Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tänään ratkeaa

Minulla on tänään klo 12.30 kontrollitapaaminen, johon vaimoni tulee mukaan. Tänään selviää palaanko töihin vuodenvaihteen jälkeen. Minun on itse vaikea arvioida tilannetta. Fysiikkani toimii hyvin.

Olen tuntenut itseni väsyneeksi viime aikoina. Yksi syy siihen on, että olen saattanut treenata liian voimallisesti. Nilkkani kipeyden vuoksi en ole käynyt kävelylenkeillä. Olen polkenut kuntopyörää noin tunnin päivässä. Se on kunnon kannalta kävelyä tehokkaampaa, mutta on varmaan ollut liiallista. Vaimoni mainitsi harjoittelun määrästä ja pudotin eilen annoksen kolmeen varttiin.

Minulla on käynnissä jonkinlainen psyykkinen prosessi. Se saattaa oieta tammikuun alkupuoleen mennessä. Työ voisi piristääkin. Toivottavasti hajamielisyyteni tokenee.

Paluun kannalta ratkaisevaa on, mitä luuydinnäytteeni kertoo. Kuulen tänään, miten kävi. Jos minulle on ilmaantunut jäännöstautia, saattaa alkaa uusi sytostaattiohjelma.

Toivon että nilkkani tutkittaisiin tänään.


Ei kommentteja: