Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

tiistai 27. helmikuuta 2018

Neljä vuotta sitten elämäni muuttui

Olimme vaimoni kanssa lähdössä talviloman viettoon Roomaan. Muitakin matkalaisia oli, muiden muassa isäni.

Lennon oli määrä lähteä lauantaina. Huomasin torstaiaamuna, että jokin on vialla - minussa itsessäni. Menin samana päivänä tapaamaan lääkäriä. Hän pani heti toimeksi ja järjesti minulle seuraavaksi päiväksi saman lääkäriasemaketjun Tapiolan toimipisteeseen ultraäänitutkimuksen ja sen jälkeisen lääkärin tapaamisen.

Ultraäänitutkimuksessa todettiin, että jokin tuumori minulla on, mutta ei voitu määritellä sen laatua täsmällisemmin.

Tutkimuksen jälkeisessä keskustelussa pohdittiin, voinko lähteä Roomaan. Lääkäri alkoi etsiä vapaata aikaa urologille samalle päivälle. Sitten hänen mieleensä tuli, että HUS:n urologian osastolla on professorina eräs hänen opiskelukaverinsa. Hän onnistui saamaan kaveriinsa puhelinyhteyden.

Asia ratkesi saman tien. Professori totesi, että viikon aikana ei tapahdu mitään, joten voin lähteä Roomaan. Heti sen jälkeen kivekseni kuitenkin leikattaisiin.

Näin sitten kävi. Palasimme matkalta viikon päästä lauantaina. Seuraavana tiistaina minut leikattiin Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Paisunut kives lähetettiin patologin tutkittavaksi.

Ongelman alkusyyksi osoittautui lymfooma eli imukudossyöpä. Hoidot jatkuivat Syöpätautien klinikalla Meilahdessa.

Näin alkoi elämäni syöpäläisenä. Olin käynyt edellisenä syksynä oudon väsymyksen vuoksi useita kertoja lääkäriasemalla.. Silloin ei syytä löydetty. Mitä ilmeisimmin se johtui lymfoomasta.

Minut hoidettiin kuntoon ja palasin syksyllä töihin. Seuraavan vuoden syksyllä ihmettelin taas väsymystäni ja menin lääkäriin. Asiaa alettiin selvittää ja lopulta minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia. Sitä hoidettiin Kolmiosairaalassa hematologian osastolla Meilahdessa.

Lääkärit pitävät todennäköisenä, että leukemiani johtui lymfoomaan saamistani sytostaateista. Raskailla hoidoilla on sivuvaikutuksia. Näinkin raju sivuvaikutus saatiin hoidetuksi.

Olen syvästi kiitollinen saamistani hoidoista ja siitä, että yhteiskunta on pitänyt minusta muillakin tavoin huolta näissä elämäni viime vuosien vaiheissa.  




Ei kommentteja: