Laboratoriossa

Tänään tapahtui niitä asioita, joiden vuoksi tulin käymään Suomessa. Minulle oli varattu verikoe klo 9.40:ksi ja luuydinnäytteen otto klo kymmeneksi TYKS:n T-sairaalassa.

Minua mietitytti, millä keinoin kävisin laboratoriossa. Automme on seissyt kylmänä kadunvarressa siitä lähtien, kun lähdimme Ranskaan. Lisäksi siinä yksi pytty ei toimi. Vaihtoehtoina olivat käveleminen, taksi ja bussi.

Tutkailin bussiyhteyksiä, mutta tuhrin aikaani niin, etten tohtinut enää jättäytyä julkisen liikenteen varaan. Lähdin autolle. Siinä oli valkoinen kuorrutus päällä ja takana auran jättämä kovettunut valli. Edessä oli jalkakäytävä. Mietin miten pääsen liikkeelle. Joudunko ajamaan vähän matkaa jalkakäytävää?

Auto käynnistyi ensi yrittämällä. Potkin lumipaakkuja syrjään auton takaa. Yritin murtautua peruuttamalla vallin läpi. Keinuttelin edestakaisin. Takapyörät juuttuivat valliin niin, että en päässyt mihinkään. Tietä oli juuri ajanut joku nuorehko mies autolla, johon oli asennettu lumiaura. Hän oli huomannut tilanteen ja tuli auttamaan. Saattoi olla kaupungin miehiä. Yksi työntäjä ei riittänyt, mutta eräs ohiajaja ei ajanut ohi vaan tuli apuun. Nyt pääsin liikkeelle. Tästä jäi varmaan hyvä mieli meille kaikille.

Aikaa ei ollut kuin kymmenisen minuuttia. Reitinvalintani onnistui ja sain nauttia myös pitkästä vihreästä aallosta. Ehdin istua ehkä minuutin odotustilassa, kun minut kutsuttiin sisään.

Suoneni oikuttelivat. Meni melkein kaksikymmentä minuuttia ennen kuin verta saatiin riittävästi. Kun olin palaamassa aulaan, edelläni kulki nainen, jonka arvelin olevan minua hakemassa. Piti paikkansa. Sitten taas toimenpiteeseen.

Noutajani oli kandi ja lisäksi operaatioon osallistui lääkäri, amanuenssi ja preparaattien tekijä. Meillä meni tovi ennen kuin saatiin päätetyksi, otetaanko näyte sternaali- vai kristapunktiona eli rinnasta vai alaselästä. Lääkäri oli ajatellut jälkimmäistä, mutta edellinenkin otettiin harkintaa, kun nostin asian esiin. Kokemukseni mukaan sternaali on kivuttomampi punktio kuin krista. Näyte päätettiin ottaa ylhäältä.

Kävi ilmi, että amanuenssi ei ole tehnyt kertaakaan sternaalipunktiota. Joskus se ensimmäinenkin  pitää tehdä. Lääkärin mukaan alhaalta saisi varmemmin riittävästi luuydintä. Sanoin, että voidaan ottaa alhaalta ja se oli lopullinen ratkaisu.

Amanuenssi alkoi hommiin. Lääkäri neuvoi häntä yksityiskohtaisesti. Kuulosti siltä ettei harjoittelija ollut montaa kristaakaan ottanut. Toimenpide tehtiin verkkaiseen tahtiin. Ensin puudutettiin kudokset ja luukalvo. Puudutus onnistui hyvin. Amanuenssi varmisteli kysymällä ettei satu liikaa.

Sitten alettiin porautua sisään. Kudoksissa ei tuntunut kipua. Toki tunsin, että jotakin tehdään. Luun läpi murtautuminen tuntui tällä kertaa ikävältä. Puudutusainetta ei voida laittaa luukalvoa pidemmälle. Ensimmäinen aspiraatio eli imutus vihlaisi. Toinen, pitkä veto vihlaisi kovasti. Lääkäri varmaan huomasi ja kehotti lopettamaan. Nestettä oltiin saatu riittävästi.

Operaatio meni aika hyvin, vaikka välillä sattui. Neuvoja annettiin, harjoittelija kuunteli niitä ja eteni varovaisesti.

Taas on näytteet annettu. Tapaan hematologin viikon päästä ja kuulen tulokset. Seuraavien näytteiden aika lienee kesäkuussa.

Ajattelin hemmotella itseäni ja mennä kahville Fazerille, jonka berliininmunkit vievät kielen mennessään. Työt ennen hupia, joten menin ensin kauppaan.

Kaupassa näytti olevan berliininmukkeja myynnissä, tosin nimellä piispanmunkki. Ostin sellaisen, enkä viitsinyt enää lähteä Fazerille.