Lensimme ensimmäistä kertaa Norwegianilla ja saimme opetella uusia itsepalvelutemppuja. Koneeseennousukortit tulostimme tuttuun tapaan automaatilla. Uutta oli, että korttien jälkeen tulostui tunnusnauhat matkalaukkuihin. Selkeät ohjeet auttoivat kiinnittämään ne paikoilleen.
Kun siirryimme seuraavaan vaiheeseen, meidät ohjattiin tiskille, jossa ei ollut asiakaspalvelijaa. Tämäkin vaihe oli itse hoidettava. Onneksi paikalla oli neuvoja sen lisäksi, että tiskin edessä oleva ruutu ohjasi toimiamme. Nostimme laukkumme hihnalle. Ruutu väitti isompaa laukkuamme liian korkeaksi, mutta hetken päästä se kelpasi. Sinne ne menivät. Homma kunnossa.
Jäin miettimään miten laite suhtautuu liian painaviin laukkuihin. Paljonko on toleranssia? Oikea virkailija päästää matkalaiset muitta mutkitta eteenpäin, kun yksi laukku painaa vaikkapa 24 kiloa ja toinen 16. Kahden matkustajan laukut painavat keskimäärin sallitut 20 kiloa. Tämä laite punnitsee laukun kerrallaan eikä tiedä, mitkä kuuluvat samalle pariskunnalle. Ehkäpä ohjaaja hoitaa tällaiset tilanteet.
Ostimme pikkubussipalvelun lipun kentältä majapaikkaan. Sellainen palvelu on Seutulassakin, mutta täällä sellaisen käyttö näyttää olevan paljon suositumpaa. Bussien lähtöalueelta minut ohjattiin takaisin terminaaliin. Minun pitikin seurata hallissa olevasta ruudusta, milloin siihen ilmestyy meidän varausnumerolle meidän bussimme numero. Homma hoitui.
Bussikuskimme tapana näytti olevan palvella kaikki asiakkaat sanomatta sanaakaan. Nosteli mykkänä kaikkien laukut perään ja päästi asiakkaat kohteissaan autosta. Mietin, että hän ehkä puhuu vain unkaria ja hiljaisuus johtuu siitä. Jossakin kohtaa olin huomaavinani hänen sanovan kaksi sanaa. Hänen edukseen on mainittava, että hän auttoi kädellään erään asiakkaan autosta. Ajattelin, että kun
olemme tippejä käyttävässä maassa, on syytä antaa hänelle jokunen kolikko laukkujen nostelemisesta. Kun sen tein, hänen kielitaitonsa puhkesi kukkaan. Thank you, hän sanoi ja taisipa hyvästelläkin. Hänen englantinsa toimii siis rahalla.
Sähkö on ilmeisesti kallista Unkarissa. Katuvalaistus on oudon niukkaa Budapestissä. Hieman aavemaista tunnelmaa korostaa illalla myös se, että kerrostaloissa näkyy hyvin vähän valaistuja ikkunoita. Se saattaa johtua siitä, että täällä ilmeisesti on tapana peittää ikkunat iltaisin ja öisin tukevilla kaihtimilla. Tai sitten säästetään sähköä. Tai sekä että. Autoja liikkui ihmeen vähän. Oma katunäkymämmekin oli illalla hieman kolkko. Nyt päivällä tätä kirjoittaessani katu kuitenkin pursuaa elämää ja autojakin kulkee ihan kotoiseen tyyliin.
Kävimme illalla pikku kävelylenkillä katsomassa korttelin päässä olevaa Tonavaa ja sitten menimme kauppaan. On riipaisevaa nähdä kuinka näissä etelän maissa jotkut nukkuvat yönsä ulkona. Oman katumme jalkakäytävällä nukkui täydessä kohtalaisen siistin näköinen mies pitkittäin seinän vieressä. Jokin mytty hänellä oli päänsä alla. Hän ei näyttänyt humalaiselta. Myöhemmin hänen viereensä oli ilmestynyt toinenkin öitsijä, joka oli istuma-asennossa selkä seinään päin.
Asuntomme on oikein hyvin varustettu. Keittiökoneet ovat länsimaisia merkkejä. Kylppärin posliinit ovat peräti Willeroy Bochia. Suihkukoppi näyttää upealta. Yksiömme päähuoneessa on LG -televisio sohvan edessä. Sänkymme on uudenkarhea, vasta Ikeasta hankittu.
 |
| Lasit kannattelevat, kun proppaus on mennyt pieleen |
Valitettavasti sängyn patja osoittautui suureksi ongelmaksi. Se tuntui kovalta minunkin selälleni, mutta vaimoni ei voinut nukkua siinä ollenkaan. Lopulta vietimme yömme L-sohvassa, joka oli pehmeämpi. Unemme eivät olleet hääppöiset. Matkan jälkeinen ylivireys vaivasi ainakin minua.
Asia korjaantui tänään. Isäntäpariskunnallamme on toinenkin asunto, jota he vuokraavat. Onneksi se on nyt vapaana ja patjat vaihdettiin. Saimme tilalle tuplasti vanhan patjan paksuisen. Se on erittäin sopiva.
Talossa on roskikset sijoitettu erikoisesti ulko-ovelle sisäpuolelle kahta puolta kulkuväylän. Kyllä, kyllä ne haisevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti