Vaimollani oli asiaa Itikseen. Jätin hänet sopivaan kohtaan Itäkadun varteen. Itäkeskuksen (ent.) ja Itäväylän välissä oleva katu on tietenkin Itäkatu.
Itäkeskus on muuttanut nimensä Itikseksi. Kun katsahdin nimeä seinällä, luin sen ensin Isiskseksi. Tuota assosiaatiota nimen muuttajat eivät varmaan ole tulleet ajatelleeksi. Logon t-kirjaimessa on pyöreä muoto alhaalla, kuten tämänkin tekstin fontin teessä. Sillä saattoi olla osuutensa asiaan, että katsoin alasuunnasta.
Jatkoin matkaa ja yritin Itiksen seuraavasta luukusta Itiksen parkkihalliin. Kaikki luukun neljästä vaihtoehdosta olivat täynnä. Ajoin Prisman takana olevalle ABC:lle tankkaamaan. Jätin auton vieressä olevalle metroparkkialueelle, joka oli melkein täysi.
Päivä oli kaunis täällä kehäkolmosen sisällä. Olin ajatellut rohkaistua kävelylle, koska nilkkani tuntuu jo aika hyvältä.
Viime yö meni pyllylleen ja nousin tänään sängystä vasta puolenpäivän tienoilla.
Joulukuisen pimeyden keskellä on syytä mennä ulos silloin kun aurinko suvaitsee näyttäytyä. Lähdin Itäväylän alitse etelään. Kello oli noin kaksi ja olin myöhässä. Taivaan iso lamppu oli jo kaartanut kohti taivaanrantaa. Paras valo oli jo menetetty. En päässyt kunnolla taivaan parrasvaloon.
Kävelin Puotilan ostarin läpi. Lättänä on klassikko, jonka ohi aika on ajanut. Pari juottolaa siellä on. Yksinäinen sameasilmä seisoi toisen oven edessä, ehkä mietti sytyttäisikö toisen röökin. Yksi kohtalainen liikehuoneisto oli tyhjillään. Milloinkahan raatelukoneet tulevat ja jyräävät rakennuksen. Veikkaisin, että tilalle tulee joskus asuntoja. En huomannut yhtään ruokakauppaa Puotilan kierroksellani. Itis ja Prisma ovat lähellä, mutta ne eivät ole piipahduspaikkoja. Puotilan ostari on alakuloinen näky. Paluumatkalla huomaisin, että siellä toimii kuitenkin yksi kampaamo ja taitaa olla Ärräkin.
Puotila muistuttaa Herttoniemeä, mutta on nuorempi. Vanha Hertsika juontuu 50-luvulta, mutta Puotila on kusaria, jos niin voi sanoa. Herttoniemi on tehty kumpuilevaan maastoon, mutta Puotila seisoo pannukakulla. Meren tuntumassa on pienellä kukkulallametsikkö, jonka nimi on hauskasti Juorumäki.
Puotila ei ole kuollut. Sen verran oli ihmisiä liikkeellä, että en kehdannut tuunata housujani ylemmäksi. Olisi se onnistunut, jos olisin pitänyt pelisilmän virkkuna. Oli muuta puuhaa. Kuvasin, tietenkin. Tähän postaukseen niitä ei tule, koska olin näköjään läppäriini tilaa tehdessäni siirtänyt myös Kuvat-ohjelman ulkoiselle levylle. Ei huvittanut ruveta askartelemaan ongelmaa kuntoon. Ei kuvat tosin taida olla hääppöisiä, kun aurinko paistoi matalalta ja valo oli hankala.
Vuosaareen johtavan tien ja Vartiokylänlahden kainalossa on palsta-alue, joka on nyt kuoleman tilassa. Lumeton, kuollut viljelyalue sopisi Simbergin maalaukseen. Luurankomiehiä ei näkynyt. Ensi kesänä alue on taas täynnä elämää. Minä puolestani olen elpynyt viime kesästä talveen. Joskus tulee kesä, jota en enää näe.
Palsta-alueen naapurissa kohoaa Puotilan kartano ulkorakennuksineen. Olen ollut kyseisessä paikassa joskus, kun koulun henkilöstö kerran kokoontui siellä. Jotakin minulta on jäänyt huomaamatta. Aivan kartanon lähellä on Puotilan kappeli, vanha, isoista kivistä muurattu rakennus, jota ei heti huomaa kappeliksi. Se on kartanon entinen viljamakasiini. Se on valmistunut kappeliksi jo vuonna 1963 ja saneerattu vuonna 2010. Aina sitä löytää jotakin itselle uutta.
Puotila on ruotsiksi Botby. Bot näyttää tarkoittavan parannusta ja sakkoa. Ehkä joku on saanut paikassaa sakot ja parantanut tapansa. Veikkaisin että suomenkielinen nimi on muovautunut ruotsinkielisestä kansan suussa. Ei tullut kuitenkaan Puutpila.
Palasin autolle, lähdin ja poimin vaimoni Itätieltä.
Tein sitten lihakeittoa. Vaimo neuvoi. Lantut ja porkkanat pitää pieniä kunnolla, koska kypsyvät hitaasti. Lihakeittoa ei näköjään noin vain pyöräytetä. Käytin jauhelihaa. Tykkäisin enemmän isommista paloista.
Porkkanapalat loikkivat kuin pupujussit näpeistäni, kun niitä tein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti