Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Masennuksen syistä

Masennus ja viha ovat saman kolikon kääntöpuolia. Vihaa ei käsittääkseni pidä tässä yhteydessä käsittää kirjaimellisesti. Se tarkoittaa omien etujen puolustamista ja sen sellaista.

Löysin netistä sivuston tiedostamaton.net, jossa käsitellään ammattitaitoisen tuntuisesti muun muassa masennusta. Sivustoa pitää Mikko Ahola, kukahan hän lieneekään?

Masennus voi Aholan mukaan johtua elämäntilanteesta, jonka kokee umpikujana. Jokin suuri muutoskin voi aiheuttaa masennusta. Masennukseen taipuvainen ihminen asettaa helposti itselleen suuria tavoitteita ja unelmia. Tämä lienee jonkinlaista rakkauden kokemisen kompensaatiota. Se, että masentunut ilmaisee vihaa muille, on hyödytöntä. Parempi keino on yrittää hyötyä mahdollisista rakkaudenlahteistä. Rakastuminen voi tuntua pakokeinolta tilanteesta, mutta rakkauden kohde on saattanut idealisoitua masentuneen silmissä ja rakkaus katoaa, kun totuus valkenee.

Masennuksen voi aiheuttaa terveyden menetyskin. Minäkin olen sen menettänyt, mutta saanut suurelta osin takaisin. Toipilas olen vielä. Voihan olla, että kuolemanvaarassa oleminenkin laukaisee masennuksen.

Suuri muutos kuten eläkkeelle jääminen voi aiheuttaa masennuksen. Olen astunut toisella jalallani eläkkeelle, kun olen jäänyt osa-aikaeläkkeelle. Tämä saattaa vaikuttaa samaan suuntaan kuin syövän kokeminen.

Maalaminen on ollut suuri rakkauteni. Olen kuitenkin menettänyt uskoani kuvataiteeseen. Olen ajatellut, että sen avulla voisi tavoittaa jotakin, mikä ei sanoin ole mahdollista. Varmaan se on tottakin. Kuvataiteen asema yhteiskunnassa on jollakin tavoin outo. Ala sisältää tähtikulttuuria ja vinoutunutta markkinamekanismia. Lahjattomat eivät tietenkään päädy tähdiksi, mutta sopiviin talleihin päätyminen auttaa. Luontaisen markkinamekanismin toimimista haittaa portinvartijajärjestelmä.

Tiedän olevani romanttinen hupsu, kun ajattelen, että kuvataide voisi olla välittömämmin tekijän ja tavallisten ihmisten välistä viestintää. Jos palaan maalamisen pariin, niin kuin toivon, varmaan haluan edetä tätä tietä.

Varmaan tämä maalaamisen kriisi on osasyy masennukseeni.

Alakulon alkujuuret ovat tietenkin jossakin menneisyydessä. Niitä pitää yrittää ammattilaisten kautta kehiä esiin. Hypoteeseja minulla onkin. Pitäisi vain tietää, miten niitä käsitellä.


Tänään purjehti suuri ukkosalue stadin eteläpuolelta.









Ei kommentteja: