 |
| Kaikki arvaavat, että soitin, mutta mikä? Varttuneille helppo. |
Olin taas taidekurssilla. Pidän kovasti kurssijärjestelyistä. Kokoonnumme vain katsomaan aikaansaannoksiamme, saamaan palautetta ja keskustelemaan. Tuntuu kivalta, kun on aikaa ja voidaan rauhassa käsitellä asiat.
Pakotin itseni aloittamaan itse tekemisen. Mietin yhtä melko teoreettista aihetta, mutta palasin perinteiseen tapaani saadakseni jotakin aikaan. Taritsen jonkin visuaalisen lähtökohdan, Sain vaivoin löydetyksi ja rajatuksi yhden aiheen, jonka kompositioon olen aika tyytyväinen. Se on minulle tyypillisesti maisema. Tein siitä luonnoksen ja vein tänään nähtäväksi. Palaute kuulosti siltä, että kannattaa jatkaa.
Minulla on ollut korkea kynnys aloittaa taas. Toivottavasti nyt lähtee. Tuntuu hyvältä olla mukana ryhmässä, joka kuljettaa eteenpäin. Kurssi vetäjineen ja ryhmineen luo kehyksen, joka saa minut toimimaan.
Arvelen, että minulle on kertynyt monenlaisista muutoksista johtuvaa stressikuormaa, joka alkaa nyt kevetä. Holmes ja Rahe antavat laajan stressitutkimuksensa perusteella eniten elämänmuutosyksiköitä (100) puolison kuolemalle. Kuudentena listalla on oma loukkaantuminen ja sairaus (53), kymmenentenä eläkkeelle jääminen (45) ja yhdentenätoista muutos perheenjäsenen terveydessä (44). Muutos asuinoloissa on yllättävän kaukana kärjestä (28.), mutta sekin tuottaa 25 pistettä. Jostakin syystä heillä on listalla erikseen asunnon muutos (32.), joka saa 20 pistettä. Tulkitsen edellisen muutoksi toiselle paikkakunnalle ja jälkimmäisen asunnonvaihdoksi. Kun arvioin omaa kuormaani, otan mukaan muutoksen perheejäsenen terveydessä mukaan, koska eräs lähiomaiseni on hyvin vakavasti sairas.
Noiden summa on 167 pistettä (elämänmuutoyksikköä). Asiaa ei varmaan voi tulkita aivan kaavamaisesti, mutta aikamoisen myllyn läpi olen tainnut tulla tähän päivään.
Ehkä tämä tästä. Hyvinkin voi käydä!
 |
| Rumankaunis näkymä paluumatkalta |
Maanantaihin! Mukavaa viikonloppua kaikille.
2 kommenttia:
Edellinen ja tämä postaus liittyvät mielestäni oleellisesti yhteen. Juttelin vastikään terapeuttini kanssa siitä, miksi valtavan moni syöpäkuntoutuja kertoo stressinsietokyvyn olevan matala ja itse tunnen aivan samoin. Lisänä on tuo sinunkin vahvasti tuntema väsymys.
Terapeuttini selitti mielestäni hyvin järkeenkäyvästi, että kuolemanvakavan sairauden sairastaminen on valtavan stressaavaa, vaikka se ei siltä välttämättä tunnu, koska ihminen keskittyy toimintaan. Syöpähoidoissahan toimintaa ja ohjelmaa riittää, joten fokus on helppo pitää niissä. Nyt jälkikäteen sitä tajuaa, että olihan se elämä jatkuvasti varuillaan oloa; milloin tuli muutos hoitoaikatauluihin huonojen veriarvojen takia, milloin metastaasilöydös tai -epäily, milloin sivuoireita, milloin mitäkin. Ja tuo varuillaan olo, jos mikä, on stressaavaa. Tuo pitkäaikainen stressitaakka laskee väistämättä stressinsietokykyä sekä aiheuttaa aloitekyvyttömyyttä ja väsymystä. Mutta ehkä ne siitä sitten ajan kanssa helpottavat, kun antaa toipumiselle vain sen ajan, minkä se vaatii. Siihen sisältyy varmasti oleellisena osana lepo.
Torkuhan niinä aamuina kun se on mahdollista!:) Ei ihminen kuulemma tarvettaan enempää jaksa sängyssä vötkyillä.
Kiitos Pohjalaisakka kommentista. Ehkäpä tuo selittää viimekesäisen väsymykseni. Yritän nyt pidentää yöuntani illan puolelta.
Lähetä kommentti