Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 29. syyskuuta 2014

Uusi teos edellisen teemasta

Aloitin toisen työn soveltaen samaa teemaa. Tämä on edellistä kurinalaisempi. Värisommitelmaa joudun miettimään enemmän. Teoksia voi tehdä myös siten, että antaa muiden vaikuttaa prosessiin, johon tulee näin vuorovaikutteisuutta. Minulla oli värit vain neljässä ylimmäisessä ruudussa, kun ystävämme Kultainen ehdotti, että voisinkin käyttää vain niitä värejä. Ylimmällä rivillä on kolme pääväriä ja punaisen komplementti- eli vastaväri vihreä.

Ajattelin soveltaa ehdotusta siten, että laitan toisellekin riville päävärit, mutta eri sävyisinä, ja toisen käyttämättömistä käyttämättömistä komplementtiväreistä, varmaankin violetin. Kolmannelle riville laitan varmaan kaikki kolme päävärien komplementtiväriä eli vihreän, violetin ja oranssin. Neljäs väri on vielä mietinnässä, ehkä jokin maaväri. Kunkin rivin värit yritän sijoittaa niin, että ne näyttävät värisommitellullisesti hyviltä muiden rivien kanssa.

Vaimollakin oli hyvä ehdotus alaosan suhteen. Voin soveltaa sitä johonkin toiseen työhön. Mielestäni se olisi vaatinut sen, että nämä teoksen suorakaiteet olisivat täysiä neliöitä.







Tämä teos on jatkumoa muutamalle aikaisemmalle työlleni, joissa on yhdistänyt orgaanisia muotoja neliöihin tai oikeastaan lähesneliöihin. Neliö on orgaanisten muotojen vastakohta, koska niitä ei synny luonnossa. Orgaanisten ja epäorgaanisten muotojen välinen jännite kiehtoo minua. Jännitteitähän elämässä muutoinkin riittää. Kuvalliset jännitteet voivat ehkä toimia tosielämän vastakohtaisuuksien allegorioina.

Millaisia ideoita sinulla on?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö, mikä mielleyhtymä minulle tuli tästä työstä? Taidan katsoa liikaa nyt "syöpäblogilasien" läpi. Noista tussikuvioista tuli mieleeni risti. Ja ehdin jo psykologisoida, että nyt se Heikki työstää kuolemaa. Kunnes luin tekstit. terv. se hoitotyön ope, joka kysyi, saako käyttää blogia opetusmateriaalina;)

Heikki Honkala kirjoitti...

Vanha anekdootti taisi sanoa, että "huhut äkillisestä kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja.".

Toivottavasti blogista on ollut hyötyä tunneillasi.

Anonyymi kirjoitti...

Morjens, Heikki! Kun kerran kysyit, heitän ideani: tuosta mieleeni tuli kangas ja/tai tapetti, tekstiiliä ja/tai tehosteseinää. Uusi aluevaltaus tuotedesignin puitteissa...Terkkuja! Heta

Heikki Honkala kirjoitti...

Moi Heta ja kiitos vinkistä! Olenkin kerran Marimekolle ehdottanut töitäni. Ihamuotila kehui, mutta ei pitänyt sopivina heille kankaiksi. Olisikohan tällainen painokelpoisempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Heikki, Voihan asiaa kai tsekata uudelleen, uudelleen ja taas... Ja onhan sitten esim. myös Vallila. Josko heillä olisi väljemmät raamit suunnittelijavalinnoissa - onhan niillä pop-tähtikin! Jonkin verran kun olen noita vuosien mittaan katsellut ja tuumaillut, minusta tuosta vois olla ainesta isompaankin pintaan. Tämä on tietty Maallikon näkemykseni, mutta ainahan voi asiantuntijoilta kysyä, pyytää neuvoa ja kehitellä... :)Ihanaa, vallatonta irrottelua ja luovuutta toivotellen, Heta

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Heta kannustuksesta! Niinhän sitä sanotaan, että yrittänyttä ei laiteta.