Tuomiopäivä

Olin aamuluennolla TaiK:issa. Aiheena oli maataide. Kiinnostavaa. Tehdään teoksia jonnekin korpeen, jonne ihmisten pitää mennä varta vasten katsomaan, jos haluaa nähdä. Usein ideana on, että teos katoaa aikanaan itsestään eikä pysyvää jälkeä jää. Tuossa on jotakin hyvin vertauskuvallista.

Ajoin sitten Kalasataman metroasemalle poimimaan vaimoni Saaran ja sitten nokka kohti Meilahtea. Hyvä olla riittävästi korvia kuulemaan, mitä lääkäri sanoo.

Diagnoosi on diffuusi suurisoluinen B-soluinen non-Hodgkin lymfooma. Stage on B, mikä ei kuulosta hassummalta, koska A on vähiten levinnyt ja D eniten. Syöpä on lähtenyt kiveksestä, sitä on myös kiveslaskimossa ja vatsaontelon takana on muutaman sentin kokoinen kasvain. Keuhkoissa on arpikudosta, jonka syystä ei ole tietoa, mutta se ei välttämättä liity syöpään.

Saara kysyi ennustetta. Lääkäri vastasi, että "me pidämme hellän ja hyvän huolen" ja että "hän selviää".

Alan olla täysipäiväinen potilas. Menin iltapäiväksi pitämään tunteja koululle. Mieleeni jäi erityisesti erään naiskollegani hellä sipaisu olkapäälleni ohimennessään ja lumoavan kaunis hymy. Siinä ei sanoja tarvittu. Huomenna menen pitämään aamutunnin ja lähden kahvien jälkeen Meikkuun viipalekuvaukseen. Maanantaina minulta otetaan aamulla luuydinnäyte ja iltapäivälla kuvataan pää Kirralla eli Kirurgisessa sairaalassa Kasarmikadulla. Siskoni asui vastapäätä Kirraa 70-luvulla. Vieläköhän siellä on vapaamuurarilooshi naapurissa.

Tiistaiaamuna alkaa sytostaattihoito. Tänään odotellessani kävelin sairaalan kuudennen kerroksen käytävässä ja näin sivuhuoneissa potilaita istumassa sytostaattia saamassa valtavan hienoissa nahkatuoleissa, joissa on varmaan paljon elektroniikkaa. Niitä varmaan voi säätää vaikka millaiseen asentoon. Minä en niihin kuulemma pääse vaan minut pannaan osastolle. Ehkäpä myöhemmin. Joudun olemaan heti alkajaisiksi muutaman päivän. Tai oikeammin saan olla.

Hoitoja on tulossa 6-7 kertaa kolmen viikon välein. Läääkäri arveli, että en pysty töihin väleillä. Sairaslomaa olisi tullut varmaan samantien kunnon siivu, mutta asettui alkajaisiksi yhteen kuukauteen. Toppuuttelimme vaimon kanssa. Varhaisetkin ylösnousemukset voivat olla onneksi, koska Kelan laskurit ehkä nollautuisivat. Voisi myös ehkäistä laitostumista passattavaksi kampelaksi.
Minulle ehdotettiin myös ylimääräistä hoitoa, joka liittyy johonkin jonkun professorin vetämään tutkimusprojektiin. Lupasin. Miksi en haluaisi hyödyttää yhteiskuntaa sairastaessani, jos se on mahdollista. Professorin tapaan maanantaina näytteenoton yhteydessä ja hän kertoo minulle hankkeesta lisää.

Yhtä asiaa en olisi halunnut kuulla. Koskee erästä toimenpidettä, joka minulle tehdään hoitokierroksen jälkeen minun oman paranemiseni varmistamiseksi. Kysyin lääkäriltä, tuleeko minusta koloratuurilaulaja. Hän ei pysynyt kärryillä, mutta päästyään takaisin kertoi, että ei tule.
Joku saattaa ajatella, että tapauksessani onkin jo korkea aika.

Kotona odotti ihastuttava kortti:

Hei Berliinin leikkikaverini, parane pian! Äiti sanoo, että maailma tarvitsee sinua vielä kauan, kun olet tuollainen valopilkku. MInä sanon, että me lapset tarvitsemme sinua - meidän kanssa hassuttelijaa. Halauksia myös Saaralle!

Rakkaudella

Tampereen Helka

Olimme syksyllä Berliinissä ja mukanamme oli suloinen pikku Helka vanhempineen.