Voiko ilmastonmuutoksen torjuminen onnistua, jos kaikki edunmenetykset pitää hyvittää?

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Jos polttoaineet siirtyvät päästökaupan piiriin, hinnat nousevat ja autoilijat hikeentyvät. Kansanedustajat joutuvat ajattelemaan kannatustaan ja alkavat empiä uudistusta. Näin kai asia kärjistäen menee. 

Kun EU yrittää ajaa metsänhoidon taksonomiajärjestelmää, jolla ilmasto- ja lajiystävällinen toiminta voisi ansaita sertifioinnin, vastustus herää. Tuntuisi kuitenkin järkevältä, että puita ostavat yritykset voisivat osoittaa vastuullisuuttaan myös hankinnoissaan. Suomi vastustaa, mikä saattaa olla perusteltua, koska "Suomi elää metsästä" ja täällä on asiantuntemusta. Toivottavasti hanke ei vesity, kun kompromissia etsitään. 

Mahtaako olla mitään ilmastonmuutoksen torjuntakeinoa, joka ei kaivelisi jonkun kukkaroa? Ja saavutetuista eduista on vaikea luopua. Ongelman voi todeta jo ajattelemalla itseään. Voisin ostaa käytetyn kaasuauton vanhan bensamersun tilalle, mutta en taida raskia. Luultavasti en ole ainoa empijä.  

Päätös olisi helppo, jos valtio maksaisi viulut. Niin varmaan monelle muullekin - myös metsänomistajille ja yrityksille. 

Valitettavasti esimerkiksi Suomen valtiolla on vaikeuksia saada tulonsa riittämään menoihin. Aukko on täytettävä velalla. Velan kokonaismäärän kasvaessa mittarit menevät ennen pitkää punaiselle. 

Tämä päättelyketju ei ennusta hyvää ilmastonmuutoksen torjumiselle. 

Toivottavasti löydätte logiikastani pahoja vikoja.

Mitä tarkoittaa intersektionaalisuus

Jotkut termit saattavat katkoa korvia. Tämä voi olla seurausta siitä, miten niitä käytetään. Jos viestinnän sävy on kovin syyttelevä ja vuorovaikutus yksisuuntaista, sinänsä käyttökelpoinen termi saattaa kovin värittyä. 

Intersektionaalisuudelle voi olla käymässä näin. Yhdellä jos toisella saattavat karvat nousta pystyyn, kun kuulee sanan.

Mistä on kysymys?

THL määrittelee käsitteen näin:

Intersektionaalisuus käsitteenä kuvaa sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen.

Intersektionaalisuudesta voidaan puhua risteävinä tai leikkaavina eroina. Epätasa-arvon näkökulmasta sitä voidaan kutsua myös risteäväksi eriarvoisuudeksi. Myös hyvinvoinnin ja terveyden teemoissa käytetyllä kasautuvan eriarvoisuuden käsitteellä on yhtymäkohtia intersektionaalisuuteen.

Intersektionaalisuus muistuttaa minusta segmentointia, jota käytetään markkinoinnin työvälineenä. Tuotteella voi olla yksi tai useampia kohderyhmiä.  80-luvulla levisi nimitys "juppi" (yuppie), joka juontaa sanojen young, urban ja professional alkukirjaimista. Näillä ominaisuuksilla kuvattiin tiettyä kuluttajaryhmää. 

Kuva: Manuel Alvarez, Pixabay

Myös intersektionaalisuus perustuu ihmisten ominaisuuksille. Sitä vain käytetään hyvin erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi analysoitaessa syrjintää. 

THL antaa esimerkkejä:

Vammaista ulkomaalaistaustaista henkilöä voidaan syrjiä työnhaussa vammaisuuden ja asunnon haussa  alkuperän vuoksi (moninkertainen syrjintä). 

Romaninainen voi tulla syrjityksi työnhaussa romanina ja naisena (kumulatiivinen syrjintä). 

Nuorta muslimimiestä voidaan syrjiä samassa tilanteessa usean tekijän (esim. uskonto, ikä, sukupuoli) muodostaman yhteisvaikutuksen perusteella (risteävä syrjintä).

Minusta tämä käsite intersektionaalisuus tuntuu ihan käyttökelpoiselta välineeltä, kun pohditaan keinoja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi tai tehdään tutkimusta samasta aiheesta. 

Syrjäytyminen on surullinen kohtalo ja voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. 

Syrjäytymisen ehkäisemisen keinoja lienee paitsi esimerkiksi valmiuksien parantamisen mahdollisuuksien tarjoaminen myös yhteiskunnan mahdollisten syrjivien piirteiden poistaminen. Siihen on varmaan pyrittykin. Ei ole varmasti helppoa, mutta yrittää pitää. 

Huomaan intersektionaalisuuteen tutustuessani oppivani ymmärtämään pikkuisen enemmän yhteiskunnan monimutkaisuudesta. 

Jos tässä esillä olleen käsitteen nimi on jo liiaksi kompromettoitunut, sille olisi syytä keksiä uusi. 

 

Haluatko matkalle menneisyyteen?

Nyt se on tavallaan mahdollista. 

Youtubeen on ilmestynyt pikkuhiljaa vanhoja filmejä, joihin on liitetty värit ja joiden laatua on voitu merkittävällä tavalla parantaa. 

Vaikutus on fantastinen. Värien lisääminen poistaa mustavalkoisuuden aiheuttaman etäisyyden. 

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Katsopa tätä. Filmi vie sinut sinut Pekingin kaduille. Olet kuin aikalainen, joka tarkkailee maailman menoa kiinassa 1910-1920.  Näet tuolloista kiinalaista käyttäytymistä ja pukeutumista, uskonnollisia menoja, riksoja kuljettamassa ihmisiä, pari paremman väen kantotuolia, kävelevän koiran ja yleisnäkymiä. 

Nyt mennään seuraamaan, kun työpäivä näyttää päättyneen ja työläiset lähtevät kotiin. Eletään viktoriaanisen ja Edwardin ajan taitekohtaa. Vuosi on 1901. Miehillä on lakki päässä ja hyvin useilla naisilla hijabia muistuttavasti huivi peittämässä päätä ja ylävartaloa. Joukossa on myös lapsia, tyttöjä ja poikia. Työstä palaamassa hekin. 

Ennen ei ilmanvastuksesta paljoa välitetty, kun autoja suunniteltiin. Hyppää tästä vuoteen 1935 autoliikenteen sekaan Kaliforniaan. Eikö ole terävää kuvaa. Nykyään sovelletaan jopa tekoälyä, kun vanhoista filmeistä muovataan uuden tuntuisia. Elämys on hyvin aidon tuntuinen, vaikka äänet on lisätty. Filmejä voidaan myös vakauttaa.

Mietin, kuinka hyvin vaatteiden värejä voidaan päätellä. Ainakin sotilasasujen suhteen tämä lienee kohtuullisen helppoa. Siviilien pukimien värit voivat olla väärin, mutta lopputulos on yleensä uskottava.

Lentokoneet olivat alkuun aikamoisia häkkyröitä. Astu mukaan lentokilpailuun. 

Tämä saattaa olla aito värielokuva murskatusta Berliinistä vuodelta 1945, jolloin aseet olivat vaienneet. Kaupunki ole jaettu liittoutuneiden hallinnoimiin alueisiin. Neuvostoliiton alueella lähellä Brandenburgin porttia tulee vastaan iso Stalinin kuva. Kansalaiset saavat liikkua alueiden välillä. Ihmiset ovat muodostaneet ketjuja. Ämpärit, joissa on roinaa, liikkuvat kädestä toiseen. 

Seuraavaa filmiä ei kannata katsoa, jos järkytyt helposti. Se vie vuoteen 1939 piiritettyyn Varsovaan. Ihmiset yrittävät elää ja hoitaa askareitaan, vaikka kuolemanvaara on läsnä. Kasvot ovat ahdistuneita. Pelon ilmapiiri välittyy filmin kautta. 

Lopuksi siirrytään iloisempaan ilmapiiriin uimarannalle Hollantiin vuoteen 1921. 

Youtubesta löytyy lisää vaikkapa haulla colorized old films.

Voimmeko oppia Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan välisestä kiihkeästä keskustelusta jotakin?

Mielestäni voimme. En lähde kuvaamaan laajemmin mainittua tapahtumaa. Keskustelu on seurattavissa täältä. Kyse on Marja Sannikan ohjelmajaksosta otsikolla "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla". 

Ebrahimin ja Valtaojan tulokulmat asiaan erosivat huomattavasti toisistaan. Tällaisesta lähtöasetelmasta voisi syntyä mielenkiintoinen ja informatiivinen keskustelu, mutta valitettavasti osapuolet eivät juurikaan kyenneet ymmärtämään toistensa kantoja. Tapahtunut luultavasti polarisoi entisestään asenteita.

Ebrahimin näkemykset vaikuttivat hyvin jyrkiltä, mutta mielestäni niitä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Ymmärsin, että

hän haluaa määritellä hyvin tarkkaan, mitä saa sanoa. Syntyi vaikutelma pedagogisesta missiosta, jossa ollaan nyt "herkillä" ja väärin puhujia tulee opastaa. Minusta tässä oli pointti. On kovin helppoa kuitata mielensä pahoittaminen uhriutumisena.

Otan esimerkiksi n-sanan, jota Valtaoja käytti kaksi kertaa keskustelussa. Ebrahimille tuli tästä paha mieli ja tunnelma kiristyi entisestään. Valtaoja mainitsi tuon sanan selittääkseen, miksi sitä voi jossakin kontekstissa käyttää ja toisessa ei. Peppi Pitkätossun käyttämäksi se hänestä sopii. 

Valtaojan mielestä se pätee, mikä sopii enemmistölle. Minusta tämä perustelu ontuu. Niiden, jotka kokevat n-sanan tarkoittavan itseään, määrä on vähäinen Suomessa. On vaikea sanoa, kuinka suuri osa ns. kantasuomalaisista on ajatellut asian läpi. Luultavasta n-sanan puolestapuhujia on aika paljon. Saatetaan väittää, että se olisi vanhastaan neutraali sana Suomessa. 

Olen syntynyt 50-luvulla, jolloin rotuerottelu oli hyvin räikeää Yhdysvalloissa. Kuusikymmentäluvun puolella tuli iso jupakka, kun yksi afroamerikkalainen oli menossa yliopistoon. Jopa kyseisen osavaltion kuvernööri vastusti asiaa. Oikeusministeri Robert Kennedy uhkasi lähettää liittovaltion joukot panemaan asiat kuntoon. Tämä tehosi. 

Suomessa ei noihin aikoihin ollut paljoakaan kontakteja ulkomaalaisiin. Kuvasto oli sen mukaista. Minäkin omaksuin käsityksen afrikkalaisista jotenkin iloisen lapsellisena joukkona. Kari Suomalainen muistini mukaan viestitti pilapiirroksissaan tällaista asennetta. Hän päätti erota Helsingin Sanomien pilapiirtäjän toimestaan niinkin myöhään kuin vuonna 1991, koska työnantaja ei ollut hyväksynyt hänen viimeisintä somaliaiheista tuotostaan. 

Maailma oli hyvin toisenlainen aikana, jolloin n-sanaa viljeltiin surutta. Minun mielestäni n-sana ei ollut silloinkaan neutraali.

Valtaoja rohkeni käyttää n-sanaa, koska halusi selittää näkemystään sen käytön riippuvuudesta käyttöyhteydestään. Hän ehkä , ajatteli, että tilanteen pedagogisuus oikeuttaisi tapahtuneen. Minullekin olisi vastaavassa tilanteessa saattanut käydä samoin. 

Alkuperäinen n-sana on mielestäni niin latautunut, että sen voisi korvata kokonaan ilmauksella "n-sana". 

Ruotsalaiset pitivät aikoinaan suomalaisia mongolien sukulaisina. Siitä ei Suomessa pidetty. Nyt tiedetään, että meissä onkin rippunen kaukaa idästä olevaa perimää. Kun harkitsee n-sanan käyttöä, voi miettiä miltä tuntuisi tulla kutsutuksi mongoliksi. Toisaalta voi pohtia, miksi aihe tuntuu niin hävettävältä. Aika lienee vaivuttanut tämän teeman unholaan.

Valtaojan mielestä Ebrahimin jotkin ohjeet ovat kyttäystä. Luulen kuitenkin, että me boomerit saatamme kasvuympäristöstämme johtuen puhua huomaamattamme loukkaavasti. Suomi on kansainvälistynyt huomattavasti elinaikanani. Eikö meidän ole syytä poisoppia menneestä maailmasta? Mieleeni tuli eräs aikoinaan "viattomasti" käyttämäni rasistinen ilmaus, jota en viitsi edes kirjoittaa tähän. Onneksi olen ymmärtänyt hylätä sen. Opittavaa varmaan vielä on. 

Ebrahimi kysyi Valtaojalta, mitä hän on tehnyt asioiden edistämiseksi. Tämä mainitsi parin muun esimerkin ohella osallistumisen Nenäpäivään, jolla halutaan auttaa kaikkein huonoimmassa asemassa maailmassa olevia lapsia.  Ebrahimi yllättäen piti kyseistä kampanjaa kärsimyskuvastoa ylläpitävänä.  

Mitä tuohon osaisi sanoa? Linja tuntuu hyvin tiukalta, mutta voi tässäkin olla jotakin opittavaa. 

Ebrahimi vaikutti hyvin taistelunhaluiselta. Hänen ponnekkuutensa saattaa sulkea korvia. 

Kyseessä on herkät asiat. Istunnossa oli rajallisesti aikaa käytettävissä. Jos keskustelua jatkettaisiin joskus myöhemmin, ote saattaisi olla rauhallisempi.

Kuva: Yvette W, Pixabay

Tässä keskustelussa sekä Ebrahimi että Valtaoja tuntuivat linnoittautuvan omiin asemiinsa. Olisi hyvä, jos kumpikin osapuoli voisi oppia, miksi vastapuoli ajattelee kuten ajattelee. Hienoa olisi, jos keskustelija voisi tarvittaessa myöntää, että omassa kannassa voi olla tarkistamisen varaa. 

Kun katselin keskustelun ensimmäisen kerran, minulla oli jonkin aikaa ikävä olo. Ehkä tunne heijastui keskustelijoista minuun niin kuin naurukin tarttuu. Syynä saattoi olla tunnelman ajoittainen kiristyminen. Minusta ohjelmajaksoa kannattaa seurata kuunnellen tarkoin ja välillä pysähdellen pohtia, mitä äsken sanotusta voisi oppia. 

Väittelyn kärjekkyys tuotti merkittävästi huomiota mediassa muuallakin. Näinhän tämä toimii. Eduskunnassakin keskustelu voi olla hurjaa, kun kamerat ovat paikalla. 

On ymmärrettävästi hankala asetelma, jos toinen osapuoli määrittelee tiukasti, miten tietystä aiheesta pitää keskustella. Minusta olisi parempi, jos voitaisiin yhdessä pohtia, miten rasismia ja sen kokemuksia voitaisiin kitkeä pois.

Oma asema sukupolvien saatossa

 

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Isäni kuoli tänä vuonna tammikuun alussa. Hänet  tietenkin saateltiin hautaan säällisen ajan kuluessa, mutta koronan vuoksi muistotilaisuus siirtyi ja toteutui viime lauantaina.

Paikalla oli iso osa vanhempieni jälkeläisistä puolisoineen tai kumppaneineen. Väkeä oli kaikkiaan toistasataa henkeä. 

Tämä tapahtuma oli hyvin merkityksellinen paitsi muistotilaisuutena myös tietynlaisena päätepisteenä. Äitini kuoli jo aikaisemmin, joten tämä oli todennäköisesti sukukunnan viimeinen kokoontuminen tässä laajuudessa. 

Joku voi innostua järjestämään sukutapaamisen joskus tulevaisuudessa, mutta osallistuminen on tuskin yhtä laajaa. 

Minä olen nyt vanhempieni muodostaman ja aikaansaaman sukuhaaran elävistä vanhin. Yksi setä ja täti elävät vielä, mutta he edustavat edellistä polvea ja heillä on omat omat sukuhaaransa. 

Olin myös muistotilaisuuden vanhin. Jos ikäjärjestyksessä täältä lähdetään, minun vuoroni tulee seuraavaksi. Olenkin alkanut  viime aikoina tiedostaa henkilökohtaisesti elämänkaaren uuden vaiheen ja elämän rajallisuuden. Jos saavutan isäni iän, minulla on toki vielä yli 20 vuotta jäljellä, mutta sen varaan ei pidä laskea. 

Olen tavannut ja muistan isäni vanhemmat sekä äitini äidin. Äitini isä kuoli sodassa, joten häntä en ole voinut tavata. Isovanhempani edustavat suvun nuorimmalle sukupolvelle isovanhempien isovanhempia. Aika kaukaisiksi varmaan koetaan. 

Minä ja sisarukseni hahmotamme sukuamme sekä eteen- että taaksepäin. 

Tällaista on elämän kulku. 

Maailma aitautuu

Globalisaatio on avannut maailmaa. Rautaesirippu on murtunut aikoja sitten. Rajojen ylittäminen on ollut helppoa, jos on sopivan maan passi, eikä sitäkään ole aina tarvittu. Tullimuureja on poistettu tai vähennetty. Internet, kännykät ja kannettavat mahdollistavat vilkkaan yhteydenpidon yli rajojen. Tämä on toki suomalainen näkökulma. Kaikkialla ei ole ollut yhtä auvoista. 

Mutta mitä nyt tapahtuu?

Nyt pystytetään aitoja rajoille — pitkäaikaisia tai tilapäisiä. Muistamme Trumpin projektin Meksikon vastaisella rajalla. Unkari on tukkinut raja-aidalla Serbian vastaisen rajan. Valko-Venäjältä äskettäin Puolaan pyrkineet siirtolaiset on nyt siirretty rajalta logistiikkakeskukseen. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Puola aikoo rakentaa pysyvän aidan Valko-Venäjää vastaan. Virokin on rakentanut osalle Venäjän vastaista rajaa metalliaitaa väkälankakoristeluin ja on nyt laittamassa nyt reserviläisiä pystyttämään väliaikaista aitaa 40 kilometrin matkalle.  

Suomessakin jo väläytelty Venäjän rajan sulkemista.

Aitoja on noussut ja nousee myös kuvaannollisesti. Venäjä kontrolloi mediaa. Kiina valvoo myös somea. Britannia on jättänyt EU:n. Puola ja Unkari vikuroivat. 

  

Kuva: ErikaWittlieb, Pixabay

Maailma aitautuu. Ilmiö tulee luultavasti jatkumaan pitkään. Siihen on nähdäkseni ainakin kolme syytä: elintasoerot, ilmastonmuutos ja hätä. 

Suomesta on lähdetty Amerikkaan ja Ruotsiin työn perään. Leveämmän leivän toivo  on varmaan ollut motiivina sekin. On hyvin inhimillistä pyrkiä parempiin elinolosuhteisiin. 

Länsimaat ovat nihkeitä ottamaan siirtolaisia vastaan jakamaan elintasoaan. On tosin ainakin yksi merkittävä poikkeus. Saksa on liittokansleri Merkelin johdolla ottanut vastaan luokkaa miljoona siirtolaista. Hintana tosin on ollut vaikutus maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen saamaan merkittävään kannatuksen kasvuun. AfD on ollut hyvin ärhäkkä. Tosin korona on vaimentanut sen menestystä.

EU:ssa on periaatteena, että turvapaikka myönnetään, jos kriteerit täyttyvät. Ongelma on siinä, että miten Puolan ja Valko-Venäjän rajalla tapahtuneen selkkauksen kaltaisissa tilanteissa erotetaan turvapaikkakelpoiset muista pyrkijöistä. 

Sanassa 'elintasopakolainen' on kielteisen kaiku. Onko maahan pyrkiminen paremman elämän toivossa oikeutettua? Tämä teema ansaitsisi oman artikkelin.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt elinolojen heikentymistä tietyillä alueilla. Ajan mittaan siitä saattaa seurata suoranaisia kansainvaelluksia.

Velitettavasti tällaisessa liikehdinnässä on tullut ruumiita ja mitä ilmeisemmin tulee lisää. 

Rajojen välinen jyrkkä epätasapaino pyrkii purkautumaan. Siirtolaispaine tulee mitä todennäköisimmin kasvamaan. 

Myös hybridivaikuttamismotiivit ja pandemia monimutkaistavat vyyhtiä.

Mistä saisimme eettistä ohjenuoraa tilanteeseen? Miten olisi vanha tuttu?

Kultainen sääntö on periaate, joka kehottaa ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. (Wikipedia)

Toisaalta yksilöillä ja valtioilla on taipumus puolustaa voimakkaasti omia etujaan. 

Ei ole helppoa. En olisi valmis kannattamaan Suomen itärajan täydellistä avaamista, ainakaan nykytilanteessa. 

Apua voimme hakea myös kohtuullisuudesta, joka on vanha hyvä arvo. Kohtuullista olisi ainakin pelastaa kaikki hädänalaiset. 

Entä mitä Raamattu sanoo?

Luukas 3:11: Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin. 

Minusta tuon voisi tulkita siten, että meillä on velvollisuus taata perustarpeet niille, joilta ne puuttuvat tai joilla ne ovat vaillinaiset. 

Merkelin johdolla tapahtunut maan avaaminen siirtolaisille on ollut syvästi inhimillinen teko. Siinä on rohkea ihminen! Myöskin monilla muilla poliitikoilla on osuutensa asiassa, koska Merkel ei ole voinut yksin päättää asiasta.

Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, miten Saksa on ison päätöksen jälkeisissä järjestelyissä toiminut ja miten hyvin kotouttaminen on sujunut. 

Artikkelia on editoitu julkaisupäivänä klo 21 ja 22 välillä.

Voiko joku olla noin Ville Haapasalon näköinen?

 

Lähdin kävelylenkille. Ohittaessani Portsan K-marketin, äkkäsin sen vieressä kioskin,  jota en ollut ennen huomannut ja jonka sisällä oli kaksi miestä. Koppi vaikutti kevytrakenteiselta, joten arvelin sen olevan siirrettävä. 

Toinen miehistä oli kovin tutun näköinen. Kuin ilmetty Ville Haapasalo! Voiko olla noin kaksoisolento?

Palasin takaisin katsomaan mistä on kysymys. Näin jossakin nimen Haapasalo ja sanan hatsapuri. Se on varmaan jotakin syötävää. Päätin palata linnan kierrettyäni samaa reittiä takaisin. Toivoin että kioski on vielä auki. 

Paluumatkalla pysähdyin ostoksille. Utelin mitä myydään. Ville näytti minulle kahta hatsapuria, joista toisessa oli lihaa ja toisessa juustoa. Gruusialaista on. Kysyin vastaako ateriaa ja asia myönnettiin, Päätin ostaa yhden kumpaakin lajia. Saisimme vaimoni kanssa päivällistä ja jäisi varmaan seuraavallekin aterialle.

Juttelin hieman liiketoimien vierestäkin. Selvisi, että kyseessä on hänen ja oheisen kumppanin yritys. Näin ainakin ymmärsin. En tiedä onko myös muita omistajia tai työntekijöitä. 

Sain lämpimät hatsapurit mukaani.

Molemmat piirakat maistuvat minusta aika miedoilta, mutta pehmeän taikinamainen leipäosa sopii todella suuhuni. On varmaan energiapitoista, mutta voisin silloin tällöin syödä, jos tuoreena saa. 

Täältä löydät tarinaa tästä uudesta bisneksestä ja hatsapurista. 

Kyseessä näyttää olevan kiertue, ilmeisesti Keskon piirissä. Uutta tuotetta brändätään. Tuotteesta on myös pakasteversio (hatsapurillo), jota varmaankin saa K-kaupoista. Haapasalon tunnettuus antaa varmaan hyvän pohjan ponnnistaa. Oheistuotteitakin - kuten pipoja ja puseroita - löytyy.  

Haapasalo on perustanut leipomon Puumalaan, joten hän mitä ilmeisimmin keskittyy nyt tähän. 

Haapasalo on varsin maineikas myös itänaapurissamme ja hän osaa tunnetusti hyvin venäjää. Ehkäpä hän pohtii konseptin viemistä myös tuolle isolle markkinallekin. 

Minun tapauksessani Haapasalon naama sai minut kiinnittämään huomiota. Luultavasti toimii laajemminkin, ainakin houkuttelee kokeilemaan. 

Katsokaapas tätä!

Sain vaimoltani näin hienon laukun. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kyllä olen tyytyväinen!

Jos haluat samanlaisen, ota yhteys Hannamaija Salakariin. Klikkaa tästä, niin näet muitakin laukkuja. 

Kiina kiinnostaa

Kuva: kevin93sqs Pixabaysta

Kiina on maa, jolla on todella pitkä kulttuurinen menneisyys. Maan historia tuntuu niin runsaalta, ettei siihen melkein tohdi paneutua. On niin paljon sulatettavaa. 

Kerroin aiemmin (Harrastuksen renesanssi) Bette Bao Lordin kirjasta Kevätkuu. Teoksen tapahtumat sijoittuivat kymmenien vuosien aikajänteelle, joka alkaa 1800-luvun lopusta. Kirjailija on punonut tarinan Kiinan historian todellisiin tapahtumiin. Lukijalle piirtyy kuva pitkän keisarivallan ajan lopusta ja siitä alkaneesta valtavasta muutosprosessista. 

Lukemani innoittamana olen nyt alkanut paneutua Kiinan menneisyyteen Kevätkuun kattamasta ajasta nykyaikaan. Mainion mikrohistoriaa yleiseen historiaan kytkevän matkan tarjoaa Li Kunwun kolmiosainen sarjakuvaelämäkerta Minun Kiinani. Aikajänne kantaa 50-luvulta 2000-luvun puolelle. 

Li on toiminut kommunistisen puolueen propagandapiirtäjänä ja Younnan Ribao -mediatalon palveluksessa. Li kuvaa kotimaansa melskeisiä vaiheita mielestäni avoimen tuntuisesti, sellaisina kuin hän on ne nähnyt ja kokenut. 

Kävin tällä viikolla hakemassa kirjastosta lisää Kiinan historiaa käsitteleviä teoksia. Saa nähdä kuinka pitkälle intoa riittää. 

Jaksolla, johon paneudun, on Kiinan kansa saanut kärsiä paljon. On ollut sisällissotaa, sotaa Japania vastaan, köyhyyttä, kaksi hirviömäistä kampanjaa (suuri harppaus ja kulttuurivallankumous), kommunismin voittokulku, talousjärjestelmän radikaali vapauttaminen, kiristyvä kansalaisten valvonta digitekniikan avulla ja mitä kaikkea. Köyhyyden määrä on kuitenkin laskenut ja jotkut ovat rikastuneet. Länsimaista demokratiaa ei kommunistinen puolue ole päästänyt kehittymään. Jotakin pienimuotoisen paikallista saattaa olla.  

Kiinan talouden volyymi on kasvanut maailman kärkisijoille. Tämä on nostanut ja tulee mitä ilmeisimmin entisestään nostamaan sen vaikutusvaltaa muihin maihin nähden. Maailman voimatasapaino laajemmassakin merkityksessä muuttuu. On tämä kiinnostavaa, mutta myös huolestuttavaa, 

Millainen lienee Kiina-ilmiön tulevaisuus? 

 

Pyhäinpäivä ja halloween

Isäni kuoli viime tammikuussa. Vaimoni empi hautausmaalle lähtemistä pyhäinpäivänä lauantaina. Kynttilätkin olivat hankkimatta. Mainitsin isästäni ja päätimme suunnata Pyhän Katariinan kirkolle. Tuntui tärkeältä nyt käydä. Kynttilät saimme Salesta. 

Kaikki lastemme isovanhemmat ovat kuolleet. Olemme vaimoni kanssa ensimmäisessä rivissä.

Kirkon lähellä on Läheiseni muistolle -kivi, jonka edustalla oli paljon hautakynttilöitä. Laskimme joukkoon omamme.

Kirkon ovi oli auki. Piipahdimme sisällä. Pappi ja suntio olivat edustamassa seurakuntaa. Kirkko on hyvin kaunis. 

Pyhäinpäivää vietetään lokakuun viimeisen ja marraskuun kuudennen päivän välisenä lauantaina. Se on pyhäpäivä. 

Pyhäpäivän hautausmailla käymisen tunnelma on kovin erilainen kuin Suomeenkin rantautuneen halloweenin, jonka alkuperäinen teema on samantapainen kuin Suomessa aikoinaan vietetyssä kekrijuhlassa, Halloween pohjautuu kelttiläiseen perinteeseen ja sitä vietetään anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä. Suomessa halloween ei ole varsinainen pyhäpäivä. 

Mielestäni olisi hyvä, jos pyhäinpäivä ja halloween pysyisivät erillisinä tapahtumina. Pyhäinpäivään on syytä suhtautua pieteetillä. Halloweenin riehakkuus ei oikein istu pyhäinpäivän eetokseen. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli vasta kuudes marraskuuta, joten ajallinen ero oli vajaa viikko. 

Vuonna 2026 ovat sekä pyhäinpäivä että halloween 31. lokakuuta. Toistaiseksi en muista nähneeni halloween-asuja hautausmaalla. 

Sote-uudistus

Meillä on tällä hetkellä kuntayhtymien ylläpitämiä sairaanhoitopiirejä ja erityisvastuualueita. Jälkimmäisten "palvelut järjestetään yli sairaanhoitopiirien rajojen yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden eli ns. miljoonapiirien pohjalta."

"Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä antaa ne erikoissairaanhoidon palvelut, joita perusterveydenhuollon ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa."

Kuntayhtymien jäsenkunnat sopivat perussopimuksessa miten näiden päätöksenteko yhteistoiminnassa järjestetään. Kuntayhtymät voivat järjestää muitakin kuin terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen liittyviä toimintoja. Näitä ovat esimerkiksi koulutus ja jätehuolto. 

Saitaanhoitopiirejä on 21 kappaletta. 

Wikimedia Commons

Sote-uudistuksessa sairaanhoitopiirien sijaan tulee 21 hyvinvointialuetta. Näiden lisäksi sote-palveluja järjestää Helsinki. Uudistus koskee sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen järjestämistä. 

Päätökset tehdään aluevaltuustoissa, joiden jäsenet valitaan aluevaaleissa. Äänioikeutettuja ovat hyvinvointialueiden asukkaat. 

Rahat tulevat valtiolta, mutta hyvinvointialueiden verotusoikeutta selvitetään.

Eritystason palveluja tulevat tarjoamaan viisi yhteistoiminta-aluetta, jotka pohjautuvat nykyisiin erityisvastuualueisiin.

Että tällaista tällä kertaa.Yritän selvittää samalla itselleni mistä on kysymys. Ehkä palaan asiaan. 

GÉRICAULT JA MEDUSAN LAUTAN KAUHU

 

Géricault
Medusan lautta
Wikimedia Commons

 Novotny (kts. lähteet) toteaa, että Ranskan romantiikasta voitaisiin käyttää englanninkielisen termin "romanticism" sijaan termiä "romantisme". Niin paljon tyyli poikkeaa Ranskassa saksalaisesta vastineestaan. Kantava filosofia puuttui eikä maalauksissa näy merkkejä abstraktin tulemisesta.

Ranskalainen romantiikan maalaustaide voidaan kiteyttään kahteen merkittävään taiteilijanimeen, jotka ovat Théodore Géricault (1791-1824) ja Eugène Delacroix (1798-1863).

Klassistit olivat maalanneet taistelumaalauksia ja sotasankareita. Painopiste alkoi siirtyä kärsineisiin ja uhreihin, mikä johtui Napoleonin sotaisan kauden päättymisestä. Géricaultin ensimmäinen näyttelyyn asetettu maalaus esitti taistelevaa ratsuväen upseeria sankarihengessä, mutta seuraava jo haavoittunutta ja vetäytyvää kyrassieeria.

Hän maalasi realistisesti ja hänen ilmaisunsa pohjautui vankasti barokin traditiolle. Olipa hän velkaa klassismillekin. Oliko hän ollenkaan romantiikan edustaja? Dikotomian sijaan voisimmekin puhua pitoisuudesta. Hänen töitään kuitenkin luonnehtii elämän todellisuudesta kumpuava romanttinen unelma ja hänen ilmaisunsa on kiihkeää. Goyan sukulaissielu. 

Géricault
Hevoskisat ilman ratsastajia
Wikimedia Commons

Géricault maalasi mielellään hevosia, jotka ilmensivät hänelle vitaalisuutta ja voimaa. Oheisessa teoksessa näkyy selvästi klassismin vaikutus.

Hänen tunnetuin teoksensa on Medusan lautta, joka on hyvin kookas ja jonka aiheen taustana on todellinen haaksirikko. Medihädässä olleen laivan päällystö pakeni pelastusveneillä ja noin 150 ihmistä jäi lautan varaan ponnistelemaan väistämätöntä kuolemaa vastaan. Sommittelu on perinteinen kolmio.

Géricault
Kleptomaani
Wikimedia Commons

Teoksessa on voimakas läsnäolon vaikutelma. Se vetoaa katsojan tunteisiin ja saa hänet aistimaan uhrien kokemaa kauhua. Liikkeen tunne on tehokas. Voi melkein tuntea jäsenissään lautan raskaan nousun aaltoa vastaan ja sen jälkeisen liukumisen kohti seuraavaa.  

Géricault valmistautui perusteellisesti tämän realistisen teoksen tekemiseen tutkimalla ihmisvartaloa. Kalvakkaat hahmot näyttäytyvät jylhää merimaisemaa vasten. Näissä ihmisparoissa ei ole mitään jaloa. Hätätilassa kamppaillaan viettien ja vaistojen varassa.

Ajan myötä teosten mahtipontinen palo vaimeni. Géricault tunsi erään psykiatrin ja pääsi maalaamaan mielisairaalan potilaita. Nämä teokset keskittyvät puhuttelemaan kuvattavan persoonan kautta. Oheisessa muotokuvassa hän on tavoittanut mestarillisesti kuvatun kleptomaanin psykopaattisen välinpitämättömyyden ja tyynen valppauden.

Géricault oli etuoikeutettu, sillä hänen ei keskiluokkaisen taustansa vuoksi tarvinnut saada toimeentuloaan maalaamisesta. Hän pystyi siten toteuttamaan yleistyvää ideaa taiteilijan vapaudesta. Hän ei ehtinyt nauttia siitä pitkään sillä hän kuoli vain 32-vuotiaana.

Päivän kysymys

Mikä aiheutti Géricaultin varhaisen kuoleman?
a. Hän joutui erään naisen pahoinpitelmäksi kadulla.
b. Kahden ratsastusturman seurauksena.
c. Hän sairastui vesipöhöön ja turposi kuoliaaksi.

Vastaus seuraavassa artikkelissa.

Tämä artikkeli on julkaistu 12.2.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

Case Afrikan tähti

Afrikan tähti -peli on saanut sattuneesta syystä valtavasti huomiota viime päivinä. Kauppa käy varmaan hyvin.

En toista tapahtuman vaiheita. Niitä on puitu paljon mediassa.

On hyvä tiedostaa, että mielensä pahoittanut saksalainen vaihto-opiskelija on tummaihoinen. Hänen Youtubessa oleva vetoomuksensa on koskettava. Asiaa tuntuu menevän tunteisiin. 

Osittain hänen loukkaantumisensa perustuu väärinkäsityksiin. Yliopiston opiskelijat esittivät kuulemma kyseisen pelin nappuloita, eivät orjia ja orjanomistajia. 

Olen minäkin Afrikan tähteä pelannut. Se on tuntunut harmittomalta huvilta, mutta onhan siinä kolonialistinen asetelma. Afrikan timanttiaarre halutaan muualle. 

Siitä, onko tällainen peli rasistinen vai ei, voi väitellä loputtomiin. 

Peli on julkaistu vuonna 1951. Se kuvastaa tuon ajan suomalaisen nuoren suhtautumista Afrikkaan. 

Legendaarinen Kari Suomalainen toimi Hesarin pilapiirtäjänä 1950-1991. Hän oli erittäin lahjakas, mutta osassa hänen pilakuvistaan oli rasistinen tendenssi. Kun työnantaja pyrki tästä syystä rajoittamaan hänen toimintaansa, Suomalainen otti lopputilin. 

Suomalaisen piirrokset ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet omiin asenteisiini. Minulla on ennakkoluuloja, mutta koska olen uskovainen, pidän ihmisiä lähtökohtaisesti tasa-arvoisina. Minun on pidettävä asenteitani kurissa. Olkoon ihminen kotoisin mistä vain, hänellä on oikeus tulla kohdelluksi ilman ennakko-oletuksia. Tuskin täysin pystyn siihen, mutta kamppailtava on.

Olisiko Afrikan tähti -peli pidettävä ennallaan, koska sehän on ilmiselvästi osa suomalaista kulttuuria? 

Jos asetetaan kyseisen pelin kulttuuriarvo ihmisten tasa-arvoisuutta vastaan, on asia mielestäni selvä. Ihmisarvo voittaa. 

Miten peliä kustantavan Oy Martinex Ab:n tulisi toimia?

Ihmisarvoon liittyvissä asioissa ei mielestäni pidä ajatella kyynisesti, että vähät siitä, jos joku loukkaantuu, kunhan kauppa käy.  

Luulen ettei Afrikan tähden konseptia voi tuoda nykyaikaan niin, että se säilyisi Afrikan tähtenä. Ehkä pelin sääntöjä voi yrittää soveltaa johonkin muuhun viitekehykseen. Afrikan tähti näyttää olevan Martinexilla vain yksi tuote lukuisten muiden joukossa. 

Jos yhtiö vetäisi nyt tuotteen pois markkinoilta, se saisi varmasti huomiota mediassa. Eettinen teko voisi tuoda myönteisen vivahteen sen maineeseen. Muuttuuko se rahaksi, on toinen kysymys. 

Pitäisikö Suomen kuulua Natoon?

En osaa vastata otsikon kysymykseen. Tähän asti maamme on tullut toimeen oikein hyvin ilman Naton jäsenyyttä. Valittu linja on ollut onnistunut. Tosin 70-luvulla oli hankalaa, kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli YYA-sopimus voimassa ja jälkimmäinen ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia. Siitäkin selvittiin. Jos Suomi olisi päästänyt naapurin joukkoja omalle alueelleen harjoittelemaan, olisiko niitä saatu palaamaan rajan taakse. 

Suomi tunnetusti haluaa ylläpitää niin vahvaa puolustusta, että mahdollinen vihollinen arvioi maamme valloittamisen tulevan liian kalliiksi. Tämän asetelman ajatellaan toimivan hyökkäyksen esteenä. 

Jos Suomi olisi Naton jäsen, mahdollinen vihollinen joutuisi ottamaan huomioon, että hyökkäys Suomeen olisi hyökkäys Natoa vastaan. Minun järkeni mukaan tämä olisi isompi kynnys kuin vahva oma puolustus.

Naton perustamissopimuksen 5. artiklan mukaan muut jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta. Ensin kuitenkin neuvoteltaisiin. Naton olemassaolo on mitä ilmeisimmin pitänyt rauhaa yllä. 

Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergiltä kysyttiin eilen, auttaisiko Nato, jos Suomeen hyökättäisiin. Hän sanoi suoraan, että ei auttaisi, koska Suomi ei ole täysjäsen. Tämä panee miettimään, millä tavoin pelkkä kumppanuus hyödyttää maatamme. Varmaan ainakin yhdessä harjoitteleminen tuottaa hyödyllisiä taitoja.  

Mielestäni olisi toimittava niin, ettei Suomi joudu talvisodan alun kaltaiseen tilanteeseen eli puolustautumaan yksin suurta vihollista vastaan. EU-sopimuksessa on velvoite auttaa hyökkäyksen kohteeksi. Tämän toteuttamiseen ei kuitenkaan ole toimivaa järjestelmää. Moni jäsenvaltio kuuluu myös Natoon ja ilmeisesti katsoo sen riittävän turvatakuuksi. 

Luulen, että talvisodan torjuntamenestyksen vuoksi monella on liian optimistinen kuva Suomen mahdollisuuksista voimakasta vihollista vastaan. On kuitenkin syytä muistaa, että Suomi oli luhistumaisillaan, kun sota päättyi. Stalin suostui rauhaan, koska ei halunnut joutua sotaan liittoutuneita vastaan. Ranskassa oli apuvoimia jo lähtenyt liikkeelle. Ranskan vahvin motiivi saattoi olla Kiirunan malmi, mutta mitä ilmeisimmin aselepo ei ollut vain Suomen puolustuksen ansiota.

Jatkosotaa käytiinkin vahvan liittolaisen rinnalla.

Suomi ei ole enää puolueeton, koska on EU:n jäsen. Naton jäsenyyttä vastustaa useampi suomalainen kuin kannattaa. Voi olla, että puolueettomuutta painotettiin aikoinaan niin paljon, että se vaikuttaa yhä. 

Jos maamme olisi Naton jäsen ja joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, saisimmeko apua? Siitä emme voi olla varmoja, mutta ilman turvatakuita tuskin ainakaan saisimme. 

Käsittääkseni Suomi haluaa vaalia erityissuhdetta Venäjään. Presidentti menee perjantaina tapaamaan Putinia. Venäjän ja EU;n suhteet ovat hyiset. Suomen voi olla viisasta pysytellä puheväleissä suuren naapurinsa kanssa. Se saattaa olla tehokkain puolustuskeino.

Vaikuttaa siltä, että Suomella on jonkinlainen erityisasema Venäjän johdon silmissä. Suomi lienee heille EU-maa, mutta harmiton sellainen. 

Voi olla, että maamme päättäjät ovat Nato-myönteisempiä kuin miltä näyttää. Äänestäjiä kuitenkin halutaan kuunnella. Maan johto on tietenkin paremmin informoitu kuin me keinutuolistrategit.

Voi myös olla, että tämänhetkinen turvallisuuspolitiikkamme on parasta mahdollista nykyisissä olosuhteissa. 

On hyvä tiedostaa, että mahdollinen turvallisuutta koskeva kriisi voi olla hyvin erilainen kuin viime sodat.

Minusta olisi toivottavaa, että Nato-jäsenyyden eduista ja haitoista voitaisiin keskustella ilman leimaamista haukaksi tai Nato-intoilijaksi. 

Toivottavasti Stoltenbergiltä saatu vastaus käynnistää mielenkiintoisen debatin. 

Sorrettu sotamies

 Täältä ikuisuuteen -romaanin "sankari" on sotamies Robert E. Lee Prewitt. 

Olen lukenut teosta eteenpäin, mutta olen jotakin jättänyt väliin. Tylsän arkinen armeijan meininki on jatkunut. Nyt ollaan oltu sulkeisharjoituksissakin.

Lukemani perusteella pääteemana on yksilön asema osana yhteisöä. Kuvatussa varuskunnassa nyrkkeilyharrastus on arvossaan. Se on periaatteessa vapaa-ajan toimintaa, mutta vaikuttaa merkittävästi sotamiesten ja alipäällystön toimenkuviin. Jos on taitava nyrkkeilijä ja edustaa yksikköäsi kilpailuissa, saat miellyttävämpiä palvelu- ja esimiestehtäviä.

Prewitt on osoittanut taitonsa nyrkkeilyssä, mutta ei halua tehdä sitä. Tästä syystä hän on ja ilmeisesti pysyy sotamiehenä. Hänen mielestään pitää riittää, että hän tekee varsinaisessa palveluksessa sen mitä käsketään. Häntä taivutellaan, sorsitaan ja simputetaan, mutta hän on sisukas ja on ainakin toistaiseksi pitänyt päänsä. 

Sankarillamme on kovin vähän luotettavia ystäviä. Toverillisuus tai sen vähäisyys lienee yksi käsiteltävistä aiheista. 

Tämän tiiliskiven lukeminen tuntuu puisevalta, mutta jostakin kumman syystä tekee mieli jatkaa. Ehkä valitsen jotakin kiinnostavampaa ja luen tätä pikkuhiljaa välipaloina. 

Tykkäyspeukutus terveyskeskukselle!

Oikea pottuvarpaani on tulehtunut kärjestä. Kynsi on paksu, ihoon on tullut reikä ja pöpöt ovat luikkineet sisään.

Soitin tiistaina aamupäivällä terveyskeskusten varauspalveluun. Valitsin takaisinsoittonäppylän ja iltapäivällä sain puhelun. Samalle päivälle ei ollut enää vapaita aikoja. Hoitaja ehdotti, että soittaisin seuraavana aamuna varausnumeroon ja valitsisin taas takaisinsoiton. Näin lääkäriaika voisi onnistua samalle päivälle. Lupasin soittaa.

En kuitenkaan soittanut, koska meillä oli tiedossa vipinää läheisten kanssa keskiviikolle. Ajattelin pirauttaa torstaiaamuna. 

Yllättäen sainkin keskiviikkona puhelun hoitajalta. Hän kysyi olenko soittanut. Kerroin tilanteen. Hän sanoi sitten, että minulle on varattu torstaiksi aika omalääkärille.

Minusta tämä oli erinomaista palvelua. Vaimoni mielestä tässä toimittiin nopeasti, koska minulla on leukemiatausta. 

Kävin tänään tapaamassa omalääkäriäni Keskustan terveysasemalla. Sain häneltä apua sekä oireiden että niiden syyn hoitamiseen. Tulehdus pitää hoitaa antibiooteilla. Lääkäri ehdotti suun kautta otettavaa, jota piti antibioottivoidetta tehokkaampana. Kerroin, että olen äskettäin syönyt antibioottikuurin sappirakon poistamisen vuoksi. Hänellä oli heti ratkaisu. Hän antoi reseptin molempiin vaihtoehtoihin. Käytän ensin voidetta ja jos se ei tehoa, haen apteekista tehokkaampaa tavaraa. 

Ongelman syy voi olla sieni. Sain myös reseptin lääkkeeseen, jolla tämä yritetään karkottaa. Hoito kestää 9-12 kuukautta. 

Kysyin lääkäriltä vaikuttiko leukemiataustani siihen, että pääsin näin nopeasti hoitoon. Syy oli kuitenkin ollut se, että aikaa varaavalle hoitajalle oli syntynyt mielikuva vakavammasta tulehduksesta. 

Lääkärini on pätevä, nopea, paneutuva ja ystävällinen. Lisäksi hänen puheilleen tuntuu kokemuksieni mukaan pääsevän kohtuullisen nopeasti. 

Mitä muuta voisi toivoa kunnalliselta terveydenhoidolta. 

Jättäisinkö lukemisen kesken?

Olen lukenut romaanista Täältä ikuisuuteen (James Jones) noin viidenneksen. Teos kuvaa amerikkalaisen varuskunnan elämää ajalta ennen japanilaisten hyökkäystä Pearl Harboriin ja sodan alun tapahtumia. 

Kirjailija palveli armeijassa 1939-1945, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Toki kyse on fiktiosta.

Tekijä vie lukijan varuskuntaelämän nuhjuiseen ja raadolliseen arkeen. Tekoja ja niiden motiiveja ei kaunistella. Teokseen sisältyviä tarinoita kerrotaan piinallisen naturalistisesti. 

Olen itse suorittanut asevelvollisuuteni 1977-1978. Romaanissa kuvattu palvelun sisältö muistuttaa kovasti omia kokemuksiani: varusteista huolehtimista, siivoamista, harjoittelua ... Miesten keskeinen sanailu on roisia kuten Hyrylän varuskunnassa aikoinaan. 

Teksti tuntuu todenmukaiselta, mutta lukeminen on vähän kuin liassa pyöriskelisi. Toisaalta olisi kiinnostavaa lukea, miten Jones kuvaa Pearl Harborin tapahtumia.

Jatkanko lukemista, saa nähdä. Olen kahden vaiheilla. Kirja on paksu. Ehkä luen poimien. 

 

Hemingway ja "Täältä ikuisuuteen"

Ylen Areenassa on viisiosainen dokumentti Ernest Hemingwaystä, joka oli loistava kirjoittaja, mutta ristiriitainen persoona. Hän tuntuu halunneen esiintyä korostetun miehekkäänä. Hänellä on jonkin verran sotakokemusta ja hän on osoittanut jopa rämäpäistä urheutta rintamilla. 

Kaikkien sotilaiden psyyke ei kestä taistelutilanteissa. Nykyään tätäkin näkökulmaa on tuotu esiin. Pysyisinkö itse kylmäpäisenä ja toimintakykyisenä sodan olosuhteissa?

Eräs tapaus viittaa siihen, että Hemingwayllä ei riittänyt ymmärtämystä mieleltään särkyneille sotamiehille. Hän oli toki aikansa lapsi ja se on syytä muistaa. Eräs kustantaja oli lähettänyt saamansa korjausvedoksia saamastaan sotaromaanista ja pyytänyt Hemingwayltä takakansitekstiä.. Kyseessä oli James Jonesin Täältä ikuisuuteen. 

"Jones oli lähtenyt luvattomalle lomalle toisessa maailmansodassa ja hänet oli vapautettu palveluksesta psykiatrisista syistä." Romaanin päähenkilö on veistetty samasta puusta. 

Hemingway teilasi romaanin täydellisesti. Tämä ilmeisesti johtui ainakin osittain siitä, että Heminway ei kai kestänyt kilpailua. Erään kirjailijan mukaan hän ei kokenut asemaansa turvatuksi.

Olen lainannut Jonesin teoksen Vaski-järjestelmästä. Aika järkäle, 790 sivua! Kirja on painettu vuonna 1965.

Tempaakohan teksti mukaansa. 

Harrastuksen renesanssi

Tulipa mahtipontinen otsikko!

Olen löytänyt vanhan rakkaan harrastukseni uudestaan. Ruuhkavuosina se ei voinut kukoistaa, mutta nyt minulla on aikaa, kun olen eläkkeellä. 

Minusta on - toivottavasti se on vielä vielä jossakin - valokuva, jossa makaan pienenä poikana Aku Ankka käsissäni. Tuskin osasin vielä lukea, mutta tunnen luissani, että viihdyin. Isäni on muistaakseni sanonut, että tilaus piti lopettaa, kun aloin muuttua Aku Ankaksi tms. 

Viihdyn nytkin erityisen hyvin, kun makaan selälläni ja luen jotakin lehteä tai kirjaa. 

On nautinnollista, kun saa hyvän romaanin käsiinsä ja teksti vie mukaansa. Voi uppoutua tekijän luomaan maailmaan ja sen tapahtumiin. Kun on lukenut jonkin teoksen, voi jopa tuntea ikävää kirjan mikrokosmokseen.

Nyt minulla on menossa kirjapiirimme läksykirja, kiinalais-amerikkalaisen Bette Bao Lordin romaani Kevätkuu. 

Tässä takakannen teksti: 

Kiinalaisen mandariinisuvun tarinan päähenkilönä on lumoava Kevätkuu. Hänen mukanaan tutustumme vanhan suvun elämään, johon kuuluu perheen, järjestyksen, opintojen ja runouden kunnioittaminen. Naisen elämää määräävät kuitenkin perinteiset säännöt yhtä tiukasti kuin hänen sidotut jalkansa. Kevätkuu kokee rakkauden ja menettää miehensä, joutuu piileksimään vainottuna, näkee poikansa ja tyttärensä joutuvan arvaamattomiin kohtaloihin sodan ja yhteiskunnallisten mullistusten vuosina. Älykkään ja lannistumattoman Kevätkuun silmin näemme ja ymmärrämme kiinalaisen elämäntavan, sen ikuiset arvot ja uusien tuulien mukanaan tuomat muutokset.

Tarina tuntuu olevan hyvin uskollinen Kiinan historialle 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Kertomus on hyvin monipolvinen. Käänteitä riittää. Luultavasti kirjailija on käyttänyt virikkeinään mielikuvituksensa lisäksi sukunsa historiaa. 

Henkilögalleriaan kuuluu Chang-suvun ja sen ulkopuolisia jäseniä. Nimet ovat tällaisia: Iloinen Lupaus, Välkkyvä Jade, Urhea Taito, Lahjakas Näkijä jne. Kovin ovat runollisia. On hankala muistaa, kuka oli kuka.

Kun löytää tekijän, joka kirjoittaa näin hyvin, tekee mieli lisää. Olen jo varannut täkäläisestä kirjastojärjestelmästä Lordin teoksen Kiinalainen mosaiikki.  

Arjen mystiikkaa

Olin torstaina ja lauantaina taidekurssilla. Tein asetelmaa väriliiduilla. Yksi käyttämäni liiturasia oli täysi, kun aloitin torstaina homman. Kun lopetin, en löytänyt siihen kuuluvaa valkoista liitua. Minulla taisi olla kaksi keskenään erilaista rasiaa käytössäni, mutta puuttuvaa liitua ei löytynyt pöydältä, ei lattialta, enkä ollut laittanut sitä siihen toiseenkaan laatikkoon. Mainitsin asiasta vetäjälle. Rasia päätyi vajaana hyllyyn.

Pinclipart
Wikimedia Commons

Lauantaina käytössäni oli sama, vajaa rasia ja sen lisäksi kaksi muuta. Kaikki olivat keskenään erilaisia settejä. Olin samalla paikalla kuin edellisellä kerralla. Kesken puuhieni löysin yllättäen kadonneen valkoisen liidun pöydältäni. Lopettaessani palautin rasian puutteettomana.

Jokin selitys tähän täytyy olla. En vain keksi mikä. 

Rakkautta kuoleman odotushuoneessa

Luin Stolpen kirjan loppuun. 

Teos alkaa kuvauksella päähenkilön matkasta Ruotsista ilmeisesti Sveitsin ja Italian rajalla olevaan parantolaan ja se päättyy paluumatkaan. Siinä välissä hän on sairaalassa, paitsi ollessaan sen ulkopuolella joko luvalla tai ilman. 

Kuten aiemmin kerroin kirjailija jättää enimmät hoitokuvaukset luettavaksi Thomas Mannin Taikavuoresta. Näin Stolpe voi keskittyä ihmissuhteisiin.

Mainitsemani Vellamo Toivonen kuolee sairauteensa aika pian. Martin Dahlberg oli ilmeisesti vielä hengissä, kun päähenkilö lähti kotimatkalle. 

Yksi Stolpen teemoista on perinteisen kristillisen etiikan haastaminen, joka kai olikin kuvatulle ensimmäiseen maailmansodan jälkeiselle ajalle ominaista. Päähenkilö kuuluu haastajiin, mutta ystävystyy Siegfried Walterin kanssa, joka on katolinen teologi, potilas hänkin. Dahlberg edustaa samaa leiriä kuin päähenkilö. 

Päähenkilö ihailee Walterin kurinalaisuutta ja alkaa pohtia omaa suhtautumistaan uskontoon. Hän alkaa osallistua Walterin pitämiin jumalanpalveluksiin, mutta ei varsinaisesti koe kääntymystä. Hän alkaa kuitenkin vähitellen kallistua hillitymmän elämän kannalle. 

Romaaniin sisältyy myös romanttinen tarina. Päähenkilö rakastuu nuoreen Gisèle Lefranciin, joka on ilmeisen toipunut omasta sairaudestaan. Tästä hän saa kiittää tohtori Lautensackia, joka on antaumuksellisesti hoitanut häntä ja tukenut muullakin tavoin. Tekstissä annetaan ymmärtää, että Lefranc on kiitollisuudenvelassaan lupautunut tohtorin puolisoksi.

Gisèle vähintään ihastuu päähenkilöön, joka päättää voittaa hänet tohtori Lautensacilta. Walter kuitenkin kehottaa häntä varovaisuuteen ja puhuu "henkisten askartelujen" puolesta. Myös toinen potilas, Hans Frank, neuvoo päähenkilöä luopumaan aikeestaan. Hän vetoaa oikeudenmukaisuuteen. Asetelma toi mieleeni Hermann Hessen romaanin Narkissos ja Kultasuu, jonka päähenkilöistä toinen on uskonnollinen ihminen ja toinen maallinen nautiskelija. 

Päähenkilö kokee myötätuntoa Lautensackia kohtaan ja päättää lähteä sairaalasta. 

Wikipedian mukaan Stolpe paneutui uskonnolliseen kirjallisuuteen ollessaan parantolassa. Stolpe myös tiedosti taipumuksensa itsekurin korostukseen. Myöhemmin Stolpe liittyi Oxford-liikkeeseen ja kääntyi sittemmin katoliseksi. 

Vaikuttaa ilmeiseltä, että romaani perustuu suurelta osaltaan kirjailijan omiin kokemuksiin. Varmaankin osa on mielikuvitusta. Autofiktiota, vai mitä?

Pidin edellisessä postauksessani päähenkilöä itsekeskeisenä henkilönä. Hän osoittautui kuitenkin monisyisemmäksi henkilöksi, joka pohtii asioita syvällisesti. Hän ei ole tunteeton ihminen. 

 

Sven Stolpe: Kuoleman odotushuoneessa

Ruotsalainen Alex Schulmanin romaani Polta nämä kirjeet kertoo kirjailijan omasta elämästä ja hänen äitinsäpuoleisesta, traagisesta sukuhistoriasta. Kirjailijan isoisä oli Ruotsissa tunnettu kirjailoija Sven Stolpe, jonka tuotanto on hyvin laaja.

Katselin Vaski-kirjastojärjestelmästä mitä Stolpen teoksia on suomennettu. Valitsin ja varasin teoksen nimeltä Kuoleman odotushuoneessa. Sain kappaleen, joka on painettu vuonna 1932. Tuona vuonna äitini täytti yhden vuoden. Tuulahdus kaukaa menneisyydestä. Alkuteos I dödens väntrum oli julkaistu vuonna 1930. 

Kirjan nimi viittaa keuhkosairaalaan, jollaisen potilaiden elämää teos kuvaa. Sven Stolpe sairastui tuberkuloosiin vuonna 1927. Hän joutui viettämään vuoden sairaalahoidossa Sveitsissä. Kirjan täytyy perustua tekijän omiin kokemuksiin. 

Olen päässyt sivulle 80 saakka. Jossakin vaiheessa kiinnitin huomiota, että Stolpen parantolakuvaus muistuttaa kovasti Thomas Mannin tekstiä hänen romaanissaan Taikavuori. Jälkimmäisen teoksen tapahtumat sijoittuvat pääosin aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. 

Päähenkilö viittaakin Mannin teokseen seitsemännen luvun alussa:

Aika kuluu niin nopeasti, että hämmästelen. ellei Thomas Mann niin pettämättömän tarkasti olisi kuvannut  juuri tätä tapahtumasarjaa, tahtoisin merkitä muistiin aina jonkin yksityiskohdan. Nyt voin vain viitata hänen kuvaukseensa teoksessa Der Zauberberg. 

Näiden kirjojen perusteella vaikuttaa siltä, että hoidot eivöt olleet juurikaan kehittyneet 20-30 vuoden aikana. Sairaalassa saatettiin joutua olemaan vuosikausia. Luultavasti potilaat haluttiin eristää muusta yhteiskunnasta. Kummassakin teoksessa parantolasta lähdetään myös jalat edellä. 

Tähän mennessä päähenkilö on tutustunut kahteen suomalaiseen, mieheen nimeltään Dahlberg ja Vellamo Toivoseen. 

Stolpen teoksen minä vaikuttaa itsekeskeiseltä henkilöltä. Lieneekö kirjailija halunnut tarkoituksella luoda tällaisen päähenkilön vai kuvaako ehkä tiedostamattaan itseään?

Kuvittelin että tuberkuloosi on jo voitettu, mutta Wikipedian mukaan maailman väestöstä yksi kolmasosa kantaa kyseistä tautia. 

Sally Salmisen lapsuuskoti

Kävimme taas Ahvenanmaalla - tällä kertaa sukuloinnin merkeissä. Teimme matkan muutaman läheisemme kanssa. 

Päätimme vaimoni kanssa käydä lauantaina merimatkan jälkeen Vårdössä, josta kirjailija Sally Salminen oli kotoisin. 

Menomatkalla poikkesimme Kastelholman linnalla ja Bomarsundin linnoituksen raunioilla, vaikka olimme jo käyneet tänä vuonna kyseisissä paikoissa. 

Kastelholma

Bomarsundin raunioita

Vårdö kiinnosti meitä, koska Salmisen Katrina-romaani on ollut tänä vuonna lukupiirimme "läksykirjana".  Olen kirjoittanutkin kyseisestä teoksesta tässä blogissani. Pidin kovasti Katrinasta. Olen lukenut kolme muutakin Salmisen romaania, mutta ne eivät mielestäni olleet Katrinan veroisia. 

Vårdön kirkon löysimme helposti. Varmaankin Salminen on kuvitellut Katrinassa olevat kirkkokohtaukset tässä kirkossa tapahtuneiksi.

Vårdön kirkko

Kirkon pihapiirissä on alue, johon on siirretty ristejä ja muistokiviä varmaankin niiltä haudoilta, joiden hoidosta ei kukaan ole ilmoittanut maksamaan. Tällainen "muistoalue" panee ajattelemaan. 

Salmisen lapsuuskoti löytyi, kun kysyimme tietä.

Salmisen lapsuuskoti

Ei kovinkaan kaukana Salmisen synnyinkodista on pari taloa, jotka voisi kuvitella romaanin kapteenien ja isäntien kotien esikuviksi.