Professori Anu Kantolan tämänpäiväinen kolumni "Onko Suomi viattomuutensa vanki?" Hesarissa saa lukijan tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ihan aiheesta.
Kantola kertoo erään sisäministeriön korkean virkamiehen todenneen, ettei ole "meidän intressissämme" seurata, miten palautetuille turvapaikanhakijoille käy. Irakilainen Ali palautettiin kotimaahansa ja hänet tapettiin siellä. Saman viranomaisen mukaan vastaavia tapauksia on ollut muitakin.
Hyytävää.
Monet maat kieltäytyivät ottamaan vastaan juutalaisia Saksasta, kun nämä yrittivät paeta natsien vainoa. Suomikin luovutti sodan aikana ryhmän juutalaisia Saksaan peruuttamattomin seurauksin.
Historiasta voi ottaa opiksi.
Eduskunta säätää lait ja viranomaisten velvollisuus on noudattaa niitä, kuten meidän muidenkin. Jos tämän seurauksena ihmisiä kuolee, kenen on vastuu? Patrian ase-esitetapauksesta vastuutettiin pian kaksi johtajaa, jotka saivat jättää tehtävänsä. Ugandassa kuollut oli suomalainen. Maineeseensa kolhun saanut aseyhtiö on suomalainen.
Kun jotakin ikävää sattuu, puhutaan usein prosessien puutteellisuuksista. Se on kätevää, koska prosessit eivät ole ihmisiä. Ihmiset prosesseja kuitenkin suunnittelevat ja toteuttavat. Lakeja säädetään, viranomaiset panevat toimeen ja ihmisiä kuolee, palauttamistapauksissa ulkomaalaisia. Kuka kantaa vastuun?
Demokratiaa parempaa järjestelmää ei ole keksitty, mutta sekään ei ole täydellinen. Me annoimme äänemme eduskuntavaaleissa ja sen seurauksena meillä on 200 kansanedustajaa säätämässä lakeja puolestamme. Muodostettiin sellainen hallitus kuin vaalien perusteella voitiin muodostaa. Mukaan otettiin ns. maahanmuuttokriittisiä, koska nämä olivat menestyneet vaaleissa. Hallituksen toimet ovat kompromissien seurausta. Pakolaispolitiikka kiristyi. Suopeutta kehitykselle saattoi olla muidenkin kuin erään jakautuneen puolueen edustajissa.
Meille teroitetaan ja me itsekin teroitamme kompromissien tekemisen tärkeyttä.
Onko kaikki siis kaupan?
Kaikki ymmärtävät, että lentokoneiden on syytä pysyä ilmassa kunnes voivat laskeutua hallitusti. Tämä varmistetaan huolellisin prosessein. Näitä suunniteltaessa ei voida kompromisseja. Olisi järjetöntä asettaa riittäväksi tavoitteeksi, että 98 prosentissa lennoista kone ei putoa. Tavoitteen pitää olla sata.
Voisiko tätä soveltaa myös demokratiaan? Asia riippuu erityisesti meistä äänestäjistä.
6 kommenttia:
Nyt kirjoiti todella tärkeästä asiasta! Kannanottoosi on helppo yhtyä - tekisi milei jakaa kirjoitus FBssä, muttei se taida olla mahdollista?
Kiitos palautteestasi Kaarina! FB-sivullani on linkki tekstiin. Sieltä sen voi jakaa.
Asia ei ole ihan yksinkertainen miltä se näyttää. Olisi tärkeää selvittää kuka murhasi ja miksi häet murhattiin. Mitä teki ennen tänne tuloa ja mitä palautuksen jälkeen?
Todella apua tarvitsevat ja köyhät ei matkusta toiselle puolelle maapalloa! Turvapaikka ei pidä antaa sille joka keksii liikuttavimman nyyhkytarinan, vaan sille joka sitä oikeasti tarvitsee.
Kiitos kommentistasi. Ei taida juuri mikään asia näyttää yksinkertaiselta, jos siihen paneutuu kunnolla. Pelkäänpä ettei viranomaisilla ole kummoisia resursseja noiden asioiden tutkimiseen. Totesit, että "Todella apua tarvitsevat ja köyhät ei matkusta toiselle puolelle maapalloa!" Minusta tuokin kuulosta yksinkertaistukselta. Olen samaa mieltä siinä, että avun priorisoimisessa on syytä ottaa huomioon hädän suuruus. Sekään ei kuitenkaan ole yksinkertainen asia. Jos oletetaan, että suurin mahdollinen hätä voidaan määritellä sadaksi hätäyksiköksi ja kohtuullisen turvattu tilanne nollaksi, pitäisikö jättää auttamatta, jos meillä on 60 hätäyksikön tapaus käsittelyssä, mutta arvaamme, että moni 80 yksikön tilanteessa oleva ei ole päässyt edes apua etsimään. Minusta tällaisten ilmiöiden käsittelyssä on syytä käyttää asioille neutraalimpia ilmauksia kuin nyyhkytarina.
Kiitos Heikki Honkala!
T Nina F
Ole hyvä Nina ja mukavaa kevään odotusta sinule!
Lähetä kommentti