Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 14. kesäkuuta 2018

Suuri päivä

Hessupapalla on ollut paras päivä pitkään aikaan. Kerron suurimman uutisen viimeiseksi.

Saimme eilen kaksi lapsenlasta äitinsä kanssa vieraaksemme. Hain nuoremman kanssa tänään Naantalista kolme serkusta lisää. Paluumatkalla suunnittelimme vierailukohdetta tälle päivälle.

Ehdolla oli kolme paikkaa: Turun linna, Forum Marinum ja Luostarinmäen käsityöläismuseo. Osa lapsista oli käynyt linnassa. Kävimme kuitenkin vilkaisemassa kaikkia vaihtoehtoja ulkoapäin.

Mummolassa teimme päätöksen vierailla merimuseossa. Lounaan jälkeen Hessupappa lähti  katraan (7-14 v.) kanssa kävelemään parin kilometrin päässä olevaan kohteeseen.

Museon luona patikointi palkittiin jäätelöllä. Pappa betalade.

Lipputiskillä meille selvisi, että tarjolla oli kahden museorakennuksen lisäksi neljä laivaa: Suomen Joutsen, kaksi sota-alusta ja hotellilaiva Bore. Otimme koko paketin. Rannekkeet ovat voimassa vielä huomennakin.

Suomen Joutsenessa soi jossakin kerroksessa Mikkihiiri merihädässä. Niinpä tietysti. Toisen sotalaivan uumenissa kuului ilmoitus "mies yli laidan" -harjoituksesta, mikä aiheutti kammotusta. Pappa siirtyi osajoukon kanssa kannelle odottamaan muita.

Neljän laivan koluamisessa meni monta tuntia. Hessupapan on vaikea kuvitella mitään mukavampaa kuin olla lastenlasten kanssa kaupungilla. Päädyimme lopulta Boren kahvilaan juomaan mehua ja limsaa.
Tähänastinen nähtävyysannos oli taatusti riittävä yhdelle päivälle.

Siirryimme sitten kadun varteen odottamaan kahta rattia pyörittävää noutajaa. Matka jatkui ruokavarustetäydennyksen kautta kolmannen perheen serkkuja ja heidän vanhempiaan tapaamaan. Vietettiin yhdessä grillausiltaa puutarhassa. Samalla juhlittiin sukuhaaraan toiseksi nuorimman (1 v.) nimipäiviä. Kakkuakin saatiin.

Päivän säätä ei käy moittiminen.

Mummolassa on nyt neliöt tekokkaassa yöpymiskäytössä. Huomenna meillä taitaa olla taas käyttöä rannekkeillemme. Tämäniltaisesta serkku lasta haetaan yksi viisivuotias serkku joukon jatkoksi.

Vaikka tämä kaikki oli kovin onnellista, päivän suurin asia tulee tässä: lapsukaisten kaikkein nuorimman serkun, maanantaina kastetun pikkumiehen, sydän leikattiin tänään sellaiseen kuntoon, että hänellä on hyvät mahdollisuudet elää hyvä elämä. Leikkaus onnistui hyvin.

Hessupappa on äärettömän onnellinen ja kiitollinen, eikä ole taatusti ainoa.

Ei kommentteja: