Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Surumatka jatkuu

Minulla on ollut aukko sivistyksessä. Tai oikeastaan olen onnekseni saanut pitää lähimpäni niin pitkään, ettei minun ole tarvinnut tutustua tarkoin hautausta edeltäviin toimenpiteisiin.

Tulin tietämään tänään, että vainajan siirron alussa ja lopussa soitetaan kirkonkelloja. Koskee tietenkin vain kirkkoon kuuluvia. Opin senkin, että hautaustoimiston edustaja voi toimia vähän kuin pappina prosessin vaiheissa. Arvostan näitä kauniita tapoja tässä tehokkuutta painottavassa maailmassa.

Suruaika on alkanut tunteiden aallokkona. Välillä toimin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen hyvillä mielin ja puuhailen kaikenlaista. Välillä suru lyö minut murheen alhoon. Tunnen itseni toimintakyvyttömäksi, vaikka tiedän, että tarpeen vaatiessa pystyn nousemaan ja tarttumaan asioihin.
Tunnen kuin sisälläni olisi painava betonikimpale, joka sitoo ajatukset murheeseen.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanotto ja voimia teille kaikille ❤️
Jrt Päivi Linnanmäki

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Päivi!

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanotto! Olen tuon suon rämpinyt jo kolme kertaa. Suru on aivan erityinen tunne , ehjä ja kokonainen. Se väsyttääkin ja hyvin sitä kuvaatkin. Voimia tähän ainutlaatuiseen aikaan. Kun elämä päättyy niin se on jotenkin yhtä mullistavaa kuin on kokea syntymän ihme. Suru on ainutlaatuinen matka. Muistan sinua. Rane

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Rane!

Sari kirjoitti...

Osanottoni ja voimia sinulle! Itselläkään ei ollut mitään hajua hautajaisiin liittyvistä asioista tai hautaustoimistoista ennen läheiseni menehtymistä täällä Pohjanmaalla. Alkuvaiheessa tuo kaikenlainen puuhailu ja asioiden järjestäminen vei itseltäni huomiota itse surutyöstä ja lopulta kaikki iski hautajaisten jälkeen.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Sari ja samaa sinulle! Varmaankin hautaamisen jälkeen tavallaan tulee tilaa surutyölle.