Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Taidan selvitä

Kävimme vaimon kanssa tapaamassa hematologia. Jäännöstautia ei ole. Kun tilanne on tämä ja siirteen saamisesta on kaksi vuotta, selviämiseni on todennäköistä. Leukemia ilmeisesti pysyy aisoissa, kunnes kuolen johonkin muuhun.

Käänteishyljintäoireiden suhteen tilanteeni on ihanteellinen. Minulla on vähäisiä oireita, jotka eivät minua juuri vaivaa. Se, että niitä on, on parempi kuin että niitä ei olisi. Ne osoittavat, että uusi vereni toimii niin kuin sen pitääkin.

Leukemia oli toinen syöpäni. Aiemmin potemani lymfooman vuoksi ennusteeni oli huono. Siirteen saamisen jälkeen potilas voi kärsiä käänteishyljintäoireista, immuniteetin katoamisesta johtuvista tulehduksista ja syövän uusiutumisesta. Nämä kaikki voivat olla kohtalokkaita. Minä olen ihmeellisesti selvinnyt noista kaikista ja saatan kuulua niihin onnekkaisiin, jotka elää porskuttavat pitkään leukemian jälkeen. Miten näin on voinut tapahtua? Tunnen syvää kiitollisuutta ja samalla suren niitä kohtalotovereitani, joille ei ole käynyt näin hyvin.

Minun on hyvä yhä juoda riittävästi nesteitä, jotta munuaisarvoni pysyy aisoissa, mutta ymmärtääkseni kiintiötä ei enää ole. Olen rasvannut ihoani lähes päivittäin, mutta nyt minun tarvitsee jatkaa vain, jos iho tuntuu kuivalta. Elämäni tuntuu tavallisoituvan.

Minulta ei mahdollisesti oteta enää koskaan luuydinnäytettä. Käyn yhä verikokeessa kolmen kuukauden välein, mutta seuraava tapaaminen lääkärin kanssa on vasta puolen vuoden päästä. Tilanne aktivoituu, jos verikokeissa ilmenee jotakin huolta aiheuttavaa.

Kävimme juhlan kunniaksi lounaalla Juhlamummolassa, joka toimii Krookilan kartanossa Raisiossa. Miljöö vie vierailijan menneisyyteen. Tila on mainittu dokumenteissa ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Se on kuulunut 1577-1682 sotapäällikkö Pontus de la Gardielle, hänen vaimolleen Sofia Gyllenhielmille ja heidän perillisilleen. Sofia oli peräti kuningas Juhana III:n tytär.






Hain tänään uuden Macbookin 1storesta. Enää minun ei tarvitse tuhertaa tekstejäni kännykällä. Halusin tehokkaan koneen, joten minun piti ostaa 15-tuumainen. Pidin enemmän tuhoutuneen 13-tuumaisen koosta. Oli niin näppärä käsitellä. No, tämä on nopea ja onhan  näyttöruutukin isompi.



2 kommenttia:

Vesa Löytynoja kirjoitti...

Upeaa Heikki ja onnen täyttämiä vuosia, iloa ja hyvää kesän jatkoa !

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Vesa! Kaikkea hyvää sinullekin!