Kutsumaton vieras Meikussa

Taivassydän enkelilleni

Minä olin kutsuttu. Kutsumaton selviää tuonnempana.

Olin koonnut itselleni aamiaisen ja aloitellut, kun mieleeni tuli, että olisikohan tämän päivän kuvauksiin kuitenkin joitakin ennakkotoimia. Tarkistin ja kyllä, kahdeksan tuntia ruokailematta. Aamiainen jäi siihen.

Kävin koululla pitämässä aamutunnin ja osallistuin henkilöstön yhteiskahveille kuivin suin. Vettä onneksi sain juoda.

Meikussa tulin toteamaan, että Valpurintieltä löytyvä parkkitila onkin maksullista ja jostakin olisi pitänyt etukäteen ostaa jotakin parkeerauksen oikeutukseksi. Taas riskiparkeeraus.

Meilahden Hiltonin pääsisäänkäynti oli täysin muuttunut sitten viimekäynnin joskus muinaisuudessa. Hieno on. Keltainen viiva johdatteli minut isotooppiosastolle. Ilmoittautuminen ja odotustilaan istumaan. Seurasin, kun silloin tällöin joku potilas käytiin noutamassa toimenpiteisiin.

Mistä näitä enkeleitä löytyy? Vihreäpukuiset noutajahoitajat olivat niin iloisen ystävällisiä ja tyyniä. Tätäkin on mietitty. Ajatelkaa, jos jostakin kaukaa vain huudettaisiin nimi.

Olin väsynyt ja hieman huonovointinen. Enkelini antoi odottaa itseään pitkään, mutta saapui vihdoin ja valitteli hiukan viivästymistä. Sain tunnustaa syntini. Enkeli ei ollut moksiskaan aamusyömisistäni. Veren sokerin pitää olla alle kymmenen ja siitä ei ollut huolta.

Pukuhuoneessa vaihdoin asua ohjeiden mukaan. Housut kaappiin ja sairaalatakki päälle. Kengät saivat jäädä jalkaan Pitkät mustat sukkani kruunasivat kutyymini.

Pankolle eli valmistelutilan petiin päästyäni enkeli ehdotti kenkien riisumista ja tekikin sen puolestani. Muisteli samankaltaista tilannetta Kaunialassa, jossa joku potilas oli todennut nukkuvansa mieluummin ilman kenkiä, koska kengät jalassa herääminen tiesi hänen kokemuksensa mukaan päänsärkyä.

Minulla oli jo päänsärky, mutta ei itse aiheutettu, ja mainitsinkin siitä. Enkelini heläytti naurun ja arveli kai kommenttini liittyneen hänen tarinaansa.

Sain peiton ja kanyylin. Enkelini selitti minulle perusteellisesti minuun pumpattavien aineiden merkitystä ja tulevaa prosessia. Minulle tehtäisiin sekä PET- että TT-kuvaus, vaikka jälkimmäinen oli jo tehty tiistaina. Tämä olisi erilainen. Tämänpäiväisten kuvausten tulokset sulautettaisiin yhteen. Sitten sain jäädä lepäämään. Nukkuakin saisin.

Uni ei tullut, olo oli niin huono. Kääntelin vuoteella tuskaisena. Erikoiset lyhythaukotukset tuntuivat liittyvän päänsärkyyni. Migreeni? Kuulin enkelini valmistelevan nuorta potilasta samanlaiseen kuvaustoimenpiteeseen. Äitikin kuului olevan mukana.

Kun enkelini käveli verhoni takana, mainitsin hänelle päänsärystäni. Hän lupasi minulle buranaa. Varmisti, että se sopii. Hän jatkoi sitten naapurini parissa ja toi sitten minulle lääkkeen. Se ei ollutkaan ibuprofeenia vaan parasetamolia yhteensä 1000 mg:a. Se sopi minulle.

"Nukkumiseni" jatkui huonolaatuisena. Enkelini tuli ja kysyi auttaako lääke. Jotakin myöntelin. Kuvittelin kai sen hieman jo tehonneen. Hän kehoitti minut vessan kautta kuvaushuoneeseen. Sanoi, että saan sielläkin nukkua.

Kun tulin futuristisen koneen koristamaan tilaan, kohtasin toisen hoitajan, joka joutui hieman etsimään suhtautumista tulooni, mutta asia selvisi. Olin oikeassa paikassa, kun jo tutuksi tullutkin enkelini tuli tilaan. Sitten vain pitkälleen. Mainitsin hienoa konetta teleportiksi, johon tuoreempi enkeli sanoi, ettei osoitetoiveita oteta vastaan.

Minut aseteltiin huolellisesti paikalleni. Polvien alle tuki, pari pientä tyynyä sivuille ja peitto päälle. Makasin siinä selälläni, kunnes petini alkoi liukua harvakseen edestakaisin tuon valtavan kaksoisympyräisen koneen reiässä.

Peti aaltoili edestakaisin ja samoin teki päänsärkyni, joka jatkoi sitkeästi kiusaamistani. Ei ollut kivaa. Joskus tämäkin loppuisi. Saamani lääke saattoi leikata migreenistä sen pahimman piikin. Kokemukseni perusteella sellaisen kourissa paikallaan oleminen olisi mahdotonta.

Viimein ohjelma päättyi ja tilaan ilmestyi eri sairaanhoitaja, miellyttävä nuorimies. Mainitsi hoitajavaihdoksesta. Kehoitti minua pukemaan omat vaatteet päälleni ja menemään odotustilaan. Nyt selvitettäisiin ovatko kuvat onnistuneet. Olin siinä luulossa, että minut viedään osastolle lepäämään ja saisin siellä ruokaa.

Hoitaja tuli sanomaan, että kuvaus onnistui ja että saisin lähteä kotiin. Saisin syödä ja juoda.

Palasin keltaista linjaa takaisinpäin ja menin kantiiniin syödäkseni. Kävellessäni oloni tuntui paremmalta. Kun rupesin tutkailemaan ruokavaihtoehtoja, en löytänyt silmälasejani. Muistin tarkistaa myös pikkutakkini oikean povitaskun. Keltaista linjaa taas takaisin.

Menimme osaston reseptiohenkilön kanssa ensin tarkistamaan pukutilan. Hän näki etsimämme heti lattialla ja nosti ne iloisena minulle. Taas keltaiselle linjalle.

Ostin pitsan, kreikkalaista salaattia, pari namia ja kahvia. Syödessäni tunsin voivani niin huonosti, että jouduin tapojeni vastaisesti jättämään osan. Karun 50-luvun lapsi on tottunut syömään lautasen tyhjäksi. Selvin hälyytysmerkki oli ulospyrkivä oksennus. Mietin menenkö päivystykseen vai takaisin. Keltainen linja voitti.

Reseptiohenkilö kävi kysymässä lääkäriltä neuvoa ja palasi kertomaan, että tämän mukaan päänsärky ei johdu hoidosta, mutta syynä voi olla syömättömyys. Se ei minua juuri kiinnostanut, mutta minulle osoitettiin peti, jossa voisin levätä vartti yli kolmeen asti. Siihen pitkälleen sitten.

Enkelini ei ollutkaan lähtenyt kotiin, sillä hän tuli pitämään minusta huolta. Mainitsi vaihtoehdoksi poliklinikan. Ajattelin, että selviän tässä. Hän toi minulle peiton ja peitteli minut, enkelini.

Nukahdin, herätessäni minulla oli hyvä olo ja ensin luulin olevani kotona. Jatkoin uniani. Viimein enkelini tuli taas lähettämään minua kotiin. Myöhemmin huomasin, että minua ei ollut potkaistu ulos osaston sulkeutuessa. Kiittelin enkeliäni hyvästä hoidosta.

Kävelin autolle. Ei sakkolappua. Jossakin vaiheessa tunsin häivähdyksen päänsärkyä. Radiossa joku puhui Tove Janssonista, joka ei ollut kuvittanut pullantuoksuisesti Kotiliettä eikä muita vastaavia lehtiä. Sen olivat tehneet muut taitavat naistaitelijat. Tove oli toisinajattelija.