Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Huonovointinen historioitsija

Olen ollut tänään hyvin huonovointinen, mutta tämä on silti ollut mielenkiintoinen päivä. Vatsani on ollut jostakin syystä pahalla tuulella. Yökötyksen tunne ei ole mukava. Nyt illalla olo on ollut jo parempi, joten kyseessä lienee jokin tilapäinen häiriö.

Olen aiemminkin maininnut, että minulla on puserossani pieni toimittaja. Moni on saattanut huomata, että hänen vierellään istuu pieni historioitsija. Tämä pikkuherra on hyvin tyytyväinen tähän päivään.

Olen lueskellut Volter Kilven novellisarjaa Pitäjän pienempiä, jossa kerrotaan - toisin kuin saman kirjailijan romaanissa Alastalon salissa - kunnan vähäosaisten elämästä. Alastalon salissa kuvaa paikallisen mittapuun mukaan varsin varakkaiden talonpoikien harjoittamaan laivanvarustamiseen liittyvää sopimusneuvottelua. Isännät ovat päättäneet rakentaa parkkilaivan ja sopivat, kuinka paljon kukin hankkeeseen sijoittaa.

Merkantilistisessa yhteiskunnassa haluttiin, että kaupungeissa asuvat kauppiaat hoitavat ulkomaankaupan. Talonpoikaispurjehdus toimi tätä vastaan, koska toimittiin kaupunkien ohi. Kuningas joutui myöntämään hyvin monille pitäjille erilupia tämän harjoittamiseen. Tänään löysin verkosta Yrjö Kaukiaisen vuonna 1970 julkaiseman tutkimuksen Suomen talonpoikaispurjehdus 1800-luvun alkupuoliskolla (1810-1853), joka kertoo juuri tästä aiheesta. Onpa hauskaa!

Minua kiinnostaa erityisesti omien esi-isieni ja -äitieni elämä maamme historian vaiheissa. Löysin tänään sukupuustani juonteen, joka vie Taivassaon kautta Kustaviin. Tämä saa yllä mainitun aiheen tuntumaan entistä kiinnostavammalta.

Minulla on sukujuuria Taivassalossa, joka on Kustavin naapurikunta. Kaukiaisen tutkimuksen mukaan Taivassalo vaikuttaa olleen vähintään yhtä merkittävä talonpoikaispurjehduskunta kuin Kustavi. Tiedä vaikka jotkut esi-isistäni olisivat olleet kansi- tai pursimiehinä noilla aluksilla tai jotkut esiäideistäni olisivat olleet mukana tekemässä purjeita niihin.

Tutkin tänään Turun yliopiston kirjaston tietokantaa ja löysin Jarkko Keskisen väitöskirjan "Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765-1845" vuodelta 2012. Oli mukavaa huomata, että minulla on sukuyhteys kahteen yhdeksästä keskeisestä kauppiassuvusta. Nämä Indreniukset ja Kellanderit näyttävät olleen myös yhteyksissä toisiinsa.




2 kommenttia:

Rainer Kukko kirjoitti...

Radio Ylellä voisi olla ohjelma Heikin tunti. Aiheena olisivat mitä milloinkin historiasta nyky- yhteiskuntaan. Opponenenteina voisi olla aina pari vierasta��

Heikki Honkala kirjoitti...

Mukava ajatus Rainer. Kiitos siitä!