Taidan selvitä

Kävimme vaimon kanssa tapaamassa hematologia. Jäännöstautia ei ole. Kun tilanne on tämä ja siirteen saamisesta on kaksi vuotta, selviämiseni on todennäköistä. Leukemia ilmeisesti pysyy aisoissa, kunnes kuolen johonkin muuhun.

Käänteishyljintäoireiden suhteen tilanteeni on ihanteellinen. Minulla on vähäisiä oireita, jotka eivät minua juuri vaivaa. Se, että niitä on, on parempi kuin että niitä ei olisi. Ne osoittavat, että uusi vereni toimii niin kuin sen pitääkin.

Leukemia oli toinen syöpäni. Aiemmin potemani lymfooman vuoksi ennusteeni oli huono. Siirteen saamisen jälkeen potilas voi kärsiä käänteishyljintäoireista, immuniteetin katoamisesta johtuvista tulehduksista ja syövän uusiutumisesta. Nämä kaikki voivat olla kohtalokkaita. Minä olen ihmeellisesti selvinnyt noista kaikista ja saatan kuulua niihin onnekkaisiin, jotka elää porskuttavat pitkään leukemian jälkeen. Miten näin on voinut tapahtua? Tunnen syvää kiitollisuutta ja samalla suren niitä kohtalotovereitani, joille ei ole käynyt näin hyvin.

Minun on hyvä yhä juoda riittävästi nesteitä, jotta munuaisarvoni pysyy aisoissa, mutta ymmärtääkseni kiintiötä ei enää ole. Olen rasvannut ihoani lähes päivittäin, mutta nyt minun tarvitsee jatkaa vain, jos iho tuntuu kuivalta. Elämäni tuntuu tavallisoituvan.

Minulta ei mahdollisesti oteta enää koskaan luuydinnäytettä. Käyn yhä verikokeessa kolmen kuukauden välein, mutta seuraava tapaaminen lääkärin kanssa on vasta puolen vuoden päästä. Tilanne aktivoituu, jos verikokeissa ilmenee jotakin huolta aiheuttavaa.

Kävimme juhlan kunniaksi lounaalla Juhlamummolassa, joka toimii Krookilan kartanossa Raisiossa. Miljöö vie vierailijan menneisyyteen. Tila on mainittu dokumenteissa ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Se on kuulunut 1577-1682 sotapäällikkö Pontus de la Gardielle, hänen vaimolleen Sofia Gyllenhielmille ja heidän perillisilleen. Sofia oli peräti kuningas Juhana III:n tytär.

Hain tänään uuden Macbookin 1storesta. Enää minun ei tarvitse tuhertaa tekstejäni kännykällä. Halusin tehokkaan koneen, joten minun piti ostaa 15-tuumainen. Pidin enemmän tuhoutuneen 13-tuumaisen koosta. Oli niin näppärä käsitellä. No, tämä on nopea ja onhan  näyttöruutukin isompi.

Kahden elämänkaaren eri päissä

Kuinka syvä on kappelitilan hiljaisuus ennen siunaustilaisuuden alkua. Suru ja vainajan kunnioitus täytti koko salin.

Olimme Espoossa saattelemassa kaveriamme viimeiselle matkalle. Sairauksien haastama elämä on päättynyt. Hän on perillä. Minä olen vielä täällä. Tällaista elämä on.

Hautajaiset on surusta huolimatta tilaisuus viettää tovi edesmenneen läheisten ja monien tuttujen seurassa. Vainaja ei näitä juhlia tarvinnut, mutta meille tänne jääneille ne oli tarkoitettukin. Hautajaiset olivat kaunis tapahtuma. Vainajan elämän valoja ja varjoja ei piiloteltu. Edesmennyttä saateltiin lämmöllä.

Siirryimme sitten päättyneen elämän luota äskettättäin syntyneen ja leikkauksella elämään autetun pikkuisemme luo Lastenklinikalle. Viimeksi nähdessämme pikkumies makasi selällään melkein kuin kuollut. Hän oli sedaatiossa. Kontaktia häneen ei saanut.

Nyt oli saimme tavata hereillä ja elossa olevan pienokaisen. Hän katseli ihmeissään ympäröivää maailmaa, kitisikin välillä. Hän on jo päässyt pois teho-osastolta, mutta luultavasti ei pääse kotiin vielä pitkään aikaan. Onneksi hän ei tiedä, että kolmen kuukauden jälkeen hänen rintansa avataaan uudelleen. Sydän pysäytetään ja operoidaan toimimaan toivottavasti pitkäksi aikaa. Onneksi pikkuinen varmasti nukutetaan niin hyvin, ettei hän tiedä tapahtumasta mitään.

Nyt saimme pitää pikkuistamme sylissä. Sain hieroa eskimotervehdystä nenä nenää vasten häneen kanssaan, olla lähellä ja silittää, viettää rakkausjuhlia. Sydämeni on täynnä halua tukea tätä hankalan alun kautta elämänsyrjään päässyttä jälkeläistämme.

Tänään on ollut tunteille käyttöä.

Kuka on ruotsalainen?

Ruotsi hävisi Saksalle aivan ottelun viimeisillä sekunneilla, kun Saksan Toni Kroos teki voittomaalin pamauttamalla pallon vapaapotkun jatkotilanteesta oikeaan ylänurkkaan. Vapari oli määrätty, koska Ruotsin Jimmy Durmaz kaatoi sääntöjen vastaisesti Saksan pelaajan aivan Ruotsin maalin lähellä.

Ruotsissa syntyi kohu, koska vapaapotkun aiheuttanut Durmaz sai tapahtuman jälkeen vihapostia ja hänen perhettään uhkailtiin. Durmaz on assyyrialaistaustainen, mutta syntynyt Örebrossa. Hän kertoi tunnoistaan harjoitusten yhteydessä ja vakuutti olevansa ruotsalainen. Joukkue osoitti tukea hänelle rasismia vastaan.

Vapaapotkun tuottamista vastustajalle tapahtuu MM-peleissä jatkuvasti. Vastustajan pysäyttäminen sääntöjen mukaisesti tuntuu olevan lähes mahdotonta. Vastustaja on kuitenkin pysäytettävä. Se kuuluu pelin luonteeseen. Durmazin tekemän virheen nostaminen rasististen hyökkäysten aiheeksi on yksinkertaisesti tuomittavaa. 

Ottelun alkupuolella Ruotsi oli mennyt johtoon Ola Toivosen taidokkaalla maalilla. Myöhemmin Saksa tasoitti ja myöhemmin kävi miten kävi.

Luultavasti Toivonen ei saanut vihapostia tekemästään. Hän luultavasti kelpaa ruotsalaiseksi, vaikka hänellä on suomalainen sukunimi. En tosin ole varma. Toivonen tuntee itsensä täysin ruotsalaiseksi, eikä Suomi tunnu merkitsevän hänelle mitään erityistä. Hänen isänsä on suomalaissyntyinen, mutta tullut jo aivan pienenä Ruotsiin vanhempiensa mukana. Toivosen äiti on ruotsalainen. Ulkonäöltään Toivonen on raamikkaan komea ruotsalainen blondi.

Voidaan sanoa, että Toivosen isä on kotoutunut täydellisesti Ruotsiin. Hän on tullut maahan niin nuorena, ettei hän voi muistaa edeltävästä ajasta mitään. Pojasta on kasvanut täysin ruotsalainen. Mitäpä muutakaan olisi noissa olosuhteissa voinut käydä. Suurelle osalle suomalaisistakaan juurilla ei ole erityisen suurta merkitystä. Eletään tätä päivää ja katsotaan tulevaan.

Ruotsin media on yrittänyt haastatella Toivosta hänen suomalaisjuuristaan, mutta ei ilmeisesti ole saanut paljoakaan irti. Toivosen tapa mitätöidä suomalaisuutensa saattaa toimia. Media ehkä antaa periksi, eikä yritä tehdä hänen juuristaan numeroa. Vaikeaa se olisikin.

Olisivatko ruotsidemokraatit riemuinneet, jos Durmaz olisi ratkaissut ottelun Ruotsin voitoksi?

Kansalaisuus on yksinkertainen asia. Jos sinulla on passi, olet kansalainen. Kansallisuus tuntuu olevan eri asia.

Ei taida olla sataakaan vuotta siitä, kun kalloja mittailtiin ja rotuja yritettiin laittaa paremmuusjärjestykseen. Ei ihme, että meillä on taipumus yhdistää tietty ulkonäkö ja kansallisuus. Suomalaisuus on identiteettinä aika tuore asia. Käsite on tuotteistettu 1800-luvulla ja liitetty Suomessa asuvaan kansaan, jonka geenit ovat kuitenkin peräisin useista suunnista.

Ruotsalaisuutta sen enempää kuin suomalaisuuttakaan ei voida jäädyttää tiettyyn vaiheeseen. Muutos on jatkuvaa. Kieli on saanut ja tulee saamaan ulkomaisia vaikutteita. Globalisaatio on todennäköisesti tullut jäädäkseen.

Mitä muuta voimme tehdä kuin olla ihmisiksi ja elää sovussa, vaikka hampaat irvessä, jos ei muu auta. Siksi vanhaan takertuvaa äärinationalismia on syytä vastustaa.

Ruotsin ja Suomen jalkapallojoukkueiden ei tarvitse koostua pelkistä pellavapäistä.

Syvällä Ruotsin historiassa

Juhannusaatto ja kulttuuripäivä. Aamulla sää näytti surkealta. Tuuli voimakkaasti ja satoi. Iltapäivällä oli jo kaunis kesäpäivä.

Lähdimme päivällä etsimään juhannutankoa ja siihen liittyviä juhannusmenoja. Seudulla oli useita tarjolla. Valitsimme lähimmän.

Paikalla oli väkeä, mutta tunnelma ei ollut ihan sitä, mitä etsimme. Juhannutanko oli pystytetty, muutoin meininki oli lähinnä lasten ulkoiluttamista. Musiikki tuli nauhalta eikä kansallispukuja näkynyt. Muutamalla naisella oli kuitenkin juhannusseppele päässään. Paikalle odotettiin Pelle Svanslösiä, joka on paikallinen sankari. Pekka Töpöhäntä - sadut on kirjoitettu Uppsalaan.

Jatkoimme matkaa seuraavaan juhannusjuhlapuistoon. Siellä ei kuitenkaan näkynyt kuin äitejä lapsien kanssa. Juhlat oli ilmeisesti jo lopetettu, jos niitä oli ollutkaan.

Päätimme suunnata kohti Vanhassa Uppsalassa olevia muinaiskumpuja. Kävi ilmi, että aivan niiden lähellä on Disagård, joka on kuin Seurasaari, paitsi ettei ole saari. Vanhoja maalaisrakennuksia ja keskusniityllä juhannustanko. Tämä oli yksi harkitsemistamme paikoista. Tänne meidän olisi pitänyt tulla jo aikaisemmin. Väki oli kuitenkin jo lähdössä ja paikka menossa kiinni. Saimme kierrellä hetken alueella.

Jatkoimme matkaa läheiselle Vanhan Uppsalan kirkolle, jonka vieressä muinaiskummut ovat. Kirkko on ikivanha ja erikoisen näköinen. Tämä paikka on Ruotsin ydinhistoriaa. Emme päässeet kirkkoon sisään, mutta tutustuimme ympäristöön ja kumpuihin.

Taidan kertoa näkemästämme enemmän, kun saan siirretyksi kuvia tähän blogiin.

Kävimme vielä ajelulla Uppsalan keskustassa ja tunnelmoimassa Uppsalan linnan pihalla.

Palattuamme hosteliin, huomasin hukanneeni avainkorttini. Onneksi sain puhelinyhteyden toimistoon ja saimme sittemmin kaksi avaikorttia. Tämä operaatio ei maksanut mitään.

Onnellista juhannusta kaikille!

Ruotsi ja minä

On mukavaa matkustaa Ruotsissa, joka on kuin pikkuisen kehittyneempi Suomi.

Kaikki on hieman isompaa ja siistimpää, mutta kotoisaa. Luonto on kuin kotimaassa, mutta jotenkin laitettua. Pelloilla olevat yksittäiset puut tai puuryhmä ovat kuin istutettuja. Punamulta on yhä voimissaan. Nurmikot ovat leikatut ja ylimääräinen roina kuljetettu pois.

Kaikesta näkee, että olemme olleet pitkään samaa maata ja eronkin jälkeen kehittyneet samaan suuntaan.

Kaikesta huolimatta veljeskansoista puhuminen on liioittelua. Ruotsalaiset ovat indoeurooppalaista kieltä puhuvia skandidaaveja ja me olemme itäperäistä kieltä puhuvia suomalaisugreja. Me ymmärrämme jonkin verran ruotsia, koska olemme istuneet lukemattomilla ruotsin tunneilla. Jotkut meistä taitavat kyseistä kieltä täydellisisesti, yksi yhdestä syystä ja toinen toisesta. Ruotsalaiset tuskin saavat suomesta irti juuri enempää kuin kiinasta.

Totuus on tietysti monimutkaisempi, mutta maailma toimii stereotyyppisesti.

Minä synnyin taloon, josta näkyi Torniojoen yli Ruotsiin. Pohjoismaiden välinen passivapaus oli jo suurelta osin voimassa. Suomesta käytiin ostoksilla Ruotsissa. Minäkin muistan hämärästi välähdyksen käynnistä Torniojoen toisella puolella.

Sitten Ruotsi katosi kokemuspiiristäni pariksi vuosikymmeneksi. Ensimmäisen opiskeluvuotena menin kesätöihin Ruotsiin. Stocholms svenska oli aika kaukana kouluruotsista. Alkuun en ymmärtänyt paljoakaan, mutta aika nopeasti korva harjaantui ja aloin saada suustanikin jotakin ulos.

Tukholmasta tuli minulle rakkauden kaupunki. Niin myös Saaralle, joka oli myös tullut kesätöihin. Tukholma on meille kummallekin jotakin erityistä. Parin vuoden päästä tulimme Tukholmaan uudestaan, silloin avioparina.

Minä ja sisarukseni olemme vaistonneet, että meillä on jokin suku suhde ruotsin kieleen, ohut mutta suhde kuitenkin. Olemme geeneiltämme varmasti hyvin suomalaisia, mutta jokunen kaukainen säie on länsisuomalaisen äitimme puolelta löytynyt.

Olen pesunkestävä suomalainen, mutta ymmärrätte varmaan, miksi suhtaudun suopeasti Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen.

Työurani muovatui sellaiseksi, että 70-luvulla saavuttamani auttava ruotsin kielen taito rapautui käyttämättömänä.

Nyt eläkkeellä olen alkanut virkistää ruotsiani. Olen saanut uuden motiivin. Meillä on kaksi lapsenlasta, jotka kasvavat kaksikieliseksi. Olisi mukavaa oppia paremmin heidän äidinkieltään.

On ollut kannustavaa huomata, että selviän jotenkin pienistä asioinneista ruotsiksi.

Heja Sverige!

Ruotsin sydämessä juuria tonkimassa

Kaksi historiafriikkiä on risteillyt ympäri Närken maakuntaa Ruotsin sydämessä. Meillä oli kaksi kohdetta, Sköllerstan kirkko ja Risebergan luostarin rauniot.

Otin tämän pikku tutkimusmatkamme etukäteen löysin rantein, enkä valmistautunut kunnolla. Tulomatkalla laivalla heräsin ottamaan yhteyden Sköllerstan seurakuntaan varmistaakseni, että pääsemme kirkkoon sisään. Sain vastauksen sähköpostiini vielä samana päivänä.

Valitettavasti kirkkoa remontoidaan, joten vierailua ei voitu järjestää.

Nyt ihmettelet, miksi halusimme käydä kyseisessä kirkossa. Paikka kiinnostaa minua, koska 1400-luvulla syntyneet Claes Prytz ja hänen vaimonsa on haudattu tuohon kirkkoon. Sukupuuni mukaan polveudun tästä muinaisesta pariskunnasta. Kirkossa pitäisi olla muistokivi, johon on hakattu kuva mainitusta pariskunnasta. Olisi hauska ottaa selfie heidän seurassaan.

Päätimme käydä katsomassa mainittua kirkkoa ulkoapäin. Löysimme yksinkertaisen kauniin pyhäkön viehättävän kirkkomaan ympäröimänä. Malli on sama kuin Suomessa olevien keskiaikaisten kivikirkkojen. Tämän seinät olivat jostakin syystä rapatut.

Kirkon parkkipaikalla oli lupaavasti yksi auto. Kirkosta näkyi valoa. Kokeilin yhtä sivuovea, mutta se oli lukossa. Kirkossa ehkä oli puuhailemassa joku, jota on kielletty päästämästä ketään sisään. Kun palasimme etupuolelle, kokeilin etuovea. Yllätyksekseni se oli auki.

Marssimme sisään. Kirkon lattiat, lehtereiden seinät ja kyntteliköt oli suojattu remontin ajaksi. Kirkon toisessa päässä oli nainen, kai konservoimassa tai restauroimassa. Kirkossa kaikui niin, ettemme kumpikaan saaneet selvä toistemme huuteluista. Tapasimme keskialueella ja juttelimme. Kerroin asiamme. Emme tietystikään voineet ruveta penkomaan paikkoja. Kuulimme, että lähellä olevassa punaisessa talossa ehkä tiedetään jotakin asiastamme.

Punainen talo oli lukittu eikä ovikelloon vastattu. Seinässä luki: Sockenstugan, Svenska Kyrkan, Sköllersta församling. Iltapäivä oli jo pitkällä. Ehkä talossa oli oltu aikaisemmin.

Viritin Googlemapsin johdattelemaan meidät Risebergaan. Seutu on ilmeisesti Ruotsin vilja-aittaa. Näimme valtavia peltoalueita ja varakkaan näköisiä tiloja. Nousimme kukkulalle, josta löysimme kohteemme. Maasto oli hieman hankala, joten vaimo jäi alas odottamaan.

Miksi Risebergaan? Adelsvapenin mukaan sotaeversti Claes Prytzin poika Hans oli munkkina Risebergassa. Hän kuitenkin avioitui vuonna 1523. Hän oli 62- tai 63-vuotias. Anna-rouvan on täytynyt olla häntä nuorempi, koska he saivat seuraavan vuonna Claes-nimisen pojan.

Kustaa Vaasa tunnetusti otti 1500-luvun alkupuolella kirkon omaisuuden haltuunsa vedoten uskonpuhditukseen. Hän tarvitsi rahaa maksaakseen sotavelkoja Lyypekille. Prytzien merkillinen tarina liittyy noihin tapahtumiin. Sotaeverstin kerrotaan eläneen lähes 100-vuotiaaksi ja vastustaneen reformaatiota. Niskottelunsa vuoksi hän menetti omaisuutensa kruunulle.

Hansin kerrotaan menettäneen näkönsa lapsena, mutta saaneen sen takaisin aikuisena. Kiitollisena tapahtuneesta hän olisi sitten mennyt luostariin.

Luostarista on jäljellä osa päätyseinää ja muiden tilojen kivijalkoja. Alueella on esittelytauluja. Otin niistä kuvia ja tutustun sisältöihin myöhemmin.

Hans Prytzin luostaritarinassa on iso ristiriita. Riseberga oli nimittäin nunnaluostari. Jopa Pyhän Birgitan tytär tuli nunnaksi Risebergassa. Wikipedia tietää, että luostarissa on ollut jonkin verran maallikkoveljiä nunnien apulaisina. Sekö oli Hansin homma? Vai onko hänen tarinansa legendaa?

Miksi Hans lähti luostarista? Riseberga otettiin kruunun haltuun vuonna 1527. Olisiko alasajo alkanut jo aikaisemmin, apumiesten hommat vähentyneet ja Hans joutunut etsimään onneaan muualta? Ehkä hän kääntyi aidosti luterilaiseksi ja jätti laitoksen sen vuoksi neljä vuotta ennen sen omistusjärjestelyjä. Nunnat saivat vielä asua luostarissa seitsemän vuotta. Oliko Anna nunna?

Hansin ja Annan poika Claes kuoli kolmekymppisenä, mutta ehti toimia peräti Örebron kaupunginkirjurina. Sköllersta ja Riseberga ovat Örebron liepeillä.

Claesin ja hänen Karin-vaimonsa Göran-poika muutti Pohjanlahden tälle puolelle.

Tarua vai totta? Kiehtovia tarinoita kuitenkin.

Elämään autetut

Olen elämään autettu. Ilman nykyaikaista lääketiedettä olisin jo rajan takana. Olen yhä ihmeissäni siitä, että olen selvinnyt tähän asti. Kahden syövän kokemukset eivät ole minua jalostaneet mitenkään. Olen ehkä tietoisempi kuolevaisuudestani kuin ennen, mutta en tunne valaistuneeni suorittamaan saamaani jatkoaikaa paremmin. Tunnistan pienuuteni, mutta vanhenemisen merkit olisivat ehkä opettaneet tämän asian ilman syöpiäkin.

Uskominen tuntuu tärkeältä. Ajattelen lapsellisesti, että Luoja on antanut minulle syöpäni pitääkseen minusta huolen. Järkeni väittää vastaan, mutta tämä onkin uskon asia.

Elämänarvot ovat muuttuneet siten, että suorittaminen ei tunnu omalta tehtävältä. Tehtäväni on olla pappa tai fafa, kuten yksi jälkeläisistäni minua kutsuu. Se on upea tehtävä, mutta minun on siinäkin maltettava mieleni. Sain äskettäin taas opetuksen rajoistani. Touhusin pari kolme päivää antaumuksella lastenlapsieni kanssa. Se oli suurenmoista, mutta sen jälkeen olin lopen uupunut. Vaikka nukuin kohtuullisen yön, minun piti nukahdella lisää. Pikkuhiljaa toivuin taas. Mitäpä väsymyksestä. Se oli pieni hinta siitä, että sain viettää aikaa rakkaitteni kanssa.

Olen lisäksi puoliso, isä, poika, eno, setä, veli, lanko, ystävä ja tuttava.

Suvun nuorin on myös elämään autettu.
Kun näin hänet koruttomassa kastetilaisuudessa, hän oli yhä kuin sikiö. Hän makasi selällään unessa, eikä häneen saanut mitään kontaktia. Hän oli sedaatiossa. Hänen annettiin kerätä voimia tulevaa suurta koitosta varten.

Ei ollut varmaa, että hänet voitiin leikata. Lääkäri tuntui edellisenä sunnuntaina valmentavan läheisiä myös ikävään vaihtoehtoon. Onneksi pikkuinen voimaantui riittävästi ja operaatio myös onnistui. On hurjaa ajatella, että pienen ihmisen rinta halkaistiin jotta sydämeen päästiin käsiksi. Vaihtoehto olisi ollut kuitenkin jotakin hyvin surullista.

Nyt olemme nähneet hänet kuvassa silmät auki ja katse tutkivana. Videolla olemme nähneet, että hän todella elää. Tämä on riemullista.

Ensi viikolla ehkä tapaamme hänet taas.

Olemme tavallaan samanlaisessa tilanteessa pikkuisen kanssa. Meidät molemmat on autettu elämään ja me molemmat voimme saada hankalia komplikaatioita. Minä olen selvinnyt hämmästyttävän vähällä ja toivon sydämestäni, että pikkuiselle käy yhtä hyvin.

Hyvinkin voi käydä.

Sitä sun tätä futiksesta

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat alkaneet.

Seurasin edellisiä kisoja neljä vuotta sitten, kun olin toipumassa imusolmukesyövästä. Paneuduin silloin huvikseni kunnolla asiaan. Luin jopa urheilulehtiä. Sen jälkeen kiinnostukseni on ollut vähäistä, mutta nyt taidan innostua uudestaan.

Suuri joukko edellisten, Brasiliassa pidettyjen, kisojen tähdistä on edelleen mukana. Silloisen isäntämaan Neymar oli nuori ja vielä poikamainen tulokas. Hän loukkaantui ja joutui jättämään kisat kesken.

Nyt Neymar on kasvanut aikuiseksi ja koko Brasilian peli rakentuu hänen varaansa. Hän on nopea ja äärettömän taitava. Eilen Brasilia pelasi tasapelin 1-1 Sveitsiä vastaan. Neymar on niin pitelemätön, että hänet pysäytetään jatkuvasti sääntöjen vastaisesti. Saa nähdä, kuinka pitkälle hän säilyy pelikuntoisena.

Neymar ei ole suinkaan Brasilian ainoa huippupelaaja. Suuri jalkapallomaa on kasvattanut myös Marcelon, joka on hämmästyttävä pelaaja. Hän on puolustaja, mutta on samalla elimellinen osa Brasilian hyökkäysvoimaa. Marcelo pelaa uskomattoman laajalla alueella. Hän tuntuu olevan aina siellä, missä tapahtuu. En käsitä miten hän jaksaa juosta niin paljon. Hän on myös erittäin taitava pallon käsittelijä.

Sveitsin joukkueessa pelaa neljän vuoden takaa tuttu hahmo. Shaqiri on hämmästyttävän pienikokoinen ollakseen huippujalkapalloilija. Tosin yksi maailman parhaista eli Argentiinan Messi on aika tarkkaan samanpituinen. Shaqirin vantteruus tuntuu korostavan hänen pientä kokoaan. Lyhyydestä saattaa olla hyötyäkin jalkapallossa. Ehkäpä pienet miehet pääsevät luikahtamaan muita pienemmistä väleistä eteenpäin.

Sveitsin joukkueessa on erikoista se, että pelaajien nimet eivät kuulosta kovin sveitsiläisiltä. Monet heistä ovatkin syntyneet muualla ja osalla on muutoin maahanmuuttajatausta. Mainittu Shaqirikin on alunperin Kosovon albaani.

Globalisaatio on vaikuttanut myös Suomen maajoukkueen etniseen taustaan. Listoilta löytyvät esimerkiksi sukunimet Hetemaj, Hradecky, Lam, O'Shaughnessy, Sadik, Taylor ja Yaghoubi. Kuusikymmenluvulla maajoukkuepelaajien nimet olivat varmasti suomalaisia ja ruotsalaisia. Ajat ovat muuttuneet, mutta näin on hyvä. Sitä paitsi on Suomeen ennenkin tultu monesta suunnasta.

Geenisekoitus on varmaan voimakkainta niiden maiden joukkueissa, joissa on korkea elintaso. Meksikon pelaajaluettelo vaikuttaa hyvin meksikolaiselta.

Meksiko löi yllättäen Saksan, joka voitti mestaruuden neljä vuotta sitten. Meksiko pelasi minusta tavattoman kaunista jalkapalloa. Se pelasi kuin espanjalaista nopeisiin syöttöihin perustuvaa jalkapalloa, mutta pitkin syötöin. Näin he pystyivät siirtymään nopeasti hyökkäykseen.

Esineen saattaminen tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan merkitsee miljoonia

Kyselen joskus kieli poskessa , miksi on tärkeää saada nahkapallo kahden tolpan väliin silloin, kun vastassa on 11 henkilöä estämässä sitä. Senhän voi viedä sinne joskus toiste, kun ketään ei ole estämässä. Lisäksi pallon voi silloin laittaa maaliin niin monta kertaa kuin haluaa.

Miksi on tärkeää saada jokin esine johonkin paikkaan?

Kyse on leikistä, toiseudesta, sopimuksen teosta ja liiketoiminnasta. Kun sivukylän edustajat pelaavat kirkonkylän joukkuetta vastaan, halutaan näyttää "noille toisille, kuka on kuka. Me vastaan nuo muut. Tässä tapauksessa yhdistävä ja erottava tekijä on asuinpaikka.

Kun kylän pojat pelaavat jalkapalloa satunnaisissa kokoonpanoissa, kyse on leikistä. Kun sitoudutaan samoihin sääntöihin, mitättömälle asialle saadaan merkitys. Tietty esine yritetään saada kolmiulotteisessa avaruudessa tiettyyn paikkaan tiettynä aikana riittävän monta kertaa.

Maailmaan on syntynyt joukkueiden hierarkia. Mitä parempi pelaaja olet, sitä maineikkaampaan joukkueseen ja vaativampaan liigaan pääset pelaamaan. Sinusta voi tulla miljonääri, mutta todennäköisesti et menesty niin hyvin. Tässä tapauksessa toiseus ja samuus määrittyvät sen mukaan, miten joukkueet ostavat pelaajia.

Tällä hetkellä Venäjällä samuus ja toiseus perustuu kansalaisuuteen. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että nahkakuulan perässä juoksisi köyhät miehet. Kukin kansakunta valitsee mukaan parhaat mahdolliset pelaajat.

Fanitus on minulle aika outo ilmiö
Miksi jonkin tietyn joukkueen menestys on niin äärettömän tärkeää? Mitä väliä sillä on, kuka voittaa? Miten tamperelainen päättää, kannattaako Ilvestä vai Tapparaa jääkiekossa?

Jalkapallobisnes ei menesty ilman uskollisia faneja ja sponsoreita. Nämä maksavat lystin.

Kansallistunne on minulle ymmärrettävämpi motiivi kuin jonkin seuran kannattaminen. Yritykset sponsoroivat menestyäkseen liiketoiminnassaan, mutta miksi kantaa fanina jatkuvasti rahaa jonkun tietyn joukkueen kassaan? Kai siinä on kysymys viihtymisestä ja samastumisesta. Me vastaan nuo muut, taas kerran.

Myönnän innostutuvani seuraamaan lätkäkisoja, jos Suomi menestyy. Minun on vaikea analysoida, mistä se johtuu. Kai kansallistunne on istutettu minuun jo kansakoulussa. Luultavasti Suomen käymät sodatkin vaikuttavat taustalla. Olen niin umpisuomalainen, että samastuminen ja puolen valitseminen ovat itsestäänselvyyksiä.

Jalkapallon MM-kisoja on mukava seurata, koska kansallistunne ei piinaa mieltä. Paras voittakoon. Myönnän sympatiseeraavani espanjalaista jalkapalloa. Taidokasta syöttöpeliä seuraan mielelläni. Ehkä se on jonkin asteista fanitusta.

Eikä se jalkapallo taida edes olla oikeata nahkaa, tuskin nahkasohvatkaan.

Suuri päivä

Hessupapalla on ollut paras päivä pitkään aikaan. Kerron suurimman uutisen viimeiseksi.

Saimme eilen kaksi lapsenlasta äitinsä kanssa vieraaksemme. Hain nuoremman kanssa tänään Naantalista kolme serkusta lisää. Paluumatkalla suunnittelimme vierailukohdetta tälle päivälle.

Ehdolla oli kolme paikkaa: Turun linna, Forum Marinum ja Luostarinmäen käsityöläismuseo. Osa lapsista oli käynyt linnassa. Kävimme kuitenkin vilkaisemassa kaikkia vaihtoehtoja ulkoapäin.

Mummolassa teimme päätöksen vierailla merimuseossa. Lounaan jälkeen Hessupappa lähti  katraan (7-14 v.) kanssa kävelemään parin kilometrin päässä olevaan kohteeseen.

Museon luona patikointi palkittiin jäätelöllä. Pappa betalade.

Lipputiskillä meille selvisi, että tarjolla oli kahden museorakennuksen lisäksi neljä laivaa: Suomen Joutsen, kaksi sota-alusta ja hotellilaiva Bore. Otimme koko paketin. Rannekkeet ovat voimassa vielä huomennakin.

Suomen Joutsenessa soi jossakin kerroksessa Mikkihiiri merihädässä. Niinpä tietysti. Toisen sotalaivan uumenissa kuului ilmoitus "mies yli laidan" -harjoituksesta, mikä aiheutti kammotusta. Pappa siirtyi osajoukon kanssa kannelle odottamaan muita.

Neljän laivan koluamisessa meni monta tuntia. Hessupapan on vaikea kuvitella mitään mukavampaa kuin olla lastenlasten kanssa kaupungilla. Päädyimme lopulta Boren kahvilaan juomaan mehua ja limsaa.
Tähänastinen nähtävyysannos oli taatusti riittävä yhdelle päivälle.

Siirryimme sitten kadun varteen odottamaan kahta rattia pyörittävää noutajaa. Matka jatkui ruokavarustetäydennyksen kautta kolmannen perheen serkkuja ja heidän vanhempiaan tapaamaan. Vietettiin yhdessä grillausiltaa puutarhassa. Samalla juhlittiin sukuhaaraan toiseksi nuorimman (1 v.) nimipäiviä. Kakkuakin saatiin.

Päivän säätä ei käy moittiminen.

Mummolassa on nyt neliöt tekokkaassa yöpymiskäytössä. Huomenna meillä taitaa olla taas käyttöä rannekkeillemme. Tämäniltaisesta serkku lasta haetaan yksi viisivuotias serkku joukon jatkoksi.

Vaikka tämä kaikki oli kovin onnellista, päivän suurin asia tulee tässä: lapsukaisten kaikkein nuorimman serkun, maanantaina kastetun pikkumiehen, sydän leikattiin tänään sellaiseen kuntoon, että hänellä on hyvät mahdollisuudet elää hyvä elämä. Leikkaus onnistui hyvin.

Hessupappa on äärettömän onnellinen ja kiitollinen, eikä ole taatusti ainoa.

Sanat erottavat ja yhdistävät

Ei ole merkityksetöntä miten valitsemme sanamme.

Yllä olevat sanat muodostavat lyhyen virkkeen, jonka sisältö kuulostaa itsestäänselvyydeltä. 

Sellainen se onkin, mutta sen ääreen kannattaa pysähtyä. Tapamme valita sanoja vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaista elämämme on. 

Sanat luovat jatkuvasti kuvaa valitsijastaan. Ne paljastavat tehokkaasti käyttäjänsä asenteita. Ne synnyttävät riitaa ja sopua, jopa sotaa ja rauhaa. 

Kun muodostaa sanoista virkkeen ja päästää sen suustaan ulos, sen merkitys muuttuu, kun se kohtaa toisen ihmisen maailman. Muovautunut ajatus saattaa jatkaa matkaansa, kiertää kuin risteilyohjus ja muuttaa jatkuvasti sisältöään. Se ravitsee itseään kohtaamillaan asenteilla. 

Sanat rakentavat virkkeestä aikomuksen. Virke ylentää tai alentaa.

Sanat kuljettavat joskus totuutta tai rakkautta, kenties molempia. 

Yhdet sanat ovat työvälineitä, toiset aseita. 

Olemme kaikki propagandisteja

Propaganda on Wikipedian mukaan "aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan milipidettä". "Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita ja tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä. Se ruokkii ennakkoluuloja, yhdenmukaistaa ajattelua ja vaientaa erimieliset."

Sana propaganda on latinaa ja tarkoittaa levitettävää asiaa.

Alkuperäinen merkitys kuulostaa neutraalilta. Nykyään sanaan liittyy kielteinen kaiku. Termiä on aika pitkään saatettu käyttää ujostelemattomasti. Talvisodan aikaan päämajassakin oli propagandaosasto.

19 30-luvulla määriteltiin propagandan seitsemän keinoa. Ne on minusta hyödyllistä tunnistaa, koska mitä ilmeisemmin ne ovat yhä käytössä. Yleensä puhutaan järjestelmällisestä toiminnasta, mutta minusta keinomäärittelyjen avulla voi analysoida yksittäisten ihmisten viestintää ja myös omaa argumentaatiotapaansa.

Keinot ovat nimittely, kimalteleva yleistys, siirräntä, todistus, "tavallinen kansa", korttien pinoaminen ja kelkkaan hyppääminen.

Vastapuolta voidaan nimitellä tavoilla, jotka yhdistävät hänet johonkin ikävään asiaan. Esimerkiksi sanoilla fasisti, rasisti ja terroristi on hyvin latautunut merkitys. Omaa asiaa voidaan ajaa myös hienovaraisemman nimittelyn avulla.

Kimalteleva yleistys on hauska nimitys  jonkin toimintatavan määritelmälle. Mairittelevalla nimityksellä oma asia liitetään johonkin hyvin arvostettuun asiaan kuten isänmaallisuuteen, demokratiaan tai rakkauteen.

Siirrännästä on kysymys, kun pyritään luomaan kuva jonkin yleisesti hyväksytyn instituution valtuutuksesta omalle asialle. Tällaista saattaa olla esimerkiksi Suomen lipun käyttö mainonnassa. Jos mainoksessa taas on lääkärin takkiin pukeutunut henkilö, luodaan mielikuva siitä, että oma tuote on asiantuntijain suosittelema.

Toisinaan viestinnässä käytetään julkisuuden henkilöitä todistamassa oman asian puolesta, vaikka näillä ei olisi mitään erityistä asiantuntemusta alalla. Jos joku filmitähti kehuu vaikkapa tiettyä päänsärkylääkemerkkiä, voi kysyä itseltään, paljonko hänelle maksetaan.

Maassamme asuu epäilemättä eniten tavallista kansaa. Niinpä on usein hyödyllistä vedota tähän suureen joukkoon. Poliitikot laskeutuvat mielellään turuille ja toreille esiintymään tavallisten ihmisten seurassa. Eräs porvarina tunnettu poliitikko esiintyi aikoinaan työväen presidenttiehdokkaana.

Korttien pinoamisella tarkoitetaan vanhaa kauppamiehen kikkaa esittämällä omasta tuotteesta vain edullisia todisteita. Jos toimitaan hienostuneemmin, lisätään jokin epäedullinen asia luettelon keskelle, jolloin se hautautuu etuihin.

Kelkkaan hyppäämisellä tarkoitetaan ihmisten halua kuulua voittajan leiriin. Tätä voidaan käyttää hyväksi, kun yritetään saada joukkoja oman asian taakse. Me too -kampanja on onnistunut tässä hyvin ja ihan aiheellisesti.

Proagandan keinoina käytetään myös kiertoilmausta ja pelkoa. Ikäviä asioita nimitetään siten, että ne kuulostavat pehmeämmiltä ja hyväksyttävämmiltä. Esimerkiksi kuolemaa saatetaan kutsua ikuiseksi uneksi. Politiikassa ikäville toimenpiteille saatetaan keksiä salonkikelpoisia nimityksiä.

Kansalaisia saatetaan houkutella tiettyjen toimien taakse esittämällä uhkakuvia siitä, mihin toimien toteuttamattamatta jättäminen voi johtaa. Verokevennyksiä saatetaan perustella osaajien maastapaon estämisen keinona.

Propagandan keinojen käyttö on läsnä arjessamme. Me kaikki taidamme huomaamattamme käyttää niitä. On hyvä miettiä, onko arvokkaampaa pyrkiä voittamaan väittelyt vai kannattaisiko kunkin pyrkiä dialogin kautta vastapuolen esittämien näkemysten parempaan ymmärtämiseen.

Kauppamiehellä on oma myyntitavoite vastuullaan ja hänen tehtävänään on täyttää se. Keinot saattavat olla propagandistisia. Onko tarkoituksenmukaista käyttää samoja keinoja kaikissa viestintätilanteissa?

Jokainen propagandan keino ansaitsisi oman eettisen tarkastelunsa. En ryhdy niitä laatimaan, ainakaan tällä kertaa.

Jos käyt joskus tiukan väittelyn jonkun kanssa, saattaisi olla sen jälkeen mielenkiintoista tarkastella keskustelua yhdessä propagandan keinojen näkökulmasta.

Kuolevaisia suuren edessä

Osallistuimme tänään kastetilaisuuteen, joka pidettiin poikkeuksellisessa paikassa, Lastenklinikan teho-osastolla. Lasta ei voitu pitää sylissä, sillä hän makaa nukutettuna letkuissa. Hän on kuin nukke. Rintakehä kohoilee ja sydämen tykytyksen voi tuntea, kun laittaa käden hänen rinnalleen. Muuta liikettä ei ole.

Tilaisuus pidettiin tilavassa sairaalasalissa, jossa hoidetaan muutamaa vauvaa. Aika oli valittu siten, että paikalla ei ollut muiden lasten omaisia. Meitä oli läsnä vauvan, papin ja hoitajien lisäksi viisi henkeä.

Toimituksessa ei laulettu mitään. Pappi puhui kauniisti ja tilanteeseen sopivasti. Hän
kasteli varovasti sormillaan pienokaisen päätä.

Tapahtuma kuvastaa meidän pienuuttamme kuoleman majesteetillisuuden edessä, lääketieteen saavutuksista huolimatta.

Elämme vielä toivon aikaa.

Onko uskonnonvapaus kaventunut?

Aki Ruotsalan valinta Pori Jazzin toimitusjohtajaksi peruttiin, kun pari hänen vakaumukseensa liittyvää dokumenttia aiheutti kohun. Olen tutustunut kumpaankin. Käsittääkseni asia kiteytyy siihen, että hän on pitänyt jonkun niin sanotusti eheytymistä homoudesta tämän oman kokemuksen perusteella mahdollisena tai että tällä on oikeus tuoda esiin näkemyksensä. Toinen kohua aiheuttanut asia on se, että Ruotsala vertasi ilmiötä huumeista irtaantumiseen.

Pori Jazz vetoaa arvoihinsa. Epäilemättä merkittävin peruuttamista selittävä tekijä on raha. Ruotsalan mielipiteiden katsotaan vahingoittavan Pori Jazzin brändiä ja siitä voi seurata yleisökatoa.

Minua hämmästyttää työoikeuden professori Koskisen asiaan ottama kanta. Sen ymmärrän, että toimitusjohtaja on heikommassa asemassa kuin rivityöntekijä. Hänet voidaan irtisanoa, jos hallituksen luottamus on mennyt. Havahduttavaa on se, että Koskisen mukaan takapenkin taavikin olisi ansainnut varoituksen vastaavasta, "jos Pori Jazzin rivityöntekijä olisi ilman aiempia rikkomuksia esittänyt julkisuudessa samanlaisia näkemyksiä kuin entinen toimitusjohtaja Aki Ruotsala".

Tämä herättää minussa miltei orwellilaisia mielikuvia. Onneksi näin tiukka vakaumuksen ilmaisun rajoittaminen ei varmaan ole vielä yleistä. Olisi aika kova juttu joutua oman vakaumuksen vuoksi työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Minä en oikein usko, että homo voi muuttua heteroksi, mutta en ole asiantuntija. Silti minusta ihmisellä pitää olla oikeus kertoa, jos tuntee näin kokeneensa.

En halua käsitellä tässä seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita. Kysymys on siitä, rajoittaako somereaktion pelko ja työoikeuden mahdollinen uusi tulkinta kansalaisten uskonnonvapautta.

Huumeiden käyttöön liittyvää vertausta Ruotsala olisi voinut harkita perusteellisemmin.

Minua kiinnostaisi tietää mihin pykäliin Koskinen perustaa näkemyksensä.

Vuosien 1917-1918 tapahtumat ja minä

Onko mitään, mikä kiinnittää minut sata vuotta sitten tapahtuneeseen?

Kun synnyin, tuosta ajasta oli noin 36 vuotta. Ympärilläni on siten ollut monia tuon sodan kokeneita. Olen kuitenkin kuullut hyvin vähän puhetta aiheesta. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että välissä oli käyty talvi-, jatko- ja Lapin sota.

Ehkä monien muistot ovat olleet niin kipeitä, ettei niistä ole haluttu puhua. Monet viime sotien veteraanitkin vaikenivat.

Kaksi sukulaistani - isäni eno ja setä - kaatui Raudun taisteluissa vuonna 1918. Molemmat olivat valkoisten puolella. Isäni ei ollut syntynyt vielä tuolloin, joten asia on minulle kaukainen. Ukkini kuoli 60-luvulla. Olin silloin lapsi, joten hän ei tietenkään puhunut minulle noista ajoista. Mummoni, jonka veljistä yksi oli toinen mainituista vainajista, sen sijaan kertoi kerran itkien veljensä kuolemasta. Tämä oli kohottautunut, jotta näkisi paremmin ampua. Vihollinenkin näki ja ehti ensin. Olen kuullut yhdeltä sedistäni, että tämä isoenoni oli vain tilapäisesti rintamalla. Hän oli vapauttamassa veljeään lomalle.

Isäni on kertonut ettei ukkini ollut rintamalla, koska kaikkia veljeksiä ei haluttu ottaa. Ukkini oli naimisissa ja ensimmäinen lapsi syntyi syksyllä 1917. Tämäkin on satanut vaikuttaa asiaan.  Yksi veljeksistä (Johannes) kaatui. Hän oli ollut sodassa mukana sen alusta lähtien. Muiden osallistumisesta en tiedä. Yksi (Matti) oli kuitenkin aktiivinen suojeluskunnassa, joten hänkin on saattanut olla mukana taisteluissa. Isäni mummolassa hänell oli ollut kaappi, jossa oli aseita ja käsikranaatteja. Ilmeisesti eräs sedistäni oli lapsena yrittänyt mennä kyseiselle kaapille, mutta häntä oli kielletty. Tämän on täytynyt tapahtua vasta 20- tai 30-luvulla.

Äitini suvun puolelta tietoni sadan vuoden takaisista tapahtumista ovat vähäiset. Yksi hänen enoistaan oli kallellaan oikealle ja ilmeisesti vähintään yksi vasemmalle. Heidän tekemisistään sodan aikana minulla ei ole tietoa. Mummoltani on peräisin tieto tapahtumasta, jossa ihmisiä vedettiin hevosen perässä, ilmeisesti hengiltä. Mummoni on tuolloin asunut joko Merikarvialla tai Skaftungissa. En osaa sanoa, oliko hän silminnäkijä. Ei ole tietoa myöskään siitä, olivatko asialla punaiset vai valkoiset.

Erään aikalaistodistuksen olen kuullut. Se tosin on aika vähäinen. Eräs minua huomattavasti vanhempi mies kertoi nähneensä lapsena kerran runsaasti jalanjälkiä lumessa. Hänelle oli kerrottu, että paikalla olivat suojeluskuntalaiset olleet harjoittelemassa. Muuta hän ei sota tapahtumista muistanut.

Ajattelen, että voin käsitellä omalta kohdaltani vuosien 1917-1918 sodan muistelemalla ja tutustumalla sukuuni liittyviin tapahtumiin. Olen tyytyväinen siihen, että Suomessa on nyt vallalla anteeksiannon ja unohtamisen henki.

Kun tutustun vanhoihin aineistoihin, huomaan niiden olevan kirjoitettu paatoksellisella asenteella. Se on varmaan ymmärrettävää puolin ja toisin, mutta ajattelen, että meidän on syytä etäännyttää itsemme noista asenteista. Kaikki aikalaiset ovat jo poistuneet keskuudestamme.

On sovinnon aika.

Kuinka kutsua 100 vuoden takaisia surullisia tapahtumia?

Vuosien 1917-1918 väkivaltaisten tapahtumien sarjan nimitys on tuottanut päänvaivaa. Jos ajatellaan, että kyseinen sota pelasti Suomen sulautumasta suureen kommunistivaltioon, nimeksi sopii vapaussota.

Jos taas korostetaan sitä, että suomalaiset taistelivat toisiaan vastaan, paikkaansa puoltaa nimitys sisällissota.

Vastakkainasettelua oikeisto-vasemmisto kuvaa joko luokka- tai kansalaissota.

Punakapinaksikin sotaa on kutsuttu, mutta se ei liene sovelias nimitys, jos halutaan saada menneen ajan haamut katoamaan.

Suomessa oli vielä sodan alkaessa vieraan vallan joukkoja, koska maamme itsenäisyys oli hyvin nuori. Käsittääkseni venäläisten joukkojen merkitys ei ollut koko sodan kannalta kovin merkittävä. Suomeen saapuneiden saksalaisten joukkojen rooli taas oli hyvin ratkaiseva. Ne olisivat mahdollisesti jääneet Suomeen, ellei Saksa olisi hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa. Suomen itsenäisyys olisi saattanut kutistua vasalliudeksi. Punaisten voiton seurauksia on hyvin vaikea arvioida. Suomesta olisi saattanut tulla totalitäärinen Neuvostovenäjän satelliittivaltio, mutta sekään ei ole varmaa. Vapaussotakaan ei siten ole aivan ongelmaton nimi. Sovun rakentamisen kannalta se alleviivaa toisen osapuolen toimia.

Kansalais- ja luokkasota ovat  myös epätarkkoja, koska kaikki osalliset eivät olleet suomalaisia eivätkä luultavasti edustaneet yksittäisiä luokkatahoja.

Kukaan meistä ei ollut todistamassa tuon surullisen ajan tapahtumia. Siksikin kannattaa käyttää mahdollisimman neutraalia nimitystä. Vuosien 1917-1918 tapahtumat on vähän kömpelö, mutta minusta varsin käyttökelpoinen.

Läppärini on kuollut

Harjoittelen läppäritöntä elämää. Laite on nyt huollossa tutkittavana. Vinkaisu ja ruutuvalo, enempää eloa en siihen saanut.

Kännykälläni (Honor 9) voi tehdä hämmästyttävän paljon, mutta kunnon näppäimistö puuttuu. Osaan kohtuullisen hyvin käyttää kymmensormijärjestelmää, joten kahteen peukaloon tai yhteen etusormeen tyytyminen ei ole vaihtoehto.

Tietotekniikan maailmassa joutuu usein kummallisiin ongelmatilanteisiin. Voin päivittää tätä blogiani, jos en kirjaudu sisään käyttämällä kännykkään ladattua Blogger-sovellusta vaan hakeutumalla googlaamalla suoraan alustalle. Kun yritän liittää artikkeliini kuvia kännykästäni, minulle tarjotaan kuviani vuosilta 2013 - 2015, jolloin minulla ei edes ollut tätä kännykkää. Niiden täytyy olla SIM-kortilla. Kännykällä ottamiani kuvia en saa liitetyksi, paitsi muutamaa, jotka ovat jo blogissa. Ne löytyvät Google-arkistosta.

Kun käytän kännykkään lataamaani Blogger-appia, pääsen joihinkin vanhoihin blogeihini. Ilmeisesti tunaroin ladatessani ohjelmaa.

Saan välillä lainata vaimoni läppäriä, joka tosin sekin simputtaa minua, koska käytän vierasaluetta. Laite ei tallenna tunnuksiani eikä salasanojani. Kun kirjaudun sähköpostiini, järjestelmä ei tyydy tunnukseeni ja salasanaani. Se vaatii tunnuslukua, jonka väittää lähettäneensä laitteisiini. No, läppärini voi huonosti ja kännykästäni sitä ei löydy. Minun on jokaisella kirjauksella pyydettävä puhelua Applelta, jolloin minulle kerrotaan tarvittava tunnusluku. Kerran saatu ei kelpaa seuraavalla kerralla. Tänne blogiini pääsen onneksi käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla.

Varmaan tähän vaimoni Macbookiin voi luoda oman alueen, jolloin käyttäminen olisi luultavasti helpompaa.

Olen selvittänyt, että kotivakuutuksesta ei ole iloa. Tietokoneiden arvo putoaa kovin nopeasti. Tässä  tapauksessa se on kymmenen prosenttia ja oma vastuu on 200 euroa.

Uusi vastaava on niin kallis, että en oikein raskisi, mutta on ehkä vain raskittava. Microsoftin Surface tuntuu kiinnostavalta vaihtoehdolta, mutta hintava sekin tuntuu olevan. Toivomani ominaisuudet näyttävät kummassakin tapauksessa nostavan hinnan kahden ja puolen tuhannen tienoille. Vanhassa koneessa ollut 256 gigatavun levymuisti ei tuntunut riittävältä videoiden editointiin. Prosessorikin saisi mielellään olla mahdollisimman virkeä.

Käytän mielelläni tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia, mutta ollakseni kunnon nörtti, kykyrakenteeni on vääränlainen.

Tätä kirjoittaessani minulle soitettiin huollosta. Läppärini on tuhoutunut lähes täydellisesti. Tietojakaan siitä ei saisi, mutta onneksi minulla on kohtuulliset varmistukset. Laitteen korjaaminen maksaisi enemmän kuin uusi.

On ostettava uusi laite. Jos kunnon konetta voisi käyttää 5-10 vuotta, onnistuisinko olemaan niin pitkään käyttämättä sitä kiukaana?

Tämä on ankara opetus minulle. Tuhon sai aikaan yksi lasillinen vettä. Olkaa varovaisia, kun käytätte läppäriänne.

Pieni poika

Päivän tärkein uutinen meille on se, että perhekuntamme on saanut uuden jäsenen. Nuorin lapsenlapsemme syntyi tänään.
Tunnen taas olevani jonkin suuren edessä.

Vain Luoja tietää, mikä on uuden ihmistaimen elämän mitta ja millainen on sen sisältö.

Minä olen etuoikeutettu, koska minulla on lapsia ja lapsenlapsia. Näin elämän iltapuolella jälkeläisten merkitys tuntuu erityisen suurelta. Muu mennyt jää varjoon.

Kun lapsenlapsemme ovat sen ikäisiä kuin me nyt, meistä on vain haalea muisto jäljellä. Niin on aina ollut ja niin on aina oleva.

Elämämme jatkuu jälkeläisissämme. Se ei ole kuitenkaan enää meidän elämäämme.

Sukujuurilla Kansallisarkistossa

Kävin tänään Kansallisarkistossa. Olen kiinnostunut kahden sisällissodassa kaatuneen sukulaiseni vaiheista. Isäni eno ja setä olivat kotoisin Viipurinläänin Pyhäjärveltä, Salitsanrannasta ja Riikasta. Molemmat kuolivat Raudun taisteluissa.

Sain tutkittavakseni mikrofilmin, jossa on eri paikkakuntien suojeluskuntien aineistoja. Pyhäjärveltäkin löytyi muutama dokumentti.

Haluaisin tietää, millä tavoin sukulaiseni ovat rekrytoituneet ja miten he ovat osallistuneet toimintaan ennen kohtalokkaita Raudun tapahtumia.

En löytänyt kummastakaan henkilökohtaisia tietoja. Sain kuitenkin luotua mieleeni tapahtumakehikkoa, jossa sukulaiseni ovat saattaneet olla mukana.

Löysin hieman tietoa suojeluskuntatoiminnan alkuvaiheista Pyhäjärvellä ja eräästä harjoituskeikasta naapurikuntaan sekä seikkaperäisen kuvauksen eräästä synkästä episodista Pyhäjärven juna-asemalla. Kirjoitan aiheesta tarkemmin myöhemmin.

Tuntui mukavalta istua mikrofilmin lukulaitteen ääressä ja löytää historiallisia tietoja. Tunnelma oli  nostalginen, koska tutkin aineistoa nykyaikaisen digimaailman ulkopuolella.

Saankohan tartunnan?

Hää-, kontrolli- ja vahinkopäivä tänään

Hyvä päivä tänään , paitsi että illalla tapahtui ikävä vahinko.

Olin TYKS:ssa neljässä leukemian kontrollitapahtumassa tänään.

Verikoe irtosi toisella yrityksellä.

Sitten otettiin luuydinnäyte. Toimenpiteen teki nuori amanuenssi, joka halusi porautua lonkkaani eikä rintalastaan luultavasti siksi, että hänellä ei ollut ohjaajaa tukenaan. Hänellä ei ilmeisesti ollut erityisemmin kokemusta ylhäältä ottamisesta. Imeminen oli erityisen kivuliasta tällä kertaa. Kipu johtuu siitä, että luuydintä ei voi puuduttaa. Näytettä saatiin riittävästi kolmella imaisulla.

Jos hyvin käy, tämä oli viimeinen luuydinnäytteen otto. Kesäkuun yhdeksäs päivä tulee kaksi vuotta siirteen saamisesta. Sen jälkeen niitä ilmeisesti otetaan vain, jos tarvetta ilmenee.

Kolmas toimenpide oli puhallussulkeiset. Keuhkojeni tilavuuden, niiden kaasujen vaihtumisen ja ilmavirtauksen mittaaminen vaati lukuisia ponnekkaita imaisuja ja puhalluksia.

Viimeiseksi sydämeni tutkittiin perusteellisesti ultraäänellä. Tällä kertaa tutkimuksen teki suurelta osin sairaanhoitaja. Hyvin tuntui sujuvan. Lääkäri kävi lopuksi täydentämässä toimituksen. Tulokset menevät lääkärin analysoitaviksi.

Luulen että keuhkoni ja sydämeni ovat kunnossa. Veri- ja luuydinnäytteiden tutkimustulokset kuulen hematologilta kesäkuun lopulla.

Vatsani on oireillut viime aikoina. Toivottavasti kyse ei ole käänteishyljinnästä. Taidan soittaa siirrehoitajalle ja kysyä onko syytä huoleen.

Minulla on taas aihetta tyytyväisyyteen ja kiitollisuuteen. Minusta pidetään hyvää huolta.


Tänään on 43 vuotta siitä, kun astuimme rakkaan vaimoni kanssa alttarille Oulun tuomiokirkossa alttarille lupautuaksemme yhteiselle matkallemme. Tässäkin on paljon aihetta kiitollisuuteen.

Ostin vaimolleni pioneja ja hän tarjosi minulle lounaan Naantalin Merisalissa.


Menimme sitten Luonnonmaalle isovanhempien töihin. Kävimme 14-vuotiaan neidon kanssa musiikkiopiston kevätjuhlassa, jossa hän sai todistuksen musiikkikoulun suorittamisesta ja kaksi stipendiä.


Ennen juhlaan lähtöä tapahtui onnettomuus. Onneksi kyse on vain tavarasta. Törppöilin niin, että läppärilleni kaatui vettä. Saa nähdä, tuleeko siitä vielä kalua.

Tämän päivityksen näpyttelin kännykälläni.

Mikä ihmeen M/S Transgermanian bulbi?

 Lintu vai kala?

M/S Transgermania rakennettiin Hampurissa vuonna 1976. Se ajoi pahasti karille Utön edustalla vuonna 1990. Pohjaan tuli 40 metrin repeämä. Laiva kunnostettiin Turussa. Transgermanian bulbi lahjoitettiin Forum Marinumin säätiölle. Bulbi on laivan keulassa veden pinnan alla oleva mötikkä, joka vähentää veden vastusta.

Forum Marinum

Vierailin tänään Forum Marinumissa, joka on sellainen kuin merimuseon kuuluukin olla.

Radistin työpiste

Dragsfjärdin vanhan pappilan tunnelmaa ja vähän muutakin

Kävimme vaimoni ja erään ystävämme kanssa sunnuntaiajelulla Kemiönsaaressa. Samalla tutustuimme Lomakoti Labbnäsiin, joka toimii Dragsfjärdin entisessä pappilassa. Paikallinen kirkkoherra on asunut paikalla jo 1600-luvulla. Jumalanpalvelusta pääsi pitämään kätevästi veneellä järven poikki. Dragsfjärd on ollut itsenäinen kunta, mutta kuuluu nyt Kemiönsaareen.

Kukkojen sukuseura pitää täällä kesäkokouksen elokuussa.

Amos Anderson on lahjoittanut paikan paikallisille ruotsinkielisille Martoille.

Amos Anderson

Labbnäsistä ajoimme Taalintehtaalle, joka on yksi maamme teollistumisen tyyssijoista.

Ovatkohan nämä vanhoja masuuneja?

Kävimme pyörähtämässä Kasnäsissä, jonne on Taalintehtaalta matkaa 17 kilometriä. Tällä välillä maisemat ovat erityisen kauniita. Kasnäsistä pääsee vesitse Rosalaan ja Bengskäriin. Ensinmainitussa on Rosalan Viikinkikylä ja jälkimmäisessä majakka. Näissä paikoissa aiomme käydä elokuussa Kukkojen sukutapaamisen yhteydessä.

Alla on paluumatkalla kuvattu lyhyt video kauniista saaristomaisemista.

Kuvasin videon korkealta sillalta, jolla on näköjään käyty muissakin merkeissä.

Dragsfjärdin kirkko ilta-auringossa

Ehkäpä sinäkin sait tästä ideoita kesäsuunnitelmiisi.