Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kärsimyksen mysteeri

Hyvää pääsiäistä kaikille!


Grünewaldin alttaritaulu, Isenheim
Wikimedia Commons

Hienoa, ettei Suomi ole muuttunut niin materialistiseksi, että olisi lopettanut tällaisen syviä merkityksiä sisältävän päivän pitämisen pyhäpäivänä. Joskus pyhäpäiviä siirreltiin viikonloppuihin ja takaisin. Pitkään perjantaihin ei tietääkseni ole kuitenkaan koskettu.

Yllä olevassa alttaritaulussa äärimmäistä kärsimystä kuvataan hyvin voimallisesti. Tiedämme historiasta, että Jeesus ei ole ainoa, joka on joutunut kuolemaan hirvittävän tuskallisella tavalla. Nytkin maailmassa on paljon kärsimystä. Osa siitä johtuu ihmisen pahuudesta, mutta muutakin on. Jotkut jopa valitsevat kärsimyksen osakseen. Kärsimys ei kuitenkaan puhdista ketään. Sen ymmärrän, että pahuus tuottaa kärsimystä, mutta sitä en ymmärrä, miten kärsimyksen kohteet valikoituvat. Tarkoitan näiden oman osallisuuden merkitystä ja merkityksettömyyttä.

Tämä kaikki on kauheaa, mutta vain Jeesuksen kuoleman merkitys on ylitse muiden.

Meille on kerrottu, että Jeesus kuoli synnittömänä ja lunasti koko maailman synnit. Minä olen heikoilla tämän kuoleman merkityksen perustelemisessa, koska ymmärrykseni ei yllä siihen. Onneksi minun ei tarvitse päästä järkeni avulla osalliseksi tästä kuolemasta. Sitäkään en ymmärrä, miksi Jumala on lähestynyt juuri minua ja kutsunut minut parannuksen kautta osalliseksi tämän kuoleman synnyttämästä armosta.

Kun olen saanut tämän Hengen kosketuksen sydämeeni, en uskalla siitä luopua. Tosin sekin on armoa, jos saan sen pitää.

Tämä on käsittämättömän suuri mysteeri, mutta se on elämäni punainen lanka. Kaiken muun merkitys on sen rinnalla vähäinen.





Ei kommentteja: