Sinne jäivät virtsakirjanpidot ja muut sairaalarutiinit. Suolenkin olivat jo saaneet toimimaan. Lupa lohkesi kotiin.
Sain pitkän luettelon apteekista hankittavia lääkkeitä ja muutakin. Minun on ostettava muun muassa kallis rokote, joka ei ole minulle kallis, mutta yhteiskunnalle on. Se minun pitäisi pistää itse itseeni parin päivän päästä. Olen jännittänyt onnistumista, kun ohjevihkonen saa asian näyttämään kovin monimutkaiselta. Terveysasemallekin voisi kuulemma mennä sen kanssa, mutta ei suositella, kun voin saada sieltä pöpöjä ja homma on kuulemma helppo.
Kokenut hoitaja otti minusta pelot pois. Hän toi minulle piikin, jossa oli ehkä suolaliosta. Kehotti poimuttamaan hiukan vatsanahkaa, ottamaan suojan pois piikin päältä ja pistämään. Niin tein. Sinne meni. Piikki ulos. Helppo juttu.
Hoitaja kysyi, olenko toimittanut jonkun B-paperin Kelaan, jotta saan piikin edullisesti. En muistanut tehneeni. Hän selvitti asian tuosta noin vain. Ei ollut mennyt, hän teki sen, hommasi tarvittavan nimen lääkäriltä ja lähetti. Näitä aarteita!
Lounaan jälkeen sain lähteä. Tavarat kasaan ja alakerran kanttiiniin odottamaan noutajia, alle vuoden ikäistä neitiä äiteineen. Kahvilassa oli jonoa mutkalle asti ja hakijat ehtivät ennen vuoroani. Menoksi ilman kahvia.
Mukava tulla kotiin, kun saattajatkin jäivät seuraksi. Pikkuinen oli valloittavan terhakas ja seurallinen.
Miltä nyt tuntuu? Olen hieman unelias. Aamulla nukahtelin. Nukuin kun pikkuinen oli lähtenyt äitinsä kanssa kotiin.
Mietin matkalla, että töpötänkö kävelyä. Ehkä uneliaisuus ukkouttaa. Tosin selässä tuntuvat eiliset toimet ja varovaistavat otteita.
Ehkä nyt on syytä nukahdella. Saan kuulemma tehdä mitä vain, jos jaksan. Ei oikein huvita mikään.
Nyt ei ole varmaan suorittamisen paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti