Minulla on kertynyt syöpäsairauteni aikana kokemusta neljästä sairaalasta. Minut leikattiin HUS:n Peijaksen sairaalassa, varsinaista syöpähoitoa olen saanut Meilahdessa Syöpätautien klinikalla, verikokeissa olen ollut useita kertoja Herttoniemen sairaalassa ja tänään päättyneelle ylimääräiselle keikalleni Syöpäklinikalla päädyin Meilahden Päivystyspoliklinikan kautta. Taidettiin minut Herttoniemessä kerran kuvatakin.
Kuten aiemmissa kirjoituksissani olen kertonut, kokemukseni Peijaksessa oli loistava ja Syöpäklinikalla saamani hoito on ollut erinomaista.
Herttoniemen sairaalassa toiminta on ollut hyvää tasoa. Odotusaika tiketin ottamisesta varsinaiseen toimenpiteeseen on ollut noin tunti.
Hurjin kokemus on Meilahden päivystyksestä. Näistä neljästä sairaalasta päivystyspoliklinikan tehtävä on näistä varmasti ainakin asiakaskokemuksen luomisessa ylivoimaisesti haastavin.
Olimme vaimoni kanssa ensin monta tuntia päivystyksen odotustilassa. Minut kutsuttiin useita kertoja kokeisiin tai haastateltavaksi. Verikokeita otettiin kolmessa erässä, joista erityinen - kutsuttiinkohan sitä veriviljelyksi.
Olisi helppo arvostella ja kysyä, miksi ei kaikkia verikokeita otettu kerralla. Ymmärrän asian niin, että potilasta tutkitaan perustasolta ylöspäin. Tehdään toimenpiteitä sen verran, että saadaan riittävä kuva potilaan tilasta tarvittavien hoitojen määrittämiseksi. Jollei kuva ala täsmentyä, otetaan lisää vaikkapa verikokeita. Tällä käytännöllä varmaan pyritään saamaan käytettävissä olevan henkilökunnan ja muiden resurssien määrä riittämään mahdollisimman hyvin.
Odotusaika tuntui pitkältä. Olisi ollut myös mukava tietää odotusajan kuluessa paremmin, missä mennään.
Henkilökunta venyttää resursseja improvisoimalla. Kun minulle tultiin kertomaan, mitä tulee tapahtumaan, ei ollut vapaata erillistilaa käytettävissä ja keskustelu käytiin seisaallaan aulassa. Minut otettiin sisään.
Lähellä odotustilaa on useita saleja, joihin mahtuu kuhunkin ehkä 10-12 potilasta. Salissa on valvontapöytä. Kukin potilas saa oman kangasloosin. Olin tavannut odotustilassa tutun kaverin Syöpäklinikalta. Hänelle improvisoitiin peti salin ulkopuolelle käytävään.
Salissa toteutettiin sairaanhoitajien johtamana potilaille määrättyjä hoitoja. Käsittääkseni nämä hoidot olivat kriittinen asia, joka ohjasi koko toimintaa. Näin pitää tietysti ollakin. Muu potilaan hoivaaminen oli sekundäärista. Toiminnan ohessa potilaille etsittiin puhelimitse seuraavaa sijoituspaikkaa. Uskoakseni työskenteliminen tällaisessa paikassa on on äärimmäisen paineenalaista ja stressaavaa.
Kuvittelin, että meistä pyritään hoitojen ohella pitämään huolta kokonaisvaltaisesti. Olin ilmeisesti väärässä. Odotustilassa ollessani vaimoni oli hakenun kanttiinista meille syötävää. Illan mittaan nälkäni yltyi. En ollut pyytänyt ruokaa, mutta kun pyysin, sain sitä.
Kun hoitaja on kohdalle, hänelle voi esittää toiveita. Ne sitten toteutuvat tai ei. Hoitajalla saattoi olla seuraavana vuorossa pitkä toimenpide ja sen jälkeen mahdollisesti kaatua päälle monta kiireistä asiaa. Hoitajat joutuvat koko ajan priorisoimaan tekemisiään. Kaikkia luvattuja asioita on ilmeisesti mahdotonta hoitaa. Jos potilas haluaa ajaa asiaansa, hänen on muistuteltava.
Toiminta on niin hektisen käytännönläheistä ja samassa tilassa tapahtuvaa, että potilastietosuoja vääjäämättä notkahtelee. Puhelimessa puhutaan potilaita koskevista intiimeistä terveysasioista siten, että puheet kuuluvat. Harvaa toki kiinnostaa ja moni on liian tokkurainen hoksatakseen mitään.
Konstit ovat monet. Lääkäri oli antanut eräälle potilaalle tämän vaivasta johtuen kiellon nousta sängystä. Hän ei siten saanut käydä vessassa. Hänelle tuotiin omaan omaan kangasloosiin alusastia tätä ongelmaa ratkaisemaan. Ulostamisessa oli omat vaikeutensa, kun se näin toteutettiin. Henkilökunta onnistui hämmästyttävän hyvin hajuhaittojen torjunnassa. Siinä käytetään kuulemma partavaahtoakin. Potilaalle tilanne oli varmasti kiusallinen, koska kaikki keskustelut ulostamisen eri vaiheissa kuuluivat tietysti koko saliin.
Illalla meno salissa oli kuin hollitallissa. Potilaita kuitenkin lähetettiin jatkuvasti muihin sairaaloihin tai kotiin, kun hoidot oli annettu. Puolen yön jälkeen oli jo rauhallista.
Minä olin erikoistapaus, koska Syöpäklinikan osasto seitsemän oli täynnä. Niinpä vietin poliklinikalla koko yön.
Minulle oli hankalinta se, että poliklinikan ruokavalio ei venynyt tarpeisiini. Heillä ei ollut antaa jäätelöä, jota olisi helpompi syödä kivuliaalla suulla. Heillä ei ollut myöskään jääpaloja, joilla olisin voinut lievittää suuni tuskia.
Aamupäivällä pyysin hoitajaltani ylimääräistä syötävää. Hän lupasi tuoda. Syötävää ei kuitenkaan kuulunut. Menin kysymään asiasta eri hoitajalta, kun en nähnyt äskenmainittua. Vuoro olikin vaihtunut ja tämä hoitaja oli tullut tilalle. Sain syötävää.
Luultavasti hoitajat eivät voi millään pitää rästilistaa luvatuista asioista. Miten he pääsisivät kotiin vuoron vaihtuessa, jos pitkä rästilista odottaisi vielä hoitamista? Käytännöllisintä lienee vain lähteä ja toivoa, että potilaat uudistavat pyyntöjään tilalle tulleille.
Luulen, että organisaatio toimii äärimmäisen tehokkaasti. Potilasmukavuuden lisäämiseen tarvittaisiin yksinkertaisesti lisää rahaa. Tämä organisaatio toteutti kaikkein tärkeimmän. Kun saavuin paikalle, minua alettiin tutkia kohtalaisen pian. Kun siirryin saliin, aloin saada hoitoja. Näin oli paljon parempi kuin olisin palannut kotiin odottamaan.
Koitti sitten aika, jolloin pääsin omalle osasto seiskalleni Syöpäklinikalle, jota Tornisairaalassa kutsuttiin vanhasta tottumuksesta Säteeksi tai Sädesairaalaksi. Minun ei tarvinnut vaihtaa vaatteita siirtoa varten. Paikalle saapui mies pyörätuolin kanssa ja osoitti minut tuoliin. Kassit asetettiin syliini ja mies otti tippatornini huolehtiakseen. Sitten mentiin pitkin sairaala-alueen aluslabyrinttiä ja kohta olimme seiskaosastolla, jossa minua odotti yksityishuone.
Pääsin tänään kotiin seiskalta. Olo on muutoin kohtalainen, mutta väsynyt olen.
6 kommenttia:
Kylläpä jaksat ajatella positiivisesti! Mahtava juttu, että jaksat ymmärtää hoitajien kiireitäkin.
Hoitajat tekevät minusta upeaa työtä. Samoin sairaaloiden muu henkilökunta.
Yhteisen Facebook ystävän Mirkun kautta löysin tämän blogisi. Olen lukenut ja pidän huumoristasi ja optimistisuudestasi, vaikka koet juuri nyt kipua ja huonoa oloa, väsymystä .
Elämä jatkuu pienin askelin, mutta kaikki oleellinen varmasti lähempänä kuin koskaan . Auringonsäteitä ja värejä lähetän sinulle Espanjasta. Meitä on monia jotka lukevat tätä blogiasi ja laittavat kädet ristiin, niin että saisit voimia taisteluusi!
Kiitos Riitta lämpimästä palautteestasi ja muistamisestasi! Aurinkoista oloa myös sinne Espanjaan!
Samanlaisia kokemuksia päivystyksestä. Olen muutaman kerran joutunut odottamaan odotustilassa jopa kahdeksan tuntia. Tutkimuksia tehdään harvakseltaan, kun lääkärit ehtivät analysoida ja määrätä seuraavan. Lääkärit seilaavat osaston ja päivystyksen väliä. Tuossa prosessissa olisi eniten kehitettävää.
On kyllä hämmästyttävää se logistiikan määrä, jolla potilaita kuskataan hoitolaitoksesta toiseen. Sisään päästyä ja osastolle siirtoa odotellessa kuulee kyllä kaikkien muiden asiat moneen kertaan. Tietosuojasta ei välitetä.
Sirullista on juinka paljon paikkoja ja resursseja vievät elämän lsitapuolen kulkijoissa, joita oli välillä joka toisessa sängyssä.
Kiitos Tiina kommentistasi. Meilahden päivystyksen potilaat ovat rauhallista väkeä, koska sinne pääsee vain lähetteellä tai jos on vaikkapa Syöpäklinikan potilas ja taisi jokin kolmaskin peruste olla.
Päivystys on kai tarkoitettu hubiksi, jonka kautta potilaat ensihoidon saatuaan siirtyvät muualle vakaampiin oloihin. Ainakin prosessia voisi nopeuttaa, mutta siihen tarvittaisiin lisää henkilökuntaa, tilaa ja muita resursseja eli yhdellää sanalla sanoen rahaa.
Laitapuolen kulkijat tekevät usein muiden olemisen sietämättömäksi, mutta ihmisarvonsa heilläkin on.
Lähetä kommentti