Olen selvinnyt syöpieni ja niiden välisen ajan psyykkisesti kuin leikiten. Ilmeisesti liian helposti.
Olen saanut kiitosta positiivisuudestani. Olen toki miettinyt kuoleman mahdollisuutta ja merkitystä, mutta on ole vaipunut pelkoon.
Korviini on kantautunut sellainen selitys, että murehtimisen taakka on mahdollisesti siirtynyt rinnallakulkijalle eli vaimolleni. Tuntuu mahdolliselta.
Teoretisoin sellaisella ajatuksella, että syöpieni aiheuttama henkinen paine sai ajatukseni kiinnittymään tiettyyn aiheseen, joka toistui jatkuvasti mielessäni. Se jatkuu vieläkin, mutta ympärille on ilmaantunut muutakin. Tuntuu kuin tästä ajatusfiksaatiosta olisi tullut tukikaide helpottamaan selviämistäni. Ajatuksen ainekset ovat syövän ulkopuolisesta elämästäni. Sen alitajuinen lähde voi olla vyyhtimäinen.
Mielessäni tuntuu tapahtuvan jotakin isoa. Ehkä suru ja pelko ovat aikaisemmin kapseloituneet alitajuntaani. Nyt ne kai pyrkivät ottamaan luontaisen tilansa. Spiegel im spiegel -esityksen laukaisema syvä itku voisi selittyä tällä.
Ajatusfiksaatio vie mielestäni liikaa energiaani, mutta olen ehkä tarvinnut ja mahdollisesti tarvitsen sitä vieläkin pysyäkseni koossa. Tämä on ehkä psyyken monimutkainen selviytymiskeino suuresta uhkatilanteesta. Fiksaatio ei ole poistunut, koska uhkakaan ei ole kokonaan kadonnut näköpiiristä. On se välillä haalistunut, mutta taas tummentunut.
Tämä on spekulaatiota. Asia voi selittyä toisinkin. Jokainen syöpätapaus on yksilöllinen. Myös jokaisen syöpäpotilaan psyykkinen maailma on omanlainen. Omalla historialla ja perimällä on merkityksensä.
Syövän kliininen hoito on kehittynyt valtavan nopeasti. Vaikutelmani on, että syövän sairastamisen vaikutukset psyykeen ovat varsin tutkimaton aihe. Se on hyvin ymmärrettävää. Rahoitusta saa varmasti helpommin kliiniseen tutkimukseen. On myös luonnollista, aiheeseen liittyvien psyykkisten prosessien tutkimus kulkee jälkijunassa.
Minun kokemuksieni mukaan syöpälääkärien tietämys syövän psyykevaikutuksista on heikkoa. Ei heiltä muuta voi edellyttääkään. Poikkitieteellinen tutkimuskenttä on valtava. Aloite kuuluu varmaan psykologian ja/tai psykiatrian piiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti