Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ydinelämää ja tiedotus kotivaalitentistä


Pitkä perjantai on mennyt leppoisissa merkeissä. Vanhin poika perheineen kyläilemässä. Kaksivuotiaan junamiehen kanssa katsottu Youtubesta aiheeseen liittyviä videoita ja muitakin, mitkä än än -pikkuista kiinnosti. Pappaa niin lämmittää, kun pikkuinen käsi on sormet harallaan papan kädessä. Tämä on pappojen tärkeintä puuhaa.

Sadun lukeminen nuupautti nunamiehen päiväunille.

Pappa meni vajaa nelivuotiaan neidon kanssa asemalle vastaan tämän melkein yksitoista vuotiasta serkkua, joka teki ensimmäisen junamatkan yksin. Metrolla mentiin. Neitokainen mietti, että myyrät näkevät, kun metro meni maan alle.

Ennakkotieto:
Tiedoksi, että maanantaina 13.4. pidetään kotivaalitentti meillä täällä Herttoniemessä klo 19.00. Mukana umpivihreä keskustaehdokas Riku Eskelinen ja mahdollisesti toisen puolueen ehdokas, jos saadaan. Mukana on myös herttoniemeläinen energiaekspertti Janne Käpylehto, jonka kanssa voidaan keskustella vaikkapa taloyhtiön sähkönsaannin täydentämisestä aurinko- ja tuulisähköllä. Ilmoittautumiset: heikki.honkala@icloud.com.

Ilmoittautumiset kumpaankin tapahtumaan: heikki.honkala@icloud.com/044-7756 318.

Ei kommentteja: