Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Näin puheet syntyvät

Kirjoittelin äsken puheenkirjoitusinstituutiosta. Olen nyt saanut asiasta tuoretta tietoa. M-poikani avovaimo työskentelee eräässä ministeriössä ja hän kirjoittaa puheita yhtenä keskeisenä osana työtään.

Puheen laatimiseen saattaa saada aikaa kaksikin viikkoa, mutta joskus sellaisen joutuu tekemän kahden tunnin varoitusajalla. Puheita kirjoitutetaan, koska niihin halutaan paras mahdollinen tieto. Puheen pitäjällä ei ole mahdolliuutta olla kaikkien puheen kattamien teemojen asiantuntija eikä hän ehdi paneutua niihin kaikkiin. Siksi puhe annetaan jonkun - tässä tapauksessa - virkamiehen hoidettavaksi. Hänkään ei ole kaikkien asioiden asiantuntija, joten hän jakaa puheen tekemisen siten, että pyytää eri teemojen asiantuntijoita kirjoittamaan kukin oman osansa. Nämä osat hän sitten virtaviivaistaa yhtenäiseksi puheeksi. Kysyin N:ltä, miltä tuntuu, kun puheen pitää toinen henkilö eli hänen nimensä ei tule esiin. Hän sanoi, että se sopii hänelle. Hänellä ei ole tarvetta saada nimeään siinä esiin.

Samalla tavoin syntyvät esimerkiksi ministerien artikkelit erilaisiin julkaisuihin.

Toisille puheen pitäjille kirjoitetaan teksti valmiiksi, toisille riittävät ranskalaiset viivat.


Ilmoituksia:

Optimistiklubin seuraava kokous on 22. toukokuuta Espoon Olarissa klo 18. Luettavana Ville Lähteen kirja Niukkuuden maailmassa. Kokoontumisen teemana on kasvun tarpeellisuus.

Olohuonetentti meillä Herttoniemessä 13.5. klo 19. Paikalla kansanedustajaehdokas Riku Eskelinen ja mahdollisesti toisen puolueen ehdokas. Paikalla myös aurinkoenergia- ja tuulisähköasiantuntija Janne Käpylehto.


Ei kommentteja: