Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 23. joulukuuta 2016

Höperön sukkaongelma

En ole saanut soittoa Meikusta joten saamme viettää joulua täällä Naantalin Luonnonmaalla , johon olemme päätyneet tämänpäiväisen kierroksen jälkeen.

Olin äsken saunassa kolmen kuorolaisen kanssa. Sopiva joulunvieton aloitus. Olimme päivällä lounaalla ystäviemme luona Kaarinassa. Kiitos Pirkko ja Seppo!

Minulla oli saunalle mennessäni jaloissani kahdet tavalliset sukat ja yhdet villasukat. Kun taas puin päälleni, ihmettelin mihin yksi sukistani oli kadonnut. En löytänyt sitä pukuhuoneesta. Puin päälleni ne mitä minulla oli. Pojista pari oli jo palannut päärakennukseen. Oliko sukka kulkeutunut heidän mukanaan?

Vasen kenkäni tuntui oikeaan verrattuna niin ahtaalta, että mietin, olinko sittenkin laittanut kolme tavallista sukkaa toiseen jalkaani. Päätalossa totesin etten ollut ...

.., mutta kenkään olin. Puuttuva sukka oli mytyssä vasemman jalan sukan kärjessä.

Radiossa soi kaunista musiikkia. Istun kulmasohvassa jonka edessä olevalla tasolla palaa neljä elävää kynttilää. Kuusessa palavat sähkökynttilät. On tunnelmallisen hämärää. Näihin leppoisiin tunnelmiin lopetan bloggauksen (tiedän, pitäisi sanoa blogaus, mutta bloggaus kuulostaa paremmalta) pariksi kolmeksi päiväksi.

Oikein rauhaisaa joulua teille kaikille lukijoilleni!




Ei kommentteja: