Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 17. heinäkuuta 2014

Yöllinen hoitointerventio, lyhyt yö, vesiväripuuhia, tutkimusmarsuna, kovat ajat edessä ja kritiikkiä kiveksenpoistoasian esittämisestä

Yö jäi lyhyeksi. Mömmöä oli määrätty lipitettäväksi suoneen yhdeltä yöllä, koska samanlainen lasti oli annettu 12 tuntia aikaisemmin. Minulle oli sanottu, että voidaan antaa jo yhdeltätoista tai tai kahdeltatoista. Yököt olivat kuitenkin tunnollisia ja niinpä tiputus alkoi yhden tienoilla ja operaatio kesti noin kahteen.

Odottaminen oli työlästä, joten annoin itselleni luvan nukahtaa ennen yhtä. Oli siinä protestiakin, mutta ajattelin nukahtavani helposti uudelleen. Niin ei käynyt, mutta ennenpitkää uni tuli. Heräsin kuuden tienoissa, enkä saanut unta. Luin futiskirjaa. Talo heräili tänään normaalia myöhempään. Tavallisesti kuuden tienoissa on tullut jo jokin punnitus tai muuta vastaavaa. Aamiainen tuli seitsemän kahdeksan haarukassa. Olen maalaillut naapurin kotiin tuomaa kukkapukettia. Kai tässä pitää nukkuakin yrittää. Huoneessa tosin on säpinää, kun olen saanut kaksi naapuria ja heidän hoitojaan kovasti aloitellaan.

Tutustuin äsken erääseen tutkijaan, joka tekee täällä humanistista tutkimusta. Haastatteli minua täällä pitkään. Oikein miellyttävä, syvällinenkin keskustelu. Mukava
kohtaaminen sikälikin, että hän kuuluu entuudestaan blogini lukijakuntaan.

Sain äsken hyviä ohjeita tulevan varalle. Saan nyt niin stydiä kamaa, että trombosyyttiarvoni voi laskea melkein alatappiin. Voin saada mustelmia ja verenvuotoja. Käyn hetken aikaa joka toinen päivä verikokeissa ja niiden perusteella voin saada kutsun tänne saamaan verta. Huomisaamuna tapaan fysioterapeutin, joka neuvoo minulle elpymistreenausta.

Tämä klaanini on minulla niin rakas ja tärkeä. Suuri voimanlähde. Sain äsken nauttia F:n halauksista ja poskisuudelmista, kun hän kävi isänsä kanssa pappaa tapaamassa.

Kirjoitin eilen, että en suostu siihen, että toinenkin kivekseni tuhottaisiin. Vaikka olen hyvin tyytyväinen saamaani hoitoon ja tunnen nämä osastot melkein toiseksi kodikseni, koen, että näin suuri asia on esitetty minulle liian kliinisesti ja pinnallisesti. Tyyliin: "Näin vain tehdään."

Ensi yönä saan viimeisen sytostaattiannoksen.

Ei kommentteja: