Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

"Turha" käynti Tyksissä


Kävin maanantaina Hampaalla kuten ennen (ehkä vieläkin) sanottiin. Tämä pyöreästä ja suorakaiteen muotoisista osista koostuva rakennus on lähellä Tyksin laajaa sairaala-aluetta. Siinä opiskellaan hammaslääketiedettä ja tehdään muutakin.

Hampaani kuvattiin, kävin hammaslääkärin puheilla ja sitten hampaani kuvattiin uudestaan. Olin hammastarkastuksessa hematologin lähettämänä.

Olen pitänyt hampaitani hyvin kuluneina ja ajatellut syöpähoitojen olevan syyllinen tilanteeseen. Kuulin kuitenkin, ettei kalustoni ole erityisen kulunut, kun otetaan huomioon ikäni. Lääkäri ei nähnyt yhteyttä syöpähistoriani ja kalustoni kunnon välillä. Myöskään alhaisella testosteronilla ei ole osuutta asiassa.

Hän tosin kertoi, että jos suuni on kuiva hoitojen vuoksi, sillä voi olla merkitystä. En koe suutani kuivaksi. Silmätippoja minun tosin on syytä laittaa monta kertaa päivässä. Uniapnealaitteessanikin on kostutusominaisuus.

Hoitotarpeesta tehtiin muistiinpanot ja siirryn Turun kaupungin hammashuollon hoiviin.

Tämä oli ilmeisesti Tyksin kannalta turha vierailu, mutta nyt on hammastarkastus tehty.


Ei kommentteja: