Kuuntelin Miika Nousiaisen Metsäjätin. Ei taida olla maailmankirjallisuutta. Kirjan takakansi kertoo oikeastaan lähes koko tarinan. Sisältö on kovin ennustettava. Jääräpäisiä maalaisia, yhtiön kivikova terävä pää, siinä välissä pari "toisaalta ja toisaalta" -kaveria puun ja kuoren välissä.
Asetelma on kovin stereotyyppinen. Päähenkilö on komea, koulutettu ja varakas. Vaimo on lumoavan kaunis. Liian kovaan paikkaan joutuneesta sankarista tulee lopulta tietenkin kehitysvammaista lasta hoitava koti-isä.
Kummallista, että kaikkein pyhintä maailmassa tuntuu olevan Metallican musiikki.
Yrityselämä on kovaa ja tunteetonta, se tiedetään. Yksityinen ihminen on kovin avuton sen rattaissa. Tämä kirja ei kuitenkaan johdattele erityisen syvällisiin pohdintoihin ongelman ratkaisemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti