Kokkaustaitoni kehittyvät myös kantapään kautta. Jotenkin kokkaus ja kantapää tuntuvat hassuilta samassa lauseessa.
Tarvittavien ruoka-ainesten arvioiminen ei minulta oikein suju. Ostin perjantaisen novelli-illan päivällistä varten sieniä niin paljon, että olemme vaimoni kanssa syöneet sieniruokaa jo kaksi kertaa perjantain jälkeen ja vieläkin niitä jäi.
Spagetin keittämisessäkin minulle pikku haaste, kun suolaa tulee veteen helposti liian vähän. Näemmä pitää maistella.
Mietin jonakin päivänä, mitä ruokaa punajuurista voisi tehdä, kun niitä on jääkaapissa. No pienen kokeilun tulin tehneeksi ex tempore, kun raastoin violettiin vivahtavaa juuresta porkkanaraasteen seuraksi pääruoan lisukkeeksi. Maistettuani opin, ettei punajuurta voi käyttää raakana. Pahaa oli. Myöhemmin söimme raasteen, kun vaimoni oli paistanut sen.
Kerran ajattelin porkkanoiden olevan niin puhtaita, ettei niitä tarvitse kuoria ennen raastamista. Tuli likaisen näköistä tavaraa. Vaimokin ihmetteli väriä. Sittemmin raastoin miniporkkanoita kuorimatta, ja saimme oikein kelvollista lisuketta. Saan pikkuhiljaa tuntumaa. Tämä lienee sitä hiljaista tietoa.
Yhtenä päivänä laitoin salaattiin mukaan purjoa ja fenkolia. Eivät tuoneet makuun mielestäni oikeastaan mitään, ei myöskään ripottamani oregano.
Päivänä jonakin kuulin vaimoltani, että avokadon kivenkin voi käyttää ruoanlaittoon. Raastoin yhden. Ei maistunut hyvältä. Tuolla se tuotos seisoo. Mahtaisiko paistaminen auttaa.
En perusta erillistä ruokablogia, ainakaan nyt. Varmaan on viisaampaa keskittyä tähän blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti