Osallistuimme tänään kastetilaisuuteen, joka pidettiin poikkeuksellisessa paikassa, Lastenklinikan teho-osastolla. Lasta ei voitu pitää sylissä, sillä hän makaa nukutettuna letkuissa. Hän on kuin nukke. Rintakehä kohoilee ja sydämen tykytyksen voi tuntea, kun laittaa käden hänen rinnalleen. Muuta liikettä ei ole.
Tilaisuus pidettiin tilavassa sairaalasalissa, jossa hoidetaan muutamaa vauvaa. Aika oli valittu siten, että paikalla ei ollut muiden lasten omaisia. Meitä oli läsnä vauvan, papin ja hoitajien lisäksi viisi henkeä.
Toimituksessa ei laulettu mitään. Pappi puhui kauniisti ja tilanteeseen sopivasti. Hän
kasteli varovasti sormillaan pienokaisen päätä.
Tapahtuma kuvastaa meidän pienuuttamme kuoleman majesteetillisuuden edessä, lääketieteen saavutuksista huolimatta.
Elämme vielä toivon aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti