(mininovelli)
Nuori isä ja nelivuotias poika kävelivät jalkakäytävällä Topeliuksenkadulla. He aikoivat poiketa kauppaan ja mennä sitten kotiin. Kauempana tuli vastasuuntaan setä, joka oli päiväkävelyllä. Hän oli hetki sitten pysähtynyt Mannerheimintiellä tutkimaan vanhoja tulliportin pylväitä, jotka on joskus siirretty kauemmaksi toisistaan ja ovat nyt tien kahdella puolella jalkakäytävien reunassa.
Kun setä oli tullut lähelle, pikkumies siirtyi tämän reitille ja levitti kätensä portiksi.
Ahaa, nyt pitää maksaa tullia, sanoi setä. Hän kaivoi housuntaskuaan ja löysi kolikoita. Hän tarjosi pojalle euroa, mutta tämä ei ujostukseltaan ottanut rahaa vastaan. Kun näin kävi, setä antoi rahan isälle. Tämä hymyili pojan saamasta huomiosta otettuna. Toivottavasti kolikko päätyy pojan pankkiin tai sillä ostetaan hänelle jotakin hyvää, setä ajatteli. Tuolla Mannerheimintiellä on oikean tulliportin pylväät, hän sanoi isälle, joka oli sen näköinen, että tiesi paikan. Sitten matkat jatkuivat.
Isä ja poika tekivät kauppaostoksena. Kassan jälkeen isä pelasi tapansa mukaan hedelmäpeliä. Sitten he palasivat kotiin.
Seuraavan päivän iltana poika pyysi euroansa isältään. Tämä kaiveli taskujaan ja kukkaroaan, mutta ei löytänyt yhtään euroa. Hän sanoi antavansa euron huomenna sitten, kun hänellä on sopivaa rahaa.
Mä haluun sen oman euron, jonka se setä anto, sanoi poika itkuisena.
Ei tässä näin pitänyt käydä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti