Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

maanantai 26. helmikuuta 2018

Olin pienellä lomasella - hajamielisyyttäni

Olen taas elänyt komediaa.

Minulla oli runsaasti aikaa valmistautua Nizzaan lähtöön. Lentokentälle menevän bussin lähtöaika oli mahdollisimman hankala: 2.30. Linja-autoasemalle on kotoa runsaan kilometrin matka. Olin pallotellut kahta vaihtoehtoa, taksia ja kävelyä.

Valmistautuminen on nykyään kätevää, kun sen voi tehdä etäavun tukemana. Vaimo valvoi siellä ja minä täällä. Alkoi olla lähtöaika käsillä ja tavarat kutakuinkin koossa. Sitten vaimo halusi tarkistaa varastotilanteen hänen käyttämänsä valmisteen suhteen. Hypin matkalaukun ja lääkekaapin väliä. Lähetin pari kuvaakin.

Minun ei tarvinnut enää miettiä menenkö taksilla vai kävellen bussiasemalle. Tuli kiire. Kymmentä yli kahden mietin, ehdinkö bussiin ollenkaan. Varustauduin kiireesti lähtöön, tilasin taksin. Onneksi se tuli nopeasti ja olin hyvissä ajoin laiturilla.

Bussi kiiti pimeydessä. Puuhasin läppärini parissa. Bussissa oli wifi-varustus. Jossakin vaiheessa huomasin, että minulla ei ollutkaan pikkutakkia toppatakkini alla niin kuin oli tarkoitus. Mitäs tuosta muuten, mutta passini oli pikkutakin povitaskussa eli kotona.

Konstit olivat vähissä. Lentoni lähtöaika oli 7.00. Sain selville, että lentoasemalla on poliisiasema ja että sieltä voisin saada pika- tai väliaikaispassin. Toimitusajat eivät kuulostaneet lupaavilta. Löysin jonkun puhelinnumeronkin, mutta se ei toiminut.

Toivoin, että kentällä virkailijat omine konsteineen järjestävät minut matkaan. Kun saavuin paikalle Norwegianin tiskeillä ei näkynyt ketään. Kiertelin ja kyselin. Norwegianillekin oli sitten ilmestynyt yksi virkailija. Hän ei antanut toivoa. Hänen mukaan kentältä päästetään ilman passia eteenpäin, mutta he eivät ota siinä tapauksessa vastuuta mistään.

Eräs Finnairin virkailija kertoi minulle, missä poliisiasema on. Arveli sen aukeavan kuudelta. Poliisien toimipiste on erillisessä rakennuksessa.  Lähdin pakkaseen raahaamaan matkalaukkuani. Rakennus oli remontissa. Asema löytyi, mutta siellä oli hiljaista. Ovessa oli jokin puhelinnumero, mutta siinä ei vastattu. Toimisto avautuisi seitsemältä.






Palasin takaisin. Joku neuvoi minut alakertaan Finavian infopisteeseen. Siellä olisi voitu muuttaa lippuni toiseen lentoon, mutta se olisi ollut kallista. Lopputulema oli se, että minun kannattaa ostaa itse lippu torstaiseen lentoon.

Kulutin aikaani Bistrotissa. Ostin netissä junalipun Turkuun.  Tekstailimme vaimoni kanssa (hymiöt yms. puuttuvat):

- Pieleen meni. Passi jäi Turkuun.
- Heräsin taas hetkeksi. Oot jo tsekannut?
- Tulo ei onnistu. Väliaikaists ei saa tähän aikaan.Ostin jo junalipun Turkuun. Torstaina pääsin edullisesti sinne.
- Pääsisin
- Hyvä vitsi!
- Nyt yritän nukkua.
- Sorry, tää vois olla vitsi mut ei oo
- En usko sua.
- Ootko oikeesti tosissasi.
- Ei oikein yöllä huvita tämmöset vitsit. En saa nukuttua enää.
Jne.

Oli aika rento olo, kaikesta huolimatta. Eläkeläisellä on aikaa.

Lähdin kahdeksan tienoilla junalla Pasilaan. Sain nähdä ensimmäistä kertaa aseman hienon juna-aseman.




Pasilan tilapäisellä asemalla on luonnonmukainen ilmastointi. Toisin sanoen näillä säillä on kylmä. Juna saapui kymmenisen minuuttia myöhässä.



Pasila today
Olisin mielelläni juonut kuumaa, mutta sairaustapauksen vuoksi junassa ei ollut tarjoilua.

Konnari ilmoitti aika pian, että jokin vaihde on jumissa. Juna joutui peruuttamaan ja kiertämään vaihteen. Ihan sama minulle. Ei ole kiirettä.

Saavuin Turun asemalle, josta on kotiin vain lyhyt kävelymatka. Ajattelin, että aika hauska matka tällainenkin. Voi lähteä ja saapua lyhyen ajan sisällä. Tämähän melkein virkistää. Näin jotakin uuttakin, lentokentän juna-aseman. Kävin kaupassa ja ostin sitten kebab-aterian mukaani.




Olin unohtanut korvalaput Bistrotiin ja läppärin latauskaapelikin oli jo alun pitäen jäänyt kotiin.

Täytyy opetella nauttimaan näistä vanhenemisen aiheuttamista elämä komedioista.








Ei kommentteja: