Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 1. joulukuuta 2016

Pelottavaa - Mitä Guggenheim-päätöksen alla kytee?

#Guggenheim

Käsittelen asiaa tavalla, joka ei varmaan miellytä kaikkia. Mielestäni näkökulmani on tärkeä ja haluan tuoda sen esiin.

Guggenheim-hanke hävisi selvästi kaupunginvaltuuston eilisiltaisessa istunnossa. Kansan valitsemat edustajat ovat äänestäneet ja asia on selvä. Guggenheim on asia, jota Suomi ei halua.

Meidän suomalaisten kansallistunnetta hivelisi, jos jonkin perisuomalaisen

Päätöksestä ei seuraa, että jokin tärkeä johonkin tärkeäksi koettuun asiaan olisi nyt tulossa rahaa. Sitä, että kansaneläkkeisiin on kajottu, ei varmasti peruta. No, tämä olikin Helsingin kaupunkia koskeva hanke.

Hämmästelen säätiön johtajan kommenttia, jonka mukaan ei tunnu olevan mahdotonta, että hanketta vielä jatkettaisiin. Guggenheim ei varmasti tule saamaan riittävää vastakaikua Suomen asenneilmastossa, vaikka tarjousta vielä hiottaisiin maallemme edullisemmaksi. Tällainen asettaisi säätiön entistä nolompaan asemaan.

Kuulemani mukaan hankkeen edistäminen joutui karikkoon, kun ministeri Soini ilmoitti, että hanke ei tule saamaan valtiolta rahaa. Jos hanke olisi toteutunut ja se olisi osoittautunut menestykseksi, se olisi ollut Suomelle taloudellisesti edullista, tosin ilmaston kustannuksella.

Seurasin illan viimeisiä puheenvuoroja netin kautta. Erään vihreiden edustajan puheenvuoro ihmetyttää minua. Hän toi esiin aivan oikein, että turismin lisäys oli ilmaston kannalla ongelmallista, He ehdotti varojen sijoittamista Helsingin luonnon elvyttämiseen. Sitten seurasi jotakin hämmästyttävää. Hänen mielestään luontoon sijoittaminen vetoaisi paremmin ulkomaalaisiin kuin Guggenheim-hanke. Matkailu, ympäristöongelmistaan huolimatta siis sopisi, jos tänne tultaisiin nauttimaan luonnosta?

Valtuuston keskustelu kuuluu olleen kiihkeää. Jokin sivallus taisi tulla viimeisissäkin puheenvuoroissa esiin.

Minusta Guggenheimin vastustuksessa on ollut jotakin pelottavaa. Miksi Guggenheimiin on suhtauduttu kuin jonkin pahan valtakuntaan?

Solomon R. Guggenheim toimi menestyksekkäästi kaivosalalla ja syttyi taiteelle vaimonsa innostamana. Molemmat olivat juutalaisia. Guggenheim perusti säätiönsä abstraktin taiteen ja taiteilijoiden tueksi. Jackson Pollockista ei olisi tullut Jackson Pollockia ilman Betty Guggenheimia (Guardian). Museo on luontainen jatke Solomon Guggenheimin mielenkiinnon kohteille. Mikä tässä taustassa on se pahan akseli? Guggenheimista puhutaan kuin se olisi saaliinhimoinen kaupallinen ketju.

Solomon R. Guggenheimin säätiö on amerikkalainen organisaatio, joka ei maan lain mukaan saa tuottaa voittoa.

Toinen Guggenheimin johtajista totesi kommentoidessaan säätiön tappiota, että "Antisemitismistä kuulin vain hyvin harvoja toisen käden tietoja" (Guggenheim-säätiön johtaja New York Timesille: Torjunta oli reaktio globalisaatiota vastaan). Tämä on oireellista. Jäävuoren huippu?

Kukaan hankkeen poliittisista vastustajista ei taatusti tunnusta mahdollisia antisemitistisiä tendenssejään. Voi olla etteivät kaikki edes tiedosta kaikkia vaikuttimiaan. On esitetty monia perusteltuja vasta-argumentteja. Maailma on muuttunut aikaisempaa epävarmemmaksi. Voi olla, että tämä hanke toimi alitajuisena ukkosenjohdattimena maailman tilanteen aiheuttamalle huolelle ja ahdistukselle. Kun maailman poliittinen sää näyttää uhkaavalta, me suomalaiset tukeudumme toisiimme. Toivottavasti joku viisas psykohistorioitsija analysoi casen perustellisesti ja julkaisee siitä jotakin valaisevaa.

Valtuutetut ovat kuulemma olleet paineen alla, koska ovat ilmeisesti saaneet rajuja sähköpostilähetyksiä.

Töivottavasti olen näkevinäni vain mörköjä, joita ei oikeasti ole.

Guggenheimin ei kannata enää pyrkiä Suomeen.


Ei kommentteja: