Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Mieskitainen jukomies papenoi muistovuotisen kirkkohankinnan klahviin


Olen lukenut kauan sitten Volter Kilven teoksen "Alastalon salissa". Kirja on äänestetty joskus Suomen parhaaksi romaaniksi. Se kuvaa kustavilaisten ökymiesten kuusituntista palaveria, jossa sovitaan parkkilaivan rakentamisesta. Kirja on tajunnanvirtaa ja kuvaa paljoa muuta kokouksen kulun lomassa.

Olen kuunnellut saman kirjailijan novellisarjasta "Pitäjän pienempiä" tekstin Ylistalon tuvassa. Novelli on tavallaan ensin mainitun romaanin negaatio. Jos Alastalossa tekijämiehet suunnittelivat isoa projektia, joka tulisi todennäköisesti onnistumaan, Ylistalossa läpeensä laiskat isäntä, poika ja joutoajan majoituksessa loikoilevat merimiehet kuluttavat päiväänsä soittamalla poskea ja välttämällä kaikin keinoin välttämättömiäkin tekemisiä. Tapahtuma sijoittuu Alastalon naapuriin parkkikokouksen jälkeiseen päivään.

Volter Kilven kieli on  jäljittelemätöntä. Alla esimerkkejä hänen käyttämistään ilmauksista:

  • jukomies
  • muistovuotinen
  • vaku
  • pultaani
  • täkki
  • jehu
  • mieskitainen
  • rojoleukainen
  • kangota
  • kirkkohankinta
  • parmallinen
  • papenoida
  • pursto
  • rojohaukotust pursimiehenä
  • klahvi
  • iiri
  • torko
  • rehkinen
  • elämänvähti
  • poikinen.
Poimin nämä novellin ensimmäisestä luvusta. Lukija joutuu miettimään, onko näin monimutkaista kieltä voitu oikeasti puhua joskus jossakin. En tarkoita vain outoja sanoja vaan myös sitä, että Kilpi käyttää niin pitkiä virkkeitä, että on vaikea uskoa sellaisessa käytetyn arkipuheissa. Luultavasti ei olekaan. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus. 

Minulle on arvoitus, miksi Kilven kieli ei korvissani kuulosta lounaissuomalaiselta, vaikka kirjailija on Kustavista kotoisin. Sanoja ei lyhennetä kuten esimerkiksi Turussa. 

Erikoisten sanojen merkitystä joutuu usein arvailemaan ja päättelemään lauseyhteydestä. Millainen on jukomies? Harmittavasti eräs ammattiliitto käyttää nimenään Jukoa, joten sanan merkitystä on vaikea hakea verkosta. Aleksis Kivi sijoitti härkäpäiset veljeksensä asumaan Jukolan taloon. Ehkä juko tarkoittaa sisukkuutta, päättäväisyyttä, itsepäisyyttää, voimakkuutta, mahdollisesti taitavuuttakin.

Muistovuotinen viittaa selvästi menneeseen, mutta onko kyseessä edellinen vai kauempana oleva vuosi? Ehkä muistovuotinen puosu on toiminut pursimiehenä jollakin aluksella edellisenä vuonna.

Ylöstalon laiska isäntä ojentelee pitkiä raajojaan vakussa. Kyseessä lienee jonkinlainen keinutettava makuualusta, tuskin kehto kuitenkaan. Pultaani on purjekangasta ja täkki laivan kansi. Jehu on Urbaanin sanakirjan mukaan pomo ja siihen meidän on luottaminen. Vanhan testamentin mukaan Israelissa on ollut Jehu-niminen kuningas, joten tulkinta lienee oikea. Muistan itsekin kuulleeni sanaa käytettävän.

Puhutussa novellissa miehet kilpailevat suunsoitossa. Mieskitaiselta ja rojoleukaiselta se sujuu. Kangottaminen on mitä ilmeisimmin kankeamista.

Kirkkohankinta on lauseyhteydestä päätellen pyhäasu. Parmallinen jää arvoitukseksi. Google löytää vain viittauksia käsiteltävään tekstiin. Tuskin viittaa ainakanaa Parman kaupunkiin.

"... ja Alastalon nenä kulloinkin, tuulen iiri ja keulan torko." Iirin täytyy tarkoittaa tuulen suunnan tunnistamiseen kykenevää ja torko jonkin ohjailijaa tai hallitsijaa.

"... , ja mitä tekemistä on hänelläkin isosten paateilla ja rehkimillä!" Rehkinen - mikäli tämä on oikea perusmuoto - on mainio sana. Työmaa voisi olla aika hyvä suomennos, ehkä tarkemmin haastava tai työläs työmaa.

Elämänvähti tarkoittanee kaikenlaisia touhuja ja kiireitä, joita huolelliseen elämään kuuluu. Ylistalon isäntä ei niistä innostu. Hän tyytyy mieluummin mahdollisimman vähäisiin vaivoihin. Tosin toimii tekstin mukaan pätevästi, kun aika on oikea, esimerkiksi kala syö. Alastalo on kaikesta huolimatta menestyvä talo, koska kesäisin operoidaan prikiä, joka on sentään kaksimastoinen alus.

": parta oli nähtävästi jutun poikimilla, niinkuin ..." Joudun taas pohitmaan, onko poikinen oikea perusmuoto. Iso-Vileenillä alkoi mitä ilmeisimmin pyöriä sanottavaa mielessä.

Tässä vielä esimerkki Kilven lauseen pituudesta ja tarinan poljennosta: "Silloin oli Järvelin asettunut talvimieheksi Ylistaloon ja kun ei alkuvuosien talvijoutilaisuudesta viritetystä naimakaupoistaan naisväen nirponenäisyyden ja oman tihdin silmälaadun vuoksi syntynyt todempaa sekä kun hän itsekin alkoi huomata olevansa valmiiksi veistetty mies, jonka veriä ei enää janottanut mikään elämän hiko, niin oli hän sahtautunut elämässään siihen, että hän suvet oli Alastalon prikissä timperinä ja talvipäivät nyt jo kymmenettä vuotta mittaili penkkejä Ylistalon tuvassa."

Tihti tarkoittanee tarkkaa tai valikoivaa silmää. Virkkeessä on sana "sahtautunut". Kyseessä ei ole kirjoitusvirheeni. Varmaankin tarkoitetaan mukautumista tai suhtautumista.


Ei kommentteja: