Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 3


Kävin pariin otteeseen tutkimassa synnyinkotini pihapiiriä. Ketään ei näkynyt, mutta talo ei näyttänyt hylätyltä. Sain tädiltäni kysymyksen, näkyykö talon alapuolella erästä kiveä. Valokuva todistaa, että hän piti aikoinaan minua sylissä kyseisen kiven kohdalla. En löytänyt sitä. Talon alapuolen rinteessä näyttää joskus tehdyn maatöitä ja kivi lienee siksi kadonnut. Myöhemmin pääsimme taloon sisäänkin, mistä kerroin artikkelissani Palasin tänään lähtöpisteeseeni.


Halkovaja on aivan samannäköinen kuin kuvissa ja silloin ennen.


Tämän talon muistan. Siinä asui aikoinaan kirkkoherra Hannes Leinonen.


Tässä on perheemme surullinen muistopaikka Ylitornion hautausmaalla. Veljeni kuoli leukemiaan noin kymmenen kuukauden ikäisenä 39 päivää ennen syntymääni. Kukaan maailmassa ei olisi kyennyt häntä pelastamaan. Minut onnistuttiin auttamaan leukemiasta elämään yli 60 vuotta myöhemmin.

Nämä asiat liittyvät minuuteni perustuksen varhaisimpaan kerrostumaan. Tuntui voimaannuttavalta käydä näillä paikoilla.


Ei kommentteja: