Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Nato-kantani on selvä

Kuva David Peterson Pixabaystä

Eläköön Ukrainan taisteleva kansa!

Suomi lähettää tappavaa aseistusta hirvittävän hyökkäyksen uhriksi joutuneelle maalle. Venäjä on jo ilmoittanut, että tällaisesta joutuu vastuuseen. Olemme Venäjän vihollisen puolella. 

Sain pääministerin ja presidentin eilisistä kannanotoista sellaisen käsityksen, että Nato-juna on hieman liikahtanut. Marin ei halunnut paljastaa kantaansa, mutta saattoi sen kuitenkin lipsauttaa, kun totesi, ettei olisi hyvä jäädä yksin, jos Venäjä hyökkää. 

Niinistöstä sain sellaisen vaikutelman, että hän joutuu nyt todella pohtimaan Natoon hakeutumista, mutta asia on hänelle hankala. Hän toi esiin - miten sen nyt sanoittikaan, että vastuulliset joutuvat todella harkitsemaan asiaa ennen kuin päätyvät ratkaisuun. Kaltaiselleni keinutuolistrategille kannanmuodostus on ollut helpompaa. 

Viimeisimmän gallupin mukaan jo yli puolet suomalaisista ovat Natoon liittymisen kannalla. Jos kannatus vahvistuu vielä selvemmäksi, presidentin on varmaan helpompi ottaa kantaa. Kansa ottaisi vastuun kantaakseen. 

Tosin olen minäkin asiaa todella pohtinut. On ollut vaikeaa päästä selvään johtopäätökseen. Viime päivien tapahtumat ovat kirkastaneet käsitykseni. Länsi on hämmästyttävän yhtenäinen. Vastassa on voimakas vihollinen, mutta Nato on vielä voimakkaampi, ainakin aseistuksen määrän suhteen. 

Suomi on Venäjän vihollisleirissä, mutta ilman turvatakuita. 

Venäjä on vilauttanut atomiasetta. 

Jos Venäjä alkaa turvautua tuhoavampaan arsenaaliinsa, se voi päästä niskan päälle. Menestyksen myötä ruokahalu voi kasvaa. 

Jos Suomea uhattaisiin ydinaseilla ja olisimme yksin, ainoa järkevä toimi olisi neuvotella. Asemamme ei olisi hääppöinen. Olisimme pulassa. 

Presidentti sanoi, ettei usko Venäjän hyökkäävän Suomeen. Hämmentävää. Minusta olisi syytä toimia pahimman vaihtoehdon mukaan. 

Jos olisimme Natossa, meidänkin puolella olisi ydinase. Sitä luulisi Putininkin pelkäävän. 

"Nyt ei ole oikea aika." Tähän haluaisin kuulla kunnon perustelut. Toivottavasti hallitus ja presidentti ovat jo tarttumassa toimeen. 





Ei kommentteja: