Viime vuosikymmenen lopulla nousi mediaan slow life -ilmiö, jolle kaupunkitutkija Timo Kopomaa keksi hauskan suomennoksen leppoistaminen. Kopomaa julkaisi aiheesta kirjan Leppoistamisen tekniikat.
Minä sain työpaikalleni yllättävän puhelun taustatoimittaja Raimo Vakkurilta, joka etsi keskustelijaa Hilla Blombergin Aamusydämellä-ohjelmaan käsittelemään leppoistamista. Lupasin saman tien tulla mukaan. Perusteena osallistumiselleni oli vuonna 2004-2005 pitämäni sapattivuosi, josta vietin suurimman osan ulkomailla: Puolassa, Walesissa ja Kreikassa.
Ohjelma tuli ulos tammikuussa vuonna 2009. Toisena vieraana oli Meri Lähteenoksa, joka oli julkaissut teoksen Viisas arki - opas yhteisöllisyyteen.
Samoihin aikoihin perustin aiheesta blogin, jonka nimi muovautui lopulta asuun Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista. Kirjoitin blogiini juttuja kohtuullisen ahkerasti kesään 2013 saakka. Sitten tuli hiljaista. Kirjoitin seuraavan vuoden maaliskuussa vielä yhden pikku postauksen, jossa kerroin saamastani syöpädiagnoosista. Minulla oli tuolloin todettu imusolmukesyöpä. Kerroin samalla uudesta blogistani, jota nyt luet.
Leppoistamista kutsutaan myös downshiftaamiseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Taidehistorioitsija Liisä Väisänen näyttää käsittelevän samoja teemoja vaimoni Helmetistä varaamassa kirjassa Verkkaisuuden filosofiaa.
Hieman ikääntyneenä miehenä pidän verkkaisuudesta. En kuitenkaan ajattele, että ihmiselämän ihanne olisi joutilas lorviminen. Näin sairauslomallakin on hyvä olla ajankulua.
Slow life -ilmiö kumpuaa varmaan elämän kilpailullisuudesta. Työyhteisöissä korostetaan usein tavoitteellisuutta. Harrastukset vievät oman aikansa. Perhe-elämä on täynnä erilaisia järjestelyjä. Ihminen saattaa alkaa kaivata vastapainoa elämän levottomuuteen.
En usko, että monikaan viihtyisi täydessä toimettomuudessa. Minua puhuttelee vanha hyvä arvo kohtuullisuus. Ei mistään tulisi mitään, jos kaikki vain lorvivat. On hyvä kuitenkin joskus pysähtyä miettimään, onko kaikki tohina tarpeellista.
Elämää on vaikea suunnitella siten, ettei koskaan ole kiirettä. Töissä ja kotona voi tulla yllättäviä tilanteita, jotka vaativat järjestelemistä.
On hyvä osata hengähtää välillä. Me ihmiset kaipaamme myös toistemme seuraa.
Joku on käyttänyt termiä huokoistaminen. Luulen ihmisen jaksavan paremmin, jos kiire ja rauha ovat tasapainossa. Vanhastaan puhutaan työn ja levon vaihtelusta. Voi olla, että järkikin toimii paremmin, jos jatkuva stressi ei ahdista.
KonMari-ilmiö saattaa olla sukua leppoistamiselle. Kai tavaran poistamisessakin on hyvä pysyä kohtuullisuudessa. Luultavasti meillä useimmilla on syytä välillä raivata roinaa pois. Nykyään on hyviä kierrätysmahdollisuuksia.
Minulla on taipumus pitää montaa rautaa yhtäaikaa tulessa. Olen osannut enemmän leppoistamisen teoriaa kuin käytäntöä.
Joskus rupesin pudottamaan painoani Kiloklubin avulla ja sain sen putoamaan noin parikymmentä kiloa. Valitettavasti laskua seurasi nousu.
Nyt olen syövän aikaisen ruokahaluttomuuteni vauhdittaman saanut painoni hyvään laskuun.
Onkohan hirtehinen totuus se, että vasta leukemia on saanut minut oppimaan leppoistamista ja ruokavalion hallintaa.
Slow life -idea tuntuu sinnittelevän. Ainakin sivustolla Hidasta elämää näyttää olevan aihetta koskevia juttuja.
Maanantaina postaan taas. Hyvää sunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti