Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Vetelehdin keinomaailmassa

Tämäniltaisen A-studion insertissä tutkija Teemu Keskisarja kehoitti meitä olemaan vetelehtimättä keinomaailmassa eli somessa. Hän otaksui, että työajan käytössä tulisi paljon tehokkaampaa, jos ihmiset pidättäytyisivät edes yhden päivän viikossa roikkumasta työajalla Facebookissa. Hän kehoitti soveltamaan samaa siviilielämään.

Keskisarja on varmaan oikeassa, kun hän on huolissaan somen viemästä työajasta. Toisaalta Facebookin ja muun sosiaalisen median käyttö saattaa olla jonkun henkilön päätyötä. Yritykset brändäävät itseään ja sitä voidaan tehdä myös sosiaalisessa mediassa. Facebook on ehkä jopa korvannut osan sähköpostin käytöstä. Sen kautta voi lähettää viestejä myös liikekumppaneille.

Varmasti asian suhteen on syytä olla varuillaan. Jos tuntuu ettei illalla ehdi nukkumaan, voi miettiä mihin päivän tunnit menevät.

Keskisarja ehdottaa somen tilalle kävelyä koiran kanssa ja lukemista lapsille. Erittäin kannatettavia ehdotuksia. Ei nuo kuitenkaan täytä ihmisten sosiaalisia tarpeita.

Myönnän että oma tilanteeni on poikkeuksellinen. Olen sairauslomalla töistä ja muutoinkin on syytä välttää suuria ihmisjoukkoja. Jos kuvittelemme sairastamista vaikkapa 60-luvulla, mieleen piirtyvät yksinäiset tunnit sairaalaosastolla ja kotinurkissa. Puhelimen käyttöäkin varottiin, koska sehän maksoi rahaa. Kaikissa kodeissa ei ehkä puhelinta vielä ollutkaan.

Minä saan paljon kannustusta sosiaalisen median kautta niin kuin olen ennenkin todennut. Minä saan myös harjoitella joka päivä minulle mieluisaa kirjoittamista ja minulla lukijoita. Pöytälaatikkokirjailu ei kiinnosta. Facebook ja ehkä tämä bloginikin toimivat myös meidän syöpäläisten ja läheistemme  vertais- ja muun tuen mahdollistajana.

Sitäpaitsi sosiaalisen median ansiosta tapaan ihmisiä myös kasvokkain. Kun kerron täällä, että kaipaan seuraa osastolla, joku saattaa saada siitä idean tulla visiitille.

Somen käyttöön sopii ikivanha ohje: Kohtuus kaikessa.

Huomenna meille tulee ihan elävä vieras. Saattaa olla somessa sovittu juttu sekin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Some on hyvä renki mutta huono isäntä.

Anonyymi kirjoitti...

Somessa on paljon hyvää ja huonoa tietenkin. Sitä pitää oppia käyttämään. Henkilökohtaisesti se oli sairaalassa oloaikana ensisijainen yhteyden pito väline. Skype oli se "live" tapaaminen päivittäin. Minä en oikeastaan kaivannut vieraita sängyn viereen tuomaan pöpöjä. Me ollaan erilaisia ihmisiä. Nykyään vanhemmille ihmisille netti on se henkireikä maailmaan ja lasten kanssa yheyden pitoon ympäri maailmaa. Haluan myös kiittää sinua hyvästä kirjoittelusta se on minulle hyvä apu kun käsittelen tätä tautia nyt vasta henkisellä puolella. Minulle tauti ja siirto tuli niin nopeasti eteen että henkinen puoli jäi toiseksi. Sitä oli niin "hoitoputkessa" silmät vaan ympyrkäisenä. Kaksi vuotta siirrosta. Kaikki on nyt hyvin. Henkinen eheytyminen menossa. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan alloon. Enkelit suojelevat meitä jokaista.

Heikki Honkala kirjoitti...

Hyvä kiteytys!

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset sinulle palautteestasi. Sinulla on ollut rankka kokemus, kun jouduit prosessiin niin nopeasti ettei psyyke pysynyt perässä. Täytyypä miettiä Skypeäkin eristysvaiheeseen. Hienoa, että olet toipunut hyvin. Kaikkea hyvää sinulle!