia on helpompi ymmärtää kuin muita. Sympatia tarkoittaa Wikipedian mukaan "toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana". 

Minun mielikuvissani sympaattinen ihminen on miellyttävä, sellainen, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella.  Joidenkin ihmisten kanssa tulee tunne, että sanoma menee helposti läpi. Voi kuitenkin olla, että näissä tapauksissa on kyse älykkyydestä ja samantapaisesta kokemusmaailmasta, eikä tunteiden jakamisesta.   

Minun on vaikea kuvitella, millaista on toisen tunteiden tunteminen. Olisiko niin, että toisen tunteiden ymmärtäminen perustuu järkeen, mutta tunteiden tuntemiseen tarvitaan jotakin muuta, no, sitä sympatiaa. Ehkä sympaattisuutta voisi kutsua myötäelämiseksi. Tosin Suomen Mielenterveys ry:n materiaalissa myötäeläminen yhdistetään empatiaan. 

Jos joku on menossa riskialttiiseen leikkaukseen ja jännittää sitä, sympaattinen ihminen ilmeisesti jännittää myös. Tarttuuko tunne jotenkin? Onko kuitenkin kyse kuitenkin ystävän menettämisen pelosta vai todellisesta myötäelämisestä?

Saako jännittävä henkilö jotenkin tukea jännityksen tarttumisesta vai lisääkö se hänen hermostuneisuuttaan? En saa oikein kiinni ilmiöstä. 

Tarkoittaako toisen tunteiden ymmärtäminen sitä, että käsittää, miksi toisen tunteet ovat kyseisen henkilön tilanteessa perusteltuja? 

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on vertailtu empaattisuutta 63 maassa. Suomalaiset sijoittuivat häntäpäähän. En usko, että suomalaisten älykkyydessä on muihin verrattuna mitään vikaa.    

Minusta tuntuu, että minun pitää vielä miettiä näitä käsitteitä. Tuntuu vaikealta erottaa puuroja velleistä. Saatan palata asiaan. 

"Mahdoton" uusklassinen maisemamaalaus

 

Joseph Anton Koch
Vesiputous Bernin ylämaalla 1796
Public domain

Klassismin olemusta on kuvattu termein idea, eettisyys, humanismi, kauneus, ylevyys, totuus ja hyvyys. Näiden kuvaamiseen tarvitaan luonnostaan ihmishahmoja ja siksi määrite "klassinen tai uusklassinen maisemamaalaus" on oikeastaan sisäisessä ristiriitaisuudessaan mahdoton.

Valistuksen aikana nousi kuitenkin esiin ajatus siitä, että ideaa ja moraalia voitaisiin käsitellä myös maiseman kautta. Maisemamaalaus alkoi vapautua erillisyydestään, uusklassinen maalaustaide alkoi kehittyä ja sen keskiöön nousi maiseman ja ihmisen suhde.

Uuden suuntauksen maineikkain edustaja oli Joseph Anton Koch, mutta hänestä enemmän tuonnempana.

Klassismin aikainen maisemamaalaus keskittyi Saksaan, alppimaihin ja Italiaan. Näistä saksankielinen alue erityisesti oli maisemamaalauksen uuden nousun alkuunpanija. Ranskan ja Italian anti ei ollut mainittava, mutta Englannissa maisemamaalaus kukoisti, joskin ilmeni alusta lukien ihanteellisuuden sijaan luonnollisuuteen painottuneena. 

Tämä artikkeli on julkaistu 30.joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa. Valitettavasti tekstissä oleva hyperlinkki ei enää toimi. Tästä pääset lyhyeen Kochia käsittelevään Wikipedia-artikkeliin. 

Kaksi tankarunoa

 

Kuollut mansikka

hautajaiset purivat

oikea kuormitus

armeija omaksui sen

kukkamaljakko kantoi.

Likainen radio

sinappipoljin toimi

ooppera jauhoi

ranskalainen palveli

todellisuus naulasi.

Nämä ovat tavallaan tankarunoja, joissa tavutus noudattaa kaavaa 5,7,5,7,7. Oikeastaan tankarunon pitäisi jakaantua kahteen lauseeseen, joka ei toteudu noissa runoissani.

Käytin virikkeenä satunnaissanageneraattoria (Satunnaiset sanat suomeksi), jossa on 4000 sanaa. Aika suppea sanasto. Tuntuu vähän saidalta verbien suhteen. Otin 150 sanaa, joista valitsin. 

Runoissani on hieman non sensea, mikä ei varmaan ole tyypillistä ainakaan vanhoille tankarunoille. 

Sonta pelasti

Isäni syntymäkunta Viipurinläänin Pyhäjärvi on Karjalankannaksella, jonka Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa 1721 osana Vanha Suomea. Kannakselaiset esivanhempani ovat siten olleet tsaarin alamaisia jo Uudenkaupungin ja Haminan rauhan (1809) välisenä aikana. 

Maakunnassa toteutettiin vuonna 1797 sotaväenottojärjestelmä, jossa 14-21 -vuotiaita miehiä otettiin sotureiksi armeijaan. Palveluaika oli 25 vuotta. Ilmeisesti harva palasi kotiin. 

Isoukkini Antti Kukon isoisä onnistui välttämään rekrytoinnin piileskelemässä "navetas sonna sisäs". Perimätiedon mukaan kasaa olisi tökitty pistimellä tai pistimin, mutta osumaa ei tullut. 

Oletan, että kyse on Antin isänpuoleisesta isoisästä Juhosta (Johan Kucko 1794-1877), josta Kukkojen suku II kertoo seuraavasti: "...oli isänsä kuollessa 12-vuotias, kasvoi mieheksi vanhemman veljensä Simon ollessa isäntänä, avioitui 19-vuotiaana 18-vuotiaan saaprulaistytön kanssa. Kärsi raipparangaistuksen elokuussa 1823, tuli isännäksi "väkeviin juomiin" kuolleen vanhemman veljensä jälkeen v. 1830. Opetti vanhoilla päivillään lastenlapsilleen pitkän elämän tuomaa elämänviisautta, ..."

En tiedä jatkuivatko sotaväenotot Haminan rauhan (1809) jälkeen. Jos ei, kyseinen episodi lienee tapahtunut ennen Suomen sotaa tai sen aikana. Juho on mahdollisesti ollut vasta nuorukainen. Karkureiden tilalle pyrittiin ottamaan muita. Näin ollen Juhon onnistunut piiloutuminen on ehkä aiheuttanut jonkun hänen kaverinsa joutumisen sotaväkeen.

Juhon isä oli mahdollisesti jo kuollut ennen tätä rekrytointiyritystä. Kun isoveli oli isäntänä, saattaa pikkuveli valikoitua helposti rekryytiksi. Voi vain kuvitella, miltä äidistä on tuntunut, kun poikaa on etsitty. 

Lähteet:

Artikkeli "Vieraan vallan sotapalveluksesta kieltäytyminen tuttua Suomessakin" Vpl. Pyhäjärvi -lehdessä.

Perimätieto

Lisää haikurunoja

Pieni särki ui

hauki hyökkää ylhäältä

ei ole särkeä enää.

Aurinko paistaa

tumma pilvi varjostaa

valoa ei näy.

Kirja pöydällä 

kirjanmerkki välissä

luku on kesken.

Tapasin hänet

sanoja sinne tänne

elämä muuttui.

Paljon ihmisiä

metrojuna kiihdyttää

tyhjyys vallitsee.

Lihaksiin koskee

kantoi eilen laatikkoa

se oli painava.

Laiha lihava

vaatteet roikkuvat päällä

oikea mysteeri.

Käytin vähän satunnaissanageneraattoria. 

Haikurunoja

Rustasin haikurunoja.

Suuri tarakka

menipä pois sijoiltaan 

pyörä hajosi.

Pitkä tarina

keskellä tapahtui se

mistä muistetaan.

Äf Dostojevski

sanoja riviin laittoi

syntyi romaani.

Kauan sitten se

josta kaikki alkoi kun

nukkui täältä pois.

Kynttilä palaa

ei tarvita sähköä enää

tuli tunnelma.

Wikipedia: "Haiku (jap. 俳句) on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta länsimaisittain kolmelle vaakariville.[1]"

Kirjallisuusrupeama

Kirjallisuusrupeama jatkuu venäläisissä merkeissä. Luin eilen kaksi ensimmäistä lukua Gogolin Kuolleista sieluista. Olen lukenut teoksen kauan sitten. Lisäksi minulla on Ludmila Ulitskajan teoksen Köyhiä sukulaisia (novelleja) kuuntelu kesken BookBeatissa. Samassa kirjassa on pienoisromaani Sonetska. Olen kuunnellut novellit, mutta aukkoja saattoi jäädä. Saatan kuunnella ne uudestaan ennen Sonetskaa. 

Dostojevski: Riivaajat

Olen ahkeroinut kirjojen parissa, lukenut ja kuunnellut. Osan olen valinnut omasta kirjahyllystä:

Sain eilen luetuksi  Fjodor Dostojevskin kolmiosaisen Riivaajat-romaanin loppuun. 

Wikipedia: "Riivaajat (ven. Бесы, Besy) on Fjodor Dostojevskin romaani vuodelta 1872. Se on filosofis-poliittinen romaani, jossa Dostojevski kritisoi vallankumouksellisia utopisteja ja heidän toimintamallejaan.

Romaani kuvaa elämää Venäjän keisarikunnassa 1800-luvun lopulla. Vallankumousmielialan noustessa Venäjällä vastakkaiset ideologiat törmäävät toisiinsa. Dostojevski kritisoi sekä vasemmistolaisia heidän demonisista ideoistaan että konservatiiveja heidän kyvyttömyydestään käsitellä muita ajatuksia ja näiden sosiaalisia vaikutuksia.

Kirjassa on neljä päähenkilöä, joiden avulla Dostojevski kuvaa Venäjän poliittista kaaosta 1800-luvun loppupuolella. Nämä henkilöt ovat Verhovenski, Šatov, Stavrogin ja Kirilov."

Kerronta on vuolasta ja paikoin tuntuu olevan vaikea erottaa punaista lankaa. 

Verhovenskejä on teoksessa kaksikin kappaletta, Stepan Trofimovits ja Pjotr Stepanovits. Jälkimmäinen on ensin mainitun poika tai ottopoika. Pjotr pitää pitkiä puheenvuoroja. Tunteellisella Stepanilla tuntuu usein olevan jotenkin pallo hukassa. Nuorempi Verhovenski tuntuu olevan johtajahahmo.

Englanninkielisessä Wikipediassa on aika laaja artikkeli Riivaajista. Siinä on muun muassa kuvauksia romaanin henkilöistä. Jos viitsin, tutustun siihen. Ehkä pääsen siten paremmin perille romaanin rakenteesta ja henkilöiden välisistä suhteista. 

Unilääkkeiden sivuvaikutuksista

Eilisessä Hesarissa on unitutkija Markku Partisen haastattelu. Tässä lainaus:

"Uskon että huippujohtajilla ja poliitikoilla on hyvät unenlahjat. Vaikka heillä on paljon stressiä, he kykenevät välillä nollaamaan aivot ja nukkumaan hyvin. Kaikki eivät siihen kykene, ja juuri siinä tapahtuu varmasti valintaa, että kuka nousee huipulle. Veikkaan, että ministereissä ei paljon unilääkkeitä käytetä - se vaikuttaa heti ajatteluun, muistamiseen ja päättelykykyyn."

Tuollaisen lahjan minäkin haluaisin. Minua kiinnostaisi ovatko lopussa mainitut unilääkkeiden sivuvaikutukset tilapäisiä vai pitkävaikutteisia. Mitä ilmeisemmin minun kannattaa edelleen yrittää rimpuilla irti unilääkeriippuvuudesta. Jos en pääse kokonaan irti, voin ainakin yrittää saada annoksen mahdollisimman pieneksi. 

Lieneeköhän eri lääkkeiden vaikutuksissa eroa. 

Tuntuu jotenkin turvalliselta ottaa lääke illalla, koska tietää hyvin todennäköisesti nukahtavansa. Jos nukkumatti viivyttelee, voi ottaa lisää. Nykyinen yleensä riittävä annos on puolitoista tablettia Stellaa. 

Peter Krafft Davidin jalanjäljissä

 

Zrínyin rynnäkkö Szigetvárin linnoituksesta
Wikimedia Commons

Itävallan toinenkin merkittävä klassismin edustaja, Peter Krafft, oli syntyperältään saksalainen. Hän oli irtaantunut barokista, mikä ehkä osaltaan selittyy sillä, että hän oli toiminut Davidin oppilaana Pariisissa.

Hänen merkittävimmät teoksensa ovat kolme Hofburgin palatsiin tehtyä seinämaalausta.

Krafft seurasi uskollisesti Davidin jalanjälkiä maalatessaan näitä mahtipontisia teoksia, joiden realismi ei vähennä niiden voimaa.

Krafft toi klassismin juhlallisuuteen myös intiimiyden charmia.

Tämä artikkeli on julkaistu 30. joulukuuta blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

Kolme juttuani Päivämies-lehdessä: "Voimakas passiokokemus", "Seniori kuntoilee" ja "Suomalainen identiteetti"

Viime vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa julkaistut juttuni Päivämiehen blogistina. Linkit teksteihin sinisellä.

Voimakas passiokokemus

Seuraamistavan merkitys

Seniori kuntoilee

Kaksi Cooperin testiä ja muuta juoksemista.

Suomalainen identiteetti

Keitä me olemme?

Elonmerkki

Täällä on ollut hiljaista. Olin jo mukautunut ajatukseen, että tämän blogin kirjoittaminen on päättynyt. Minulla oli salasanaongelma.

Kirjoitin muutaman jutun Facebookiin, mutta se vaihe jäi lyhyeksi. Kirjoituskynnys tuntui nousevan. 

Onnistuin toissapäivänä antamaan uuden salasanan jumissa olleelle gmail-tililleni, kun tarjoutui keino, johon ei tarvittu entistä salasanaa. 

Nyt olen taas täällä. Kirjoittaminen sujuu nyt aika työläästi. Katsotaan mitä saan aikaan. 

Yllättävä kunnianosoitus

Ponnisteluni mustikkologian alalla on pantu merkille ja niille on osoitettu arvostusta asiaankuuluvalla tavalla. 

Sain eilen kuvassa olevan materiaalin. Nyt minullakin on jotakin rintamuksessa kannettavaa itsenäisyyspäivinä - tosin harkintaa näyttäytymisen suhteen soveltaen.

Kunniakirjan mukaan minulle on myönnetty Suomen mustikkologikillan suurristi sinisin silkkinauhoin.

Perustelut: Heikki on vuoden rookie. Hän on hyvä esimerkki uusmustikanpoimijasta. Hän on edistänyt mustikkologiaa kehittämällä horisontaalipoimintamenetelmää. Mustikan perkaukseen Heikki on yhdistänyt filosofisen ulottuvuuden ja lisäksi Heikki on todistanut lopullisesti, että isokin mies mahtuu mustikaan. 

Kunniakirjan on allekirjoittanut Mustikkologikillan suurmestari, Niipperin johtava mustikkologi. 

Kunnianosoituksen myöntänyt taho on mitä ilmeisemmin seurannut tarkoin blogiraportointiani tämänvuotisista ponnisteluistani mustikan poiminnan alalla. 

Tässä linkit poimintakokemuksiani koskeviin postauksiini: 

Onnellinen mies metsässä

Nuolasin ennen kuin tipahdin

Positiivisuutta pinnistellen

Hamsteri on tyytyväinen

Hamstraamassa taas

Lämpimät kiitokset huomionosoituksen myöntäneelle taholle!

Herkkyyttäkö?

Olen jostakin syystä tullut herkemmäksi liikuttumaan kuin menneiden ruuhkavuosien aikana.  En  osaa sanoa, ovatko vakavat sairauteni vaikuttaneet asiaan. On kuin tärkeisiin  arvoihin- kuten klassiset hyvyys, kauneus ja totuus - liittyvät asiat saisivat mieleni liikuttumaan. 

Koen toisinaan kuin mieleeni herkistävät asiat olisivat jossakin kosmoksen pimeän välitilan toisella puolella. Liikuttumisen hetkellä tunnen kuin jokin raajoistani ulottuisi kuin mustan aukon kautta siihen ulottuvuuteen, jossa noiden asioiden koen olevan. Ei se "pyhän kosketus" aina tunnu juuri tältä. Saatan vain vaipua vavahduttavaan itkuun, kun kuulen jotakin koskettavan kaunista.

Ovatko kuoleman kosketukset saaneet minut kokemaan noin? En tiedä. Ehkä se on mahdollista. 

Helpotuksen huokaus

Luulin joutuneeni tilaan, jossa en voikaan enää päivittää blogiani. Ongelmana oli mm. se, että olen hukannut salasanavihkoni. Onneksi salasanan vaihto onnistui ja olen taas täällä. 

Ehdin pohtia jo periksi antamista. Olenhan pitänyt tätä blogia jo noin kuusi ja puoli vuotta. Mietin myös kirjoittamisen jatkamista seinälläni Facebookissa tai omassa ryhmässä siellä. 

Esille on myös noussut omakustanteen kirjoittaminen eräästä sukuaiheesta. Bloggauksen lopettaminen olisi antanut tilaa sille. 

Jatkan nyt kuitenkin entiseen malliin ainakin toistaiseksi. 

Onko diagnoosi sittenkään oikea?

Kuinka luotettavasti lääkäri voi tehdä oikean diagnoosin yhden tapaamisen perusteella? Alustavana sitä lienee pidettävä. Useat alaa ymmärtävät henkilöt kuuluvat hämmästelleen diagnoosin tekemisen nopeutta tapauksessani. Lääkäri viittasi masennukseen, mutta minulla on ollut sitä hyvin harvoin. Tosin viime aikoina minulla on ollut sellaisia tuntemuksia. 

Olisiko tauti ollut minulla jo aikaisemmin vai puhkesiko se vasta tänä syksynä? Voivatko temperamenttiini liittyvät piirteeni luoda vaikutelman maniasta? 

Jos en tulevaisuudessa koe maanistyyppisiä ja/tai masennuskausia, onko varmaa, että asia on seurausta lääkityksestä? Olisinko pärjännyt myös ilman sitä?

Tapaan palaverissa mukana olleen hoitajan vielä tänä vuonna. Voin ottaa näitä asioita esiin silloin. Jos hän ei osaa perustella, hän voinee tarkistaa lääkäriltä ja palata asiaan. 

Kannattaako hypomaniaa toivoa?

Bipolaaridiagnoosin myötä elämä muuttuu arvaamattomammaksi. Jos lääkitys on kohdillaan, elämä jatkunee normaalina ilman mania- ja masennusvaiheita. Hypomanialla tarkoitetaan Wikipedian mukaan maniaa muistuttavaa mutta lievempää jaksoa. Maanisuutta kuvaa minusta hyvin Wikipediassa käytetty termi suurharhaisuus. Potilas saattaa tehdä ilman riittävää harkintaa hyvin suuria kauppoja ja muita järjestelyjä. Jos riskit toteutuvat, joudutaan pulaan. En itse koe toimineeni noin. Tunnistan kuitenkin äskettäisen vaiheen, jossa etenin vauhdikkaasti muutaman arkisen projektin parissa. Olotila tuntui jopa nautittavalta. Ideani olivat mielestäni nokkelia ja realistisen luovia. 

Erilaisten taipumusten piirteet voivat toteutua samassa henkilössä siten, että on hankala saada kokonaiskuvaa. Hesarin kuukausiliitteessä kerrotaan Tuomas Enbusken kaksisuuntaisuudesta. Jutusta käy ilmi, että hänellä on myös autismin kirjoon kuuluva taipumus. Ehkä olisi helpompi puhua ominaisuuksien vyyhdeistä. Minunkin temperamentissa voi olla piirteitä, jotka voivat vaikuttaa hypomanian vastaavilta. 

Olen tullut ymmärtämään, että masennus on tavallaan manian tai hypomanian hinta. Jos nämä vältetään, ei ehkä tule masennustakaan. Kannattaa siis toivoa tasapaksua elämää. 

Tulevaisuutta on hankala suunnitella, kun mainittuja vaiheita tulla tai olla tulematta. Osallistumiseni Taideakatemian grafiikkakursseille meni mönkään bipolaarisuuteni puhkeamisen vuoksi. Voisin korjata vahingon osallistumalla kevätkaudella työväenopiston litografian ja/tai metalligrafiikan kursseille, mutta voinnistani ei ole varmuutta monen kuukauden jaksolle. 

Pitääkö minun jäädä odottavalle kannalle vai ryhtyä asioihin sillä riskillä, että ne eivät ainakaan täysin toteudu. 

Minun on tutustuttava uuteen minuuteeni. 

Ollako vai eikö olla? Kas siinäpä pulmani. 

MInulla on SE

Sain lääkäriltä vahvistuksen asiaan. Hän on diagnosoinut minulla olevan bipolaarisen eli kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Minulla oli maaninen vaihe ja nyt olen sen jälkeisessä masennusvaiheessa, joka saattaa olla aika pitkäkin. Maaniset oireet voivat olla ykkös- tai kakkostasoisia. Puhutaan maanisuudesta ja hypomaanisuudesta. Jälkimmäinen on lievempää. Minulla ei ole mielestäni ollut suuruudenhulluja hankkeita, mutta mitä ilmeisemmin toiminnassani on ollut vähintään hypomaanisia piirteitä. 

Kaksisuuntainen häiriö puhkeaa yleensä kun ihminen on nuori, lääkärin mukaan tyypillisimmin 20-25 -vuoden iässä.  Minulla tämä on tapahtunut tänä syksynä. On tavallaan hyvää onnea, että näin myöhään. 

Maanisia vaiheita seuraa tavallisesti masennusvaiheet. Siksi lääkityksellä pyritään torjumaan maniavaiheita. 

Olen soveltanut avoimuuden periaatetta kirjoittaessani syövistäni ja ocd-taipumuksestani. Aion kirjoittaa avoimesti myös tästä uudesta tuttavuudesta. Toivon jälleen vertaistuen toteutuvat puolin ja toisin. 

Hessun dieetti

Ruoka maistuu niin hyvältä, että tekee mieli syödä liikaa. Esimerkiksi tuoretta ruisleipää olisi ihana syödä monta siivua saman tien. Sadassa grammassa sitä on kuitenkin noin 200 - 300 kilokaloria energiaa. 

Yritän hillitä ruokahaluani syömällä esimerkiksi porkkanaa ennen iltapalaa. Sadassa grammassa porkkanaa on vain 33 kilokaloria. Siitä saa kylläisyyden tunnetta niin ettei tule syöneeksi varmuuden vuoksi liikaa. Nälän tunne kun saattaisi häiritä nukahtamista. Omenakin käy hyvin tähän tarkoitukseen. Siinä on vain hieman enemmän energiaa kuin porkkanassa. 

Omenaa kannattaa syödä hitaasti ohuita siivuja maiskutellen. Kun keskittyy näin, tuntuu kuin olisi syönyt enemmänkin. 

Alkuvuoden juttuni Päivämies-lehdessä

 Tämän vuoden kolme ensimmäistä juttuani Päivämiehen blogistina. 

Miten hetkeen tartutaan?

Etsimisaskeleet vähenevät, jos keskittää ajatuksesta siihen, mitä tekee.

Kuulumisia Antibesista, Ranskan Rivieralta

Antibesin monet kasvot

Kotiin karanteeniin

Kaikki muuttui hetkessä

Onko minulla SE?

Suomalaiset kunnioittivat kauan sitten karhua niin että käyttivät kiertoilmauksia siitä puhuessaan. Yksi niistä lienee ollut mesikämmen. 

Onko minulla SE tauti, johon liittyy mielialan vaihtelu masennuksesta hypomaniaan tai maniaan. En tohdi liittää SITÄ omaan identiteettiini, en ainakaan ennen kuin asia on aivan varma. 

Kyseinen sairaus puhkeaa yleensä nuorelle ihmiselle 35. ikävuoteen mennessä. Masennuksia voi olla enemmän kuin nousukausia. Olen 66-vuotias. En tunnista historiassani pitkiä masennuskausia. 

Maniassa elämä  ilmeisesti voi tuntua nautittavalta. Ehkä voi kokea jopa vauhdin hurmaa. Ikävää on, että vauhdilla on karu hinta. Sitä voi seurata syvä masennus. Lisäksi suuruudenhullussa tilassa tehdyillä isoilla päätöksillä voi olla vakavia seurauksia. 

Käsiteltävänä olevaa sairautta pidetään vaarallisena. Tämä johtuu siitä, että kovin moni päätyy syvässä masennuksessa itsemurhayrityksiin. 

Tein netissä testin, jolla voi tunnustella asian tilaa omalla kohdalla. Testin mukaan minulla ei SITÄ ole. Minulla toki on selvästi vauhdikkaita vaiheita.  Mielestäni ei kuitenkaan ykköstason eli manian mukaisia. En ole sotkenut talouttani riskialttiilla kaupoilla. Hypomaniaan eli kakkostasoon saatan yltää. Sillä tehdyt nopeat toimet ovat yleensä ihan järkeviä mittasuhteiltaan. 

Vaikuttaa siltä, että lääkärini on jo diagnosoinut minulla olevan  SEN TAUDIN. Tapaan hänet taas perjantaina. Haluan vielä varmistaa hänen näkemyksenä.

Taidan olla hedelmällinen sairausalusta. Olen selvinnyt toistaiseksi kahdesta syövästä. Olen kirjoittanut avoimesti  myös neuroottisuudestani. Näistä vaivoista on tullut kuin osa identiteettiäni. Jos minulla todetaaan olevan se, minun on päätettävä, aionko käsitellä asiaa julkisesti eli haluanko asiasta tulevan osa julkista minääni. 

Galleria Honkala

 

"Työtilanäkymä", taitaa olla akryyli, noin 60 x 45 cm, hinta 300 €, vapaasti kotona Turussa. 

Rymsteerausta

Meillä on iso olohuone (luokkaa 35 neliömetriä). Minulla on ollut siellä maalauspöytä ja -teline. Järjestely ei ole kuitenkaan toiminut. Kun minulla on ollut jotakin meneilläni ruokailupöydästä on tullut minulle apupöytä ja tavaraa on levinnyt muuallekin. Jos maalaan öljy- tai akryyliväreillä, väriläikkiä tahtoo tarttua sinne minne niitä ei toivota. Toimintamahdollisuuteni karsiutuivat.

Vaimoni ehdotti, että teemme makuuhuoneestamme minulle työhuoneen. Tuntui liialliselta, mutta kun asiaan liittyi se, että hän sai itselleen kirjoituspisteen olohuonessa, järjestely tuntui reilulta. Olohuoneessa pysyy myös järjestys paremmin kuin silloin, kun huoneessa vallitsi herra kaaos eli minä.

Huonekalut on nyt siirretty. Tavaroita pitäisi vielä järjestellä. Pienempi kamareistamme on nyt makuuhuoneemme. 

Tämä on arkista asiaa. Minulla on lisäksi terveyteen liittyvä iso huoli, mutta en halua kirjoittaa siitä vielä tänne enempää. Ehkä senkin aika vielä tulee. Ensin on saatava asiasta varmuus ja sitten on päästävä sinuksi sen kanssa. 

Sydämen sivistyksestä, kipujen kohtaamisesta, talvisodasta ja ilmastonmuutoksesta keskustelemisesta

Tässä linkit viime vuoden neljään viimeiseen Päivämies -lehden blogiartikkeliini: 

Sydämen sivistys on enemmän kuin hyvät tavat

Pohdiskelen hyvien tapojen ja sydämen sivistyksen merkitystä vuorovaikutustilanteissa. Näiden soveltaminen ja velvollisuuksien täyttäminen ovat yhdessä hyvä käyttöliittymä yhteisölliseen elämään. 

Elämä, kipu ja rakkaus

Kärsimyksen ja kivun kanssa eläminen arjessa. Miten auttaa kärsivää, kun kipuja ei voi poistaa? 

Äiti, isä ja talvisota

Talvisota vei äidiltäni isän ja isältäni kotiseudun. Jatkosodan aikana isäni pääsi vanhempiensa ja sisarustensa kanssa takaisin Kannakselle, mutta myöhemmin kotikunnaat menetettiin lopullisesti. 

Ilmastonmuutoksesta keskusteleminen

Arkiset toimemme kiihdyttävät mitä ilmeisimmin ilmastonmuutosta. Voimmeko vain pistää päämme pensaaseen vai olisiko meidän muutettava käyttäytymistämme? 

Ensimmäinen työ tarjolle Galleria Honkalaan

Laitoin ensimmäisen työn esille Galleria Honkalaan, joka on tämän blogini sivuksi perustamani myyntipaikka. Linkki galleriasivulle löytyy käyntilaskurin alta. Kokeilen, miten tämä järjestely toimii. Laitan tiedot myös tähän: 

Esittelen tällä sivulla myynnissä olevia maalauksiani ja piirustuksiani. Jos olet kiinnostunut jostakin tai joistakin, ota yhteys puhelimitse (044 7756 318) tai sähköpostitse (heikki.honkalaÄTicloud.com). 

"Kelirikko", akvarelli, noin 29 x 46 cm. Ruskea reunus on vara paspista varten. Hinta 300 €, vapaasti kotona Turussa.  

Viehkeää klassismia

 Graffin ohella myös Danzigissa syntynyt, mutta Berliinissä vaikuttanut, 

Daniel Chodowiecki pyrki objektiivisuuteen ja vältti glamouria

 teoksissaan.

Hän piirsi ansiokkaita luonnoksia Berliinin arjesta välttäen kaikenlaista

 teatraalisuutta.

Hän teki eloisia kuvituksia kirjoihin ja almanakkoihin.

Hänen koristemaalaritaustansa näkyi hänen tuotannossaan häivähdyksenä 

Sokrateen kuolema
Wikimedia Commons

rokokoon nokkelaa viehkeyttä. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut objektiivisuuden

 kustannuksella.

Chodowieckin tausta on Wikipedian mukaan monikansallinen, sillä 

hänellä oli puolalaisia, saksalaisia ja hugenottijuuria.

Tämä artikkeli on julkaistu 30.12.2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin

 havinaa.

Lähilomailusuunnitelma

Olen käsitellyt vuonna 2009 leppoistamisblogini (Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista) artikkelissa Staycation eli lähilomailu. Taas uusi muotitermi?  lähilomailun ideaa. 

Tuolloin oli muodissa erilaiset elämän rauhoittamiseen liittyvät teemat kuten slow life, slow food ja stayvcation, joka on muodostettu sanoista stay ja vacation. 

Lähilomailussa eli loman viettämisessä kotona on monia etuja kuten kustannussäästöt ja vähempi stressaavuus. Haittapuolena on tietysti ainakin se, että voi olla houkutus ruveta toimittamaan arkisia asioita. Referoin artikkelissa useita kirjoittajia. Toivottavasti linkit toimivat yhä. 

Lähilomailun idealle on nyt koronan vuoksi erityinen tilaus. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi on syytä pysytellä enimmäkseen kotona.  

Olemme vaimoni kanssa eläkkeellä eli jatkuvasti lomalla työstä ja suurimman osan ajastamme kotona. Minä käytän aikaani työn omaisesti blogien kirjoittamiseen ja maalaamiseen. Vaimollani on kirjaprojekti. 

Miten järjestää vaihtelua arkeen? 

Ehkä voisimme kuvitella makuuhuoneemme hotellimajoitukseksi, jossa vietämme yömme ja jossa voimme käydä päivälevolla. 

Valitsemme jonkin arkipäivän lomaksemme. Herättyämme hoidamme muut aamutoimet, mutta lähdemme aamiaiselle Fazerin kahvilaan, joka aukeaa klo 8.30. 

Aamiaisen jälkeen on aika tutustua nähtävyyksiin. Tuomiokirkon tornissa on museo, jossa en ole käynyt. Voisimme käydä siellä tai jos sää on hyvä, voisin esitellä vaimolleni puiston, jossa on patsas paikalla muinoin toimineen dominikaanikonventin muistoksi. Aboa vetuksessa tai Aaltosen museossakin saattaisi olla jokin kiinnostava näyttely. 

Puolilta päivin käydään lounastamassa jossakin keskustan ravintoloista. 

Lounaan jälkeen voisimme mennä "hotellihuoneeseemme" päivälevolle. Levon jälkeen voisimme käväistä taas jossakin turistikohteessa - esimerkiksi apteekkimuseossa - ja mennä sitten päiväkahville vaikkapa Aschanin Siniseen junaan kauppahalliin. Kauppahalli on itsessäänkin elämyksellinen vierailukohde. 

Jos virtaa riittää ja sää sallii voisimme mennä vielä kävelylle Vartiovuorelle.

Tämän jälkeen olisimme varmaan jo kypsiä palaamaan majapaikkaamme, jonka oivallisessa keittössä voisimme laittaa omatoimipäivällistä. Samalla voisimme jakaa keskenämme päivän turistielämyksiä. 

Pidämme mukanamme riittävän määrän puhtaita maskeja vierailuja varten ja yritämme olla huolellisia välimatkojen suhteen. 

Toimisikohan? 

Harjaannutin korviani erottamaan musiikin tulkintaa

Klassisen musiikin sivistykseni ei ole erityisen syvä, mutta olen saanut lapsena pianotunteja ja oppinut nuotit. Kuuntelen mielelläni klassista musiikkia, mutta kun olen kovin monesta asiasta innostuva, olen yrittänyt priorisoida asioita ja antanut harrastuksissani etusijaa maalaamiselle ja kirjoittamiselle. 

Soitto- ja nuotinlukutaitoni ovat vaipuneet kohmeeseen vuosikymmenten saatossa.  

Nyt olen sivistänyt itseäni kuuntelemalla Johann Sebastian Bachin kahta sarjaa "Hyvin viritetty klaveeri 1 ja 2" (Das wohltemperierte Klavier). Kummassakin sarjassa on yksi preludi ja fuuga kaikissa 24 savellajista. Keskityin ensimmäisen sarjan ensimmäiseen preludiin. 

Joku saattaa muistaa, kuin uppouduin Matteus passioon pääsiäisen tienoissa. Kts. tekstit  Tunteita järisyttävä kiirastorstai-ilta ja Matteus-passion avulla syvemmälle musiikin maailmaan. 

Preludi on Wikipedian mukaan ... "musiikkikappale, jolla yleensä ei ole tarkkaan määriteltyä sisäistä rakennetta ja joka on yleensä lyhyehkö, mutta voi olla laajakin. Sana tarkoittaa varsinaisesti alkusoittoa. Alkuperäinen instrumentaalipreludi kehittyi lyhyistä improvisoiduista musiikkikappaleista, joita esittäjä soitti ennen varsinaisen esityksen alkua ”lämmitelläkseen” ja esimerkiksi tarkistaakseen soittimen oikean virityksen"

Fuuga puolestaan "... on perinteisesti kontrapunktia käyttäen sävelletty polyfoninen musiikkikappale tai kappaleen osa, joka koostuu useasta itsenäisestä äänestä. Fuugan aloittaa yhdellä äänellä esitetty teema, jonka jälkeen toinen ääni toistaa teeman ja alkuperäinen ääni säestää kontrapunktisesti. Tämän jälkeen mahdolliset muut äänet tulevat mukaan yksitellen samaan tapaan, enimmillään jopa kymmenen." 

Jos kuuntelen jonkin sinfonian, se kuulostaa korvissani samanlaiselta riippumatta siitä, mikä orkesteri sen esitti ja kuka sitä johti. 

Olen oppinut tulkinnan merkitystä kuuntelemalla Youtubesta eri pianistien esityksiä erityisesti mainituista "virityssarjoista" ensimmäisen ensimmäistä preludia (tulipa monimutkainen virke). Pääset kuuntelemaan noita äänityksia seuraavista linkeistä. 

András Schiff

Evelyne Crochet

Glenn Gould

Tatiana Nicolayena

Tämä on ollut minulle hyvä harjoitus. Tulkinnat ovat todella yksilöllisiä. Seuraavassa vaikututelmiani. 

Shiff soittaa minusta kappaleen jotenkin tasapaksusti. Nicolayenan tulkinta on helmeilevä. Loppu hidastuu ja katoaa sitten kauniisti kaukaisuuteen. Hän käyttää runsaasti pedaalia. Omaleimaisen Gouldin tulkinta on rouheaa kuin maitolaiturin rakentamista laudoista ja kakkosnelosista. Mistähän tuokin vertaus tuli mieleeni. Gouldin terävän näpsäyttävät staccatot saavat teoksen  kuulostamaan kuin eri kappaleelta. Hänen omintakeinen tapansa hyräillä vienosti soittaessaan kuuluu tässäkin. 

Crochet on minun suosikkini näistä neljästä. Hän soittaa minusta preludin muita nopeammin ja hänen tulkintansa on muita dynaamisempi. 

Merkillinen varhaisherääminen

Pohdin äsken täällä blogissani miten voisin järjestää teoksilleni myyntipaikan verkkoon (Myyntisivusto tauluilleni?).

Heräsin tänään viiden tienoissa ja luulin, että on jo aamu. Söin aamupuuron ja join kahvin. Luin Hesaria. Palasin sänkyyni räpläämään läppäriäni.

Mieleeni juolahti käytännöllinen ratkaisu myyntipaikkaongelmaan. Taulugalleriani voisi olla omana sivunaan täällä blogissani. Näet nyt ruudun oikeassa reunassa blogiarkiston ja sivunnäyttölaskurin alla otsikon Sivut ja sen alla kohdat Etusivu ja Galleria Honkala. Viimeksi mainitusta pääset myyntisivulle. Toistaiseksi siellä ei ole juuri mitään, mutta aion laittaa sinne kuvia ja muita tietoja maalauksistani ja piirustuksistani.

Ihmettelen, mikä minut herätti. Ehkä näin unta, jossa kännykkäni herätti ja heräsin oikeasti. Lähdin saman tien aamupuuhiin. Jos nyt ideoimani galleriajärjestely osoittautuu toimivaksi, olen kiitoksen velkaa tälle varhaisheräämiselle. Voisiko olla niin, että alitajuntani alkoi työstää ongelmaani ja herätti minut, kun ratkaisu oli muotoutumassa? 

Futuristinen aineeni noin 50 vuoden takaa

VA luokkakokouksessa vuonna 1999

Kalastajatorpan piha alkaa olla pian täynnä autoista (autoja). Niin, autoiksi näitä äänettömiä, ilmatyynyillä liikkuvia laitoksia laitoksia vielä kutsutaan. Tuolla tuo vanha tuttu Päkä ohjailee autoaan portaista sisään. Väkeä alkaa siirtyä liukuhihnalle, joka vie heidät sisään. Siellä ottaa Ulla heidät vastaan ja toivottaa tervetulleeksi. Hän oli lähettänyt kaikille kutsun tulla tänne luokkakokoukseen. Minä sain sellaisen asuinsiirtolaan Marsiin, jossa olin viettämässä kesälomaani. Kansa alkaa asettua taloksi, kuka minnekkin (minnekin) loikoilemaan tyynyyn nojaten. Se on tämän ajan tapa. 

Nyt alkaa kuulua omituista tärähtelyä. Kaikki kääntävät kummissaan päätään sen suuntaan ja alkavat nauraa. Insulahan siellä virittelee vanhaa trumpettiaan, jonka ääni kuulostaa tosi omituiselta näin elektronimusiikin aikana. Viriää keskustelu entisistä ajoista, jolloin vielä käytettiin polttomoottoreita mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Se kuulostaa erittäin primitiiviseltä nyt, kun englantilainen tohtori Smith on kehittänyt ikiliikkujan. 

Silloin joskus vielä lapsilta meni monia vuosia koulussa sen opiskelemiseen, johon nyt kuluu muutama tunti. Sehän on aivan yksinkertaista. Kun lapsi täyttää 12 vuotta, hänelle laitetaan tiedonsiirtokypärä päähän ja kohta on "koulu käyty". Tämä kaikki (kerrotaan) siksi, koska (että) tämä tiedonsiirtolaite on erään meidän luokkalaisen kehittämä. (-/-)Vielä jutellaan kaikista kouluaikaisista kömmähdyksistä. Risto kertoo erään suomen tunnilla tehdyn kepposen, jonka heti kaikki muistavat. Näin alkaa ilta kulua loppuun ja vielä viimeksi päätetään pitää seuraava luokkakokous vuonna 2011. 

Keskikoulun viides luokka vastaa peruskoulun yhdeksättä.

Olen kirjoittanut tekstin tuohon virheineen, ja opettajan korjaukset näkyvät suluissa. Opettajan kommentti aineesta: "Alku hyvä, väsähtää lopussa!"

Arvosana 8-.

Neliöiden ympyröiminen

 ... tai jotakin sinnepäin. Olen aikaisemmin tainnut kertoa, että neliö muotona tuottaa minulle esteettistä mielihyvää. Olen joissakin maalauksissani yrittänyt yhdistää orgaanista muotoa suorakaiteisiin tai neliöihin. On haastavaa saada tulos tuntumaan visuaalisesti toimivalta 

Minulla on referenssikuvana näkymä Strasbourgin vanhasta kaupungista. Olen ruuduttanut maitokartongin ja tehnyt akvarelleillä värimuotoja muutamaan neliöön. Kuvioista tulee kuivuessaan mielenkiintoisia, koska kartongin pinta hylkii nestettä. 

Maalasin yhden neliön tussilla mustaksi, mutta se oli huono ratkaisu. Musta on noin aivan liian hallitseva. Sitäpaitsi maalarinteipillä tekemäni suojateippaukset eivät täysin suojanneet pohjaa. Sain kuitenkin siten hauskoja kehrämäisiä muotoja neliön ympärille. Piirsin tussikynällä erilliselle neliölle osan kyseisen ruudun näkymästä ja liimasin mustan neliön päälle. Näin sain mielestäni kivan efektin, kun tussivalumat reunustavat neliötä. 

Saa nähdä, syntyykö tästä mitään säilyttämisen arvoista. Työskentely etenee ongelmasta toiseen. Välillä koen ahdistusta, mutta yritän motivoida itseäni nopeaan ratkaisuun päästäkseni eteenpäin. Välillä taas tunnen tyydytystä, kun saan jonkin idean työn jatkamiseksi. 

Kävin välillä sauvakävelyllä, ja sain uusia ideoita. Voisin kokeilla voisiko shakkilauta-tyylinen ruutu tai useampi toimia. Voi tosin tuoda liikaa vilinää silmiin. Jonkun noista jo näkyvistä väreistä tai niiden sekoituksesta voi laittaa mukaan koko ruutuna rauhoittamaan kokonaisuutta. 

Oikeastaan vain muutama ruutu ovat tärkeitä omilla paikoillaan, koska ne kuljettavat kertomusta. Aon tehdä nyt irrallisia ruutuja ja ratkoa niiden avulla tätä haastetta kuin ristisanatehtävää. 

Myyntisivusto tauluilleni?

Olen pohdiskellut pitkään sellaisen sivun perustamista, jonka avulla mahdolliset kiinnostuneet voisivat tutustua maalauksiini. Se olisi suomeksi sanottuna myyntisivusto. Laittaisin kuvia vapaana olevista maalauksistani ja piirustuksistani. Hinnat olisivat tietysti näkyvissä. Varsinaista verkkomyymälää tuskin kannattaisi perustaa. Toimitukset ja maksut sovittaisiin tapauskohtaisesti. 

Täytyy miettiä, mikä olisi hyvä alusta. Olisiko sinulla vinkkejä minulle?

Negatiivinen tulos

Olin ilmeisesti vilustunut. Aivastelin, nenä vuoti yms. Järjestelmä toimi taas hyvin. Sain eilisaamuksi ajan koronatestiin. Kävin antamassa näytteen ja tänä aamuna on Omakantaan tullut tieto negatiivisesta eli positiivisesta tuloksesta. 

Minun ei tarvitse enää pitää karanteenia. Vilustuminen ei taida olla tarttuvaa. 

Aivastelut ja niiskutukset alkavat olla ohi, mutta vatsa on sekaisin. Kyllä tämä tästä. 

Hessun dieetti: "pussillinen karkkeja"

Yritän huijata itseäni saadakseni painoni putoamaan. Olen onnistunutkin, mutta tulosta pitää varjella. 

Eikö tuntuisi ihanalta popsia pussillinen karkkia! Noin iso annos jo puistattaa, ainakin minua. Eipä silti, ei moinen ahmiminen haittaa, jos sellaista tapahtuu harvakseen. 

Olen keksinyt tavan imitoida karkkipussillisen syömistä. Lohkotaan pienehkö omena (150 g)  pieniksi palasiksi, jotka laitetaan teelautaselle. Aikamoinen pino, vai mitä? Otetaan lautaselle myös teelusikallinen (noin 5 g) hunajaa. 

Nautitaan omenan paloja rauhallisesti jokaista huolellisesti pureskellen. Joihinkin paloihin sipaistaan vähän hunajaa. Kohta saattaa jo kyllästyttää. Näitä karkkeja on niin paljon! 

Omenassa on noin 60 kilokaloria ja viidessä grammassa hunajaa noin 17 kilokaloria. 

Jos lounas on tavallisesti puolilta päivin ja päivällinen kuuden tienoissa, voisi niiden välissä syödä kolme tuollaista "omenahunajakarkkiannosta" ja oltaisiin vasta suunnilleeen yhden tavanomaisen välipalan lukemissa. 

Älä ota näitä vinkkejäni kovin tosissasi. En ole ravintoterapeutti. 

Olen vain huomannut, että voin pettää itseäni syömään vähemmän. Tosin iltapala on minulle yhä haaste. Silloin syöminen meinaa lähteä lapasesta. Tulee helposti mieleen, että pitää syödä runsaasti ettei tule nälkä ennen nukahtamista. Sorrun helposti. Saatan retkahtaa syömään kourakaupalla mysliä, eikä siinä ole kaikki. 

Minun on keksittävä jokin erityinen itsepetosjuoni iltoja varten. 

Karanteenissa

Kävin aamulla antamassa näytteen. Istuin autossa.kuljettajan puoleinen ikkuna auki ja hyvin suojautunut näytteenottaja työnsi tikkumaisen esineen vasemmasta sieraimestani sisään. Ei se mukavalta tuntunut, mutta toimenpide oli hetkessä ohi. 

Tulos tulee Omakantaan 2-3 päivässä. Jos positiivinen, lääkäri ottaa minuun yhteyden. 

Kulutan aikaani kotona. En saa lähteä minnekään. 

Tein äskettäin nopein vedoin värikkään maalauksen. Nyt teen toista pipertämällä. Saa nähdä, riittääkö sinnikkyys.