Hyviä tietoja hematologian poliklinikalta

Lääkäri soitti sairaalasta. Hän oli sama, jonka tapaisin viimeisimmällä seurantakäynnillä. Hän kertoi torstaisen verinäytteeni tuloksista.

Veriarvot olivat kehittyneet hyvään suuntaan.  On tämä ihmeellistä.

Hb 135, 136, 140, 136 (134-167)
Leuk. 4.8, 3.1, 1.9 ,1.9 (3.4-8.2)
Neutr. 1,52, 1.07, 0.8, 0.72 (1.5-6.7)

Tromb. 147, 127, 201, 143 (150-360)
CRP <3, <3, 6, 4 <3 (<3)

Leukosyytit ja niistä neutrofiilit ovat nyt viitealueella. Luullakseni jälkimmäisen arvo ei kuitenkaan merkitse sitä, että immuniteettini olisi normalisoitunut. Trombosyytitkin ovat lähes viitealueella, joten vereni hyytyy tarvittaessa. 

Kreatiniini on yhä koholla (119), vaikka olen ahkeroinut veden juomisessa. Olen tosin hieman pienentänyt annostusta yöllisten piipahdusten välttämiseksi, mutta vuorokausimäärän pitäisi kyllä vielä olla kolmen litran tienoilla. Lääkäri ei tuntunut olevan arvosta huolissaan. Kai munuaiseni tuossakin lukemassa porskuttavat. Munuaisongelmat voivat näemmä tuottaa monenlaisia oireita. Niihin kuuluvat muiden muassa väsymys ja yölliset virtsaamistarpeet ilman, että juurikaan tulee. En osaa sanoa, onko syöpätoipilaan syytä tarkkailla artikkelissa mainittuja oireita. Täytynee kysyä lääkäriltä seuraavassa tapaamisessa.  

Myöskään ALAT-arvoni 55 ei ole kaukana viitealueesta (<50), joten maksani lienee kohtuullisessa kunnossa. Siihen viittaa myös AFOT, jonka arvo on minulla 68 (viitealue <60). 

Olen erityisen mielissäni siitä, että kortisoniannokseni laskee. Olen syönyt päivittäin kaksi neljän milligramman tablettia. Nyt voin ottaa joka toinen päivä vain yhden.

Soitin hemapolin sairaanhoitajalle saadakseni kirjatuksi veriarvot ylös. Samalla sain ALAT:in ja AFOT:in. Kysyin samalla, paraneeko näkökykyni nyt. Ilmeisesti niin ei välttämättä käy. Kaihi kuulemma tulee kaikille. Kortisoni nopeuttaa sen etenemistä. Ilmeisesti tämä hormoni ei kuitenkaan aiheuta sitä, jos se kerran tulee kaikille. Toivon että kaihin kehittyminen nyt ainakin hidastuu. 

Love story 16

Hannu palasi saman tien hakemaan autoansa. Kaivokadulla tuli taas tuttu hahmo vastaan. Tällä kertaa se oli Julia. Tämäpä sattui mukavasti, ajatteli Hannu. Onkohan tämä johdatusta?

Hetken rupateltuaan Hannu ja Julia lähtivät asemalle juomaan lattea. He löysivät rauhallisen nurkkauksen.

Hannu kysyi, onko Julia yhä viihtynyt työssään. Oikein mukavaa siellä on, tuumi Julia. Mikä sinulle on erityisen arvokasta sairaanhoitajan työssä. Julia kertoi pitävänsä työn käytännöllisyydestä ja siitä, että voi olla niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Potilaat ovat aina hyvillään, kun hoitaja saapuu paikalle ja usein hän saapuukin. Kai minulla on jonkinlainen hoivavietti, lisäsi Julia. Haluan tehdä kaikkeni, että potilaat tuntevat olonsa paremmaksi, hän totesi vielä.

Eikö se ole aika tarkkaa hommaa, kysyi Hannu. No on se, vastasi Julia. Me vastaamme, että lääkkeet tulevat oikein annetuiksi aina silloin kuin pitää. Meidän pitää myös seurata, että hoidot tuovat tulosta, hän jatkoi.

Julia kertoi, että työn pitää loppua, kun päivä päättyy. Hänen pitää yhä opetella, ettei ole huolissaan potilaistaan, kun on vapaalla. Joskus hän on unohtanut jotakin tärkeää. Silloin hän on soittanut osastolle ja varmistanut, että joku vuorossa oleva hoitaa asian. Onneksi kovin pitkiä viiveitä ei ole päässyt syntymään.

Sitten on vielä toinen asia, jota olen joutunut opettelemaan ja opettelen yhä, Julia jatkoi. Jotkut potilaat ovat pitkiäkin aikoja osastolla, ja heidän kanssaan tulee aika tutuksi. Heillä voi olla rankkoja vaiheita, ja heidän hyväkseen haluaa tehdä parhaansa kuten tietenkin muidenkin. Jotkut kovia kokeneista siirtyvät syystä tai toisesta jonnekin muualle. Helposti alkaa murehtia, miten heillä sujuu sen jälkeen. Voi kertyä huolikuormaa, jos heitä jää muistelemaan. Ymmärrän, kommentoi Hannu. Elämässä tulee muitakin huolia, ja olen kuullut, että liiasta henkisestä kuormasta elämä voi mennä hyvin hankalaksi. Näin on, onneksi muilta hoitajilta saa vertaistukea, vastasi Julia.

Julia vaihtoi puheenaihetta. Miten sinulla menee työssäsi? hän kysyi. Eikö toimenkuvasi ole jotenkin muuttunut? Joo, olen nyt myyntipuolella, vastasi Hannu. Työ on oikein mielenkiintoista. Tapaan paljon ihmisiä kuten sinäkin. Hoidan vanhoja asiakkaita ja yritän hankkia uusia. No meidän ei tarvitse hankkia, niitä kyllä riittää, sanoi Julia hymyillen. No eipä tosiaan, kommentoi Hannu. Häntä nauratti. Me yritämme saada aikaan mahdollisimman pitkiä asiakassuhteita, jatkoi Hannu. Sellaiset ovat yleensä kannattavampia, ei tosin aina. Julia naurahti. Sairaalan väki ei todellakaan voi pyrkiä pitkiin potilassuhteisiin, hän sanoi. Potilaat pitää saada mahdollisimman pian terveiksi. Miten lienee asia yksityisillä lääkäriasemilla, ja onhan sellaisia sairaaloitakin? pohti Hannu. En ole ollut töissä sellaisissa, mutta totta kai potilas pitää yrittää hoitaa mahdollisimman hyvin, olkoon hän missä vain, vastasi Julia. Niin sen täytyy olla, tuumi Hannu. Hyvä kello kauas kuuluu.

Yhtä asiaa ihmettelen liike-elämässä, sanoi Hannu. Siellä vallitsee jonkinlainen pakkomielteinen positiivisuus. On jonkinlainen hiljainen sopimus, että kaikilla menee hyvin. Jos jollakin on vaikeuksia päästä myyntitavoitteisiinsa, hän on asiasta hissuksiin ja yrittää esittää reipasta, vaikka varmasti harmittaa. Ettekö sitten juttele keskenänne, kysyi Julia. No vähän, mutta asiasta puhuminen koetaan jotenkin häpeälliseksi. On pakko onnistua. Kuulostaa aika kovalta, sanoi Julia. Meillä on tärkeää keskustella epäonnistumisista. On hyvä purkaa ajatuksia, ja samalla mietitään, miten voitaisiin toimia paremmin vastaavissa tilanteissa.

On varmaan rankkaa, kun pitää päästä tavoitteisiin, totesi Julia. Saanko kysyä, kehittyykö sinulla homma hyvään suuntaan? Vaikea sanoa vielä, vastasi Hannu. Olen vasta alkutaipaleella. Toki se jännittää. Olisi varmaan hyvä, jos osaisit ottaa rennosti, sanoi Julia. Silloin työkin varmaan sujuisi paremmin. Niin varmaan, vastasi Hannu, ei se helppoa ole. Miten se menee sairaalamaailmassa? No huolellinen pitää olla, vastasi Julia. Työ täytyy hoitaa hyvin, ja hoitajiahan me olemmekin. Ei saa olla väärällä tavalla rento, mutta rento kuitenkin. Minäkin olen oikeastaan hoitaja, hymyili Hannu, minä hoidan asiakassuhteita. Vertailu huvitti Juliaa.

Joudutko tekemään ylitöitä, kysyi Hannu. En paljoa, mutta jos joudun, saanhan siitä palkkaa, vastasi Julia. Entä sinä? Myyntiosastolta ei oikein kehtaa lähteä neljältä kotiin, vastasi Hannu. Tuntuu olevan tapana venyttää päivää. Sitä paitsi työ on vaativaa, paine pistää pidentämään päivää. Saatko siitä enemmän palkkaa, kysyi Julia. En tuntien perusteella, mutta jos teen siten parempaa tulosta, saan enemmän provisiota, vastasi Hannu.

He jatkoivat vielä keskustelua työaiheista. Samalla Hannu mietti, miten hän saisi keskustelun siirtymään hänen huoleensa Liisasta. Olisiko se edes oikein, hän pohti.

Talousoppia

Minulla on lainassa kaksi taloustiedettä kansantajuistavaa teosta, Sixten Korkmani Talous ja utopia sekä Ha-Joon Changin 23 tosiasiaa kapitalismista.

Korkman edustaa ns. klassista taloustiedettä. Hän näyttää selostavan kansantalouden periaatteita kansantajuisesti. Hän kirjoittaa esimerkiksi rahoitusjärjestelmästä, raha- ja finanssipolitiikasta, hyvinvointivaltiosta, kestävyysvajeesta ja EMU:sta. 

Ha-Joon Chang on myöskin ekonomisti ja toimii Cambridgen yliopistossa. 23-kirjassaan hän esittää näkemyksensä mukaisia faktoja kansantaloudesta. Kirja jakautuu lukuihin, joiden otsikkoina on kukin tosiasia numerollaan varustettuna ja käsiteltävä fakta väitteen muodossa. Tässä esimerkkejä väitteistä:

- Vapaita markkinoita ei ole olemassakaan

- Yrityksiä ei kannata johtaa osakkeenomistajien edun mukaisesti

- Pääomalla on isänmaa

- Valtiovalta voi luoda menestyviä yrityksiä

- Kun rikkaat rikastuvat, me muut emme rikastu

- Mahdollisuuksien tasa-arvo ei takaa reilua kohtelua

Changin teesit ovat hyvin kiinnostavia, kun ajattelee, miten vahvasti talousajattelu johdattelee nykypolitiikkaa.  

On varmaan kiinnostavaa peilata Korkmanin ja Changin oppeja toisiinsa. Toivottavasti saan molemmat luetuksi. Molemmat teokset näyttävät olevan jo halpamyynnissä. Taidan hommata ne. Ei tarvitse roikottaa kirjaston kappaleita kotona. 

Nyt laitan tämän blogini tauolle viikonlopuksi. Lähdemme vaimoni kanssa huomenna vierailulle kuopuksemme ja hänen vaimonsa perheeseen. Maanantaina kirjoitan taas. 

Kurssijuna puksuttaa

Olen saanut lisää luettavaa. Toimivat Kriittisessä korkeakoulussa näköjään ripeästi. Kurssitekstejä toivottiin eiliseen mennessä. Ilmeisesti kaikki ovlivat toimittaneet tuotoksensa suht ajoissa, koska ne toimitettiin meille jo luettavaksi jo tänään. On varmaan hyvin opettavaista, jos niistä saadaan palautetta kaikkien kuullen. Se voi kai tosin tapahtua pienryhmissäkin.

Minua kiinnostaa nyt, miten kirjoitetaan virke niin, että sen lauseet soittavat hyvin yhteen. Haluan oppia lisää konjunktioiden käytöstä. Voisin kuvitella, että yksittäinen virkekin voi toimia kuin pieni draama.

Tunnen kirjoittamisharrastukseni saavan nyt lisää virtaa.

Mukavaa, että kurssi on tavallaan jo käynnistynyt. Kriittisestä tuli tänään tekstiviesti, kun lähetykseni toiseen annetuista osoitteista ei ollut onnistunut. Kopio oli sitten saatu toiselta vastaanottajalta, joka oli laittanut jo kiitänyt ja toivottanut lämpimästi tervetulleeksi kurssille.

Yhden opiskelijan tekstitiedosto ei ollut auennut kaikille. Siihen tuli korjaava linkki.

Olen jo lukenut yhden tekstin ja osan toista.


Kun rikkoo munia omelettia varten, tahtoo astiaan tulla pieniä palasia kuorta mukaan.. Niitä on hankala poimia pois. Olen todennut, että pitää napauttaa aika varovaisesti.

Tein jonkin aikaa sitten avokadopastaa, joka lienee jonkinlainen muotiruoka. En eriyisemmin pidä avokadon mausta. Se ei juuri maistunut tuotoksessani, mutta en ollut vaikuttunut. Maku oli kovin mieto. Ehkä runsaampi suola olisi auttanut. Kokonaismakua voisi varmaan terävöittää jollakin. Jostakin pitäisi saada kontrastia.

Ostin tänään kaupassa käydessäni muun tavaran lisäksi kaksi persimonia. Wikipedian mukaan kyseistä makeaa hedelmää kutsutaan myös kakiluumuksi ja sharoniksi. Ajattelin kokeilla sitä salaatin joukossa. Vaimo ei ollut kiinnostunut, kun on niin makeaa. Laitoin palasia omien vihannesteni päälle. Ei tulos hassumpi ollut, mutta ei hedelmää kannata paljoa laittaa.

Näin tänään kaupassa raitasitruunoita. Niissä todellakin on vihreitä raitoja. Myynnissä oli makeiden herkkujen joukossa myös mustikkahalvaa. Mitenkähän mustikan maku erottuu makean halvan seasta.


Kävin tänään verikokeessa. Sairaalasta soitetaan, jos ilmenee jotakin huolestuttavaa ja varmaan, jos lääkitystä pitää säätää.

Uudella kynnyksellä

Tänään onkin ollut hommaa. Olisi pitänyt paneutua aikaisemmin. Olin jo siirtänyt osan tunnisteella "Novelli" tässä blogissa olevista teksteistä Pages-tekstinkäsittelyohjelmaan. Tänään siirsin loput. Korjasin "vääräfonttiset". Poistin tyhjiä rivejä ja sain valikoiduksi seitsemän novellia kymmenelle sivulle. Enimmäismääräksi oli annettu kymmenen liuskaa.

Tänään on toivottu viimeinen palautuspäivä. Soitin Kriittiseen korkeakouluun, joka järjestää kurssin, ja kuulin, että huomennakin vielä voisi toimittaa. Sain kuitenkin tekstini jo lähetetyiksi .

Olin luullut, että kurssi pidetään vain kahtena päivänä, mutta se onkin neljänä. Ensin kuullaan luentoja, seuraavana saadaan palautetta teksteistä, ja sitten sama uudestaan. Aluksi opiskellaan kahtena päivänä peräkkäin, sitten tulee tauko ja taas jatketaan kahtena päivänä.

En tiedä, käsitelläänkö kurssilla kielioppia. Se sopisi minulle, mutta mielelläni kuulisin muutakin kirjoittamiseen liittyvää. On kovin kauan siitä, kun olen istunut äidinkielen tunneilla. Oikeakielisyysohjeisiin on ymmärtääkseni tullut väljyyttä. Nykyään on kätevää tarkistella asioita internetistä.

Monien virkkeitteni alkuperäinen sanajärjestys onnahtaa. Olisi hyvä jaksaa lukaista teksti ainakin kerran uudestaan. Lukiessa huomaa helpommin kuin kirjoittaessa, millaisena teksti virtaa paremmin.
En yleensä kirjoita kovin pitkiä virkkeitä. Olisi kuitenkin mukava oppia, miten pitkät virkkeet saadaan sujuviksi. Portugalilainen nobelisti José Saramago virkkeet tulvivat sanoja. Muistelen, että hänen virkkeensä tuntuvat myös sekoittuvan toisiinsa. Kari Hotakainen puolestaan on lyhyiden ja iskevien lauseiden mestari. 

Lukiessa voi myös myös huomata, miten jonkin asian voi sanoa nasevammin.

En laittanut lyhyimpiä novellejani mukaan. Vaimoni neuvoi, että olisi parempi, jos tekstien pituus ei suuresti vaihtelisi. Voisin keräillä mininovellejani ajan mittaan omaksi sarjaksi.

Mieleeni on tullut, kun olin menossa ensimmäiselle maalauskurssille 90-luvulla. Podin vähän ramppikuumetta. Tämänhetkiset tuntemukseni muistuttavat tuolloisia.

Työ tekijäänsä neuvoo

Kokkaustaitoni kehittyvät myös kantapään kautta. Jotenkin kokkaus ja kantapää tuntuvat hassuilta samassa lauseessa.

Tarvittavien ruoka-ainesten arvioiminen ei minulta oikein suju. Ostin perjantaisen novelli-illan päivällistä varten sieniä niin paljon, että olemme vaimoni kanssa syöneet sieniruokaa jo kaksi kertaa perjantain jälkeen ja vieläkin niitä jäi.

Spagetin keittämisessäkin minulle pikku haaste, kun suolaa tulee veteen helposti liian vähän. Näemmä pitää maistella.

Mietin jonakin päivänä, mitä ruokaa punajuurista voisi tehdä, kun niitä on jääkaapissa. No pienen kokeilun tulin tehneeksi ex tempore, kun raastoin violettiin vivahtavaa juuresta porkkanaraasteen seuraksi pääruoan lisukkeeksi. Maistettuani opin, ettei punajuurta voi käyttää raakana. Pahaa oli. Myöhemmin söimme raasteen, kun vaimoni oli paistanut sen.

Kerran ajattelin porkkanoiden olevan niin puhtaita, ettei niitä tarvitse kuoria ennen raastamista. Tuli likaisen näköistä tavaraa. Vaimokin ihmetteli väriä. Sittemmin raastoin miniporkkanoita kuorimatta, ja saimme oikein kelvollista lisuketta. Saan pikkuhiljaa tuntumaa. Tämä lienee sitä hiljaista tietoa.

Yhtenä päivänä laitoin salaattiin mukaan purjoa ja fenkolia. Eivät tuoneet makuun mielestäni oikeastaan mitään, ei myöskään ripottamani oregano.

Päivänä jonakin kuulin vaimoltani, että avokadon kivenkin voi käyttää ruoanlaittoon. Raastoin yhden. Ei maistunut hyvältä. Tuolla se tuotos seisoo. Mahtaisiko paistaminen auttaa.


En perusta erillistä ruokablogia, ainakaan nyt. Varmaan on viisaampaa keskittyä tähän blogiin.

Sotesta

Tämänpäiväisessä Hesarissa on sote-hankkeen projektijohtaja Tuomas Pöystin haastattelu ("Sote-uudistuksen arkkitehti ei hätäile").

Painopistettä aiotaan siirtää erikoissairaanhoidosta sote-keskuksiksi muuttuviin terveyskeskuksiin. Kuulostaa hieman huolestuttavalta, kun itse olen saanut oikein hyvää erikoisairaanhoitoa syöpiini. Toisaalta on oikein hyvä, että terveyskeskuksiin panostetaan. On myös oikeudenmukaista, että ihmiset saavat aikaisempaa laajemmin palveluja keskussairaaloita lähempänä olevista terveyskeskuksista.

Mietin kuitenkin, joutuvatko pitkäaikaissairaat käymään sekä terveyskeskuksissa että keskussairaaloissa. Olisi luontevaa tukeutua terveyshuollon ammattilaisten palveluihin yhdessä paikassa. Tuntuisi turvalliselta tavata tutuksi tulleita lääkäreitä ja hoitajia. No, nytkin erikoissairaanhoitoon mennään terveyskeskuksien ja työterveysyhtiöiden kautta.

Minua kummastuttaa, että potilas voisi valita esimerkiksi jonkin leikkauksen toteutuksen joko omasta tai jostakin muusta maakunnasta. Olisiko tämä parannus? Miten minä pystyisin valitsemaan, jos leikkausta tarvitsisin? Ilmeisesti ajatellaan, että voi mennä joko sellaiseen maakuntaan, jossa homman hoitaisi yksityinen taho tai sellaiseen, jossa leikattaisiin julkisella puolella.

Jos tarvisin esimerkiksi viisi leikkausta jonkin sairauden hoitoon, hyppisinkö karttuvien kokemusten perusteella eri paikoissa? Varmaan tätäkin näkökulmaa hankkeen suunnittelussa mietitään.

Pöysti uskoo valveutuneiden ihmisten ottavan huomioon yksityisten toimijoiden verosuunnitteluintressit valitessaan palvelua. Näinköhän? Pöysti uskoo myös julkiseen valvontaan.

Liikesalaisuudet aiotaan pitää yritysten omana tietona. Hieman ihmetyttää, missä menee valvottavien tietojen ja liikesalaisuuksien raja. Voi olla, että tuleva järjestelmä toimii hyvin, mutta ei tuntuisi mukavalta, jos terveyspalveluyritykset kierrättävät voittonsa jonnekin Caymansaarille offshore -yhtiöihin.

Sanotaan ettei toimivaa järjestelmää pidä muuttaa. Pöystin mukaan nykyinen järjestelmä on tulevaisuutta ajatellen liian kallis. Se on vakavasti otettava asia. Toivotaan kuitenkin ettei mainiosti toimiva erikoissairaanhoitomme jää vain kauniiksi muistoksi.

Raeste, von Münchhausen ja de Montaigne

Jotkut ammattinimikkeet kuulostavat hauskan vanhanaikaisilta. Yksi sellaisista on linnanvouti. Luulen ettei Suomessa ole kuin yksi tällaisella nimikkeellä toimiva henkilö. Hän on tasavallan presidentin kanslian talous- ja henkilöstöjohtaja. Hän vastaa myös kiinteistöistä, joissa presidentti puolisoineen majailee. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa Anne Puonti.

Yksi nykyisen linnanvoudin edeltäjistä oli Arimo Raeste, joka kuuluu olleen värikäs persoona. Näin voi päätellä jo hänen kirjoittamansa muistelmateoksen nimestä "Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut", joka viittaa selvästi tunnettuun teokseen "Paroni von Münchhausenin seikkailut". Viimeksi mainitussa kerrotaan esimerkiksi paronin pelastautuneen suosta nostamalla itseään tukasta.

Mielikuvissani paroni von Münchhausen oli fiktiivinen hahmo, mutta hän onkin oikeasti ollut olemassa. Tämä vapaaherra kuuluu liioitelleen sotamuistojaan. Kirjan kuitenkin kirjoitti Rudolf Raspe. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1795 ja sen nimenä oli Baron Munchausen's Narrative of his Marvellous Travels and Campaigns in Russia. Mukaan on lisätty muitakin tarinoita kuin Münchhausenilta kuultuja. Vapaaherra ei oikein tykännyt hyvää tällaisen kirjan julkaisemisesta. 

On olemassa psyykkinen sairaus, joka on nimetty vapaaherramme mukaan. Siitä kärsivät teeskentelevät jonkin sairauden oireita ja toivovat saavansa hoitoa. Sitä kutsutaan Münchhausenin oireyhtymäksi.

Palataan Arimo Raesteen. Hän kertoo kirjassaan pitäneensä pitkään yöpöydällään Michel de Montaignen teosta "Esseitä". Tämä ranskalainen lienee teoksen nimenä olevan kirjallisuuslajin isä. Montaigne pohdiskelee monenlaisia elämänilmiöitä.

Minulla on lainassa Esseiden ensimmäinen osa. Siinä on aiheina muun muassa suru, joutilaisuus, mielenlujuus, pelkuruus, lasten kasvatus ja yksinäisyys.

Kerroin toissailtaisessa novelli-illassamme Raesteesta ja Montaignesta. Seuraavalla kerralla luetaan jälkimmäisen esseistä.

Selvisin itselleni asettamastani haasteesta

Vipinää ollut. Eilen meillä kokoontui novellikerho ja tänään olimme yhden lapsenlapsemme synttäreillä.

Olin ottanut ison haasteen ja päättänyt valmistaa ruoat eiliseen tapaamiseemme. Aloittelija kun olen ja hidas, niin vieraat joutuivat odottamaan. Yksi heistä tuli avukseni keittiöön, ja hyvin yhteistyö sujuikin.

Suunnittelemani päivälliskokonaisuus koostui kreikkalaisesta salaatista, sienimuhennoksesta, spagetista ja appelsiinisalaatista. Lisäksi vaimoni teki kauraleipäsiä. Käytin sieniosuuden tekemiseen samaa reseptiä kuin äskettäin tattimuhennokseen.

Kaupassa ihmettelin, kun viimeksi valitsemieni sienten näköiset olivatkin nyt herkkusieniä eivätkä tatteja. Ostin sellaisia valmiiksi siivuttuina ja lisäksi tatteja liemessä. Aineksia tuli aivan liikaa aiottuun tarkoitukseen. Lähiajan ruokavaliomme tulee olemaan sienipitoinen. Eilen kokattiin muhennokseksi vain herkkusieniä. Vertasin aiemmin ostamistani tateista ottamiani kuvia jäljellä oleviin herkkusieniin. Saattaa niissä jotakin eroa olla lakin alapuolella olevassa osassa. Kovin samanlaisilta ne kuitenkin näyttävät.

Ainesten pieniminen oli kova homma.

Vieraamme olivat kaikki naisia. Olin sopivasti heidän saavuttuaan keittöhommissa, kun kuuluivat juttelevan synnytyskokemuksista.

Apurikseni tullut teki muhennoksen melkein kokonaan, mutta minä ohjeistin häntä nettireseptiin tukeutuen.

Kun siivutin appelsiineja, yksi hedelmistä osoittautui poikkeavaksi yksilöksi. Appelsiinissa on normaalisti vähän kuin akseli keskellä, siinä missä lohkojen sisäkulma kohtaavat toisensa. Tässä ei sellaista ollut, edes "väärässä paikassa".

Ateriaa kiiteltiin.

Melkein kaikki ääneen luetut novellit  menivät minulta ohi. Ne olivat peräisin edesmenneen neuvostokirjailija Daniil Harmsin mielikuvituksesta. Tuntuvat olevan sukua István Örkényn minuuttinovelleille. Non sensea. 

Mieleeni on tullut ajatus erillisen ruokablogin pitämisestä. Toistaiseksi olen malttanut mieleni. Mitä mieltä olette ideastani?

Antaa pikku possun pulskistua

Meillä on kummallakin S-etukortti. Emme kuitenkaan asioi järjestelmällisesti S-ryhmän paikoissa, mutta käytämme korttia, kun se on mahdollista. Meillä on myös Plussa-kortit ja niitäkin käytämme. Bensaa tankkaamme yleensä ABC-asemilta.

S-ryhmän bonukset ohjautuvat S-Pankissa olevalle tilille. Sen kummemmin emme ole kyseisen pankin asiakkaita. En tiedä, olisiko järjestely mahdollista Keskon järjestelmässä. Koolaisilla ei kuitenkaan ole omaa pankkia. Olisi mukava, jos nekin bonukset voisivat kertyä automaattisesti samaan paikkaan kuin sokoslaiset. Kuukausitasolla bonuksien määrät eivät ole kummoisia, mutta vuosien saatossa niistä kertyy mukava summa, jolle voi löytyä jotakin kivaa käyttöä.

Menin eilen Itiksen Prismaan löytääkseni erääseen lamppuumme pikkuruisen polttimon ja kofeiinitonta espressoa. Niitä ei ollut lähellämme olevassa K-supermarketissa.

Huomasin, että Prismassa on S-Pankin palvelupiste. Otin jonotusnumeron ja ajattelin kysyä saldoamme ja tilinumeroamme, jonka saisi näin kätevämmin kuin kaivamalla papereistamme. Ei onnistunut. Kyllästyin odottamaan ja menin ostoksille.

Kesti aikansa ennen kuin löysin kahvihyllyt. Siihenkin meni tovi, kun etsin runsaasta tarjonnasta kofeiinittomia. Eivät näytä olevan suosikkituotteita, kun niiden valikoima on kovin suppea. Kofeiiniton ei kierrä ja hyllypaikoista halutaan kunnon tuotto. En tiedä, pidetäänkö tällaisissa paikoissa mitään vähäkiertoista laajan valikoiman kuvan luomiseksi.

Tarjolla oli luomua, tummaa, vaaleaa, Cupsoloita, maustettuja ja maustamattomia, pikakahveja sekä kylmiä kahvijuomia. Tulikohan kaikki ryhmät mainituksi.

Kofeiinittomana löytyi Cupsoloja, tummaa Jakobsia, Hagia ja Nescafea, mutta ei espressoa. Valitsin Jakobsin. Kofeiinitonta espressoa pitää hakea Hakaniemen hallista, mutta taidan keskittyä ensin Jakobsiin.

Pankkijono rullasi hitaasti. Lähdin yläkertaan etsimään polttimoa. Katsoin samalla jalkalamppuja. Kuvasinkin niitä. Olemme suunnitelleet lisävalon hankkimista.

Löysin polttimon. Palasin alakertaan. Suma oli lauennut ja vuoroni oli mennyt. Infotiskiltä en haluamiani tietoja saanut. Ehkä on hyväkin, että on tuollainen pikku säästöpossu, jota ei ole helppo käyttää. Saisi bonukset toki jollakin konstilla arkikäyttöön, mutta antaa possun lihoa rauhassa. Ehkäpä teemme rahoilla joskus jotakin mukavaa.

Toipumiseni tila

Olen välitilassa. Toipumiseni on edistynyt hyvin, varsinkin kun vertaa siihen, mikä olisi ollut mahdollista. Eräs kirjoittaja kertoi Facebookissa äskettäin äitinsä menehtyneen. Tämä oli saanut siirteen alkukesästä eli samoin aikoihin kuin minäkin. Tiedä vaikka olisi ollut samaan aikaan Kolmiosairaalan 7B-osastolla.

Olen tyytyväinen siihen, että olen jalkeilla aikaisempaa enemmän. Jossakin vaiheessa murehdin, että vietän runsaasti aikaa sängyssä läppärin tai kirjojen parissa. Kirjoitan tällä hetkellä aika usein nojatuolissa istuen. Ruoanlaittoinnostukseni seurauksena puuhailen aikaisempaa huomattavasti enemmän seisaallani keittiössä.

Olen jaksanut jatkaa runsasta liikuntaa. Tunnen kuntoni nousseen olosuhteisiin nähden oikein hyvin.

Minua kuitenkin väsyttää aika usein. Sain vaimoni kautta lääkäriystävältämme tiedon, että ahkera liikkumiseni saattaa väsyttää. Olen vähentänyt kuntopyöräilykertojeni pituuden puoleen tuntiin. Olen ajatellut ahkeroida viitenä päivänä viikossa, mutta voihan sitäkin tahtia vielä lieventää. Korvaan osan siitä kävelyllä kunhan säät paranevat ja valo lisääntyy. Teen myös voimisteluharjoituksia ja venyttelen. Kaksikiloiset käsipuntit ovat sen verran keventyneet, että voisin kokeilla painavampia. Meillä on myös yksikiloiset. Jospa harjoittelu sujuu kaksilla yhtäaikaa.

Kokkaaminen, harjoittelu ja blogin kirjoittaminen ovat nyt keskeisiä päiväaskareitani. Olen myös aloitellut kotitalousfinanssien laskelmointia. Päivittäinen aktiivisuusaikani on normaalia lyhyempi. Nukahdan edelleen varsin myöhään. Minun täytyy yrittää varoa liian toimeliaita iltapuuhia, koska ne vaarantavat nukahtamistani. Unilääkkeen käytössäni on tapahtunut käänne huonompaan, sillä joudun käyttämään nyt yhtä nappia. Olin jo päässyt puolikkaan tahtiin. Lääkeavusteinen uni on normaalia huonompaa.

Tunnen kuitenkin edistyväni. Toivottavasti päänuppini toimintakin elpyy. Tunnistan itsessäni orastavaa kasvua uuteen tulevaisuuteen.

Lukemisvaikeudeni jatkuvat. Minun on helpompi lukea ruudulta kuin paperilta. Silmäni väsyvät iltaisin. Kaihia tämän täytyy olla. En tiedä eteneekö se. Tämän vuodenajan pimeys on tuntunut rasittavalta. Onneksi mennään valoa kohti.

Luettelin jokin aika sitten keskeneräisiä lukemisiani. Mahdollista kaihileikkausta joudun odottamaan. Ei kuulemma pidä mennä silmälääkärille tässä vaiheessa. Minun täytyy vain kylmästi saneerata lainakirjakasojani.

Minun on raivattava lähipäiviltä aikaa tekstien valikointiin. Kuten olen kertonut, aion osallistua Kriittisen korkeakoulun Proosan lempeät alkeet -kurssille helmikuussa. Kurssia varten voi toimittaa etukäteen tekstejä. Ne pitää lähettää viimeistään 18. tätä kuuta.

Untuvikko harjoittelee askellusta.

Myydäänkö Suomen tieverkkokin Carunalle?

Hesari kirjoitti tänään paperiversiossaan hallituksen suunnitelmasta, joka henkilöityy liikenneministeri Anne Berneriin. Lehden nettisivuilla on täydentävä artikkeli samasta aiheesta. Ajatuksena on alkaa veloittaa autoilijoita tienkäytöstä digitaalisen seurannan avulla. Kokonaisuus pohjautuisi kännykkäverkkoon ja gps-paikannukseen.

Ajo-oikeuden tukkukauppiaiksi kaavaillaan esimerkiksi vakuutus- ja teleyhtiötä sekä autokauppoja.

Onpa suurisuuntainen hanke.

Taloustieteessä käytetään käsitettä luonnollinen monopoli tilanteista, joissa on kokonaisuuden kannalta järkevää antaa yhden organisaation hoitaa koko homma tietyllä alueella. Esimerkiksi lentokenttien rakentaminen maksaa niin paljon, ettei ole mieltä rakentaa niitä lähelle toisiaan. Kilpailu tuskin toisi riittävää tehokkuuslisää.

Tieverkostoa rakentamista ja ylläpitoa voitaneen pitää luonnollisen monopolin kaltaisena toimintona. Tästä kertoo sekin, että hallitus kaavailee tieverkon omistajaksi uutta yritystä, jonka työnimenä on Live. Yhtiö myisi tienkäyttöoikeutta tukkuhintaan jälleenmyyjille.

Tuskin on tarkoitus, että Liven rinnalla olisi muita yhtiöitä, joilla olisi kilpailevia tieverkkoja. Herää kysymys, mikä olisi jälleenmyyjien lisäanti yhteiskunnalle. Mitä kilpailuetuja nämä voisivat tarjota  autoilijoille valinnan perusteiksi?

Jos hinta olisi ainoa kilpailuetu, voisi käydä niin, että yritys, jolla on eniten rahaa käytettävissä ja voisi näin ostaa suurimman tukkuerän alhaisimpaan yksikköhintaan, saavuttaisi monopoliaseman. Muut tarjoajat saattaisivat kuolla yksi kerrallaan pois. Tämäkin tilanne olisi luonnollinen monopolin kaltainen. Yritys tietenkin haluaisi kerätä mahdollisimman paljon voittoja, jotka tulisivat autoilijoiden maksettaviksi samoin kuin jälleenmyynnin organisoimisen hallinnoimiskulut. Yhteiskunnan olisi edelleen hoidettava teiden kunnossapito ja uusien rakentaminen.

Onko taustalla ajatus, että Live voitaisiin joskus myydä eniten tarjoavalle esimerkiksi valtiovelan maksamiseksi? Jokin ulkomainen yritys voisi ostaa Suomen koko tieverkoston ja hinnoitella sen käytön niin kuin monopolit tekevät. Muistattehan että Fortum myi sähkönsiirtoverkon Carunalle. Lienee vaikea arvioida, ovatko Carunan hinnat verkon ylläpidon kannalta kohtuullisia.  

Voi taustalla olla myös ajatus digiloikan tekemisestä tälläkin alalla. Voihan olla, että ajoneuvojen seurantajärjestelmä mahdollistaisi innovaatioita, joita emme osaa nyt kuvitella.

Mitä lisäarvoa seuraisi siitä, että asiakasvoisi ostaa ajo-oikeutensa samalta yhtiötä kuin esimerkiksi vakuutukset? Ehkä siitä saisi bonusta.

Järjestelmän yhtenä etuna mainitaan, että kaupunkilaisilta voitaisiin velkoa maalla asuvia enemmän, koska kaupungeissa tapahtuu enemmän vahinkoja. Se saattaisi ollakin oikeudenmukaista.

Veljeni Mersu huomaa milloin on jouduttu liirtoon ja vakauttaa ajon kuskia nopeammin. Jospa autoihin asennettava mustalaatikko voisi kerätä tietoa ajovirheistä. Vakuutusyhtiöitä voisi kiinnostaa, keillä auto lipsuu enemmän, keillä vähemmän. Vakuutuksen hinta voisi perustua kuskin ajotaitoihin. Poliisikin voisi valvoa ajamista ja ottaa kortin pois, jos on aihetta.

Voisiko uudesta järjestelmästä olla jotakin apua ilmastomuutoksen torjuntaan? Enpä tiedä. Joku kommentoi, että bensan hinnasta suurin osa on veroa. Siten se maksaa enemmän, joka ajaa enemmän. Tuskinpa uusi järjestelmä olisi parempi. Pikemminkin paljon ajo-oikeutta ostava saisi edullisemman yksikköhinnan kuin ne, joiden auto seisoo enimmäkseen parkkiruudussa.

Äärikeinona ilmstomuutoksen torjumiseen voisi olla ajo-oikeuden säännösteleminen. Järjestelmä voisi ilmoittaa kuljettajalle, että tällä on tuhat kilometriä vuotuista ajo-oikeutta jäljellä. Kun kiintiö täyttyisi, auto pysähtyisi kuin bensan loppuessa.

Jos ajo-oikeuden jälleenmyynti rakentuu siten, että pienet yritykset ostavat "tavaraa" isoilta myydäkseen sitä eteenpäin, tulisi ketjuun uusi taso, joka haluaisi myös oman voittonsa. Mahtaisiko tällainen jakeluketjun pidentyminen olla autoilijoiden etu?

Lux Helsinki 2017, osa 1

Eilen oli viimeinen mahdollisuus tutustua tämänvuotiseen Lux Helsinkiin. Lähdimme vaimoni kanssa tutustumaan. Ajoimme kauppatorille, jonne saimme auton parkkiin. Torille näkyi ensimmäinen kohteemme Shader: Cube, joka heijastettiin Stora Enson pääkonttorin torin puoleisille seinille. Rakennuksen on suunnitellut Alvar Aalto. Paikalla oli ennen Aallon ruudullista laatikkoa niin kutsuttu Norrménin talo. Alfred Norrmén oli aikoinaan PYP:n (Pohjoismaiden Yhdyspankki, myöhemmin Suomen Yhdyspankki) pankinjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Tämän talon oli suunnitellut Theodor Höijer, yksi tunnetuista helsinkiläisarkkitehdeistä.

Stora Enson pääkonttori on hieno talo, mutta edeltäjä sopi kuvista päätellen paremmin tuohon Katajanokan tyveen. 

Shader: Cube -teos oli näyttävän näköinen pääkonttorin seinillä. Välillä se toi mieleen  tietokonepelien grafiikan siltä ajalta, jolloin ne olivat uutta. Rakennuksen pimeät ikkunat olivat mainio tausta jatkuvasti muuttuvalle teokselle. Voit nähdä teoksen elävänä ja kuulla siihen liittyvän musiikin tällä Ari Selosen videolla. Tekijät ovat Mikko Kinnari, Pekka Tavi ja Timo Yliräisänen.  

Väkeä oli kovasti liikkeellä. Hesalaiset näyttävät todella ottaneen Lux Helsingin omakseen. Se on hieno tapahtuma talven pimeyden keskellä. 

Kauppatorille oli rakennettu  konteista pikku näyttely, jossa oli kuvia aikaisempien Lux Helsinkien teoksista. Kuvat olivat tavallisen kirjoitusarkin kokoisia. Minusta ne eivät oikein päässeet näin oikeuksiinsa. Mukana oli myös joitakin kaaviokuvia. 

Kauppatorin vieressä olevat arvorakennukset osallistuivat tapahtumaan, koska ne olivat Presidentinlinnaa myötenvalaistut erityisen hyvin. Täällä näet kuvan: Lux arkkitehtuuri - Kauppatorin julkisivut. 

Päätimme jatkaa matkaa autolla. Monet alueelle johtavat tiet olivat kuitenkin suljetut. Lopulta päädyimme aivan Suomen Pankin päärakenneksen eteen Snellmaninaukion varteen. Katu on pieni mutka, josta ei ehkä helposti huomaa etsiä parkkipaikkaa. Jatkoimme matkaa jalan. 

Tuomiokirkon kohdalla Kirkkokadun varrella olevan rakennuksen seinään heijastettiin hauska satuanimaatio Veljekset. Seinällä tepastelee karhu metsässä, ja tikka hakkaa puuta. Jokin outo nelijalkainenkin ilmestyy näkymään. Se perustuu Maija Louekarin Marimekolle suunnittelemaan kangaskuosiin. Täällä näet aiheeseen liittyvän videon. 

Menimme sitten Kansalliskirjaston pohjoispuolella olevan Topelian sisäpihaan. Molemmat rakennukset ovat Carl Ludvig Engelin käsialaa. Topelia on historian ja kulttuurientutkimuksen talo. 

Pihalle pääsee kahdesta portista paitsi tällä kertaa. Yleisö johdatettiin pohjoisportista sisään ja eteläisestä ulos. Flowers of Life koostui useasta osasta, jotka oli ripustettu puihin. Taiteilija on Veikko Lappalainen. Läpikuultaville kankaille oli kai maalattu monenkirjavia kuvioita. Pihalla liikkuvat tummat ihmishahmot olivat kontrastina värikkäille, valaistuille kankaille. Näet teoksen osia Marita Lindholmin videolla, jossa nähdään ensin Kaisa Salmen teos Ronda. Se heijastettiin Tuomiokirkon kellotapulin seinälle.  

Kello käy. Jatkan huomenna. 

Tattimuhennosta nam!

Jokin minua väsyttää. Olen nukkunut tavallista enemmän viime aikoina. Yritin tänään rajoittaa oloani untenmailla, enkä nukahtanut enää kännykän hälytettyä puoli yhdeltätoista, vaikka jäinkin loikoilemaan. Osa nukkumisestani on ollut puolittaista. Olen ollut vähän kuin puolikoomassa.

Väsytti. Aloin kuitenkin kokkaushommiin. Ostin äskettäin kaupasta herkkutatteja. Ne ovat valkoisia. Olen luullut herkkutattien olevan ruskealakkisia. Myyjä tosin tarjosi paperistakin, mutta mutta poimin tatteja muoviseen. Ajattelin, että noista voin tehdä jotakin.

Valitsin tänään netistä Kotilieden tattimuhennosreseptin. Laitoin perunoita kiehumaan. Tatteja näytti olevan parisen litraa. Lohkoin ne kaikki. Ajattelin, että ne pienenevät paistaessa. Pienin myös kaksi sipulia.

Tateista mahtui vain osa luontevasti paistinpannuun. Ohjeessa neuvottiin kypsentämään pari minuuttia, lisäämään sipulit ja jatkamaan paistamista saman verran. Minusta sienet eivät kypsyneet kunnolla säädetyssä ajassa, joten jatkoin hommaa pidempään kummallakin kerralla.

Jääkaapista löytyi kaksi kermapakkausta, joista toinen oli aloitettu. Kaadoin vajaan sienien joukkoon. En muista, missä vaiheessa ripottelin suolaa. Kiehutin pannulla olevat ainekset. Jauhoin sitruunapippuria joukkoon.

Söimme vaimoni kanssa koko muhennoksen perunoiden kera. Jokin kastike olisi voinut olla, mutta laitoin voimargariinia perunoiden päällä. Leikkasin annoksiimme paprikanpaloja.

Muhennos oli mahdottoman hyvää. Kerma antoi todella hyvän säväyksen. Tästä taisi tulla yksi lisä lemppariruokiini. Ateria oli hyvin ruokaisa. En tarvinnut välipalaa ollenkaan iltapäivällä. Olo oli pitkään hyvin kylläinen.

Olin kokkaamisen jälkeen väsynyt. Keittiössä olisi ollut järjestelyhommaa, mutta se jäi minulta tekemättä. Vaimoni hoiti sen puolen myöhemmin.

Paistoin meille päivälliseksi munakkaan, johon olin pieninyt saunapalvikinkkua joukkoon. Eilisiltana meillä oli ystäväpariskunta vierailulla. Vaimon tarjoomuksista oli jäänyt kaksi pasteijaa, jotka söimme nyt munakkaan kera. Lisukkeena oli taas paprikan palasia.

Munakas juuttui taas pannuun, vaikka olin tällä kertaa levittänyt oliiviöljyn. Mikähän pannuamme vaivaa?

Minulta jäi noin puolet sipulipalasista ja noin litran verran tattilohkoja. Täytyypä etsiä jokin resepti niille.

Aiomme mennä tänään katsomaan Lux Helsinkiä, mikä päättyy tänään. Emme varmaankaan tee kierrosta jalan, ainakaan kokonaan.

Slow life

Viime vuosikymmenen lopulla nousi mediaan slow life -ilmiö, jolle kaupunkitutkija Timo Kopomaa keksi hauskan suomennoksen leppoistaminen. Kopomaa julkaisi aiheesta kirjan Leppoistamisen tekniikat.

Minä sain työpaikalleni yllättävän puhelun taustatoimittaja Raimo Vakkurilta, joka etsi keskustelijaa Hilla Blombergin Aamusydämellä-ohjelmaan käsittelemään leppoistamista. Lupasin saman tien tulla mukaan. Perusteena osallistumiselleni oli vuonna 2004-2005 pitämäni sapattivuosi, josta vietin suurimman osan ulkomailla: Puolassa, Walesissa ja Kreikassa.

Ohjelma tuli ulos tammikuussa vuonna 2009. Toisena vieraana oli Meri Lähteenoksa, joka oli julkaissut teoksen Viisas arki - opas yhteisöllisyyteen.

Samoihin aikoihin perustin aiheesta blogin, jonka nimi muovautui lopulta asuun Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista. Kirjoitin blogiini juttuja kohtuullisen ahkerasti kesään 2013 saakka. Sitten tuli hiljaista. Kirjoitin seuraavan vuoden maaliskuussa vielä yhden pikku postauksen, jossa kerroin saamastani syöpädiagnoosista. Minulla oli tuolloin todettu imusolmukesyöpä. Kerroin samalla uudesta blogistani, jota nyt luet.

Leppoistamista kutsutaan myös downshiftaamiseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Taidehistorioitsija Liisä Väisänen näyttää käsittelevän samoja teemoja vaimoni Helmetistä varaamassa kirjassa Verkkaisuuden filosofiaa.

Hieman ikääntyneenä miehenä pidän verkkaisuudesta. En kuitenkaan ajattele, että ihmiselämän ihanne olisi joutilas lorviminen. Näin sairauslomallakin on hyvä olla ajankulua.

Slow life -ilmiö kumpuaa varmaan elämän kilpailullisuudesta. Työyhteisöissä korostetaan  usein tavoitteellisuutta. Harrastukset vievät oman aikansa. Perhe-elämä on täynnä erilaisia järjestelyjä. Ihminen saattaa alkaa kaivata vastapainoa elämän levottomuuteen.

En usko, että monikaan viihtyisi täydessä toimettomuudessa. Minua puhuttelee vanha hyvä arvo kohtuullisuus. Ei mistään tulisi mitään, jos kaikki vain lorvivat. On hyvä kuitenkin joskus pysähtyä miettimään, onko kaikki tohina tarpeellista.

Elämää on vaikea suunnitella siten, ettei koskaan ole kiirettä. Töissä ja kotona voi tulla yllättäviä tilanteita, jotka vaativat järjestelemistä.

On hyvä osata hengähtää välillä. Me ihmiset kaipaamme myös toistemme seuraa.

Joku on käyttänyt termiä huokoistaminen. Luulen ihmisen jaksavan paremmin, jos kiire ja rauha ovat tasapainossa. Vanhastaan puhutaan työn ja levon vaihtelusta. Voi olla, että järkikin toimii paremmin, jos jatkuva stressi ei ahdista.

KonMari-ilmiö saattaa olla sukua leppoistamiselle. Kai tavaran poistamisessakin on hyvä pysyä kohtuullisuudessa. Luultavasti meillä useimmilla on syytä välillä raivata roinaa pois. Nykyään on hyviä kierrätysmahdollisuuksia.

Minulla on taipumus pitää montaa rautaa yhtäaikaa tulessa. Olen osannut enemmän leppoistamisen teoriaa kuin käytäntöä.

Joskus rupesin pudottamaan painoani Kiloklubin avulla ja sain sen putoamaan noin parikymmentä kiloa. Valitettavasti laskua seurasi nousu.

Nyt olen syövän aikaisen ruokahaluttomuuteni vauhdittaman saanut painoni hyvään laskuun.

Onkohan hirtehinen totuus se, että vasta leukemia on saanut minut oppimaan leppoistamista ja ruokavalion hallintaa.

Slow life -idea tuntuu sinnittelevän. Ainakin sivustolla Hidasta elämää näyttää olevan aihetta koskevia juttuja.


Maanantaina postaan taas. Hyvää sunnuntaita!

Kaihi on harmaakaihi

Söin ärjysoppaa (chilillä maustettua kaalikeittoa) tänään lounaaksi. Lisäsin vettä, mikä auttoi pikkuisen. Tein vaimolle munakasta korvaamaan keiton. Hän sai eilen vatsaoireita.

Vaimo on keittänyt riisiä ja lisännyt keittoon. Päivälliseksi syömme kaalilaatikkoa.

Opin uuden ruoanlaittoon liittävän asian, kun tein munakasta. Laitoin oliiviöljyä paistinpannuuun, mutta en levittänyt sitä. Kaadoin taikinan (ei ihan istu, mutta mikä olisi parempi sana) öljyyn, mutta se ei levinnytkään taikinan alle. Öljy jäi useaksi kummitussilmäksi taikinan sekaan.

Ajattelin, että paistaminen voisi silti sujua teflonpannussa. Ei sujunut. Taikina juuttui pian pannun pintaan. Öljyläikkien pintaan alkoi tulla kuvioita kuin lasiin pakkaskelillä.

Tapanani on antaa munakkaan pysyä pyöreänä pannulla ja kääntää sen sitten puolikuun muotoiseksi. Nyt munakkaasta tuli poimuisa kasa, mutta näytti ihan oikealta ruoalta, sellaiselta, jota voi saada hotellien aamiaisilla. Työ tekijäänsä opettaa. Öljysilmät katosivat, kun kaavin munakkaan kasaksi. Kai ne imeytyivät mukaan.

Vaimon mukaan pannumme ei olekaan teflonia vaan se on keraaminen. Öljyä on kuitenkin syytä käyttää paistohommissa.


Sain Facebookin kautta tiedon, että ylettömään veden juontiin voi kuolla, koska "Natrium menee matalaksi, siinä vastaus.". Kiitos Päivi!


Kaihi vaivaa silmiäni. Katseen tarkentamisessa on vaikeuksia. Etsin netistä tietoja. Ennen puhuttiin harmaa- ja viherkaihista. Nykyään niitä näytään kutsuttavan kaihiksi ja glaukoomaksi. Minun vaivani lienee harmaakaihia eli nykyään kaihia.

Muistan kuin olin kauan sitten myyntikäynnillä, ja keskustelukumppanini oli varmaan ruotsinkielinen. Joku kävi juttelemassa hänen kanssaan. Jollakin oli kai todettu viherkaihi. He puhuivat suomea, mutta eivät tainneet muistaa, mikä viherkaihi on suomeksi. He käyttivät ruotsin lomassa sanaa grön starr.

Kun tämä joku oli lähtenyt, kumppanini kysyi minulta, mitä grön starr on suomeksi. Arvasin vastauksen ja osasin neuvoa häntä. En minä ruotsinkielistä viherkaihia ennestään tainnut tietää.

Muisti ei ole luotettava apu. Jopa jonkin asian palauttaminen mieleen kuulemma muuttaa muistoa. Saattoihan tuossa tuo joku käyttää viherkaihia, mutta naapurini ehti unohtaa sen. Muistissani on tuo ensimmäinen versio, mutta en ole varma. Muuttuukohan muisto nyt, kun muistelen.


Kaihini johtuu kortisonista. Hoito jatkuu, mutta käydessäni apteekissa, kuulin, että resepti ei ole voimassa. Soitin tänään hemapolin sairaanhoitajapäivystykseen, mutta en saanut ketään langanpäähän. Nauha toisteli, että olen ensimmäisenä jonossa. Soitin vaihteeseen ja kuulin, että loppiaisena ei vastata. Asiakaspalvelija arveli, ettei polilla ole muuta nauhaa loppiaista varten. Hän kysyi, onko minulle annettu ohjetta tällaisiin tilanteisiin, esimerkiksi ottaa yhteyden päivystykseen. Sitten hän mainitsi osastoista. Pyysin 7A:lle ja tuttu hoitaja vastasi. Hän lupasi pyytää lääkäriä kirjoittamaan minulle reseptin, joka on iltapäivällä voimassa, jos soittoa ei kuulu. Kello tulee puoli kuusi, eikä soittoa ole kuulunut.

En viitsi lähteä Manskulle hakemaan näköä huonontavaa, mutta käänteishyljintää torjuvaa lääkettä. Kanta-apteekkimme ei luultavasti ole auki. Saattoipa dosetissa ollakin vielä annos tällä päivälle. Vaimoni on täyttänyt "dosentin" ja minä kaadoin pillerisatsin aamulla kurkkuuni.


Hyvää loppiaisen jatkoa kaikille!


Jos haluat lukea loppiaishistoriasta (ja olet Facebookissa), voit lukea vaimoni kirjoittaman artikkelin aiheesta täältä. Juttu on minun seinälläni. Tilini on avoin, joten pääset lukemaan sen, vaikka et olisikaan FB-kaverini.


Ei kun syömmekin kaalilaatikkoa vasta huomenna. Tänään tulee vieraita, ja vaimo laittaa muuta tarjolle.

Vesi voi olla vaarallista

Alan oppia juomaan. Puoli litraa nestettä tuntuu menevän seitsemällä kulauksella, kun kaataa suuhun, minkä mahtuu. Kuudella voisi mennä, kun oikein keskityn. Olen juonut paljon käyttämällä pullonsuussa sellaista suljettavaa tuttia. Olen huomannut tankkaaminen sujuu paremmin ilman sitä. Tavallista laajempi pullonsuu näyttää toimivan hyvin. Luulen nesteen valuvan sellaisesta paremmin kuin lasista, kun voi kallistaa kunnolla.

Minulle tahtoo jäädä juomavelkaa päivän mittaan. Kun tankkaaminen painottuu iltaan, käy niin kuin minulle on viime päivinä käynyt. Sattuneesta syystä uni katkoontuu.

Olen kertonutkin, että pyrin juomaan päivittäin neljä puolen litran annosta. Lisäksi juon ruokailujen ja välipalan yhteydessä kaksi lasillista. Noista kertyy vähintään kolme ja puoli litraa. Kun ohje on kolme litraa, tuohon jää unohtamisvaraa. Ihmeesti kroppaan mahtuu vettä, kun oikein tankkaa.

Olen juonut kiintiöannoksina enimmäkseen mehuja, yleensä laimennettuina. Nyt olen kyllästynyt niihin. Vesi on parasta. Juomavalioni painottuu nyt siihen. Mehuissa on sitäpaitsi sokereita.

Tämänpäiväisen Hesarin artikkelissa Useat terveysväitteet ovat myyttejä kerrotaan, että ylenpalttinen vedenjuonti on turhaa. Normaalisti ei tarvitse juoda kuin janon mukaan. Minä olen tietysti poikkeustapaus. Runsas juominen suojelee munuaisiani. Olen juonut ahkerasti, mutta silti kreatiniiniarvoni oli viime mittauksessa 114 (umol/l), kun suositus on 60-100.

Hesarin jutussa on hämmästyttävä tieto: "Joka vuosi kuolee ihmisiä, kun he ovat juoneet yli viisi litraa vettä lyhyessä ajassa." Mitähän siinä tapahtuu?


Sain tänään päätöksen tilapäiseläkkeestäni maaliskuun loppuun saakka. Kutsuvat etuani työkyvyttömyyseläkkeeksi, joka myönnetään kuntoutustukena. Yllättävää on, että saisin tienata 40 prosenttia aikaisemmasta tulotasostani indeksillä korjattuna. Tarkoituksena on  varmaan kannustaa kuntoutumaan töihin. Hyvä periaate sellainen. Mitähän Meikussa asiasta sanottaisiin. Voisinkohan tehdä sairauslomatuurauksia koululle. Sairas sairasta tuuraamaan? Heh.

Voisihan tuota ajatellakin, mutta ensin minun pitää saada nukkumisasiat kuntoon.


Saimme vaimoni kanssa kunnon makuelämyksen tänään. Hän teki kunnon kattilallisen kaalikeittoa ja ajatteli laittaa paprikaa mausteeksi. Hän laittoi noin kaksi ja puoli kapean pitkulaista paprikahedelmää  pilkottuna joukkoon. Ne olivatkin chiliä eli turkinpippuria. On muuten ärjyä keittoa. Laitoimme raejuustoa sekaan loivikkeeksi. Huomenna lounaalla varmaan jatketaan ponnistelua. Taitaa sittenkin vielä jäädä. Eihän tuota poiskaan voi heittää.

Jaa, vaimo aikookin lisätä riisiä keittoon ja tehdä siitä kaalilaatikkoa.

Kontrollikäynti

Kävin tänään Meikussa tapaamassa hematologia. Kontrollikäynti ei kuulosta kauniilta suomen kieleltä. Mikä olisi parempi sana? Tarkistus-, valvonta- vai seurantakäynti? Viimeinen kuulostaa aika hyvältä.

Tällä kertaa tapaaminen tuntui rutiininomaiselta, mikä on hyvä asia, koska silloin asiat ovat hyvin. Maksan ALAT-arvo (alaniiniaminotransferaasi) oli nyt 58 U/l .  Aikuisten miesten viitearvo on alle 50, joten lukemani lienee siedettävä. ALAT oli jonkin aikaa sitten noussut reippaasti, mutta laski sitten nopeasti.

Kysyin nilkkakuvauksestani. Jalkani on kunnossa. Lääkärin mukaan kipu saattoi johtua siitä, että olin alkanut liikkua passiivisen vaiheen jälkeen. Voi olla kulumaakin. Nyt jalka tuntuu jo varsin hyvältä. Mitä nyt vähän jäykkä.

Veriarvot:

Hb 136, 140, 136 (134-167)
Leuk. 3.1, 1.9 ,1.9 (3.4-8.2)
Neutr. 1.07, 0.8, 0.72 (1.5-6.7)

Tromb. 127, 201, 143 (150-360)
CRP <3, 6, 4 <3 (<3)

Kaikki yllä olevista arvoista eivät ole viitealueillaan. Lääkäri tulkitsi tilanteen niin, että kortisonilääkitystä on syytä vielä jatkaa. Muitakaan lääkemuutoksia ei tullut.

Olen kävellyt tai pyöräillyt noin kolme varttia viikossa ja voimistellut sen lisäksi. Vaimoni arveli, että liikunnan määrä väsyttää. Kysyin asiasta hematologilta. Hänellä ei ollut huomauttamista asiasta. Voimien mukaan, hän sanoi.

Kyselin syytä siihen, että olen välillä väsynyt. Voi johtua käyttämistäni lääkkeistä.


Ostin hyviä tuloksia juhlistaakseni vaimolleni ja minulle Linda-leivokset. Nautimme ne iltapäiväteen ja -kahvin kanssa. Leivoksissa oli mustaherukkaa ja suklaata. Tuntuivat kevyeltä syötävältä, mutta kai niissä kaloreita oli.

Tiedätkö mikä on paragon?

Minulla on huomenna taas kontrollitapaaminen Meikussa. Kai se hyvin menee.

Kävin eilen Huslabin Myllypuron labrassa, joka sijaitsee Liikuntamyllyn vieressä olevassa rakennuksessa. Jumppapaikan vastakkaisella puolella on suuri monttu, johon nousee Metropolian uusi kampus.

Liikuntamyllyn omistaa Helsingin kaupunki, mutta rakennus valmistui vuonna 1979 kuittifirma Paragonin painotaloksi. Olin itse Paragon-konsernin palveluksessa sen tietokonemyynnissä, joka edusti amerikkalaista Burroughs-merkkiä. Kävin tutustumassa painotaloon, kun sen suuri sali oli vielä tyhjä. En ole sen koomin käynyt kyseisessä rakennuksessa, mutta sali näkyy ikkunasta ulos ja samanlaiselta se näyttää.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti ja professori Aarno Ruusuvuori, joka oli suunnitellut myös Paragonin toimistorakennuksen Mäkelänkadun varteen Käärmetalon eteläpuolelle. Muistatko Hyvinkään pyramidimaisen kirkon? Sama mies suunnitteli senkin.

Minun työpaikkani oli siellä Mäkelänkadun varressa. Nykyään talossa toimii Helsingin luonnontiedelukio. Käärmetalo mutkittelee. Siitä sen nimen täytyy johtua. Sekin edustaa luovaa arkkitehtuuria, mutta Paragonin taloja vanhemmalta ajalta. Suunnittelija on Yrjö Lindegren, joka oli suunnitellut Olympiastadionin yhdessä Toivo Jäntin kanssa. 

Käytän joskus asioidessani tahallani termiä paragon. Olen ollut huomaavinani etteivät tämän päivän nuoret asiakaspalvelijat tiedä, mitä sana tarkoittaa. Ennen vanhaan pyydettiin paragoonia, kun haluttiin kuitti.

Olen kuvitellut sanan käytön johtuvan entisestä työnantajastani Paragonista, mutta nimi juontuukin kauempaa. Wikipedia kertoo, että itsekopioivan kuittilomakkeen kehitti John Carter 1800-luvulla Kanadassa. Euroopassa lomakkeita rupesi valmistamaan Paragon Check Book Co. Isossa-Britanniassa. Sana paragon tarkoittaa esikuvaa.

Suomessa kirjapaino Oy Weilin & Göös Ab sai yksinoikeuden itsekopioivan kuittilomakkeen valmistukseen vuonna 1909.  

Weilin & Göösin olivat perustaneet kaksi Jyväskylässä toimivaa opettajaa K.G. Göös ja Alexander Weilin. Göös toimi muuten Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ensimmäisessä johtokunnassa ja oli yksi sen tukiyhtiön perustajista. Kyseisen koulun perillisestä minä olen sairauslomalla.

Weilin & Göös näyttää muodostaneen jossakin vaiheessa tytäryhtiö Paragonin hoitamaan kuittibisnestä. Sittemmin Amer-yhtymä (nykyinen Amer Sports Oy) osti Weilin & Göösin, mutta Paragonin täytyy olla jäänyt kaupan ulkopuolelle. Muistan Paragonin ajoilta, että yhtiöllä oli jokin yhteys WG:in.

Ympyrä alkaa sulkeutua. WG nimittäin rakennutti itselleen painotalon Espooseen vuonna 1964. Rakennuksen kaksi ensimmäistä osaa suunnitteli Aarno Ruusuvuori. Nykyään se on WeeGee-talo, jossa toimii Espoon modernin taiteen museo Emma.

WG:n toiminnot siirtyivät myöhemmin WSOY:ön. Tämän ahmaisi myöhemmin Sanoma Oy, joka julkaisee Helsingin Sanomia. Paragonin taas söi jo aiemmin leiri, johon kuuluu Hesarin kilpailija Aamulehti. Muistelen, että Paragonin ostaja oli Tampereen Kirjapaino, joka myöhemmin yhdistyi Uuden Suomen kanssa. Nykyään Aamulehti kuuluu Alma Mediaan, johon Talentum on yhdistynyt.      

  

Hyvää tuli

Aioin lisätä kypsyvään merimiespihviin vielä voita, mutta unohdin. Meillä olisi ollut oikeaa voita.

Vaäiajalla poljin kuntopyörää ja voimistelin. Ajattelin laittaa suihkun jälkeen jo yöpuvun päälle ja laitoinkin, mutta pukeuduin kuitenkin kunnolla, jotta olisin päivällisellä asianmukaisissa vaatteissa.

Pata onnistui oikein hyvin. Liemi oli hyvin maukas. Voin puute ei haitannut. Olisikohan sillä saanut laikkuja liemen pintaan. Olin laittanut pataan lähes kymmenen laakerinlehteä, mitkä maistuivat liemessä.

Ihmettelen Kotikokin reseptin ehdottamaa lihamäärää (800 g). Vaikka padassani oli lihaa vain noin 300 grammaa, se tuntui oikein riittävältä, jopa runsaalta. Ohjeen mukaisella määrällä padasta olisi tullut todella tuhtia tavaraa.

K-Ruoan reseptissä annetaan määräksi puoli kiloa. Pataa saataisiin tällä ohjeella suunnilleen sama määrä. Lihapalojen lisäksi kehotetaan ruskistamaan myös sipulit. Lihaliemen sijasta osaksi lientä tulee ruskistuspannun huuhteluvesi.    

Valion ohje tuottaa myös edellisiä vastaavan kokonaisannoksen merimiespihviä, mutta lihan määräksi annetaan kolmesataa grammaa. Johtuuko Valion toimialasta, että tässä käytetään myös purkillinen smetanaa. Luulisin liemen menevän sotkuiseksi. Ohjeeseen kuuluu myös puolitoista teelusikallista paprikajauhetta. Olutta ei tässä lisätä.

Vaimoni piti merimiespihvistäni, mutta mainitsi, ettei porkkanoita ole mukana. Valion ohjeeseen niitä kuuluukin.

Lihakin oli kypsynyt riittävästi. Olin paistanut paloja lyhyesti kahdelta puolelta. Kokemukseni mukaan liha menee paistettaessa helposti sitkeäksi. En osaa sanoa, olisivatko mureutuneet uunissa, jos niin olisi käynyt.

Näistä resepteistä vain K-Ruoalla on mukana laakerinlehtiä. Silläkin vain kaksi kappaletta. Onneksi laitoin niitä runsaasti mukaan. Minusta ne antavat hyvän säväyksen makuun. Ehkä niillä on visuaalistakin merkitystä.

Kotikokki varoittaa lisäämästä liikaa vettä liemeen, ettei ruoasta tule keittoa. Patani liemestä haihtui osa, mutta sitä jäi runsaasti. Kun merimiespihviä syödään matalista lautasista haarukalla ja veitsellä, liemi on ongelma. Millä sitä saa suuhun asti? Näistä kolmesta reseptistä Kotikokissa oli eniten nestettä.


Pataa riitti meille molemmille eiliseksi päivälliseksi ja tämänpäiväiseksi lounaaksi. Tuntui, että liemen maku oli syventynyt lämmityksessä tänään.

Merimiespihviä

Seikkailuni ruuanlaiton maailmassa jatkuu. Nyt olen hääräillyt merimiespihvin parissa.

Googlasin kyseisen ruuan nimellä ja valitsin ensimmäisen osuman, joka on Kotikokin resepti. Tein lihasoppaakin saman sivuston ohjeen mukaan ja kun se oli hyvä, miksei tämäkin olisi.

Valitsemani resepti ehdottaa neljän hengen satsiin peräti 800 grammaa lihaa. Keiton teosta jäänyt kimpale painoi vain noin 300 grammaa. Saa luvan riittää. Olkoon kevytmerimiespihviä.

Leikkasin lihan pieniksi pihveiksi, kuorin kaksitoista perunaa ja siivutin ne. Pilkoin kaksi sipulia. Paistoin pihvejä ja ohessa latelin aineksia kerroksiksi pyöreään vuokaan. Ripottelin välillä suolaa päälle.

Sipulit hoksasin vasta kun olin jo ehtinyt kartuttaa kerroksia. Sulloin sipulinpalasia ainesten väleihin. Sipulipaloista oli runsaudenpulaa kerrostamisen loppupäässä, mutta laitoin kaikki mukaan.

Reseptissä kehotettiin ripottelemaan mustapippuria sekaan. Minä olin varannut kokonaisia. Ujutin pippureita mukaan.

Pata oli täyttynyt sopivan näköisesti. Kokonaisuuteen kuuluu neljä desiä vahvaa lihalientä.

Nyt kännykkä hälyttää. Pitää mennä laskemaan uunin lämpötilaa.

Säädin lämmön 225 asteesta 150:en. Ohje kehottaa laittamaan kannen päälle tässä vaiheessa. Vuokaan ei ole sellaista, mutta laitoin vaimon neuvomana folion.

Aineksien asettelun jälkeen kaadoin neljä desiä keittämääni lihalientä vuokaan. Sitten lisäsin yhden tölkin Lidlistä ostamaan alkoholitonta olutta. Nesteen pinta nousi lähelle reunaa. Tämä oli alottelijan onnea.

Sitten huomasin, että tämä resepti ei puhu laakerinlehdistä mitään. Niitä pitää merimiespihvissä olla ehdottomasti. Olin varannut niitäkin tätä operaatiota varten. Taas sujuttelin.

Merimiespihvi kypsyy pitkään, joten tänäänkin syömme päivällisen aika myöhään.

Jotakin on jäänyt tekemättä. Ainesten päälle piti ripotella voita. Täytyy käydä lisäämässä. En tiedä, onko meillä täysvoita, mutta voitakin sisältävää levitettä löytyy.

Lihakeitto valmiiksi

Jatkoin kokkaamista. Ohjeessa kehotetaan poistamaan liemen pinnalle noussut vaahto ja niin olin tehnytkin. Luulin, että vaahtoa oli noussut uudestaan, mutta pinnalla kelluikin yhä näkkileipä. Hajotin höttöisen siivun liemen sekaan.

Ohjeen mukaan liha nostetaan liemestä.

Kaadoin keitokseni sihdin läpi toiseen kattilaan. Kaadoin liemen takaisin alkuperäiseen kattilaan. Sattumat jäivät sihtiin odottamaan.

Reseptin tarkoituksena ilmeisesti on, että koko liha keitetään yhtenä könttinä. Minä olin pilkkonut ne jo alkuvaiheessa. Mikähän ajatus tuohon kokonaisena kypsyttämiseen on haudattuna.

Ohjeen mukaan nyt olisi nyt pitänyt lisätä juurekset liemeen, keittää niitä 10-15 minuuttia ja sitten lisätä perunat. Laitoin kuitenkin perunat mukaan saman tien. Kehotus lihan pilkkomiseen on ohjeessa tässä kohtaa. Millä tavoin siitä voisi pitää kiinni leikatessaan.

Vielä olisi pitänyt hauduttaa, mutta kaadoin sattumat sekaan ja minusta keitto oli valmista. Kirvelin ja persiljan lisäämisestä mainitaan, mutta niitä meillä ei ollut.

Söimme keittoa vaimoni ja aattovieraamme kanssa. Tuntui maistuvan. Minustakin se oli onnistunutta. Liha oli kypsää ja liemi oli maukasta.

Söimme tänään keiton lopun lounaaksi vaimoni kanssa. Minun oli tarkoitus laittaa tänään merimiespihviä, mutta suunnitelma on muuttunut. Teen sitä varmaan huomenna.

Kokkausta

Käydessämme viimeksi Lidlissä, löysin hyvännäköisen kulmapaistipalan, jonka ostimme. Tarkoituksenani on nimittäin ollut jatkaa ruuanlaiton opetteluani tekemällä kokolihakeittoa ja merimiespihviä.

Tänään olen alkanut tositoimiin. Löysin netistä Kotikokin lihasoppareseptin, jonka mukaan olen valmistamassa soppaa. Ohje taitaa olla hifistelymeininkiä, mutta ei se mitään. Tosin selleriä ja palternakkaa meillä ei ole. Ohjeen mukaan selleriä laitetaan neljäsosa. Luulin purjosipulia selleriksi ja pienin sitä vartin verran. Purjoa kuuluukin keittoon puolikas, joten täytyypä silputa lisää.

Oppia tämäkin, että kokolihaa pitää keittää näin pitkään, puolestatoista kahteen tunnista . Päivällisemme viivästyy, kun tavallisesti syömme sitä kuuden tienoissa.

Liha kypsyy liedellä keittovedessä, johon olen lisännyt mustapippuria, pari laakerinlehteä ja sipulia. Ohjeen mukaan piti olla maustepippuria, mutta muistin väärin ja laitoin mustapippuria. Vaimo sanoi mustan sopivankin paremmin.

Olen pilkkonut perunat, pari porkkanaa, purjoa ja pienen lantun odottamaan lihan kypsymistä. Ohje tuntuu aika monimutkaiselta, kun lihat pitää nostaa pois

Olenkin unohtanut näkkileivän, joka piti panna liemeen. Käyn lisäämässä.

Nyt jatkan tekstiä: ... liemestä ja laittaa tilalle juurekset ja sitten perunat. Vesi näytti haihtuneen aikalailla, joten lisäsin sitä.

Jääkaapissa on paprikoitakin. Ai niin, unohdin sen näkkileivän. Käynpä uudestaan.

Jätin näkkileipäsiivun kellumaan soppateelmykseeni. Kai se siitä hajoaa.

Vaimoni ehdotti paprikaa mukaan, mutta haluan pitää sopan selkeänä.

Nälkä tässä jo on. Jotakin olen noukkinut suuhuni. Täytyy pikkuisen siirtää nälkää jollakin.

Onnellista uutta vuotta kaikille!

Tämäkin prosessi on elettävä

Olisi mukavaa, jos voisin palata työhön vuodenvaihteen jälkeen. Kai minä olen siihen liian heikko vielä. Uniasiatkaan eivät ole vielä kohdillaan.

Ammatillinen koulutus on leikkauksien kohteena ja sen vuoksi minun on varmaan soveliasta jäädä eläkkeelle Suomen juhlavuoden kesänä, kun tulen säädettyyn ikään.

Huomaan surevani elämänpiirini supistumista. Varmaan eläkkeelle jääminen on yksi elämän mahdollista kriisivaiheista. Olen alkanut potea sitä. Tuntemukseni lienevät samanlaisia kuin monilla muilla suurten ikäluokkien jälkeen syntyneillä.

Olen jo kovin tottunut leppoisaan vauhtiin tällä pitkällä sairauslomalla. Silti kaipaan aktiivielämää. Vastuullista toimeliaisuutta ja verkkaisuutta olisi vaikea yhdistää.

Tämä leukemia on ollut rajumpi sairaus kuin aikaisemmin potemani imusolmukesyöpä, jonka jälkeen töihin palaaminen sujui hyvin.

Tuntuu ristiriitaiselta, että yhteiskunta on pelastanut minut suurella rahalla ja nyt olen liittymässä harmaisiin panttereihin. Monet vaiheet työurallani ovat olleet rankkoja, mutta työ on yksi elämän ydinasioista.

Siitä minun pitää olla kiitollinen, että voin siirtyä eläkkeelle joutumatta odottamaan kuudenkymmenenkolmannen ikävuoden täyttymistä esimerkiksi eläkeputkessa. Se on monen kohtalona. Kai siitäkin olisi selvitty.

Johtuukohan talousajattelun korostumisesta yhteiskunnassa, kun mieltä hieman vaivaa oman panoksen ja saatavien etujen välinen suhde.

Kun puhutaan ansaitusta eläkkeelle jäämisestä, ollaan epätarkkoja, koska suurin osa saaduista eläkkeistä tulee työssä käyviltä. Minun tekemääni työhön liittyvät eläkemaksut eivät riitä minulle maksettaviin eläkkeisiin, jos elän suunnilleen niin pitkään kuin miehet Suomessa keskimäärin elävät. Minun henkilökohtainen elinajanodotteeni saattaa tosin olla muita pienempi, koska minulla on kahden syövän uusiutumisriski.

Minun on pinnistäydyttävä siihen ajatusmalliin, että ihmisarvo on ei ole kiinni työsuoritteesta. Ymmärrän miten rankkaa on niillä, jotka ovat vailla työtä.

Isoveli valvoo?

Ehkä meidän pitää olla huolissamme. Viittaan erääseen maailmanlaajuisesti toimivaan voimakeskukseen, joka tietää meistä kaiken.

Minulla on useita blogeja, joista vain tämä, jota nyt luet, on aktiivinen. Tekstejä tässä blogissa on muistaakseni yli 1.700. Olen käyttänyt valtavasti aikaa tämän kirjoittamiseen. Olen luottanut siihen, että käyttämälläni alustalla tekstini säilyvät näkyvissä. Alustan tarjoaa jättiläinen, johon viittasin tämän tekstin alussa.

On ainakin yksi kotimainen vaihtoehto. Se on Vuodatus.net. Vuodatus voi olla hyvä, mutta kun sitä ylläpitää suomalainen minulle tuntematon firma, en tohtisi käyttää sitä alustanani. Pieneltä vaikuttava yritys (Rohea Oy)saattaa jonakin päivänä todeta, että ylläpito ei ole kannattavaa liiketoimintaa ja lopettaa sen.

Jättiläisen tarjoama palvelu tuskin häviää mihinkään. Jättiläinen on se suuryhtiö, jonka hakupalvelua sinä ja minä käytämme joka päivä.

Teoriassa jättiläinen voi jonakin päivänä lopettaa tilini ja siinä sitä sitten ollaan. Se tuskin kuitenkaan välittää kaltaiseni sittiäisen toimista.

Kerran jättiläisen omistamasta palvelusta päätyi julkisuuteen 650.000 käyttäjän 20 miljoonaa hakusanaa. Käyttäjien datassa olevat henkilötiedot oli korvattu numeroin. Tästä huolimatta toimittajat ja bloggaajat pystyivät samaan selville käyttäjien henkilöllisyyksiä hakusanojen avulla. Tämä tapaus kertoo nasevasti, mikä on käyttämiemme palvelujen mahdollinen hinta. Tapahtumasta on kerrottu teoksessa Tapaus Google.

Tämän blogin varmistaminen tietokoneelle näyttää olevan mahdollista. Pitää varmaan ottaa niskasta kiinni itseäni ja hoitaa homma.

No hätä

Sain selville Omakannasta, että noussut maksa-arvoni ALAT on laskenut lukemaan 87. Huolenaihe näyttää olevan poistumassa. Tämä on hieno asia, koska syy olisi ehkä voinut olla sisäelimien käänteishyljinnässä ja se ei varmaan olisi kivaa.

Nilkkani kuvattiin viimekertaisen kontrollikeskustelun yhteydessä. Asiasta ei ole tullut yhteydenottoa, joten sekin ongelma lienee pois päiväjärjestyksestä. Vasen jalkani kestää hyvin kävelemistä eikä vaivaa juuri ollenkaan. Syy kipeyteen saattoi olla lievä nyrjähdys. Mene tiedä.

Saattaa johtua sairaushistoriastani, että noteeraan muutoksia tilassani herkemmin kuin aikaisemmin. Kahdella viimeisellä kävelyretkelläni olen tuntenut selkäkipua. Mieleen on tullut nekroosi (akuutti patologinen solukuolema), mutta ehkäpä tunne ei ole viesti mistään niin vakavasta. Nekroosi ei ole mahdoton syöpätoipilaan oire. Pikku jomotukseni voi kai johtua vanhenemisesta.

Olen nukahtanut kahtena yönä puolikkaalla pillerillä. Lääkkeen alasajo edistyy hyvin. Ihmettelen, että uni maistuu yhäkin aamupäivisin, vaikka lääkkeen vaikutuksen pitäisi olla vähentynyt. Tuntuu siltä, että tarvitsen aiempaa enemmän unta. Ei liene tavatonta siirrepotilaiden toipumisvaiheissa.


Olen alkanut potea eläkeläistymistä, kun työurani on kovin vähissä, mikäli sitä on käytännössä enää ollenkaan. Jokin sisälläni vastustaa. Onko toimelias vaihe elämästäni tosiaan ohi. Minulla on rinnakkain sekä toipumis- että luopumisprosessi. En voi mitään sille, että tunnen hieman syyllisyyttä toimettomuudestani. Pitänee muistutella itseäni, että olen vielä toipilas. Tämäkin vaihe vie aikansa.

Toipilaan lukemistoja

Minulla on lukeminen lähtenyt käsistä. En tarkoita, että lukisin mahdottomasti. Innostun lainaamaan monenlaisia kirjoja ja minulla on niin monta nyt kesken, että valmista ei tahdo tulla. Tämä on rönsyilyä.

Tiiliskiven "Pääoma 2000-luvulla" lukeminen on jumittunut. Minun on taas ryhdistäydyttävä. Optimistiklubin on määrä kokoontua tammikuussa jatkamaan keskustelua teoksen teemoista. Tämä teos on oma, joten olen voinut lukea sitä alleviivaten.

Minna Lindgrenin luennot musiikin historiasta innostivat minut lainaamaan Sixten Nordströmin teoksen "Kaikki musiikista". Minun pitäisi jatkaa sivulta 38. Kirja on hyvä peruspaketti, joka auttaisi syventämään klassisen musiikin kuuntelukokemuksia.

Teoksen "Tapaus Google" (Torsten Fricke ja Ulrich Novak) lukemisessa loppu jo häämöttää. Kirja on valaiseva. Varmaan referoin sitä hieman, kun saan luetuksi.

Kirjastossa sattui kerran silmiini Lauri Järvilehdon kirjoittama "Tee itsestäsi mestariajattelija". Olen vasta päässyt hyvään alkuun, mutta joudun palauttamaan teoksen kirjastoon, kun lainausta ei voi uusia. Kirjan nimi lupaa niin paljon, etten usko sen toteutuvan minun suhteeni. Teos kertoo kuitenkin kiinnostavasti ajatusten toimimisesta. Teos näyttää olevan saatavissa Adlibriksesta noin kympillä joten sen ostamista voisin harkita. Saisin alleviivattavan kappaleen.

Sain naantalilaisilta ystäviltämme lainaksi kuuden hengen julkaisutyöryhmän teoksen "Naantalin vanhankaupungin rakennuskanta". Olen jo lukenut sitä hiukan. Sinänsä olisi kulttuurihistorian oppimisen näkökulmasta hyödyllistä lukea koko teos, mutta minua kiinnostaa ensisijaisesti, löytyisikö siitä tietoja mummoni isoisää Erik Sjöbergistä, joka toimi turkishattumaakarina Naantalissa. Kirjassa ei ole nimiluetteloa, joten silmäiltävää riittää. Voi olla, että kirjassa tulee esiin enimmäkseen talojen omistajia. Tuskinpa hatuntekijällä on ollut varaa omaan taloon.

Sain vaimoltani isänpäivälahjaksi Heikki Aittokosken tietofinlandiaehdokkaana olleen teoksen "Kuolemantanssi", joka käsittelee ajankohtaista aihetta, nationalismia. Sitäkin aloitin jo, kun en viitsi lukea itseäni rasvatessani kirjaston kirjoja. Vaimoni ihmettelee etten rasvaa itseäni seisaaltaan. Pitkälläni ollessani voin lukea samalla.

Olen lukenut poimien Michel de Montaignen esseitä teossarjan ensimmäisestä osasta. Kokonaisuuden nimi on ytimekkäästi "Esseitä". Montaigne lienee ollut ensimmäinen esseisti.

Carl von Clausewitzin klassikkoa "Sodankäynnistä" minun pitäisi jatkaa sivulta 187.

Olen saanut luetuksi Max Weberin "Pörssin", mutta haluan lukea vielä teoksen lopussa olevat taustoittavat tekstit. Pörssien toiminta ei liene olennaisesti muuttunut Weberin (1864-1920) ajoista. Tietotekniikan kehittyminen on tehnyt varmasti siitä paljon nopeampaa. Käytettävät rahoitusinstrumentit ovat varmaan monimutkaistuneet.

Minulta on jäänyt opaskirjan "Kirjoita kosmos" viimeiset luvut lukematta. Teoksella on useita kirjoittajia.

En ole raskinut palauttaa kirjastoon teosta "Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat" (Henrik Tala), joka valottaa talvisodan taustatapahtumia. Aihe kiinnostaa minua, koska isoisäni taisteli ja kaatui kyseisessä sodassa. Hän haavoittui 11.3.1940 Vilajoella ja kuoli samana päivänä sotasairaalassa Haminassa.

Ha-Joon Chang kirjoittaa virkistävästi taloudesta teoksessaan Taloustiede. Tämä kirja on luettava loppuun. Tekijä selittää ja analysoi.

Timo Vihavaisen "Vanhan Venäjän paluu" on vielä vaiheessa. Tekijä tarkastelee syvällisestä Venäjän tilannetta maan historian valossa. Hän toimii Cambridgen yliopistossa. Kummallista, että lainassa olevan teokseni kansi on hieman erilainen kuin linkin kuvassa. Painovuosi on sama.

Yhden teoksen lukemisessa olen päässyt melkein maaliin. Kirjanmerkkini on Terho Itkosen teoksessa "Nurmijärven murrekirja" sivujen 350 ja 351 välissä. Tämä on oma kirja joten kiirettä ei ole.

Olen lukenut poimien hassua kirjaa "Maailman pisin pajunköysi" (Åke Persson ja Thomas Oldrup), joka oikoo historiallisia harhakäsityksiä kuten että Napoleon olisi ollut lyhyt mies.

On minulla sentään fiktiotakin meneillään. Katja Ketun "Kätilö" odottaa jatkamista. Lainassa on myös Novellit 2011, jossa on Martti Joenpolven novellikilpailun parhaiksi valitut tekstit. Olen tainnut lukea niistä pari kappaletta. Kirjastosta on myös Tšehovin "Hevosenkaltainen sukunimi ja muita novelleja". Olen varmaan lukenut kokoelman joskus, mutta nyt olen lukenut osan uudestaan.

Tässä oli rippiä lukutilanteestani. En maininnut aloittamattomia teoksia. Kukaan ei käske lukemaan näitä loppuun. Minulla on tarve saattaa asiat loppuun. Toisaalta silmieni tila ei kannusta lukemaan enemmän. En ole saanut vielä Celia-yhteyttäni toimimaan. Olisi kätevää lukea kirjoja korvilla. Täytyypä yrittää taas.

Kirjahyllyissämme olisi lisää omia kirjoja, joiden lukeminen on jäänyt kesken, ja aloittamattomia myös. Jätän ne pois tästä käsittelystä. Paljon olisi lukemista omasta takaa.

Voisin käyttää kirjoittamiseen käyttämääni aikaa lukemiseen, mutta pidän bloggausta tärkeänä harrastuksena. Haluan kehittyä kirjoittamisessa. Blogin pitäminen on lisäksi vuorovaikutteisempaa kuin lukeminen. Sitäpaitsi näen tekstin ruudulta paremmin kuin kirjansivuilta.

Nyt voinkin painottaa lukemistani siten, että saan teoksia pois päiväjärjestyksestä.

Lisätty:
Jaa, jotakin vielä jäi. Usean kirjoittajan "Veritaudit" on myös lainassa minulla. Sitä en toki aio lukea kokonaan. Yöpöydältäni löytyi vielä teos, joka on jäänyt kesken viime keväänä. Kirja on Ambrose Vollardin Cézanne, Degas, Renoir: en konsthandlare minns.  

Yöllinen kohtaaminen

Hassu sukkasekoiluni jatkui, kun ihmettelin myöhemmin, miksi vasemmassa jalassani oli vain yksi tavallinen sukka. Vähän jo turhautti. Oli tainnut käydä niin, että olin vetänyt kolme sukkaa oikeaan jalkaan. Siitä päätellen, että en ollut huomannut toista jalkaani kylmemmäksi, sukkia taitaa olla jo liikaa. Mukava kuitenkin tallustella, kun on monet sukat jaloissa.

Söimme yhdessä riisipuuroa jouluaaton aamiaiseksi. Sitten lähdimme Turkuun seuraamaan joulurauhan julistusta. Olin ensimmäistä kertaa paikan päällä. Joulutapoihimme on kuulunut tämän seremonian kuunteleminen radiosta.

Kun tulimme Turkuun kaupungin yllä lensi helikopteri varmistamassa turvallisuutta. Lähellä tapahtumapaikkaa SPR tarjoili glögiä ja pipareja. Niitä nautimme. Väkeä kerääntyi paikalle. Joku huomasi, että tuloväylillä kummassakin suunnassa oli armeijan perävaunullinen rekka poikittain. Berliinin äskeinen attentaatti on saanut lintukotomme viranomaiset varautumaan.

Emme menneet eturiviin, koska halusimme varmistaa, että ehdimme ajoissa vastapäiseen tuomiokirkkoon, jossa kuorolaisemme ovat taas toimessa. Televisiomiehet kuvasivat kahdesta suunnasta. Julistuksen lukija kävi toteamassa väen kerääntymisen Prinkkalan talon ikkunasta. Torvisoittokunta ja kuoro musisoivat.

Olen varmaan kertonut aikaisemminkin, mistä juontuu sanonta "Mennä päin Prinkkalaa". En muista mistä olen oppinut asian. Tulkoon taas kerratuksi. Joskus Prinkkalan talon ja tuomiokirkon välisellä alueella äkseerasivat sotilaat. Käsitteet vasen ja oikea eivät kaikilla olleet kunnolla hallussa ja siksi komennon esitettiin tyyliin "Käännös Prinkkalaan tai tuomiokirkkoon päin". Kun komennettiin kirkkoon päin ja joku tai jotkut kääntyivät Prinkkalaan päin, meni homma päin Prinkkalaa.

Torvisoittokunta soitti etuviistossa, mutta sen musisointi kuului vasemmalta isosta kaiuttimesta.

Kun aika koitti, julistaja saapui parvekkeella ja luki tutun tekstin pitkästä paperista. Sitten kuultiin taas musiikkia.

Vaimoni lähti 12-vuotiaan kanssa kohti kirkkoa ja minä perässä. Kuvasin kirkon sivuportaalta, kun väki vaelsi pois tapahtumapaikalta. Osa tuli kirkkoon.

Kirkon sisällä nuoret partiolaiset jakoivat ruotsinkielisiä tekstejä. Oli alkamassa Familjens julbön. Saimme kuulla taas kaunista kuorolaulua ja yleisön virrenveisuuta. Tilaisuus oli miltei kokonaan ruotsinkielinen. CCI lauloi kansallispyhättömme etuosassa. Kuusivuotias sylissäni tutki ruotsinkielistä tekstipaperia ja löysi siitä tutuilta vaikuttavia sanoja kuten musik.

Palasimme Luonnonmaalle syömään välipalalounasta, jonka erikoisuutena olivat naapurista saadut viiriäisenmunat. Kuoret olivat kirjavat, mutta sisukset kuin pienet kananmunat.

Iltapäivällä soitin Kinnulaan ja nuoriso vanhempineen lauloi joulutervehdyksen. Kahdeksanvuotias oli saanut jo tarpeekseen kuorolaulusta, mutta hänetkin saatiin taivutelluksi mukaan. Yksi lapsista luki evankeliumin. Jouluateria syötiin.

Yhden ikkunan luona oli tungosta, sattuneesta syystä. Odotus ei ollut turha. Jouluinen vieras piipahti eteisessä. Harmi, että lasten isä oli poroja pidättelemässä.

Lapsilla oli hauska konsti pitkittää lahjojen avaamistapahtumaa. Ottivat vuorotellen paketteja käsittelyyn ja muut seurasivat.

Vierailimme illalla Naantalin hautausmaalla, joka on kirkon vieressä. Pyhäkön ikkunoista näkyi valoa. Meneillään oli hartaus yökukkujille. Kirkkomaalla oli hyvin vähän liikettä. Palavat kynttilät kertoivat, että kävijöitä oli ollut. Vaimoni sytytti yhteismuistopaikalle kaksi kynttilää, toisen vanhempiensa ja toisen meidän kummankin kuolleen veljen muistolle.

Liperikaulainen hahmo lähestyi meitä ja pysähtyi juttelemaan. Pappi oli lopettanut virkkujen hartaudenpidon ja lähtenyt kotiin. Hän kommentoi kynttilöiden runsautta. Hän on ollut Naantalin seurakunnan palveluksessa maaliskuusta lähtien ja on hyvin tyytyväinen työpaikkaansa. Kun kerroin, että hautausmaalla saattaa olla sukulaisiani, hän kehotti olemaan yhteydessä tiettyyn seurakunnan työntekijään. Mainitsi nimenkin, jota tosin en muista. Josko hautapaikka löytyisi.

Vietimme joulupäivää rauhallisesti. Kävin kävelyllä tyttäreni perhekunnan kanssa. Näin perinteikästä luonnonmaalaismaisemaa. Eräässä vanhassa mökissä on ehkä joskus asunut torppari perheineen. Pihapiirissä oli myös navettarakennus. Jonkin matkan päässä oli hieno, kartanomainen rakennus mäellä. Sen aikaa nähnyt kaivorakennelma seisoi vinossa tien lähellä.

Tyttäremme viritteli kynttilävetoisen enkelikellon, josta kuuluu kilkatusta. Kohtasimme vaimoni kanssa sellaisen totuuden, että emme kumpikaan kuulleet ääntä. Kai se oli liian korkea varttuneille korvillemme. Menin läheltä kuuntelemaan, mutta mitään en kuullut.

Yritin soittaa puolalaiselle pariskunnalle, jotka ovat vanhoja ystäviämme. En saanut yhteyttä, mutta piakkoin tuli paluupostisoitto. Saimme vaihtaa toivotuksia ja kuulumisia.

Olemme saaneet viettää joulua perinteisin menoin läheisten parissa.

Ajoimme illalla kotiin. Olimme jättäneet toisillemme hankkimamme lahjat kotiin, kun oli näyttänyt siltä, että palaamme vielä kotiin ennen aattoa. Muutama muukin paketti oli. Minun piti viritellä vaimoni lahjapaketit kuntoon ennen kuin aloimme availla lahjoja. Vaimoni oli sytyttänyt pari kynttilää ja laittanut musiikkia kuulumaan.

Tänään olemme ottaneet rauhallisesti. Kävin kävelyllä Kivinokassa. Ehdin nauttimaan laskevasta auringosta. Tein kunnon lenkin. En tuntenut itseäni yhtä vireäksi kuin aiemmin. Voi johtua saamastani siirteestä. Luin jostakin, että väsymystäkin voi seurata.

Kuljin mennen tullen palstamökkialueen läpi. Jotkut palstalaiset ovat antaneet mökilleen nimen ja laittaneet sen näkyviin. Yksi on Villa Ursus, toinen Lyyli-Landia. Löytyy myös Place du Pastis. Kai  nimet jotakin kertovat antajistaan. Yhden palstan portilta löytyy peräti kolme nimeä:  Jatan paratiisi, Jatan ihmemaa ja Jatan kartano.

Molemmat amarylliksemme kukkivat.

Höperön sukkaongelma

En ole saanut soittoa Meikusta joten saamme viettää joulua täällä Naantalin Luonnonmaalla , johon olemme päätyneet tämänpäiväisen kierroksen jälkeen.

Olin äsken saunassa kolmen kuorolaisen kanssa. Sopiva joulunvieton aloitus. Olimme päivällä lounaalla ystäviemme luona Kaarinassa. Kiitos Pirkko ja Seppo!

Minulla oli saunalle mennessäni jaloissani kahdet tavalliset sukat ja yhdet villasukat. Kun taas puin päälleni, ihmettelin mihin yksi sukistani oli kadonnut. En löytänyt sitä pukuhuoneesta. Puin päälleni ne mitä minulla oli. Pojista pari oli jo palannut päärakennukseen. Oliko sukka kulkeutunut heidän mukanaan?

Vasen kenkäni tuntui oikeaan verrattuna niin ahtaalta, että mietin, olinko sittenkin laittanut kolme tavallista sukkaa toiseen jalkaani. Päätalossa totesin etten ollut ...

.., mutta kenkään olin. Puuttuva sukka oli mytyssä vasemman jalan sukan kärjessä.

Radiossa soi kaunista musiikkia. Istun kulmasohvassa jonka edessä olevalla tasolla palaa neljä elävää kynttilää. Kuusessa palavat sähkökynttilät. On tunnelmallisen hämärää. Näihin leppoisiin tunnelmiin lopetan bloggauksen (tiedän, pitäisi sanoa blogaus, mutta bloggaus kuulostaa paremmalta) pariksi kolmeksi päiväksi.

Oikein rauhaisaa joulua teille kaikille lukijoilleni!

Syöpäläisen joulusuunnitelma elää ...

... kuin jonglöörin esitys.

Olimme aikeissa viettää pari yötä hotellissa Turussa ja jatkaa sitten viettämään joulua kuopuksemme ja hänen vaimonsa perheeseen, joka asuu Turussa.

Kun sain puhelun sairaalasta eilen aamulla. Vaimoni "riemastui", kun kuulosti, että jotakin huolestuttavaa on. Hän toivoi saavansa normaalin elämän. 

Kävi ilmi, että voimme lähteä Turkuun ja minulle ilmoitetaan jatkosta joko perjantaina tai ensi tiistaina. 

Olemme nyt Turussa. On käynyt ilmi, että kuopuksemme on kipeä ja toipilaana en minä eikä vaimonikaan voi mennä hänen lähelleen. 

Suunnitelmamme muovautui ennen lähtöämme niin, että palaamme perjantaina kotiin ja menemme lauantaina Lovisan Isnäsiin viettämään aattoa. Paikalla olisi sikäläiset jälkeläisemme ja muitakin. Siellä olisi yhteisöllinen juhla. Palaisimme jo aattona kotiin viettämään sinne joulu- ja tapaninpäivää. 

Sittemmin tilanne on taas muuttunut. Menemmekin huomenna viettämään joulua Naantalin sukuhaaramme pariin. Näillä näkymin palaamme kotiin joulupäivänä. 

Suunnitelma voi vielä muuttua. Joku saattaa sairastua Naantalissa. Jos käy ilmi, että jokin virus on nostamassa päätään kehossani, voin saada jo huomenna kutsun Meilahteen tiputukseen. Viime kesänä eräässä vaiheessa kävin kaksi kertaa vuorokaudessa päiväpolilla tiputuksessa. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdään kantasolusiirteitä kuten Meilahdessa. En tiedä voisinko saada mahdollisia tiputuksia myös TYKS:ssä. 

Hyvä että ollaan tarkkana. Käyttääkseni kliseistä ilmaisua, on syytä mennä terveys edellä. 

Saimme nauttia kauniista musiikista eilisiltana. CCI eli Chorus Cathedralis Iuniorum esittivät joulumusiikkia ikivanhassa ympäristössä Turun tuomiokirkossa. Laulamassa oli muiden kuorolaisten mukana kolme tyttärenpoikaamme.

Tänään istuimme keskellä vanhaa Naantalia. Kiitos Marja ja Reijo mukavasta tapaamisesta!

Sairaalasta soitettiin

Kävin toissapäivänä verikokeessa, jossa otettiin muiden muassa ALAT (alaniiniaminotransferaasi) ja AFOS. ALAT-arvoni oli kokeessa muistaakseni 117, kun sen pitäisi olla alle 50.

Nettiä tonkimalla sain selville, että ALAT:in korkean arvon voi selittää ylipaino tai alkoholin liika käyttö. Painoni on pudonnut monta kiloa. Olen raitis mies.

Asiasta kertoi hoitajaharjoittelija, mutta hän antoi pian puhelimen sairaanhoitajalle. Kuulin, että syynä voi olla Epstein Barrin virus. Se on toinen viruksista, jotka alkoivat nostaa päätään kehossani viime kesänä. Virus on tavanomainen ja siitä ei olisi huolta ellei immuniteetti olisi vajaa kuten minulla on.

Toinen mitattu maksa-arvo AFOS (alkalinen fosfataasi) oli minulla lähellä viitealuetta.

Käänteishyljintä voi hoitajan mukaan olla yksi mahdollisen selitys kohonneeseen arvooni.

Minua pyydettiin käymään uudestaan verikokeessa ja vierailin taas Myltsin huslabissa. Tuloksista soitetaan joko perjantaina tai joulun jälkeen tiistaina.

Hoitaja mainitsi kortisonihoidosta. Kyseistä hormonia syönkin jo. Ehkä annostusta lisätään.

ALAT:n nousuun voi olla muitakin syitä kuten verenmyrkytys ja keuhkoinfarkti.

Veikkaan käänteishyljintää.

Tämä on taas osoitus siitä kuinka hyvin minusta pidetään huolta.

Kortisonilääkitys voi tietää lisää uniongelmia, mutta kaikella on hintansa.