Yllättävää kyllä hänkin painotti voimakkaasi asenteen merkitystä tervehtymisessä. Siispä lippu korkealle ja taisteluun!
Olin saanut valita saapuessani, odotanko tunnin ajan aulassa vai toimenpidehuoneessa. Valitsin jälkimmäisen niin sain olla pitkälläni ja sulatella saamaani esilääkitystä - diapamia ja särkylääkettä. Nuori lähihoitaja hääräili tilassa, siirteli sänkyä ja asetteli tarvikkeita paikoilleen.
Tekstailin tyttäreni kanssa. Hänen työpaikkansa on Leppävaarassa, josta hän näkee Meilahteen. Sanoi näkevänsä kerrokseni, mutta kiikarit tarvitsisi tarkempaan.
Ensin otettiin selkäydinnäyte. Istuin mutkalla sängyn reunalla tyynyjä halaten. Tähän ei annettu puudutusta. Ohut piikki syvälle selkään sopivaa paikkaa etsimään. Löytyi. Tuntuihan tuo, muttei ollut ylivoimaista kestää.
Ennen luuydinnäytteen ottoa sain puudutuksen. Nyt piti olla pedissä kyljellään mutkalla. Lääkäri hikoili homman parissa. Kovat luut kuulemma. Hänen piti porata näyte lihasvoimin. Instrumenttitehtaassa oli tullut harvinainen virhe. Piikki ja pora olivat eri paria. Piikki liian pieni. Lähihoitaja haki sopivan. Näyte irtosi ja sain nähdä punertavan pikkupötkäleen. Tämä toimenpide ei tuntunut juuri missään.
Sitten sain jäädä sänkyyn makaamaan raukeana diapam -pöhnässä. Juttelin lähihoitajan kanssa hänen opiskeluistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Koin isällisiä tai melkein isoisällisiä tunteita nuorta hoitajaa kohtaan. Halasin häntä erotessamme.
Kävin kanttiinissa välipalalla ja lähdin taksilla Kirralle. Tulin niin ajoissa paikalle, että ehdin tehdä turistikävelyn Korkeavuorenkadulle, joka on muuten Kasarmikadun länsi - eikä itäpuolella kuten eilen väitin. Löysin etsimäni sodanaikaisen ilmatorjunnan johtokeskuksen muistolaatan. Vieressä oli yhä ovi, josta kalliosuojaan pääsee. Lukossa tietenkin.
Jokin varauksissa oli mennyt pieleen.Hoitaja kertoi, että minulle on varattu munuaistutkimus huomiseksi ja se pitäisi tehdä ennen tietokonetomografiatutkimusta. Minut lähetettiin Kirran lapraan ja käskettiin ottaa pikakaistan lappu. Niin tein, mutta pikakaista ei vetänyt mihinkään. Yksi entinen naapuri oli asioimassa ja hänen kanssaan vaihdoin jonkun ajatuksen. Kirjailija Jarkko Tontti otti jonotuslipun, istui viereeni ja alkoi räplätä kännykkäänsä. Hoitaja tuli toteamaan tilanteen ja sanoi soittavansa labraan. Odotin ja hämmästyksekseni minun kaistani olikin jo ohittanut minut. Hoitaja tuli sanomaan, että olikin löytynyt riittävän tuore munuaistesti joten eikun studioon.
Kohta saapui Jojapoikani kahden lapsensa ja vaimoni kanssa. Nokka kohti Nurmijärveä ja äitiä katsomaan. Ostin äidille kukkia Callasta ja kerroin myyjälle rakennuksen olleen ennen matkahuolto. Sanoi kuulleensa asiasta. Kerroin muuttaneeni Nurmijärveltä vuonn 1973.
Perillä syötiin tavanomaisesti liikaa herkkuja. Vanha äitiparka vuodatti muutaman kyyneleen poikansa vakavan sairauden vuoksi. "Voi rakas lapseni." Hänen muistinsa tila onneksi vapauttaa hänet murheesta kunnes tilanne tulee taas esiin. Äitikulta.
Meillä on yhteinen traaginen muisto vanhempieni kanssa. He olivat haudanneet kymmenkuisena syöpään kuolleen esikoispoikansa toista kuukautta ennen syntymääni. Minä en muista sitä muistissani, mutta tapahtuma on läsnä alitajunnassani.
Paluumatkalla vanha ystävä soitti murheellisena kuultuaan sairastumisestani. Hän kertoi uskomattoman paranemisihmeen. Heidän pojallaan oli ollut vaikea vika - kasvain, heikko kohta tms. - aivoissa. Leikkaus oli ollut viidenneksi vaikein kaltaistensa joukossa. Neljä edellistä ja kaksikymmentä seuraavaa potilalasta olivat kuolleet, mutta heidän poikansa selvisi. Aikoon naimisiin tänä keväänä.
Huomenna - tulta päin!
PS: Voin vain hämmästellä miten paljon ihmisistä löytyy hyvää tahtoa ja auttamishalua tällaisessa tilanteessa. Sydämelliset kiitokset teille kaikille. Sain tänään viestin entiseltä taideopettajaltani, joka ehdotti näyttelykäyntiä yhdessä, että saan muutakin ajattelemista. Tällainen hyväntahtoisuus on todella koskettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti